Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä hmikko
#98260
Tande kirjoitti: 10.08.19 20:10 Kaikista suurimman potentiaalin näen kuitenkin alueella, mikä ulottuu vanhoilta veturitalleilta Eläintarhan Nesteelle. Alue on lähitulevaisuudessa toteutuvaa tornitaluetta suurempi ja sijainniltaan käytännössä yhtä hyvä, mutta isot suunnitelman suorastaan loistavat poissaolollaan. Tornitaluetta voisi hyvin jatkaa ihan Nordenskjöldinkadulle asti, vaikka vähän erityylisenä.
Tuo on kyllä tulossa. Se on kaavoissa ja kilpailuissa merkitty tulevaksi alueeksi, mutta on käsittääkseni tähän asti odottanut päätöksiä ratapihan jäljellä olevan osan käytöstä. VR ymmärtääkseni käyttää sitä vielä nykyisellään. Sitten siinä on 150 metriä pitkä Toralinna, joka on suojeltu. Se määrittää tulevaa rakentamista aika lailla. Vähän epäilen, että sen takapihalle ruvettaisiin tekemään pilvenpiirtäjiä.
Avatar
tekijänä Urbaani
#98264
Ratapihakortteleiden ensimmäinen kohde JM:n "Höyhensaari" tänään.

KuvaIMG_20190812_150205 – kopio by Tande11, on Flickr

KuvaIMG_20190812_145911 by Tande11, on Flickr

Paljon olen alueelle jo kritiikkiä antanut, mutta kuvausreissu sai taas kerran pudistelemaan päätä. Parempi tietysti jotain, kuin pitää alue hiekkakenttänä, mutta Keski-Pasila on edelleen mielestäni väärä paikka tämänkaltaiselle peruslähiölle. "Höyhensaari" rakennettuna jonnekin Myyrmäkeen tai Järvenpäähän menettelisi, mutta kyllä näin arvokas paikka vaatisi paljon näyttävämpää ja ennenkaikkea korkeampaa rakentamista. Naapurissa sijaitseva Tripla kääpiöittää nyt harjassa olevaa rakennusta entisestään. Metsälähiöille, Puu-Valliloille ja Leinelöille riittää faneja, mutta kyllä tälle paikalle näyttävät tornitalot ainakin allekirjoittaneesta olisivat olleet oikea ratkaisu. -Jos asuintornitalot onnistuvat jopa Jätkäsaaressa, luulisi niiden onnistuvan myös Pasilassa.


KuvaIMG_20190812_144349_1 by Tande11, on Flickr

Ainakin sulautuu hyvin tasapaksuun Länsi-Pasilaan... Lieneeköhän taloyhtiön nimi Höyhensaari valittu tarkoituksella osoittamaan, että ihan nukkumalähiötähän tässä ollaan tekemässä.
Purkki^, veka, hmikko ja 1 muuta tykkää tästä
tekijänä shameinyou
#98282
Kaupunkirakenne on kyllä kuraa ja sen myötä on hyvin mahdollista että alueesta tulee jonkinlaista nukkumalähiötä, ja arkkitehtuurikin tulee todennäköisesti olemaan bulkkikuraa, mutta mainittakoon kuitenkin se että tällä ratapihakorttelien eteläisellä alueella (Höyrykadun eteläpuolella) on aluetehokkuus 2.73, joten ei tässä nyt mistään ihan peruslähiöstä puhuta.
hmikko tykkää tästä
tekijänä sekovene
#98307
shameinyou kirjoitti: 14.08.19 19:31 Kaupunkirakenne on kyllä kuraa ja sen myötä on hyvin mahdollista että alueesta tulee jonkinlaista nukkumalähiötä, ja arkkitehtuurikin tulee todennäköisesti olemaan bulkkikuraa, mutta mainittakoon kuitenkin se että tällä ratapihakorttelien eteläisellä alueella (Höyrykadun eteläpuolella) on aluetehokkuus 2.73, joten ei tässä nyt mistään ihan peruslähiöstä puhuta.
Tuo on vähän harhaanjohtava laskelma, koska nähdäkseni olet mitannut ainoastaan kahden vierekkäisen korttelin pinta-alan jättäen niitä reunustavat katualueet kokonaan pois. Ehkä korttelitehokkuus olisi tässä yhteydessä parempi termi?
tekijänä shameinyou
#98313
sekovene kirjoitti: 17.08.19 12:38Tuo on vähän harhaanjohtava laskelma, koska nähdäkseni olet mitannut ainoastaan kahden vierekkäisen korttelin pinta-alan jättäen niitä reunustavat katualueet kokonaan pois. Ehkä korttelitehokkuus olisi tässä yhteydessä parempi termi?
Siinä on mukana kaksi korttelia ja niiden välinen katu/puistoalue, ei reunustavat katualueet. Mutta joo, aluetehokkuus on ehkä vähän tyhmä näin pienelle alueelle. Pointti kuitenkin että tehokkuuden puolesta tämä ei ole ihan peruslähiötä, vaikka sitten käytännössä kaupunkirakenteensa takia siitä varmaan sellaista aika perus ostarilähiötä tulleekin (vain tehokkaampi, eli enemmän ihmisiä ja isompi ostari).
tekijänä Sam33
#98324
Jättimäinen opiskelijakortteli Pasilan ratapihan viereen – kuusi taloa, korkeimmat 12–15 kerrosta

