Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talot eivät ole kaikki kaikessa. Raideliikenne, puistoalueet ja muut kaupunkikuvalliset projektit saavat aikaan keskustelua täällä.
Avatar
tekijänä veka
#97185
Vähän epäilen (ja pelkään), että ruuhka ratikkakiskoilla ratkaistaan siirtämällä kymppi ja nelonen kulkemaan suunnitteilla olevaa uutta ratikkaväylää Topeliuksenkadun ja Fredan kautta. Ehkä kakkonenkin. Silloin Mannerheimintiellä olisi tilaa vauhdikkaaseen menoon. Sama ongelma tulee aikanaan vastaan myös muilla suunnilla.
tekijänä sekovene
#97190
pallo kirjoitti: 25.02.19 23:25 Näyttää hyvältä. Tuo pikaratikka keskustaan kuulostaa tosin ongelmalliselta. Se kun ei tule missään olosuhteissa olemaan pika, koska rautatieasema-Meilahti väli on jo erittäin tukkoinen ja hidas. Maanalainen metro pitäisi rakentaa suosiolla. Toivottavasti liikenneympyrä toteutuu jotakuinkin tuollaisena!
Suunnittelualueen pääasiallinen keskustayhteys on kuitenkin Valimon juna-asema, ratikka on ennen kaikkea Meilahteen ja Töölöön suuntautuviin matkoihin, aivan suunnittelualueen eteläisimmistä osista toki myös keskustaan. Manskulle on kyllä täysin mahdollista saada keskinopeudeltaan kelvollinen pikaratikka, mutta se vaatii päällekkäisten linjojen vähentämistä. Muussa tapauksessa kunnollisten liikennevaloetuuksien järjestäminen söisi kaiken kapasiteetin mm. risteäviltä autoväyliltä.

veka kirjoitti: 26.02.19 11:02 Vähän epäilen (ja pelkään), että ruuhka ratikkakiskoilla ratkaistaan siirtämällä kymppi ja nelonen kulkemaan suunnitteilla olevaa uutta ratikkaväylää Topeliuksenkadun ja Fredan kautta.
Tuo on ihan ääneenlausuttu lähtökohta Vihdintien ratikan suunnittelussa. Itse tosin vähän epäilen ja pelkään, että tuosta tullaan toteutuksessa lipsumaan ja tuloksena on lisää perushelsinkiläistä hidasratikkaa, mutta saas nähä.

Toivotaan myös, että arvioidut rakentamismäärät tarkentuvat suunnittelun edetessä vielä ylöspäin, kuten viime aikoina onkin ollut tapana. Tuosta alueesta kannattaa ottaa mahdollisimman paljon irti, joten yli miljoona kerrosneliömetriä uutta rakentamista olisi hyvä tavoitetaso.
Avatar
tekijänä veka
#97200
Vakiintuneet ratikkalinjat ovat helsinkiläisyyden kovaa ydintä. Niiden perusteella jopa valitaan asuinpaikkoja, kouluja ja päivähoitopaikkoja. Niihin ei ei tulisi kajota kuin äärimmäisessä hädässä. Elämän laatuun kuuluu, ettei tarvitse tarkistaa reittikartasta, ovatko tutut pysäkit vielä paikoillaan. Ja millä ratikalla ylipäänsä pääsee minnekin. Itsekin asun missä asun osin sen takia, että läheltä lähtevällä kympillä pääsee suoraan mm. Musiikkitalolle (aikaisemmin Finlandia-talolle), oopperaan, Stadikalle, Nordikselle ja Stockmannille.

Helsingissä tämä tuntuu nyt unohtuneen. Kova isku oli esim. kolmosen perinteisen kahdeksikkolenkin peukalointi moneen kertaan. Linjan numero vaihtui osin kakkoseksi ja lopulta lenkki katkaistiin yläpäästä kokonaan. Reittejä muutetaan jopa sen takia, että saataisiin uusia katuja vallatuksi kiskoille. Ynnä muuta. Perinteiseen ratikkalinjaan ei pitäisi tehdä yhtään muutosta kysymättä ko. linjaa käyttävien matkustajien mielipidettä.
tekijänä sekovene
#97201
veka kirjoitti: 27.02.19 18:55 Reittejä muutetaan jopa sen takia, että saataisiin uusia katuja vallatuksi kiskoille.
Eiköhän syy-seuraussuhde mene kuitenkin niin päin, että uusia katuja "vallataan" sen takia, että saataisiin reittejä muutettua.

