Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Masoko
#96964
Sofie on kyllä paras vaihtoehto. Nimenomaan lyhtyjä tulisi torille pystyttää eikä tollaisia pylväitä. Torilla oli aiemmin tämän tyyppisiä lyhtyjä:

Kuva
tekijänä Hmm
#96973
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005978905.html
Näistä Kalasatamassa aloitettiin viime vuonna lähes 2 000 asunnon rakentaminen. Vilkkaita alueita ovat myös Länsisatama, Herttoniemi, Kruunuvuorenranta ja tahtiaan nopeuttava Pasila. Myös Kuninkaankolmiossa oli yllättävän paljon asuntoaloituksia, syyskuun loppuun mennessä 431 kappaletta.

Kalasataman osalta on esitetty huolta siitä, riittääkö SRV:n rakentamille tornitaloille kysyntää. ”Minua ei huolestuta sekään”, Pudas sanoo.

Korkeita asuintaloja on tulossa lisääkin, sillä Pasilan tornitalojen rakentaminen saattaa käynnistyä jo ensi vuonna. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että myös Jätkäsaareen tulee korkea, 24-kerroksinen asuintalo.
Onko tuosta Jätkäsaaren 24-kerroksisesta olemassa jotain tietoa?
Avatar
tekijänä veka
#96974
Tässä vissiin tarkoitetaan ns. Keskuskortteleiden alueelle suunnitelluista 3-4 tornitalosta korkeinta. Tällä paikalla on nykyisin ratikoiden 8 ja 9 päätepysäkki. Kaavaa tai edes kaavaehdotusta ei kuitenkaan vielä ole valmiina. Aikataulukartalla tämän alueen rakentaminen ajoittuu vuosille 2022-2026. En osaa edes arvailla, mistä on saatu tuo 24 kerrosta. Parhaillaan on jo rakenteilla ja liki harjassa Saton 12-kerroksinen, joka taitaa olla valmistuessaan Jätkän korkein asuintalo. Sen ohittaa aika pian Hartelan 16-kerroksinen "Pollari", jolla on jo perustukset valmiina ja nosturi työmaalla pystyssä.

Edit: Kaavan mukaan Saton talon korkeus on 12 kerrosta, mutta poikkeusluvalla se voidaankin näppärästi rakentaa 14-kerroksiseksi. Osoite on Atlantinkatu 12, siis Atlantinkadulta Hyväntoivonpuistoon vievän viherkäytävän laidalla.
Avatar
tekijänä veka
#97120
Iso Roba 4:ssä ankeahkon tiilitalon remonttisuunnitelman asemakaavamuutos on nähtävänä. Tämä lienee nyt sitten lopullinen versio. Kuten muistetaan, vuosi sitten esillä oli ehdotus, jossa nykytaloa korotetaan kerroksen verran ja uutta ylintä kerrosta elävöittävät näyttävät akvaarioparvekkeet. No, pupu taisi mennä pöksyyn, sillä nyt on turhista ulokkeista päästy ja seinä jatkuu yhtä sileänä ylös saakka upotettuine parvekkeineen. Uusi versio on juuri niin ankea, ettei sitä viitsisi mainitakaan, jos ei välillä olisi ollut parempaa tarjolla.

Hankekortti: https://kartta.hel.fi/Applications/hank ... 88&map=yes

Iso Roba 4, toteutuva muutosKuva

vuosi sitten esitelty ehdotusKuva
hmikko tykkää tästä
tekijänä hmikko
#97122
Melkoista arkkitehtonista avuttomuutta tai haluttomuutta, että nämä ovat vaihtoehdot. Tuossahan tosiaan olisi ollut sauma kohentaa ankeanpuoleista rakennusta. Itse en ole periskoopeista ja akvaarioista järin innostunut, mutta olishan tuohon nyt keksinyt muutakin.
Avatar
tekijänä veka
#97132
Eivät minuakaan nuo akvaarioparvekkeet tms. innosta, varsinkaan vanhassa kantakaupungissa. Mutta Iso Roba on katuna Helsingissä ainutlaatuinen, ikään kuin oma maailmansa. Historialtaan Helsingin värikkäimpiä: pornodivareita ja -luolia, jos jonkinlaisia baareja, etnisiä ravintoloita yms. kivaa. Olihan siellä jopa aito kauppahalli, jonka yläkerran kahvilassa läheiseltä Ratakadulta tuleva koulunuoriso opetteli röökaamaan. Ihan Peacock-meininkiä. Kävelykadun ansiosta osa vanhasta tunnelmasta on säilynyt ja voi yhä hyvin. Tällaiselle kadulle akvaarioparvekkeetkin olisivat sopineet mainiosti. Se sijaan tasaisen ankea tiiliseinä kertoo vain remontoijan ja muutoksen hyväksyneen virkamiehistön osaamattomuudesta, kaupunkikulttuurin ymmärryksen puutteesta.
tekijänä hmikko
#97219
HS: Helsingin hotellibuumi kiihtyy: Saksalainen hotelliketju Kruununhakaan 1800-luvun arvotaloon

142 huoneen hotellin pitäisi valmistua Mariankadun ja Maneesikadun kortteliin alkuvuodesta 2021.