Kuva

Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö Hoas rakennuttaa Keski-Pasilaan uusia asuntoja lähes 400 opiskelijalle.

Opiskelijakorttelin kolme 12-15 -kerroksista tornia ja kolme 5-6 -kerroksista taloa tuovat kasvavaan kaupunginosaan nuorekasta virettä ja modernia ilmettä.
...
Kortteliin rakennetaan Hoasin toimiston ja opiskelija-asuntojen lisäksi ravintola, monitoimitila, neuvottelutiloja sekä lukusali opiskelijoiden käyttöön. Yhteistiloihin toivotetaan tervetulleiksi myös lähellä sijaitsevien muiden Hoas-kohteiden asukkaat. Rakennusten kellareihin tulee pysäköintitiloja.
...
Opiskelijakorttelia aletaan rakentaa syksyllä 2021. Asunnot ovat valmiita arviolta 2023. Arkkitehtisuunnittelusta vastaa Arkkitehtuuritoimisto B&M oy.

Helsingin uutiset
Hyvä ja tiivis hanke. Harmi että rakentamisen aloittaminen kestää noin kauan, mutta Veturitie halkaisee tuosta tontista pienen osan kunnes tuo suoristaminen radan varteen valmistuu aikanaan. Ilmeisesti rakentaminen alkaa vasta sitten, kun tie on valmis.
TurkuCubed, veka, sekovene tykkää tästä
tekijänä hmikko
#98460
hylje kirjoitti: 09.09.19 22:48 kylmähuoltsikka ja drive in-mäkkäri, kaupungin pääkatu siis
Eiku, 85 000 vuokrattavan neliön kauppakeskus ja siitä kolmen kilometrin päässä 60 000 neliön kauppakeskus. Ilmiselvä pääkatu.
tekijänä hmikko
#98519
H-hetki lähestyy. Triplan kauppakeskuksen ja Pasilan aseman pitäisi avautua 17. lokakuuta eli kuukauden päästä. Yritin löytää kuranttia renderiä asemahallin sisätilasta, mutta se osoittautui yllättävän vaikeaksi. Ainoat kuvat, joita netissä tuli vastaan, ovat asemakaavan hyväksymisvaiheesta vuodelta 2014. Asemarakennuksen suunnitelmasta katosi sen jälkeen toimistosiipien välinen siltaosa. Miltä mahtaa sisällä näyttää... ken elää kuukauden, ilmeisesti näkee.

YIT:n renderi vm. 2014:
Kuva

Kaavaselostuksesta, 2014:
Kuva

Kuva
tekijänä hmikko
#98524
HS: Voiko Pasilan Triplan reikäinen julkisivu käynnistää trypofobiareaktion? Arkkitehti: ”Kaikennäköisiä asioita selvitimme, mutta tätä emme”

Miksi mainokset erottuvat niin huonosti reikäseinästä?

”Ne ovat valomainoksia. Niihin tulee myöhemmin valaistus. Tekstien väriskaala on suunniteltu sellaiseksi, että ne sopivat liikenteeseen. Tiettyjä värisävyjä ei voi olla liikenteen yhteydessä.

Ne näkyvät paremmin, kun valot alkavat toimia.”

Kuva

Kuva

Kuva
  • 1
  • 89
  • 90
  • 91
  • 92
  • 93
  • 106