Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä Lipla
#98276
Eka viesti täällä.. :smt006

Täysin samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa! Samppalinnan tähti sopii maisemaan Jatkeen ehdotusta huomattavasti paremmin ja erityisesti pidän myös pihan puistomaisesta suunnittelusta, jolle, kuten todettua, Suomessa ei useinkaan anneta tarpeeksi arvoa asumisviihtymisen kokonaisuuteen vaikuttavana tekijänä.
Vanhan rakennuskannan huomioon ottaminen muodostaa yleisilmeestä yhtenäisen, huomattavasti rauhallisemman ja tyylikkäämmän. Mielestäni tällaisille asioille on fiksua antaa painoarvoa, esimerkkinä vaikkapa Läntisen pitkäkadun tilanne, johon puutalojen väliin suunniteltu kerrostalo ei yhtään sovi vanhaan rakennuskantaan. Peukku ylös tälle, toivottavasti valmistuu havainnekuvien mukaisena ;)
Avatar
tekijänä Viekas
#98308
On kyllä monipuolinen kokonaisuus. Paljon asumiseen liittyviä palveluita.
Tosin on myös mielenkiintoista ketkä kaikki nuo palveluiden ylläpidon maksaa.
tekijänä derRohe
#98311
TurkuCubed kirjoitti: 04.08.19 08:57 Tässä vielä havainnekuva toisesta suunnasta. Niinkuin sanottu, rakennus on vielä kesken, mutta jos havainnekuvaan katsoo niin näyttäisi siltä että jo valmiiksi kohtuullisen halvan näköistä laatikkoa on onnistuttu jossain välissä halpuuttamaan vielä lisää
Kuva
Harva projekti lopulta havainnekuvien mukainen, ehkä luvat irtoaa helpommin näyttävillä kuvilla, toteutus sitten onkin toinen asia...

Kuva

Kuva

Ikävintä että talon pohjoispääty ja sisäpihan puoleinen julkisivu jätetty ennalleen, likainen ja tummunut julkisivu todella ruma...
hmikko, veka tykkää tästä
tekijänä paavali
#98312
Todella ruma myös tuo Eerikinpuoleinen julkisivu, puhumattakaan pohjoispäädystä... Saadaankohan tuota ikinä paremmaksi
Avatar
tekijänä TurkuCubed
#98415
Oikein alan asiantuntija :D
Biocity muuttuu mustaksi – Tutkija: En ymmärrä miksi
Harmoa & Partners
Kuva

Biocity Turku -rakennuksen ikkunat on huputettu ja julkisivuremontti on alkanut. Ensin uusitaan ikkunat ja lopuksi rakennuksen ulkoseinät maalataan uudelleen. Vaalea rakennus maalataan mustaksi.

--

Uudella värillä halutaan muun muassa tuoda näkyväksi se, että rakennusta on remontoitu. Toinen syy värin vaihtamiseen on, että talojen halutaan erottuvan toisistaan.

– Halusimme profiloida rakennukset toisistaan. Vieressä on värikäs Electrocity, jonka julkisivu varmasti herättää keskustelua edelleen, Savisalo sanoo.

Savisalo kertoo, että julkisivuremontin yhteydessä mietittiin useita eri vaihtoehtoja, miten julkisivua voitaisiin uudistaa.

– Haluamme saada talot eriytymään toisistaan.

--

Turun Sanomiin asiasta vinkannut biolääketieteen tutkija Markku Jalkanen ihmettelee päätöstä. Hän kertoo huomanneensa Biocityn seinässä muun muassa harmaita koemaalauksia.

– Kyselin asiasta ja kuulin, että rakennus aiotaan maalata mustaksi. Myyntiargumentti rakennuksen valkoiselle värille oli aikoinaan, että se on helppo hioa puhtaaksi sen likaantuessa. En ymmärrä, miksi Biocity maalataan mustaksi.

--

https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/4 ... arra+miksi
tekijänä hmikko
#98416
^ Tätä mä vähän pelkäsin, kun en ollut nähnyt havainnekuvaa aiemmin. Aivan helvetin ruma. No, eipä täältä sisäpuolelta tietty tarvitse katsella julkisivua.

Tämän hetken muoti näissä toimisto- ja liikerakennusten julkisivurempoissa on kyllä masentava. Jutussa mainitusta Electrocitystä tehtiin myös sysiruma, samoin usea keskustan liikerakennus on paketoitu varastohallilta näyttäviin julkisivulevyihin.