Linjanumeroihin liittyvillä nostalgia-arvoilla taas voi perustella ihan mitä tahansa. Ei ne nelonen ja kymppikään ole aina nykyisiä reittejä liikennöineet.
hmikko, Maeeeq, MindW tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#97203
sekovene kirjoitti: 27.02.19 20:07Eiköhän syy-seuraussuhde mene kuitenkin niin päin, että uusia katuja "vallataan" sen takia, että saataisiin reittejä muutettua.

Linjanumeroihin liittyvillä nostalgia-arvoilla taas voi perustella ihan mitä tahansa. Ei ne nelonen ja kymppikään ole aina nykyisiä reittejä liikennöineet.
"Vallataan" on tietty aika tiukka sana, mutta olkoon. Siltä meininki on tosiaan välillä tuntunut, ei toki aina. Kakkonen/kolmonen siirrettiin Arkadiankadulta kulkemaan Kampin keskuksen eteläpuolelle ja Fredaa pohjoiseen. Sitten se siirtyi takaisin Arkadiankadulle. Nyt on Fredalla tuolla kohtaa kiskot mutta ei ratikoita. Eikä autojakaan. Yhdeksikölle rakennettiin Diana-puiston laidalle jopa päätepysäkki, vaikka tiedettiin sen siirtyvän kulkemaan Jätkäsaareen toista kautta. Seiskan nykyinen reitti Mikonkadun kautta kohti Senaatintoria on aivan hassu, kun vieressä on samaan paikkaan menevä Aleksanterinkatu suorine kiskoineen. Nykylinjallaan se vain haittaa jalankulkua ja muuta elämää noilla kulmilla.

Nostalgia-arvot ovat varmaan monille tärkeitä. Esim. vaimoni ei ole vieläkään tottunut siihen, että tuttu ratikka on kymppi eikä nelonen. Koko linjan raivaaminen toiseen paikkaan on kuitenkin oikeesti ison luokan muutos.
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#97228
Vaikka sinällään suunnitelmassa on paljon hyvää, en aivan toivoisi liikenneympyrän muuttuvan lukuisten autoteiden sekavaksi verkostoksi. Jalankulkijalle alue uuden risteyksen keskellä näyttää hirviömäiseltä, itse en menisi sinne kuin pakon edessä. Missä ovat aukiot ja taskupuistikot? No, toivottavasti urheat rakennuttajamme tekevät kaikkensa miellyttävän jalankulkuympäristön luomiseksi . . .
Avatar
tekijänä hylje
#97230
Helsinki ei ole valmis ja kun sitä rakennetaan lisää, muuttuvat myös ratikat sen ympärillä. Ratikat olivat pitkään samanlaisia, koska ydinkeskustaa ei juurikaan kehitetty eikä linjastoakaan kovin paljoa tarvinnut muuttaa. Mitä nyt pikkuhiljaa vuoroja karsittiin kun niitä käyttävä väestö harveni ja vanheni.
tekijänä sekovene
#97239
veka kirjoitti: 27.02.19 22:23Kakkonen/kolmonen siirrettiin Arkadiankadulta kulkemaan Kampin keskuksen eteläpuolelle ja Fredaa pohjoiseen. Sitten se siirtyi takaisin Arkadiankadulle. Nyt on Fredalla tuolla kohtaa kiskot mutta ei ratikoita. Eikä autojakaan. Yhdeksikölle rakennettiin Diana-puiston laidalle jopa päätepysäkki, vaikka tiedettiin sen siirtyvän kulkemaan Jätkäsaareen toista kautta.
Jep jep. Ja tuossa Vihdintien linjastosuunnitelmassahan sekä Diana-puiston päättäri että Fredan katuosuus saisivat jälleen käyttöä ja olisivat tärkeässä roolissa.
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#97625
pallo kirjoitti:Miksi sitä puistoa pitää joka paikassa olla? Helsinki on ympäröity käytännössä joka puolelta läpitunkemattomalla metsällä kun urbaani alue loppuu. Sama koskee jokaista suomalaista kaupunkia. Lisäksi Helsingissä on ~ 3 kertaa New Yorkin central-parkin kokoinen valtava korpea muistuttava keskuspuisto ja about 800 muuta puistoa. Eikö Suomeen saa tehdä yhtään urbaania keskusta, jossa saavat asua ne, ketkä haluavat?
Helsingin keskuspuisto on toki Yhdysvaltain vastaavia suurempi, etenkin Central Parkia, jonka suojelemiseksi ja elävöittämiseksi on kamppailtu reilun vuosisadan ajan. Jos kuitenkin ottaa Euroopasta hieman sopivamman kokoluokan verrokkikaupungin, esimerkiksi Keski-Euroopasta löytyy mistä valita, valtavat viheralueet ovat arvostettu ja suojeltu osa kaavaa. Pitää myös huomata ero kaupunkeja ympäröivällä vihervyöhykkellä, joka tosiaan pääkaupunkiseudulla on mittava, ja arjen kaupunkiympäristössä näkyvällä puistolla. En ihmettele, että nämä sekoitetaan toisiinsa, koska kaupunki hoitaa puistoja huonosti ja ne näyttävät usein pelkältä ryteiköltä.

