Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Pyöröovi
#98373
Hesarin jatkojuttu: Jätkäsaaren ruuhkia helpottava ramppi olisi politiikkojen mielestä vain lyhyen aikavälin ratkaisu

Poliitikot siis pitävät siltaa täysin irrallisena tunnelisuunnitelmasta, jonka hinta olisi aivan eri mittaluokassa. Pitäisin yllättävänä, jos ramppi jäisi rakentamatta, sillä helsinkiläiset kaipaavat kovin ripeitä ratkaisuja ruuhkiin. Eri asia sitten on, voiko pelkillä uusilla kaistoilla ja rampilla puolittaa autoliikennettä, kuten suunnitelma lupailee. Autoliikenteen volyymi tuppaa yleensä vain lisääntymään kaistoja kasvattamalla, muutoinhan Yhdysvalloissa ei olisi esiintynyt ruuhkia enää vuosikymmeniin.

Tunneli saattaisi kenties auttaa Jätkäsaaren yksittäiseen sumppuun, mutta todennäköisesti ruuhka vain siirtyisi toiseen osaan kaupunkia rekkojen noustessa ylös sisääntuloväyliä tukkimaan. Todelliset voimakkaat keinot ratkaista Helsingin ruuhkat piilevät ruuhkamaksujen käyttöönotossa ja raideverkoston kohentamisessa. Niin ja onneksi kärkipoliitikotkin vihdoin ymmärtävät kannattaa rekkaliikenteen siirtämistä Vuosaareen.
Avatar
tekijänä veka
#98447
Wood Cityn 'päärakennus' alkaa löytää lopullista muotoaan, kun julkisivuseinän alimman ja ylimmmän kerroksen kekseliäät ja komeat ikkunoiden muodot alkavat näkyä. Ne muuttavat muutoin yksitotisen laatikon omaleimaisen ja jännittävänkin näköiseksi. Ajatella, miten vähin konstein ja kustannuksin rakennuksesta tulee oikein kiinnostavan näköinen, kun osaajat ovat asialla ja rakennuttajaltakin löytyy sopivasti ammattiylpeyttä. Clarion ja Wood City tulevat muodostamaan Jätkäsaaren pääsisäänkäynnille komean portin. Tämä tulee olemaan Jätkäsaaren 'se kuva', ellei sitten joku pistä vielä paremmaksi. Tilaisuuksiahan vielä tulee. Tarvitaan vain osaamista, jota on, kunnianhimoa ja viitseliäisyyttä.

Kuva

Kuva
TurkuCubed, Domo, hmikko ja 4 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#98621
Jätkäsaaren asuintorniklusteri sen kun vain kasvaa. Saukonkanavan alueella oleva ns. venehotellin tontti (20062 KTY-1) on muuttumassa asuinrakennusten tontiksi (20062 AK), kun venehotelliyrittäjä lienee luopunut hankkeesta. Tontille on tulossa neljä asuintaloa, joista korkein on 14-kerroksinen. Pientä puistoakin pukkaa kivalle paikalle. Kaavamuutos on parhaillaan nähtävänä. Tontti sijaitsee heti rakenteilla olevan pysäköintitalon (20068 LPA-1) pohjoispuolella. Sen vieressä on tällä haavaa ratikoiden päätepysäkki (Ls), jonka paikalle aikanaan rakennetaan ns. keskuskortteli tornitaloineen. Pysäköintitalon toisella puolella ovat rakenteilla PEABin ja Hartelan 12- ja 16-kerroksiset asuintornit.

Kuva

Rambollin kopterikuvaaja on taas ollut liikkeellä. Tuore kuvasetti on syyskuulta. Kuvista näkee hyvin juuri tämän alueen huiman kasvun ja tehot. Atlantinkadun eteläpään ja terminaali 2:n alueet ovat sileitä ja siistejä pian alkavaa Atlankadun sillan rakentamista varten.