Markku Jalkanen oli siis aikanaan Biotekniikan keskuksen ensimmäinen johtaja (Turun yliopiston ja ÅA:n yhteinen laitos) ja luulisin, että hän oli mukana rakennuksen suunnitteluvaiheessa. Hän perusti sittemmin Biotie Therapiesin, joka on sen jälkeen vaihtanut omistajaa. Vaimonsa Sirpa Jalkanen työskentelee myös talossa ja on moneen kertaan palkittu akatemianprofessori Turun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa.
Avatar
tekijänä MindW
#98420
hmikko kirjoitti: 03.09.19 15:57 Tämän hetken muoti näissä toimisto- ja liikerakennusten julkisivurempoissa on kyllä masentava. Jutussa mainitusta Electrocitystä tehtiin myös sysiruma, samoin usea keskustan liikerakennus on paketoitu varastohallilta näyttäviin julkisivulevyihin.
Vastaa menneiden vuosikymmenten pellitysvimmaa, pelti vain vaihtunut ties mihin laminaattipintaan. Yhtenäisellä kaupunkikuvalla ei taida enää olla arvoa vaan talojen tulee erottautua ympäristöstään.
tekijänä hmikko
#98421
MindW kirjoitti: 04.09.19 14:39 Vastaa menneiden vuosikymmenten pellitysvimmaa, pelti vain vaihtunut ties mihin laminaattipintaan.
En tiedä, miten tarkka esitys tuo lehdessä julkaistu renderi on, mutta siinä näyttää siltä, että julkisivun sisäänvedettyyn osaan on laitettu jotain vaaleaa levyä. Nykyisellään valkoinen betonielementti jatkuu rakennuksen sisällä atriumin seinässä koko talon pituudelta ja seitsemän kerroksen korkeudelta. Uutta julkisivulevyä tuskin tullaan sisäpuolelle asentamaan. Vähän epäilen, että materiaalien törmäyksestä lasiseinän kohdalla ei tule ihan esteettisyyden multihuipentuma siitäkään.
Avatar
tekijänä TurkuCubed
#98423
Parkkihalli ja uusi rakennus kaupungintalon pihalle? Turun kaupunki aikoo nykyaikaistaa toimitilojaan

Kuva
Turun kaupunki aikoo järjestellä toimitilansa uuteen uskoon lähivuosien aikana.

Maanantaina kokoontuvalle kaupunginhallitukselle esitetään vaihtoehtoa, jossa osa toiminnoista sijoitetaan kaupungintalon pihapiiriin siten, että käyttöön otetaan Konsulintalo sekä kaupungintalon siipiosa peruskorjattuina ja moderneiksi työtiloiksi muutettuina. Lisäksi hyödynnettäisiin kaavan sallima lisärakennusoikeus Konsulintalon vieressä rakentamalla niin kutsuttu Demokratiatalo.

Näiden lisäksi osa toiminnoista sijoitettaisiin Yliopistonkatu 27a:n peruskorjattuihin tiloihin.

Uuden tilaratkaisun arvioidaan olevan kaupungin työntekijöiden käytössä vuosien 2022–2025 aikana. Investoinnille kaupungintalon pihapiiriin on kaavailtu 18–25 miljoonan euron hintalappua.

Kaupungin suunnitelmien taustalla on tarve vähentää neliöitä ja vuokrakustannuksia sekä nykyaikaistaa työskentely-ympäristöjä. Tilamäärä työntekijää kohti vähenisi noin kymmenellä neliöllä henkilöä kohden ja toimistokäytössä oleva kokonaisneliömäärä vähenisi lähes puolella.

Tilasuunnittelun pohjana käytetään monitilatoimistoperiaatetta. Tilojen viihtyisyyteen ja sisäilmaolosuhteisiin aiotaan kiinnittää uudenlaista, erityistä huomiota. Tulevaisuudessa kaupungin työntekijät voivat itse vapaasti valita työtilan sen mukaan, millainen tehtävä on työn alla.

Lisäksi kaupungin eri toimielimissä aiotaan uudistaa työnteon tapoja rohkeasti muun muassa vähentämällä paperinkäyttöä, edistämällä tiedonkulkua ja kehittämällä työprosesseja. Tilat mitoitetaan uusien työskentelytapojen mukaisesti tehokkaasti ja yhden hengen huoneista luovutaan.

Suunniteltu toimistouudistus koskee noin tuhatta kaupungin työntekijää.

Työnimellä Demokratiatalo etenevä uudisrakennus olisi moderni, puolijulkinen rakennus, joka toimisi kaupunkilaisten, poliittisten luottamuselinten, yhdistysten ja päätöksiä valmistelevan henkilökunnan yhteiskäytössä kokoontumistilana.

Uudisosa sijoittuisi Konsulintalon ja kaupungintalon siipiosan väliin. Alustavan hahmotelman mukaan tarvittava kerrosala olisi noin 2400 kerrosalaneliömetriä.