Kuva
Hotellia tosiaan pukkaa. Sekä päärautatieasemalle ja että Triplaan yli 400 huonetta kumpaankin, Redin naapuriin yksi, Trigonin torneihinkin taisi olla joku, ja mitä näitä on... Kaipa kapitalistit osaavat laskea, miten paljon kannattaa tehdä.
veka tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#97227
Juu, ja Jätkäsaareen jokunen ja kai se Hakaniemenrannan komeuskin jossain vaiheessa lähtee lentoon. Helsinki kasvaa eurooppalaisittain suurkaupungiksi. Mariankadun hotellin lisäksi nurkan takana Liisankadun puoleinen 5-kerroksinen siipi remontoidaan asuintaloksi.
tekijänä kaupunkilainen
#97656
hmikko kirjoitti: 20.05.17 20:39 Hesarin mukaan Kansan taloa kaavaillaan muutettavaksi hotelliksi. Hotellikapasiteetille piisaa näemmä kysyntää. Näitä toimistotalojen muutoksia on ollut viime vuosina useita, ja kokonaan uusiakin hotellirakennuksia pukkaa kaiken aikaa.

Hesarin toimittajalla oli sitten taasen tarve esitellä tietämättömyyttään ja luonnehtia Kansan taloa "Neuvostoliittoa henkiväksi möhkäleeksi". Tuon esikuvat ovat kyllä hyvin selvästi lännessä, eikä hahmo ole möhkäleiden joukossakaan mitään uusiin verrattuna.
Tästä hotellista ( ja saman toimijan Katajannokan hotellista) saa myös huoneita pidempään asumiseen.

Ovat ilmeisesti huomanneet pienempien asunnon suuren kysynnän (mikä johtuu 1 hengen talouksien yleisyydestä).

HS:n mukaan tämän ylikysynnän yhtenä juurisyynä voi pitää kaupungin politiikkaa rajoittaa yksiöiden rakentamista, jota perustellaan jollain "kaupunkirakenteen tasapainolla".
Helsingissä yksiöt viedään käsistä, ja nyt ihmisiä houkutellaan muuttamaan ”hotelliin” yksiön hinnalla

Pohjoismainen kiinteistösijoitusyhtiö Nrep avaa tänä vuonna Helsinkiin kaksi hotellia, joita markkinoidaan lyhytaikaisen majoittumisen lisäksi myös pitkäaikaiseen asumiseen eli käytännössä siis kodeiksi.

--

Hankkeet kertovat osaltaan Helsingin kaupungin kuumina käyvistä pienten asuntojen markkinoista. Yksiöiden kysyntä on kovaa, mutta kaupunkirakenteen tasapainon vuoksi Helsingin kaupunki pitää huolen, että uusiin asuintaloihin rakennetaan yksiöiden lisäksi myös suurempia asuntoja.

--

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006083237.html
tekijänä hmikko
#97657
^ Tuossa lienee oikeastikin kyse myös pätkätyöläisyydestä, ei vaan yhden hengen talouksista. Nykyään nekin, joilla on vakinainen työpaikka, päätyvät usein isommissa organisaatioissa tekemään jotain muutaman kuukauden tai vuoden mittaista hommaa Helsinkiin, vaikka se vakinainen työ samalla työnantajalla olisi muualla. Omassa tuttavapiirissä on näitä tapauksia esim. verohallinnossa töissä, yliopistoista nyt tietysti puhumattakaan.
tekijänä Sam33
#97756
Kuva
KUVA: HUS

HUS:n uusi hanke Meilahden sairaaloiden läheisyyteen, uusi Silmäsairaala. Sijoittuu Paciuksenkadun varteen Meilahden tenniskeskuksen viereen. Paikalla ollut useita vuosia toimitilatontti vapaana ja valmiiksi kaavoitettuna. Rakentaminen ilmeisesti tarkoitus aloittaa melko heti jo tänä tai ensi vuonna.
hmikko, veka, jfo ja 1 muuta tykkää tästä
tekijänä bonk
#97767
Tolle tontille on ollut rakennuksia suunnitteilla jo reilusti yli 10v. Muistan, että siitä on puhuttu pitkään, kun asuin vielä munkassa. katukin on siiretty uudelle reitille joku 5v sitten?
  • 1
  • 159
  • 160
  • 161
  • 162
  • 163
  • 207