Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä TurkuCubed
#90450
Tlahti kirjoitti:Viikko sitten olleessa yleisötilaisuudessa esiteltyjä hahmotelmia: http://ympto.turku.fi/ympakaavi/sivut/K ... e=Tunniste
(saattaa latautua hitaasti)

Melko reippaita suunnitelmia, omaa silmää miellytti tuo Puutarhakaupunki.
Näytää hyvältä! Veikkaan että tästä alueesta voi tulla todella hieno. Kunhan vielä vanhat teollisuusrakennukset suojellaan ja kunnostetaan alkuperäiseen loistoonsa, niin ollaan oikealla tiellä.
Ja siellähän oli Taloforum ja @Janne_H päässyt mukaan ;)
Avatar
tekijänä TurkuCubed
#98424
Pukkilan alueen kaavoitus on vielä kesken, mutta alueella tapahtuu. Rakennus- ja lupalautakunta on myöntänyt purkuluvan vanhoille tehdas- ja toimistorakennuksille lukuunottamatta alueen vanhinta, 1913 valmistunutta, enstistä massalaitosrakennusta.
Linkki pöytäkirjoihin: http://ah.turku.fi/rlupalk/2019/09050181/
Kaavaehdotus:
Kuva
Kuva
Viimeksi muokannut TurkuCubed, 06.09.19 07:56. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kantti, hmikko, Tlahti ja 1 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#98425
Postauksessa olevan havainnekuvan perusteella ei taida voida paljoakaan vielä sanoa miltä rakennukset tulevat näyttämään lopulta?

Off topic. Tuon pöytäkirjalinkin viimeisenä kohtana näyttää sattumoisin olevan rakennusluvan myöntäminen Telakkarannan uudisrakennukselle, As. Oy Turun Kutterille. Kohta 17.
tekijänä Xerdoz
#98426
Olisi taas erinomainen mahdollisuus rakentaa kaupunkia, sen sijaan tehdään lähiöhelvettiä järkyttävine pistetaloineen ja ympäröivine ryteikköalueineen.
Avatar
tekijänä Kantti
#99356
Pukkilan vanhojen tuotanto- ja muiden rakennusten purku on ollut menossa jo parisen kuukautta. Tämä näkyy alueella.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Oikealla oleva keltainen massalaitos jää jäljelle. Kaikki muu lanataan tasaiseksi. Rakennus on vanhin, vuodelta 1913.
Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
TurkuCubed, hmikko, OssiS tykkää tästä
Avatar
tekijänä TurkuCubed
#100654
1000ft300m kirjoitti: 19.08.20 22:28 Turku ei ole ihan paras paikka tornitalofanille. Valtuustossa juuri vastustettiin Pukkilan alueen 39m maksimikorkeutta :shock: :lol: :smt022 :twisted: . Toi 39m on oikeiden talojen sisäänkäynnin/jalustan korkeus ennen kuin varsinaiset kerrokset alkavat.
Niin siis Pukkilan alueen kaava oli kaupunginhallituksen (ei vielä valtuuston) käsittelyssä ja meni siellä läpi parin äänestyksen jälkeen. Toinen noista äänestyksistä koski AK-2 korttelialueen vesikaton ylimmän kohdan korkeusasemaa, jota oli kaupunkiympäristölautakunnan aiemassa käsittelyssä nostettu 36 -> 39. Nyt hallituksessa ehdotettiin maksimikorkeuden palauttamista 36:een, mutta ehdotus kumottiin äänin 8-5. Kyseessä ei siis ollut missään tapauksessa koko alueen maksimikorkeus ja kaavassa on edelleen mukana 16-kerroksinen torni ja pari pienempää vieressä. Tuo mäkeen tuleva rakennus sijaitsee osittain maiseman kannalta merkittäväksi merkatulla alueella (Tuomiokirkkonäkymä), jossa muuten rakennusten ylin korkeusasema on +36.0 metriä. AK-2 kortteli merkattuna kaavakartasta ja havainnekuvasta:

Kuva
Kuva
hmikko, Ukilainen tykkää tästä
tekijänä James
#103419
Taas on vettä virrannut Aurajoessa edellisen viestin kirjoittamisesta tässä topikissa, mutta ilmeisesti tämänkin projektin kanssa ollaan pääsemässä liikkeelle myös rakentamisen suhteen eikä vain purkamisen, vaikka aika monta laajaa rakennusprojektia kaupungissa onkin samaan aikaan meneillään.

Nimittäin huomisen (tai siis taitaa olla jo tätä päivää) rakennus- ja lupalautakunnan kokouksen esityslistalle on ilmestynyt aloituskorttelin kahden kerrostalon rakennusluvat. Sinänsähän tämä ei tarkoita välttämättä, että itse rakentaminen alkaisi kovinkaan nopeasti mutta onhan se ainakin askel siihen suuntaan.

Lisäksi huomasin, että tämän kokouksen esityslistalla olevista rakennusluvista on julkaistu myös hankkeiden esitysmateriaalit liitteenä/oheismateriaalina muiden liitteiden/oheismateriaalien ohella, joka on kyllä erittäin mukava lisä. Aiemmin en ainakaan ole näitä nähnyt tuolla liitteissä/oheismateriaaleissa julkaistavan enkä tiedä onko tässä nyt kyseessä kertaluontoinen asia vai meinataanko näitä jatkossakin laittaa julkiseksi (toivottavasti, mielenkiintoisia ovat ainakin itselle).
hmikko, Kantti tykkää tästä
Avatar
tekijänä TurkuCubed
#104088
Heikki Vaisteen mädätys Turussa ei ota loppuakseen kun Kiinteistö Oy Pitkämäki Perusyhtiö 1 (Heikki ja Matti Vaiste) ovat hakemassa kaavamuutosta hiljattain valmistuneen asemakaavan muuttamiseksi. Ovat katsoneet että vanhan massalaitoksen korjaaminen asuinkäyttöön olisi liian vaikeaa ja hintavaa ja ovat nyt hakemassa suojelumerkinnän poistoa ja rakennusoikeutta saman kokoiselle uudisrakennukselle ja kaupunkiympäristölautakunta ei listaesityksen mukaan ole suoralta kädeltä tätä torppaamassa, vaan teettävät kuntokartoituksen ulkopuolisella toimijalla. Toivottavasti tästä ei nyt ole tulossa mitään tapaa että tehdään uusi ja laaja kaava, johon saadaan vanhoja maamerkkejä suojeltua ja sitten grynderit toteavat hankkeen liian vaativaksi ja ruvetaan tekemään postimerkkikaavaa jo kertaalleen suojellun rakennuksen purkamiseksi. Nyt on kuitenkin kyseessä rakennushistoriallisesti merkittävä rakennus kun puhutaan Suomen ensimmäisestä ja siten vanhimmasta teräsbetonirunkoisesta rakennuksesta. Massalaitos on itsessään jo tyylikäs rakennus ja ainoa merkki muistuttamassa alueen historiasta. Lausunnoissaan Vaiste toki saa korjaamisen kuullostamaan sulalta mahdottomuudelta.

Kaupunkiympäristölautakunnan pöytäkirja: https://ah.turku.fi/kylk/2022/0308006l/4616399.htm
tekijänä Aboa
#104090
Samahan on käynnissä Herttuankulmassa Lehdon toimesta. Erona tietysti se että Lehto ei ole asemakaavaa ollut laatimassa. Seuraava jännä paikka saattaa olla Turku Energian alueella.