hmikko kirjoitti: ↑22.05.26 11:05
Kantti kirjoitti: ↑21.05.26 22:20
Jos olisi hylätty, koko 17 milj€ olisi mennyt kankkulan kaivoon ja suunnitteluun ja vääntämiseen käytetty aika hukattu ja palattu nollapisteeseen!
Juu ei. Olen ratikan kannalla, mutta tuo on klassinen ajatusvirhe. Se, että on käytetty 17 miljoonaa, ei yksinään ole mikään syy käyttää 500 miljoonaa lisää. Suunnitelman ja päätöksen pitää olla oikeasti sen 500 miljoonan väärti. Jos 17 miljoonalla suunnitteleminen osoittaa, että idea on huono, niin silloin pitäisi lopettaa siihen. Useinhan noin kylläkään ei tapahdu, ja sitä sanotaan hyvän rahan heittämiseksi huonon perään.
Tietysti noin.
Turun raitiotien suunnittelu lienee perusteellisimmin ja tarkimmin suunniteltu tämänkatainen projekti Suomessa, ja muualta saatujen esimerkkien sekä tehtyjen laskelmien perusteella pitkällä horisontilla niiden vaatimusten mukainen, jotka asetettiin ensimmäisellä kierroksella jossa raitsikka olisi mennyt Raisioon. Valitettavasti Raisiolla ei ollut edellytyksiä ainakaan siinä vaiheessa tehdä omaa ratkaisua sen puolesta. Vertailussa raitsikkaa vastaan oli "superbussi" ja tämänkin päivän työjuhta, telibussi. Raitsikka (käytän termiä raitsikka, koska se on ollut perinteinen ja itsenikin käyttämä nimitys raitiovaunulle Turussa, enkä siitä peräänny

) vaikka oli kallein, täytti kuitenkin kaikki muut vaatimukset - muut eivät - ja tämän vuoksi Turku lähti suunnittelemaan juuri raitiotietä eikä muita vaihtoehtoja. Tämän pohjalta on fakta, että raitiotien suunnitteluun panostetut rahat olisivat menneet sinne kankkulan kaivoon. Saattaa tosin olla, että raitsikkaa varten tehtyjä suunnitelmia olisi kuitenkin voitu hyödyntä bussihankkeessa, jos sellaisesta olisi joskus myöhemmin päätetty raitsikan tultua torpatuksi. Tämä optiona.
Turun kaupunginvaltuuston enemmistö piti raitiotietä hyvänä ideana ja siksi äänesti sen toteuttamisen puolesta, huolimatta järjestäytyneestä isolla rahalla tehdystä, tuntemattoman ratikkavaalit.fi -tahon (ainakin toistaiseksi tuntemattomien henkilöiden) masinoimasta vastustamisesta. Pidän itse tietysti raitsikkaa hyvänä ideana, Turun kuitenkin pitää onnistua tässä erittäin isossa panostuksessa. Allianssit ovat olleet toimiva ja luotettava järjestely suurissa ja vaativissa hankkeissa. Turun hankkeessa on mukana henkilöitä jotka aikaisemmin ovat olleet tekemässä raitiotietä Tampereelle, Vantaalle ja Helsinkiin, tämä luo varmuutta työn onnistumiseen koska lähtökohtaisesti tiedetään mitä tehdään.
Jatkossa selviää oliko idea hyvä ja kuinka hyvä se oli. Onnistumisia on nähty, joten siitä lähdetään!