Pyöröovi kirjoitti: ↑21.10.19 22:27
Gentrifikaatio kulkee monessa aallossa, eikä se suinkaan ole mielestäni Punavuoresta päättymässä. Pikku Roba ja Kaartinkaupunki ylipäänsä ovat Punavuorta lähempänä äärimmäisen siistittyä aluetta, joka alkaa olla todella mauton ja tylsä. Punavuori on vielä täynnä ahdingossa olevia pikku putiikkeja pullollaan mitä kummallisempia tuotteita, joiden olematon kysyntä selvästi ilmentää alueen olevan edelleen muutoksen kourissa. Toki viihdetoiminta on päättynyt ja hintataso on huima, mutta edelleen Punavuori on leimallisesti aika likainen ja sotkuinen verrattuna Ullanlinnaan ja varsinkin Eiraan.
En toki muuten kiistä mainion viestisi huomioita. Gentrifikaatio on osoittautunut kovin väistämättömäksi voimaksi, jonka muutokset herättävät herkästi suuria tunteita. Tärkeää olisikin mielestäni muistaa, että lopulta ihmisten hyvinvoinnin kuuluisi aina olla ensisijaisesti ohjaamassa rakennetun ympäristön tulevaisuutta.
Punavuori on muutoksessa, toisaalta niin on koko kantakaupunki ja muukin Helsinki. On oma pohdinnan aiheensa, missä määrin kysymys on Punavuoren kohdalla kaupungin yleisestä vaurastumisesta ja kasvusta, missä määrin alueelle luonteenomaisesta keskiluokkaistumisesta, siis väestörakenteen ja toimintojen muutoksesta. Kaupungin kasvu ja vaurastuminen sekä alueiden väestörakenteen ja toimintojen muutos kytkeytyvät toki toisiinsa. Esimerkiksi Punavuoren kaltainen erityisen haluttu ja niukka sijainti muuttuu suhteessa arvokkaammaksi kaupungin kasvaessa. Erottuuko Punavuori enää muusta kantakaupungista tässä kehityksessä samalla tapaa kuin 1900-luvun jälkipuoliskolla tai Kallio nykyisin?
Havaintojeni mukaan Punavuoressa on jonkin verran taustaltaan työväenluokkaisia, nykyisin jo ikääntyneitä, asukkaita, jotka ovat ostaneet asuntonsa vuosikymmeniä sitten. Sukupolven vaihtuessa gentrifikaation tapahtuminen on todennäköistä. Punavuoressa, kuten muissakin kantakaupungin osissa, joissa on paljon pieniä asuntoja, asuu myös monia pienituloisia vuokralla. Tässä on taustalla osin hyvinvointivaltio, osin pitkät ja edukkaat vuokrasopimukset, osin sukulaissuhteet. Vaikka ilmiötä määrittää usein yksilön kannalta onnekkaat sattumat, tämä on mielestäni yhteiskunnallisesti erinomaisen hyödyllinen, kaupunginosien sosioekonomisia eroja tasapainottava asia. Se jättää kuitenkin tilaa hitaasti tapahtuvalle gentrifikaatiolle.
Punavuoresta ei koskaan tule aivan yhtä vaurasta aluetta kuin Ullanlinnasta, sillä Ullanlinnassa on vanhan rahan alueelle ominaisesti näyttävämpiä rakennuksia ja hienoja merinäköaloja. Samalla tapaa Ullanlinna ei yleisesti koskaan saavuta Eiraa tai Kaivopuistoa, tai Kallio Pitkänsillan eteläpuolista Helsinkiä. Erot voivat kuitenkin kaventua kantakaupungin alueiden välillä pieniksi suuren kysynnän ajaessa hinnat maksukykyisenkin väen kipurajalle. Paikallisesti voi olla erityisen kalliita katuja, kortteleita tai yksittäisiä taloja. Punavuoressa esimerkiksi Fredrikinkadun kivilinnoissa lienee asunut jo pitkään melko samanlaista väkeä kuin Ullanlinnassa. Vastikään Ullanlinnassa Korkeavuorenkadulla suomalaisittain superkalliiksi luksusasunnoiksi uudistetussa Ohranan talossa lienee kalliimpia neliöhintoja kuin Eirassa.
Viittasit Esplanadin eteläpuolisten Kaartinkaupungin kortteleiden kliinisyyteen. Alue on asumispainotteisia Punavuorta ja Ullanlinnaa enemmän työpaikka-aluetta ja mielestäni sitä luonnehtivat luksusravintoloiden ja satunnaisten putiikkien ohella toimistorakennukset, virastot ja hotellit. Kaartinkaupungin toimistorakennuksia on viime vuosina peruskorjattu, rakennettu kokonaan uudestaan tai muutettu luksushotelleiksi, ja uusia hankkeita on vireillä. Punavuoressa on mielestäni havaittavissa siirtymä historiallisestikin vauraamman oloisista itäisistä kortteleista vaatimattomampiin lännessä telakan ja teollisuusrakennusten lähellä.