Rakennuksen kustannusarvio on 7,5–10,5 miljoonaa euroa. Hankkeen toteutuessa tulisi tehdä myös kaupungintalon ja siipiosan perustusten vahvistaminen, joiden yhteydessä voitaisiin tehdä uusi maanalainen pysäköintihalli, jonka kustannusten odotetaan nousevan ylimmillään kuuteen miljoonaan euroon.

Selvityksessä ei vielä oteta kantaa mahdollisen uudisinvestoinnin toteuttajaan.

Kuva
Kuva

Turun kaupunki on tehnyt tarveselvityksen uudesta toimitilaratkaisusta. Ehdotonta selvityksen mukaan on, että kaupungin palvelut löytyvät tulevaisuudessakin keskitetysti Turun keskustasta. Kaupunki on pyytänyt Yliopistonkadun, Puutarhakadun ja Puolalankadun tiloista alustavia tarjouksia nykyisten vuokrasopimusten jatkamiseksi.

Kaikki vuokranantajat ovat halukkaita jatkamaan kaupungin vuokrasopimuksia.

Kaikkiin kolmeen kohteeseen on joka tapauksessa suunnitteilla tekniset peruskorjaukset, joiden yhteydessä tilankäyttöä voidaan tehostaa ja modernisoida.
Kantti, hmikko tykkää tästä
Avatar
tekijänä TurkuCubed
#98441
Sokoksen Kupittaan uusi hotelli ja vihreää on alkanut ilmestyä seinään
KuvaP9080179 by TurkuCubed, on Flickr

Tyksin parkkihallista verkon läpi, vieressä Kupittaan kampusta
KuvaP9080187 by TurkuCubed, on Flickr
KuvaP9080197 by TurkuCubed, on Flickr
KuvaP9080198 by TurkuCubed, on Flickr

Hotellihuoneissa seinissä karttaa Turusta
KuvaP9080201 by TurkuCubed, on Flickr

Kupittaan Momentum
KuvaP9080206 by TurkuCubed, on Flickr
KuvaP9080205 by TurkuCubed, on Flickr
KuvaP9080202 by TurkuCubed, on Flickr
KuvaP9080203 by TurkuCubed, on Flickr
KuvaP9080204 by TurkuCubed, on Flickr

Yliopistonmäen Aurum
KuvaP9080209 by TurkuCubed, on Flickr
KuvaP9080211 by TurkuCubed, on Flickr
KuvaP9080212 by TurkuCubed, on Flickr

Ja vielä Verdandihuset:in paketista kuorittu julkisivu
KuvaP9080227 by TurkuCubed, on Flickr
Ukilainen, hmikko, veka ja 2 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä TurkuCubed
#98486
Kaupunkiympäristölautakuntaan tulossa Kellonsoittajankatu 9:n kauppaopistion kaavamuutos. Nykyinen kauppaopisto tarkoitus purkaa ja tilalle rakentaa kerrostaloa. Havainnekuvat tehnyt Haroma & Partners ja Kauppaopisto on Arkkitehtitoimisto Lukander & Vahtera Oy:n käsialaa (rakennettu 1966-68).
Streetview vuodelta 2014, mutta käytännössä nykytilanne
Kuva

Kaavaehdotus
Kuva

Havainnekuvat
Kuva
Kuva
hmikko, Kantti tykkää tästä
tekijänä hmikko
#98488
Onpas äkkiseltään tympeän näköinen julkisivu. Katutasosta tosin ei voi tulla ainakaan nykyisen opiston parkkibunkkerin seinää huonompi. Sinänsä harmi, että alueen toiminnot yksipuolistuvat.
Avatar
tekijänä Kantti
#98489
Projekti on osaltaan lisäämässä keskustan, ruutukaava-alueen asukasmäärää. Oikein hyvä! Ruutukaava-alueelle on viimeisten vuosien kuluessa tullut/tulossa runsaasti uusia asuntoja. Satamasta Kupittaalle. Ruutukaava on hyvä kaupunkimainen pohja tiiviille asutukselle jota hyvin mielestäni voisi kaavoittaa lisää.

Turkulaisessa oli artikkeli Heikkilän kasarmialueen ja ympäristön kaavoitussuunnitelmasta. Sieltä pukkaa umpikorttelia!
Heikkilän kasarmialueelle kerrostalokortteleita – kukkulat ja ranta rauhoitetaan

Kuva
Pihlajaniemen yleissuunnitelmaluonnos. Turun kaupunki

Turun Heikkilän kasarmialueen ympäristöön suunnitellaan uutta Pihlajaniemen kaupunginosaa. Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee yleissuunnitelmaa 17. syyskuuta. Suunnitteluaineistoon voi tutustua 11.–22.9. Vierailukeskus Joessa. Yleissuunnitelman pohjalta valmistellaan asemakaavaluonnos, joka valmistuu vuoden vaihteessa.



