Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä henkka
#98014
Asemakeskuksesta teetetään uusi yleissuunnitelma. Suunnitelman tekijänä on COBE, joka voitti suunnittelukilpailun 2014. Nykyinen yleissuunnitelma ei ole tarpeeksi toteutuskelpoinen tai taloudellisesti kestävä.

Tampereen asemakeskuksen suunnittelu on yleissuunnitteluvaiheessa. Suunnittelun aikana on tullut ilmi, että suunnitelmasta tarvitaan toteutuskelpoisempi ja taloudellisesti kestävämpi vaihtoehto vertailtavaksi nykyisen suunnitelman kanssa. COBE ApS on suunnitellut kilpailun voittotyön pohjalta nykyisen yleissuunnitelman. Hanke on kompleksinen, joten on tarkoituksenmukaista käyttää alueen haasteita jo tuntevaa suunnittelijaa. Suorahankinnan peruste on suunnittelukilpailu, jonka sääntöjen mukaan palveluhankinta tehdään kilpailun voittajalta.
http://tampere.cloudnc.fi/fi-FI/Viranha ... suu(93722)

Toivottavasti edes aseman edessä oleva puisto säilyy.
tekijänä Heikki K
#98032
Uuden yleissuunnitelman esittely löytyy KH:n esityslistalta. suurin ongelma näyttää olleen vaiheistus eli alkuperäistä suunitelmaa ei voi rakentaa riittävän pienissä paloissa. Uudessa versiossa ensimmäinen vaihe voidaan toteuttaa ennen rautatien kannen rakentamista. Puisto näyttäisi olevan mukana, mutta sen muoo hieman muuttuu http://tampere.cloudnc.fi/fi-FI/Toimiel ... elm(95729)
Avatar
tekijänä huopa
#98378
Haastavaa tällaisissa hankkeissa kun se koko kansi ja asemakeskus on teknisesti jo aika haastavaa rakentaa niin asuntojen neliöhinnat nousevat jo tästä syystä levelin ylös. Sitten kun itsekin toivoisin että tulisi nyt ainakin pari todella kaunista tornitaloa, niin nuo arkkitehtuurisesti hieman korkeatasoisemmat rakennukset nostaisivat neliöhintoja jo toisen pykälän. Topaasin ennakkomarkkinointimatskuissa neliöhinnat oli 6-8k€/m2 ja pari ylintä hieman yli 10k€/m2 tasoilla. Topaasi ei ole mun silmiin mitenkään maagisen komeaa, joskaan ei nyt rumaakaan havainnekuvissa. Jos tuosta mentäisiin vielä arkkitehtuurisesti pykälä paremmaksi niin melkein kaikkien asuntojen neliöhinnat saattaisi alkaa 10k€/m2 tasosta ylöspäin, joka lienee Tampereen kokoiselle kaupungille kuitenkin hieman liian korkea taso. Tässä juurikin se hölmöys on, että jos siellä olisi muutama arkkitehtuurisesti parempi torni niin se nostaisi koko keskustan ja alueen vetovoimaa ja samalla muidenkin talojen arvostusta (koska niistä voisi katsella näitä kauniimpia rakennuksia).

En tiedä olisko tässä mahdollista tehdä jotain kaupungin ja rakentajien yhteistä hyvää, että kaupunki panostaisi ainakin yhteen tornitaloon omaa rahaa jonkun miljoonan jotta kaupunkikuvallisesti tulisi hyvää. Toinen on tietenkin asemakaavoitus jossa voi pakottaa sitä tai tätä, mutta mielestäni se toimii huonommin tässä tapauksessa. No, niin tai näin niin kovasti toivon että hieman perus elementtilaatikoita mielenkiintoisempaa löytyy noiden lukuisten asemakeskuksen tornien joukosta tulevaisuudessakin..
Avatar
tekijänä hylje
#98381
Kunnan rooli monumentaalisissa projekteissa on vähintäänkin haastava. Sinänsä on totta, että hyvin toteutettu näyttävä talo tai muu nähtävyys voi vetää turisteja ja muuta toimintaa puoleensa laajemminkin kuin itse kohteessa.

Toisaalta suomalainen kunta on hankala yhtiö isojen, riskialttiiden kiinteistösijoituksien toteuttajaksi koska se ei ole erityisen rahavetoinen ja sen sijaan valtuusto vetää helposti moneen eri suuntaan. Ja jos homma menee puihin, kaikki kuntalaiset kärsivät. Kunta ei voi mennä konkurssiin, joten harharetkien seuraukset maksetaan kokonaismääräisesti verovaroista.

