Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä veka
#98679
Erinomaisen kiinnostava kirjoitus laadukkaan muuuraustyön arjesta Hesarissa. Kaverit selvästi arvostavat itsekin sitä, että pääsevät näyttämään osaamistaan.
tekijänä sekovene
#98680
Hyvä artikkeli tosiaan. Puolivälin tienoilla aloin ihmetellä, miten syväluotaava kirjoitus, josta puuttuu toimittajan oma agenda, faktavirheet ja muu aivopiereskely, on voinut päätyä hesarin sivuille. No tietenkin siten, että kyseessä oli Rakennuslehden toimittajan kirjoittama artikkeli, johon hesari oli vain hankkinut oikeudet. En tiedä, kertooko tämä enemmän Rakennuslehden vai hesarin tasosta.
tekijänä syksy
#98681
Masentavaa tässä on, että on jotenkin poikkeuksellisen ihmeellisen laaja muuraustyö, kun talon julkisivut muurataan kauttaaltaan. 100 vuotta sitten koko talo muurattiin,...
Avatar
tekijänä veka
#99128
Eikä siinä vielä kaikki.
Kattoterassille on Ateljeesäätiön asiamiehen Tuula Paalimäen mukaan tulossa muun muassa istutuslaatikoita.

Yhteistilojen käyttöä varten pidettiin työpajoja, joissa yhdessä mietittiin, mitä talot voisivat tarjota sekä vanhoille että nuorille asukkailleen.

”Esimerkiksi kattoviljelystä innostuivat kaikki”, Paalimäki kertoo.
Kiva kiva, mutta. Jätkäsaaressa katolle levitetyt mullat kulkeutuivat ilmanvaihtojärjestelmiin tukkien suodattimet. Saapa nähdä osaavatko tehdä tämän paremmin Kalasatamassa. Kuka hoitaa, huoltaa, valistaa ja raportoi. Myös Kalasataman katoilla tuulee.
tekijänä hmikko
#99220
Osastolta lisää paalulaattaa Helsinkiin: Timo Kantolan LKH-ryhmään postaama kuva, joka on ilmeisesti otettu Majakan 24. kerroksesta.

Luemma Kalasataman pohjoisosan / Verkkosaaren lammikot ovat syntyneet massanvaihtojen yhteydessä kun maata on kaivettu pois.

Tämä siis ei ole tarkoitettu miksikään kritiikiksi. Ihan hyvin on näemmä Arabianrannan rakennukset pysyneet pystyssä parikymmentä vuotta, ja tulvillekin on jätetty tarpeeksi tilaa niin että ovat pysyneet rantaniityn puolella.

Kuva
tekijänä sekovene
#99222
^ Joo, aika isosta projektista on kyse. Hyväksytty urakkahinta on 72,5 miljoonaa euroa, eli jotakuinkin 500 €/m² maksaa tuon alueen esirakentaminen. Hanke on kaupungille silti plusmerkkinen, jos ja kun tontit menevät kaupaksi normaaliin hintaan.

Alueen maaperäolosuhteet ovat rakentamisen kannalta erittäin vaativat. Urakassa toteutetaan alueen pilaantuneen maaperän kunnostaminen, alueen pohjanvahvistukseksi tarvittavat paalulaatat, merialueen ruoppaus, rantamuurit, Verkkosaarenkanava, alueen kunnallistekniikan verkostot sekä alueen katujen rakenteet ensimmäiseen asfalttikerrokseen saakka.
Hienoa seurattavaa.
Avatar
tekijänä Urbaani
#99555
Muutama random-kuva Verkkosaaresta (6.2.2020)

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Vaatimattomasta korkeudestaan huolimatta, Harjus on varsin säväyttävä näky jo näin keskeneräisenä.

Kuva

Osa-alueen lopullinen arvosana lienee reilua antaa vasta parin vuoden kuluttua. Jos jotain, toivoisin kaupungin jatkavan vastaavalla urbaanihkolla linjalla ihan Arabianrantaan asti, tai mielellään vähän tehokkaammin, eikä perääntyvän Herttoniemenranta-osastolle.
Krio, hmikko, Janne_H ja 2 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä TurkuCubed
#99649
Ei tässä missään Janne_H tasolla olla, mutta kiertelin Verkkosaaresta Kalasatamaan ja Sompasaareen aiemmin tänään :)

KuvaDSC08786 by TurkuCubed, on Flickr
KuvaDSC08788 by TurkuCubed, on Flickr
KuvaDSC08713 by TurkuCubed, on Flickr
KuvaDSC08718 by TurkuCubed, on Flickr
KuvaDSC08722 by TurkuCubed, on Flickr
KuvaDSC08725 by TurkuCubed, on Flickr

Pohjoiseen rakentamatonta tonttia veden vallassa myrskyjen jäljiltä

KuvaDSC08726 by TurkuCubed, on Flickr
KuvaDSC08729 by TurkuCubed, on Flickr
KuvaDSC08733 by TurkuCubed, on Flickr
KuvaDSC08738 by TurkuCubed, on Flickr
KuvaDSC08741 by TurkuCubed, on Flickr
KuvaDSC08744 by TurkuCubed, on Flickr

Varsinaista Kalasatamaa sekä Sompasaarta

KuvaDSC08749 by TurkuCubed, on Flickr
KuvaDSC08751 by TurkuCubed, on Flickr
KuvaDSC08752 by TurkuCubed, on Flickr
KuvaDSC08755 by TurkuCubed, on Flickr
KuvaDSC08758 by TurkuCubed, on Flickr
KuvaDSC08759 by TurkuCubed, on Flickr
KuvaDSC08761 by TurkuCubed, on Flickr
KuvaDSC08770 by TurkuCubed, on Flickr
KuvaDSC08772 by TurkuCubed, on Flickr
KuvaDSC08774 by TurkuCubed, on Flickr
KuvaDSC08779 by TurkuCubed, on Flickr
KuvaDSC08780 by TurkuCubed, on Flickr
KuvaDSC08781 by TurkuCubed, on Flickr
KuvaDSC08782 by TurkuCubed, on Flickr
16valve, JiiWee, apollonkatu ja 9 muuta tykkää tästä
  • 1
  • 53
  • 54
  • 55
  • 56
  • 57
  • 67