Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä hmikko
#99694
Krio kirjoitti: 01.03.20 15:20 Hieno kuva, mutta olisipa tuolla muutakin kuin tasakattoja. Mitään hyötyä torneistakaan, kun siluetti näyttää huonommalta kuin legoista kootut tornit.
Sattumoisin Jätkäsaaren osayleiskaavassa alun perin juurikin laitettiin tavoitteeksi vaihteleva "kattomaailma", jotta näkymät olisivat kattojen tasolla mielenkiintoisemmat. Tästä syystä kaavoissa on määrätty noita sisäänvedettyjä ullakkokerroksia ja sun muita kioskeja ja vaihtelevia räystäslinjoja. Näköjään myöhemmissä rakennuksissa Atlantinkadun varrella vaatimusta on lievennetty tai se on katsottu kuitatuksi kerroksen-pari vaihtelevalla korkeudella. Liekö kaavoittajatkin vähän peruuttaneet ensimmäisten kortteleiden monenkirjavien ullakkopömpeleiden takia.
Avatar
tekijänä MindW
#99695
veka kirjoitti: 01.03.20 18:20 Ja kertokaapa, mitä ihmeen piippuja näkyy kaukana horisontissa vähän Johanneksenkirkon torneista vasemmalle?
Lienee Kilpilahden öljyjalostamo.
Janne_H tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#99698
Kiitos. Käyttääkseni vanhaa ja nykyään vähän laimeata ilmaisua, sairaan hienoja kuvia, varsinkin alempi. Siitä muuten hoksaa, että Atlantinkadun alapäässä oleva yhteys veden yli terminaaleille näyttää jo... sillalta. Se taitaa kuitenkin olla vain työlautta, mutta siellä päin hommat näköjään etenevät mukavasti. Kuvista löytyviä hienoja yksityiskohtia jaksaa ihastella loputtomiin.

kuva: Janne_H (rajattu yllä olevasta kuvasta)Kuva
Janne_H, Arska tykkää tästä
Avatar
tekijänä Krio
#99708
hmikko kirjoitti: 01.03.20 18:47 Sattumoisin Jätkäsaaren osayleiskaavassa alun perin juurikin laitettiin tavoitteeksi vaihteleva "kattomaailma", jotta näkymät olisivat kattojen tasolla mielenkiintoisemmat. Tästä syystä kaavoissa on määrätty noita sisäänvedettyjä ullakkokerroksia ja sun muita kioskeja ja vaihtelevia räystäslinjoja. Näköjään myöhemmissä rakennuksissa Atlantinkadun varrella vaatimusta on lievennetty tai se on katsottu kuitatuksi kerroksen-pari vaihtelevalla korkeudella. Liekö kaavoittajatkin vähän peruuttaneet ensimmäisten kortteleiden monenkirjavien ullakkopömpeleiden takia.
Eipä se näy, ja tuskin tulee näkymään. Tallinnan siluetti on paljon siistimpi, vaikka rakennusten arkkitehtuurista voidaan olla monta mieltä (vitusti parempi mitä suomalaiset aaltolaiset osaavat tehdä). Suoraan neuvostoliittolaisen kansalaisten tasapäistämisen oppaasta otettu tämä, mutta kansalaiset vaihdettiin taloihin. Oksettaa suoraan sanottuna tuo "arkkitehtuuri".
tekijänä hmikko
#99712
Krio kirjoitti: 03.03.20 00:32 Eipä se näy, ja tuskin tulee näkymään. Tallinnan siluetti on paljon siistimpi, vaikka rakennusten arkkitehtuurista voidaan olla monta mieltä (vitusti parempi mitä suomalaiset aaltolaiset osaavat tehdä). Suoraan neuvostoliittolaisen kansalaisten tasapäistämisen oppaasta otettu tämä, mutta kansalaiset vaihdettiin taloihin. Oksettaa suoraan sanottuna tuo "arkkitehtuuri".
Siis tämäntyyppisiä näkymiä noilla kaavavaatimuksilla saatiin aikaan (hätäpäissä googlattu vanha kuva, tässä ketjussa on kyllä tuoreempia samasta kohtaa):

Kuva
Avatar
tekijänä veka
#99721
Ehkä ei sentään. Ei se ole niiden vika, varsinkaan arkkitehtien.