https://www.flickr.com/photos/140831694 ... 0893951063
Avatar
tekijänä veka
#98872
Jätkäsaareen on tulossa 24-kerroksinen asuintorni ja sen kumppaneiksi 18- ja 16-kerroksiset asuintalot, jos ja kun esittelyvaiheessa oleva kaavasuunnitelma toteutuu. Tornien lisäksi kortteliin tulee saaren kaupallinen keskus marketteineen ym. Hankkeeseen voi tutustua ensi maanantaista lähtien Huutokonttorissa eli Jätkän kirjastossa, ja 19.11. suunnitelmasta pidetään asukastilaisuus Oodissa. Tämän jälkeen asemakaavaluonnos viedään kaupunkiympäristölautakunnan hyväksyttäväksi. Hankkeelle etsitään toteuttaja tarjouskilpailulla. Kuvauksista päätellen tarkoitus on tehdä korttelista laadukas ja näyttävä maamerkkimäinen kokonaisuus, jonka tunnistaa helposti mereltäkin katsottaessa. Tällä haavaa tontilla on ratikoiden 8 ja 9 päätepysäkki.

Hankekortti:
https://kartta.hel.fi/applications/Hank ... 019-004025

Kuva

Kuva
hmikko, apollonkatu, Pyöröovi tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#99050
Hesarin kiinnostavasta jutusta ei valitettavasti löydy selitystä tai edes arviota sille, miksi kaupungin ja SRV:n vatulointi Bunkkerin kanssa vain jatkuu ja jatkuu.
Jätkäsaaren aluerakentamisprojektin johtajana työskentelevä Säntti kertoo, että SRV pääsee todennäköisesti aloittamaan Bunkkerin purku- ja rakennustyöt vuoden 2020 aikana. Ennen niiden aloittamista on viilattava sopimukset loppuun asti kaikkien eri osapuolien välillä.

”Koko syksyn ajan asioita on viety eteenpäin lähes viikoittain. Bunkkeriin on tulossa esimerkiksi neljä eri asuntoyhtiötä, kiinteistöyhtiö ja pysäköintiyhtiö. Sopimusten saamisessa kuntoon kestää siksi, että Bunkkerin sopimuskokonaisuus on niin monimuotoinen.”
On kysyttävä, onko suunnitelmien ja näiden sopimusten teko tosiaan aloitettu vasta tänä syksynä. Enpä usko. Uskon suurimman syyn löytyvän SRV:n talousvaikeuksista. Firma on tukevasti kiinni useissa suurissa rakennushankkeissa, joille on tyypillistä rankka lainarahavetoisuus, jos omasta kassasta ei löydy mitään, ennen kuin rakentamisen edetessä vähitellen päästään kuivemmalle. Rahan hinta lienee SRV:lle tällä haavaa todella suolainen riskien takia. Onneksi sentään Majakka valmistui, ja sieltä sitä nyt sitten saadaan. Bunkkerin tapaan myös Keilaniemen tornit ovat jämähtäneet odotustilaan.
tekijänä hmikko
#99176
Hesarin Hitas-jutun kuvituksena tämmöinen. Jätkäsaaren eteläpäähän on tulossa pienempää ja suurempaa tornia aika paljon enemmän kuin aikanaan osayleiskaavan selostuksesta ois arvannut. Näiden lisäksi ainakin keskuskortteli ja satamaterminaalin viereinen hotellikompleksihässäkkä.

Kuva
Avatar
tekijänä Urbaani
#99178
Näin tornitalofanina tervehdin ilolla kehitystä, kuinka juuri kuvan kaltaisten pikkutornien rakentaminen on arkipäiväistynyt PK-seudulla. Vielä 10-15 vuotta sitten liki jokainen yli 10-kerroksinen uudirakennus oli merkkitapaus, joiden kaavoitusprosessia ja kohoamista seurattiin herkeämättä. -Näin oli esim. Lepuskin tornien ja vielä vähän Clarioninkin kohdalla. Potentiaalisia slotteja torneille riittää ympäri Pääkaupunkiseutua vielä satoja, joten ei muuta kuin vielä pari vaihdetta silmään! :smt023