Monia viheralueita voi ja täytyy karsia asuntorakentamiselle mm. Laajasalosta, mutta samalla toivoisin kestävien ja selvien rajojen muodostamista uusille puistoille samaan tapaan kuin aikoinaan niitä on laadittu Keskuspuistolle. Mielestäni on hyvin yksipuolista nähdä puistot estämässä ihmisten asumista, koska mielestäni ne ovat tärkeä henkinen pääoma, jota jokainen tiivis kaupunki kaipaa. Urbaanius ei tarkoita puistottomuutta.
tissot tykkää tästä
Avatar
tekijänä hylje
#97631
Kukaan ei ole tiettävästi vaatinut puistottomuutta. Se, että puistopinta-alaa leikattaisiin hurjastikin ei sekään tarkoita puistottomuutta. Puistottomuus tarkoittaa sitä, että lanataan kaikki puistot, ihan jokaisen. Vaikka en itse puistoja hirveästi arvosta niin sellaisia Koffin tai Ruttopuiston tapaisia pieniä piknikpuistoja voi mun puolestani olla siellä täällä.
Avatar
tekijänä Eeros
#97632
Kuinkakohan moni näistä puistojen karsioista edes budjaa Stadissa?
Karsikaa niitä kotikyliänne, vaikka viimeistä petäjää myöten, böndejuntit. Jättäkää meidän hima rauhaan.
Ette hiffaa tästä mestasta hevon *ittua (paria Lintsin reissua ja Kalliossa "naisissa käyntiä" ei lasketa) - me paikalliset ei haluta kotikaupungista mitään saata*an pikkunykkiä vaan pitää mesta sopivan snadina. Pilatkaa vaikka joku turku. Se on skeidamesta jo valmiiksi. Sinne suurta muuttoliikettä, p*rkele, jos on niin pakko jossain pullistella. Stadin puistot ja skutat on PYHIÄ.
:)
Maeeeq tykkää tästä
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#97635
Tuo on juuri Helsingin ongelma, eli puistoja ei ole rajattu riittävän tarkasti, vaan "puistoksi" kutsutaan kaikenlaista vihreää riepaletta kaavassa asuintonttien välissä.

Tärkeimmät puistot pitäisi rajata selvemmin, jotta niitä voisi puolustaa paremmin.
JamoL tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#97637
Tarkempi rajaaminen myös pakottaisi pitämään puistot huolitellun näköisinä. Tällaisia hyvin rajattuja puistoja löytyykin esim. Helsingin keskustasta. Sitäkin enemmän on paikkoja, joissa ei saa selvää mihin puisto loppuu ja mistä vieressä oleva metsän tapainen alue tai joutomaa alkaa. Kuinkahan paljon tämä epämääräisyys tosiaan johtuu puisto-sanan monikäyttöisyydestä. Kun puistoja ovat vaikka Saaristomeren kansallispuisto ja Diana-puisto Helsingissä, niin ei ihme että jokainen vihreää työntävä joutomaan palanen talon lähellä on ainakin meidän lasten leikkipuisto. Tee siinä sitten puistojen hoitosuunnitelmaa Helsingissä.
JamoL tykkää tästä
  • 1
  • 6
  • 7
  • 8
  • 9
  • 10