Edit. Tämän viestin voisi oikeastaan poistaa, kun edellä ollut viesti, johon viitataan, on näköjään kadonnut.
Viimeksi muokannut veka, 04.03.20 19:12. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
tekijänä hmikko
#99727
Yle: Nuorten suosima halpahotelli havittelee paikkaa Supercellin uuden pääkonttorin vierestä Jätkäsaaren puukorttelista

SRV on vuokrannut Wood Cityyn rakentuvan puisen hotellin Meininger-hotelliketjulle. Kyseessä on Euroopassa toimivan ketjun ensimmäinen hotelli Suomessa.

Wood City -korttelin rakentamista halinnoiva SRV odottaa vielä kiinteistösijoittajaa, jotta hotellin rakennustyöt alkaisivat. Hotellin rakennus kestää SRV:n arvion mukaan noin kaksi vuotta.

Puukortteliin rakentuu myös toimistotilaa, johon tulee ainakin Supercell-peliyhtiön uusi pääkonttori. Korttelin puukerrostalot valmistuivat noin vuosi sitten.
Avatar
tekijänä veka
#99731
Jos oikein ymmärsin, projekti on muutoin paketissa, mutta yksi palikka puuttuu: rahoitus. Toivottavasti saavat tämän selväksi ja käyntiin mahdollisimman nopeasti, ettei saareen jäisi roikkumaan taas yksi rakentamaton tontti entisten jatkoksi.
Avatar
tekijänä Urbaani
#99733
Todellakin. Näin yleisesti olen kyllä semityytyväinen kaupungin effortiin tehdä Jätkäsaaresta muuta, kuin urbaania nukkumalähiötä. -Länsiterminaali, Verkkokauppa, hotellit, Wood City ja tuleva Royal Center luovat ihmisvirtaa ja elävyyttä. Optimaalisessa maailmassa näkisin mielelläni myös muutaman korkeatasoisen toimistotornin ja näyttävän kulttuurirakennuksen (siis luokkaa guggis, musiikkitalo), mitkä tietty voisivat jäädä pelkiksi kaavoiksi vuosikausiksi.
tekijänä JTunkki
#99761
Mikähän Jätkäsaaren Lidlin tilanne on? Alunperin piti olla valmis vuodenvaihteessa, sitten 02/20, mutta vieläkin työkoneet rullaavat ympyrää sisällä ja ulkona.

Myös ihmetyttää kuinka toivottoman hitaasti kyseisen parkkitalon rakentaminen on edistynyt. Pelkästään julkisivumuurauksen aikana naapurin asuintaloon on ilmestynyt 10 kerrosta lisää.
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#99762
Tande kirjoitti: 04.03.20 19:55 Todellakin. Näin yleisesti olen kyllä semityytyväinen kaupungin effortiin tehdä Jätkäsaaresta muuta, kuin urbaania nukkumalähiötä. -Länsiterminaali, Verkkokauppa, hotellit, Wood City ja tuleva Royal Center luovat ihmisvirtaa ja elävyyttä. Optimaalisessa maailmassa näkisin mielelläni myös muutaman korkeatasoisen toimistotornin ja näyttävän kulttuurirakennuksen (siis luokkaa guggis, musiikkitalo), mitkä tietty voisivat jäädä pelkiksi kaavoiksi vuosikausiksi.
Kivoja yksittäisiä rakennuksia, mutta olen ollut kovin pettynyt kaupunkitilan hyödyntämiseen. Jos kävelee Jätkäsaaren aukioiden läpi, on hankala välttyä miettimästä, miksi ne ovat niin autioita ja toimivat lähinnä tienjakajina. Kuten yllä on moneen kertaan todettu, liiketoiminta on heikosti levinnyt ympäri katukuvaa ja pitää vain toivoa asukasvirtojen lisääntymisen parantavan tilannetta tulevina vuosikymmeninä. Jätkäsaari on edelleen lähiö sikäli, että sinne matkustaa vain katsomaan uusia rakennuksia tai enintään hakemaan tuotetta Verkkokaupasta. Kärjen rakentuminen varmaan korjaa asiaa, mutta kauan pitää vielä odotella.
Avatar
tekijänä markusvalo
#99767
HS 10.3.2020 21.24
Jätkäsaaren Bunkkerin uudistaminen viivästyy entisestään, tulossa muun muassa uimahalli
Bunkkerin liikuntatilojen on määrä valmistua vuonna 2023. Uudet asunnot ovat suunnitelmien mukaan tulossa uudisosaan alkuperäisen betonirakenteen päälle.
BUNKKERIN eli Länsisataman entisen varastorakennuksen uudistaminen myöhästyy entisestään Helsingin Jätkäsaaressa. Mittavassa mullistuksessa rakennukseen on tulossa asuntoja sekä julkiseen käyttöön uimahalli ja liikuntatiloja.