Pari viestiä aiemmin esilläollutta Keskuskorttelia kohtaan minulla on suuret odotukset, niin arkkitehtuuria kuin myös mittakaavaa. 24-kerrosta ja pieni klusteri riittää muodostamaan alueellisen maamerkin, mutta mielelläni näkisin kerroslukua hilattavan vielä vähän ylöspäin. 100 metriä ei olisi ollenkaan liikaa.
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#99180
@Tande sata metriä Jätkäsaaressa on hieman ongelmallinen korkeus, jos ei haluta lähteä varjostamaan ja peittämään ympäröivien kortteleiden näkymiä. Etenkin klusterin muodossa. Tämä tuppaa olemaan juuri korkeiden tornien heikkous: ne vaativat valtavasti maa-alaa ympäriltään, mikä on pois tiiviiltä ja hyvinvoivalta kaupungilta. Muutoin olen samaa mieltä, että Helsinki on parantanut huikeasti tornirakentamisessaan ja on mainiota löytää uusia maamerkkejä nousemasta samanaikaisesti eri alueilta.
tekijänä Domo
#99182
Keskuskortteli voisi olla ilman haittavaikutuksia jotain Royal Centerin n. 116m luokkaa, eikä veisi enempää näkymiä kuin n. 75 - 80m korkeakaan.
Urbaani tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#99199
hmikko kirjoitti: 13.12.19 10:54 Jätkäsaaren eteläpäähän on tulossa pienempää ja suurempaa tornia aika paljon enemmän kuin aikanaan osayleiskaavan selostuksesta ois arvannut. Näiden lisäksi ainakin keskuskortteli ja satamaterminaalin viereinen hotellikompleksihässäkkä.
Näitä 14-16 -kerroksisia pikkutorneja on Jätkään tulossa hyväksyttyjen kaavojen ja vahvan oloisten suunnitelmien mukaan tosiaan toistakymmentä. Oikeesti korkeita eli Clarionin mittaisia tai isompia on mainittujen kahden lisäksi ehkä tulossa T1:n ja Verkkokaupan kohdalle rantaan (hotelli?). Joissakin alueiden uusissa yleiskuvissa siinä on korkea tönö tai kaksi. Kun yleiset syyt ja paineet korkean rakentamisen suosimiseen vain tuntuvat kasvavan, en ihmettele vaikka muutama tulossa oleva torni kasvaisi vielä ainakin ne kaksi 'luvallista' kerrosta. Puolestani voivat kasvaa enemmänkin. Kun on tämä ilmastomuutos, on vain käytettävä kaikki vähänkin fiksut tavat saada ihmiset asumaan lähellä toisiaan ja palveluita.
Avatar
tekijänä veka
#99292
Siltä näyttää. Siis kummankin terminaalin viereen oma hotellitorni. Ovat eri kaava-alueilla, sillä se T2:n viereen suunniteltu ruskea Royal Center -kylpylähotelli on Ahdinaltaan kaavassa ja yllä oleva kuvan T1-terminaalin hotelli on satama-alueen kaavassa.
Avatar
tekijänä Urbaani
#99295
Muutama random-kuva aamukävelyretkeltä. (28.12.2019)

Kuva

Kuva

Saatan olla mielipiteeni suhteen vähemmistössä, mutta jotenkin Wood City jättää kylmäksi. Ihan perustyylikäs ja innovatiivinen hanke, mutta tuolla sijannilla olisin kaivannut jotain vielä näyttävämpää. Erityisesti naapurin yli 70-metrinen Clarion saa korttelin vaikuttamaan kokoaan pienemmältä ja näin jälkikäteen olisin ehdottomasti kaavoittanut tontille tornitalon tai pari.

Kuva

Kuva

Hyväntoivonpuisto alkaa kääntyä plusmerkkiseksi. Kooltaan juuri sopiva ja molemmin puolin reunustavat korttelit luovat urbaanin kokemuksen. Puistoa reunustavat talot olisin tosin nähnyt mielelläni pari kerrosta korkeampina.

Kuva

Perusjykevää 2010-luvun kaupunkia.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Jonkun mielestä varmasti yksitoikkoinen kortteli, mutta tummasävyinen tiilijulkisivu on lähes poikkeuksetta mieleeni. Vielä en kyllästy tähän tyyliin vuosien tetrisikkuna- ja leineläkikkailujen jälkeen.

Kuva

Mukava paikalleen sopiva pikkutorni.

Kuva

Rakentamistaan odottava tontti.
tuomas, hmikko, Krio ja 6 muuta tykkää tästä
  • 1
  • 92
  • 93
  • 94
  • 95
  • 96
  • 132