Harmi vaan, ettei Suomessa ole olemassa mitään verotusoikeuksellista kiinteistökehitysyhtiömuotoa jolla voisi toteuttaa korkeariskisiä vetonaulaprojekteja maan arvon nousulla kuitenkin rajaten riskit osakeyhtiön tapaan yhtiön pääomaan.
huopa tykkää tästä
Avatar
tekijänä huopa
#99215
Melkoinen rypäs torneja, 2kpl peräti yli 100m eli sitten asemalle tulisi kai 3 (?) oikeaa pilvenpiirtäjää jos se korkein noista Liebeskindin torneista oli myös yli 100m. Hieman toki toivoisi että geometria olisi muutakin kuin ihan pelkkä suorakaide pystyssä. Kunnianhimoista ja varsin hyvälle paikalle keskitettyä tornitaloa tosin, ettei nyt omasta puolesta voi hirveästi valittaa. Jos jossain noille on kysyntää niin tässä asemallapa juurikin.
grendy tykkää tästä
Avatar
tekijänä grendy
#99216
huopa kirjoitti: 16.12.19 11:53 Melkoinen rypäs torneja, 2kpl peräti yli 100m eli sitten asemalle tulisi kai 3 (?) oikeaa pilvenpiirtäjää jos se korkein noista Liebeskindin torneista oli myös yli 100m. Hieman toki toivoisi että geometria olisi muutakin kuin ihan pelkkä suorakaide pystyssä. Kunnianhimoista ja varsin hyvälle paikalle keskitettyä tornitaloa tosin, ettei nyt omasta puolesta voi hirveästi valittaa. Jos jossain noille on kysyntää niin tässä asemallapa juurikin.
Vaikka renderin talot onkin suorakaiteta niin ottaisin ne välittömästi tuollaisenaan. Ikävä realismi on että niistä tulee suuremmalla todennäköisyydella Wallesmanneja kuin Libeskindejä, ellei oikeasti kaupunki vaadi laatua :D.. Tosin kyllähän noissa jotain vähän vois olla muutakin muotoa Kannen talojen tapaan...
Kuva
JiiWee, wab tykkää tästä
Avatar
tekijänä engineerix
#99221
Kun radanseudun korkeiden rakennusten on tarkoitus muodostaa Tampereen siluetti, niin toivoisin kyllä jotain vähän kestävämpää arkkitehtuuria. Mikä järki on ensin laittaa pystyyn hienot Libeskindin tornit ja sitten peittää ne näillä?

Kannatan kyllä siroja korkeita rakennuksia, mutta esimerkiksi tuo asemarakennuksen viereen suunniteltu kauttaaltaan parvekkeilla vuorattu korkea rakennus lienee luonnossa melkoinen betonibunkkeri. Onhan se toki hiukan tavanomaisesta poikkeava, mutta pelkään pahoin, että lopputulos ei näytä hyvältä.

Kyllä kaupungin pitäisi vaatia kauniimpaa arkkitehtuuria. Se pitää kuitenkin nähdä investointina. Kaupungin merkittävät rakennukset pitää olla sen verran näyttäviä, että keskustan haluttavuus asuinpaikkana säilyy ja että turisteillakin riittää kiinnostusta niitä katsella. Helsingissä on vielä hienoa nuo moninaiset kirkon tornien ja kansallismuseon huiput, mutta kyllä sielläkin ollaan näillä tasalatvaisilla korkeilla rakennuksilla pilaamassa kulttuurimaisemaa. Erona tosin, että ei aivan keskustassa kuten Tampereella.
Risumies tykkää tästä
Avatar
tekijänä grendy
#99225
No, kuten tiedämme niin alueella ei ole edes vielä kaavaa, joten tarkempaa kritiikkiä arkkitehtuuria kohtaan on aivan turha vielä antaa. Edelleenkin pelkään että todellisuus on huonompi kuin näissä visiovaiheen havainnekuvissa, kuten yleensä tulee käymään Suomessa.
Avatar
tekijänä henkka
#99226
Kannattaa huomioida, että kyseessä on vasta yleissuunnitelma, jonka pohjalta asemakaavoja aletaan tehdä. Todennäköistä on, että asemakaavavaiheessa tulee muutoksia niin toiminnallisuuksiin, muotoihin kuin ulkoasuunkin. Silloin voi ja kannattaa osallistua sekä vaikuttaa tulevaan kaavaan.

Cobe itse suosittaa yleissuunnitelmassa ohjeistuksen laatimista rakennusten ja kaupunkitilan suunnittelua varten.

3. Defining building and urban space guidelines for the project

Ambitious design of key features of the project and a holistic approach to creating building guidelines for the whole planning area support the goal of creating a new vibrant neighborhood in the heart of Tampere. The project has the possibility of unifying the centre of the city with high quality architecture - with the help of guidelines for buildings and urban spaces.
Pyöröovi, huopa tykkää tästä
tekijänä Dietrich
#101977
VR:n juuri tammikuussa valmistuneessa suunnitelmassa Tampereen ratapiha uudistetaan vuoteen 2026 mennessä näin:
Kuva
Tampereen kaupungin suunnitelma, vuosi 2035: Kuva

VR:n suunnitelmasta huomaa, miten merkittävästi laitureita meinataan kattaa. Mitenkähän hommat nyt sitten luonnistuukaan? Jääkö VR:n uudistus tekemättä, vai tehdäänkö uudistus joka tapauksessa ja Tre rakennuttaa oman kantensa ja yhteyslinkit laitureilta sitten jotenkin VR:n katoksien päälle.

Sinänsä pikainen Treen ratapihan uudistus olisi paikallaan, Treen ratapihan katokset ovat järkyttävässä kunnossa, tiputtavat vettä ja näyttävät muutenki mädäntyneiltä laudoilta - siltä kuin katos olisi ollut sama 1940-luvulta asti. Edes Itä-Euroopassa et näe moista, pitää mennä suoraan Moldovaan, ja kaikki tämä Suomen toiseksi suurimman väestökeskuksen päärautatieasemalla.
veka, huopa tykkää tästä
Avatar
tekijänä Urbaani
#101980
Dietrich kirjoitti: 19.03.21 22:55 Kuva
Kunpa jotain tällaista olisi toteutettu myös Pasilassa. Koko asemakompleksi rakennetaan hulppeasti uusiksi suuren maailman tyyliin, mutta laiturialue on yhtä kolkko ja viimainen, kuin ennen.
Pyöröovi tykkää tästä