Yleissuunnitelman on laatinut kahden arkkitehtitoimiston tiimi, tanskalainen Gehl Architects ja suomalainen arkkitehtitoimisto AJAK yhteistyössä suunnittelua koordinoivan Urbanity Oy:n ja Turun kaupungin sekä Senaatti-kiinteistöjen kanssa.


Rakentaminen Pihlajaniemessä perustuu uudenlaiseen umpikorttelirakenteeseen, jollaista ei olla Suomessa juurikaan totuttu näkemään. Korttelit eivät ole muurimaisia blokkeja, vaan rakennusten korkeudet vaihtelevat kahdesta kahdeksaan, jolloin pystytään hyödyntämään auringon valoa maksimaalisesti ja samalla luomaan tuulilta suojaisia sisäpihoja. Korttelin yksittäiset talot voivat vaihdella arkkitehtuurinsa ja kokonsa puolesta merkittävästi toisistaan.



Pihlajaniemen luonto ja maastonmuodot ovat luoneet hyvät edellytykset viheralueiden ja julkisten tilojen suunnittelulle. Alueen alavuus ja tulvariski on käännetty vahvuudeksi muodostamalla alueen keskelle lammista ja purosta muodostuva puistovyöhyke, joka samalla toimii keskeisenä reittinä alueen halki meren rantaan saakka. Kallioiset metsäkukkulat on rauhoitettu rakentamiselta samoin kuin ranta-alueet, joista muodostuu varmasti laajemminkin turkulaisia puoleensa vetävä viheralue, varsinkin jos rantareitti Majakkarannasta asti toteutuu.

Turun ilmastotavoitteisiin on vastattu myös liikenneratkaisuilla. Alueen sisällä on painotettu hyvää ja turvallista liikkumisympäristöä niin jalan kuin pyörällä. Kaupat ja bussipysäkit on suunniteltu osaksi luontevia kävelyreittejä ja keskustaan on mahdollista pyöräillä nopeasti. Pihlajaniemen kaupalliset palvelut ovat saavutettavissa kätevästi kävellen myös viereisiltä alueilta.



Puolustusvoimilla tulee olemaan toimintaa Pihlajaniemessä jatkossakin. Suunnitelmassa tämä on huomioitu jättämällä väljyyttä puolustusvoimien käyttämän alueen ja uuden asuinalueen väliin.

Alueen vehreyden ja esimerkiksi lepakkojen kannalta tämä on myönteinen asia. Heikkilän kasarmialueella työskentelevät tuovat myös eloa alueelle sekä edesauttavat palvelujen syntymistä.

Kääntöpuolena voidaan pitää asukaskyselyssäkin paljon toivotun rantareitin katkeamista sotilasalueen kohdalla. Reitin jatkuvuus voidaan kuitenkin turvata kiertämällä sotilasalue.
https://www.turkulainen.fi/artikkeli/79 ... uhoitetaan

Jossakin vaiheessä tälle projektille on tehtävä oma ketju.
hmikko, Tlahti, TurkuCubed tykkää tästä
tekijänä hmikko
#98490
Kantti kirjoitti: 13.09.19 00:37
tanskalainen Gehl Architects
Oho. Kaikkea sitä tapahtuu peräti Turussa.

Kantti kirjoitti: 13.09.19 00:37 Projekti on osaltaan lisäämässä keskustan, ruutukaava-alueen asukasmäärää.
Näitä on tekeillä sen verran - tämä Heikkilä, Linnakaupunki, Fabriikki, Kakola, Itäharjun teollisuusalueen tiivistys - että Turun kasvuvauhdilla vanhojen isojen lähiöiden kehittäminen jäänee lopullisesti. Ehkä sitten hyvä niin. Majoitetaan Varissuolla ym. maahanmuuttajia niin kauan kuin vanhat elementtitalot pysyvät pystyssä ja viimeinen lykkää ne sitten puskutraktorilla pinolle.
tekijänä Xerdoz
#98500
Mikä ihme siinä on, että suomessa pelätään katuja? Tuokin heikkilän suunnitelma olisi ihan ok, jos oikeasti olisi korttelit rajattu kaduilla. Ei tuo mitään ruutukaava-alueen jatkoa ole. Sinällään kyllä muuten harvinainen suunnitelma, kun ei ole pelkää pistetaloa parkkipaikkoineen ja ryteikköineen, siis "virkistysalueineen", vaikka tuossakin kyllä on liikaa tuota vihreää näkyvissä.
  • 1
  • 253
  • 254
  • 255
  • 256
  • 257
  • 286