Punavuoressa telakan lähistön kortteleissa tulee tapahtumaan seuraavan parinkymmenen vuoden aikana huomattavia muutoksia, sillä nyt rakennettava Telakkaranta avaa alueen veden äärelle ja yleisesti kohottaa naapuruston ilmettä ja tuo lisää väkeä. Lisäksi Hernesaaren rakentamisen myötä aikaisemmin hieman sivussa olleet korttelit ovatkin uudella tapaa reittien varrella.
Vaurastuvassa Punavuoressa on yllättävän vähän purettu rakennuksia 60- ja 70-lukujen purkuvimman jälkeen. Mieleen tulevat vain toimistorakennus Hietalahdenrannassa, pari matalaa siipirakennusta ja yksi runkoon asti peruskorjaaminen 2000-luvulla (kaikki muutoksia asuintaloksi) sekä Koffin korttelin muutostyöt viime vuosisadan lopusta. Kynnys asuintalojen purkamiseen on korkea, varsinkin kun tehokkuushyödyt ovat vähäisiä jo ennestään tiiviissä kortteleissa. Onneksi myös suhtautuminen vanhoihin kivi- ja puutaloihin muuttui. Yhden ilmeisen purkavan uudisrakentamisen kohteen näen tulevaisuudessa. Kun Kampin hyvinvointi- ja terveyskeskus valmistuu metroaseman päälle, nykyisen Viiskulman terveysaseman talot saanevat lähteä uuden asuin- ja liikerakennuksen tieltä. Myös joiltakin parkkikenttien ja -kansien valtaamilta sisäpihoilta voi löytyä täydennysrakentamispotentiaalia.
Olen samaa mieltä, että gentrifikaatio on vaurastuvassa ja kasvavassa kaupungissa väistämätön ilmiö. Gentrifikaation läpikäyneen kaupunginosan elintaso on parempi kuin aikaisemmin, mutta kaupunginosien välillä erot saattavat olla kasvaneet, riippuen muista yhteiskunnallisista muutostrendeistä. Gentrifikaatio voi olla raju prosessi haavoittuvassa asemassa olevien yksilöiden kannalta. Kaupunki saattaa menettää myös osan kulttuuriarvoistaan ja luovuudelle tärkeästä monimuotoisuudestaan, toisaalta siisteyden lisääntyessä ja sosiaalisten ongelmien vähentyessä alueellisesti. Itse gentrifikaatioprosessin aikana alueet ovat tyypillisesti luovan talouden ja uuden kaupunkikulttuurin moottoreita, katsotaan vaikka Helsingissä Punavuoressa ja Kalliossa viihtyvän väen ajamaa muutosta kaupungissa.
Hyvänä kaupunkipoliittisena tavoitteena voisikin olla pyrkimys gentrifikaation hidastamiseen ja näin sen ajan pitkittäminen, jonka kaupunginosa on tässä muutoksen ja monimuotoisuuden tilassa. Tärkeimpinä keinoina tähän näen kantakaupunkimaisen asumisen tarjonnan lisäämisen rakentamalla paljon lisää kantakaupunkiin ja sen ympäristöön. Vähenevä haluttujen sijaintien kysyntäpaine hidastaa gentrifikaatiota ajavaa hintojen nousua. Toisena on hyvinvointivaltio. Huolehtimalla työehtosopimusten määrittämien alimpien palkkojen kohtuullisesta tasosta, asumisen tuista sekä erityisesti gentrifikaatioalueilla sosiaalisesta asuntotuotannosta ja muusta haavoittuville ryhmille kohdistuvasta tuesta nämä ihmiset pystyvät paremmin säilyttämään tai löytämään paikkansa asuntomarkkinoilla. Julkisen vallan tuella onnekkaat pienituloisemmat voivat syrjäyttää keskiluokkaisia kilpailussa niukoista asunnoista halutuimmilla alueilla ja näin alueen diversiteetti säilyy, mikä tuottaa yhteiskunnallisia hyötyjä. Taloforumissa suosittu tehokas kaupunkirakentaminen, asian pitäminen esillä, lukuisat tällä palstalla esitellyt projektit sekä uusien ja entistäkin parempien toivominen ovat keinoja gentrifikaation pitämiseksi aisoissa.
Anna minun kulkea läpi nostokurkien metsän, nousevien kerrostalojen kanjonin kautta sinne, missä raideliikenne kerran vielä virtaa