Rakennustöiden piti alkaa jo vuonna 2017, mutta Jätkäsaaressa joudutaan vieläkin odottamaan luvattua liikuntakeskusta. Tiistaina julkaistun tuoreimman arvion mukaan muutostyöt aloitetaan tämän vuoden lopussa. Ei siis jo keväällä, kuten aiemmin ilmoitettiin.

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti huhtikuussa 2018 Bunkkerin myymisestä rakennusyhtiö SRV:lle. Kiinteistökauppojen ja vuokrasopimuksen tekemistä sekä sijoittajien sitoutumista hankkeeseen on kuitenkin Helsingin kaupungin mukaan vaikeuttanut muun muassa hallinto-oikeudessa oleva valitus valtuuston päätöksestä rakennuksen myymisestä SRV:lle.

Valitus on ollut vireillä toukokuusta 2018 lähtien, ja kaupunki odottaa ratkaisua hallinto-oikeuden antaman uuden aikatauluarvion perusteella ensi kesään mennessä. Vasta sen jälkeen on mahdollista allekirjoittaa Bunkkeriin liittyviä sopimuksia.

BUNKKERIN liikuntatilojen on määrä valmistua vuonna 2023. Uudet asunnot ovat suunnitelmien mukaan tulossa uudisosaan alkuperäisen betonirakenteen päälle.
Avatar
tekijänä veka
#99770
Siis ei mitään uutta. Ei voi olla ajattelematta, että viivyttely sopii joillekin, niin verkkaisesti on edetty. Nyt vedotaan siihen, ettei rakentamiseen liittyviä sopimuksia voida allekirjoittaa, mutta toivottavasti ne ovat sentään valmiina. Juristituttujen mukaan lopullisen päätöksen saamista vuosia hallinto-oikeudessa makailleesta asiasta voi ja pitää hoputtaa. Helsinki on ottanut tavakseen jakaa suunnilleen samaa tiedotetta puolivuosittain, mutta eihän kukaan enää voi uskoa niissä kerrottuihin uusiin rakentamisaikatauluihin.

https://www.uuttahelsinkia.fi/fi/uutise ... vastyy-yha
tekijänä JTunkki
#99773
Pyöröovi kirjoitti: 10.03.20 12:08 Kivoja yksittäisiä rakennuksia, mutta olen ollut kovin pettynyt kaupunkitilan hyödyntämiseen. Jos kävelee Jätkäsaaren aukioiden läpi, on hankala välttyä miettimästä, miksi ne ovat niin autioita ja toimivat lähinnä tienjakajina. Kuten yllä on moneen kertaan todettu, liiketoiminta on heikosti levinnyt ympäri katukuvaa ja pitää vain toivoa asukasvirtojen lisääntymisen parantavan tilannetta tulevina vuosikymmeninä. Jätkäsaari on edelleen lähiö sikäli, että sinne matkustaa vain katsomaan uusia rakennuksia tai enintään hakemaan tuotetta Verkkokaupasta. Kärjen rakentuminen varmaan korjaa asiaa, mutta kauan pitää vielä odotella.
Tämähän nyt ei pidä paikkansa. Se on totta että noilla sivukujilla ei ole välttämättä haluttua määrää toimintoja, mutta ainakin Välimerenkadulla on yllättävänkin viriiliä toimintoa nykyäyään, ja oletettavissa on että se lähtee elämään vielä enemmän kun kadun viimeisetkin talot valmistuvat, samoin keskuskortteli ja palvelulortgeli. Viimeisin tietenkin alkaa myös siirtää elämää kohti Atlantinkatua, jonka varteen varmasti tulee paljon kaikkea kun rakentaminen etenee kärkeä kohti
  • 1
  • 94
  • 95
  • 96
  • 97
  • 98
  • 132