Re: SOK:n tornihotelli
Lähetetty: 25.05.13 12:22
Faktaa tämän päivän Aamulehdestä..
Tornihotelli nousee yhden kerroksen viikossa
Luvut: Hotellirakennukseen tulee muun muassa 450 puuikkunaa ja kolme suurta sviittiä
Rakentamisvaihe
700 - Työntekijöiden määrä, jonka hotellin rakentaminen työllistää kahden vuoden aikana suoraan ja välillisesti alihankkijoiden kautta.
4 - Kesätyöntekijöiden lukumäärä tänä vuonna.Kesätyöntekijöistä pari on toimihenkilöharjoittelijoita ja pari rakentajia.
130 - Rakentajien suurin määrä yhtä aikaa työmaalla.Tällä hetkellä rakennuksella työskentelee noin 40 työntekijää ja 11 toimihenkilöä. Työntekijöiden määrä kasvaa, kun tornissa päästään kerrosrakentamisen lisäksi tekemään alimpien kerrosten sisätöitä elo–syyskuussa
10–15 - Ulkomaalaisten työntekijöiden prosenttiosuus kaikista työntekijöistä.Tällä hetkellä työmaalla on töissä 4 ulkomaalaista raudoittajaa.
100 - Vanhan veturitallin ikä.Se liitetään osaksi hotellia. Veturitalliin sijoittuu muun muassa hotellin ravintolatiloja.
Rakennus
2014 - Hotellin valmistumisajankohta.Rakentaminen kestää aikataulun mukaan yhteensä kaksi vuotta, eli hotelli valmistuu marraskuussa 2014. Työt alkoivat Tullin alueella marraskuussa 2012.
450 - Puuikkunoiden määrä koko rakennuksessa.Ikkunat sijoittuvat epäsäännöllisesti tornin julkisivuun.
19 600 - Koko hotellin lattiapinta-ala neliömetereissä.Yhden tornikerroksen pinta-ala on noin 600 neliötä.
88 m - Valmiin tornihotellin korkeus.Valmistuessaan tornihotelli on Suomen korkein asuinrakennus ja Suomen korkein hotelli. Tampereen tähän asti korkein hotelli, Sokos Hotel Ilves, kohoaa 63 metrin korkeuteen.
27 - Kerroslukumäärä hotellissa.Kaksi kerroksista sijaitsee maan alla. Ylimmässä 25. kerroksessa on näköalatasanne.
n. 25 m - Torniosanyhden sivun leveys.
8 000 - Hotellinjulkisivun koko pinta-ala neliömetreissä.
55 - miljoonaa euroa.Tornihotellin kustannusarvio.
Hotellitoiminta
100 - Työntekijöiden määrä valmistuneessa hotellissa.Suurin yksittäinen ammattiryhmä on ravintolatyöntekijät.
305 - Hotellihuoneiden määrä.Huoneet alkavat toisesta kerroksesta.
14 - Hotellihuoneiden määrä yhdessä kerroksessa.Poikkeuksena huonemäärään on ylin, 24. asuinkerros, jossa on kolme sviittiä. 17. kerroksessa ei ole huoneita.
24/34 - Hotellihuoneiden koot peruskerroksissa.Kulmahuoneet ovat muita huoneita suurempia.
62/48 - Sviittien koot 24. kerroksessa.Suuria sviittejä (62 m2) on kaksi ja pienempiä (48 m2) yksi.
2 - Sänkyjen vähimmäismäärä per huone.Tarkat suunnitelmat vuodepaikkojen määrästä ovat kesken. Kahdella vuodepaikalla per huone tornihotelli majoittaisi kerralla 610 vierasta.
Tiedot: SRV: työmaapäällikkö Matti Julin ja projekti-insinööri Juha Lassila, Sokotel: hotellinjohtaja Mikko Kankaanpää, Aamulehden arkisto












