Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Pitäisikö sinun mielestä Turun kaupunkiin rakennuttaa Toriparkki?

Kyllä
47
40%
Ei
48
41%
En osaa sanoa
22
19%
Avatar
tekijänä Kantti
#95941
Kauppatori on parhaillaan myllerryksessä, arkeologisia kaivauksiakin edelleen tehdään, painopiste on kuitenkin siirtymässä montun kaivamiseen. Projektialueen ympärille on pystytetty liioitellun kokoinen, noin 3m korkuinen vaneriaita. Aitaan kiinnitetään erilaisia tiedotteita ja mainoksia, ehkä siihen tulee jotakin muutakin somistusta.

Alla Veijo Lindgrenin tuore dronekuva kauppatorin menosta. Hänen facebook sivuillaan niitä on lisää.

Kuva

https://www.facebook.com/veijo.lindgren
hmikko, Krio tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#95942
Turkulaisen juttu toriparkin työmaan suoja-aidasta.
Toriparkkityömaan karu suoja-aita kaunistuu lähiaikoina – aitaan tulee myös kurkistusreikiä

Kuva
Toriparkkityömaan aita näyttää tällaiselta Aurakadun puolelta. Teemu Nurmi

Kansalaiset ovat taivastelleet ensin Kauppatorin toriparkin työmaan käynnistämistä ja nyt viikon, kahden ajan työmaa-aitoja, joita parhaillaan rakennetaan suojaamaan kaivuualuetta. Puusta tehty aitaus on vielä karun näköinen, mutta muuttuu pian miellyttämään paremmin ohikulkijan silmää.

– Aitaan tulee muun muassa infoa Fölin nykyisistä pysäkeistä, olet tässä -sijaintikartta liittyen keskustan toimintoihin, hankeinfo, havainnekuvaa, tapahtumamainontaa ja visuaalista taidetta. Kauppiaskadun puolen aita jää alkuvaiheessa melko puhtaaksi johtuen muista työmaista, Uusi Kauppatori -projektin projektijohtaja Janne Laine kertoo.

Suoja-aita on sivuiltaan 3 metriä ja kulmista 4 metriä korkea. Kulmien on tarkoitus olla mainospintaa, jota myydään alueen toimijoille. Siitä kertyvillä tuloilla on tarkoitus ylläpitää aitaa siten, että se pysyy siistinä.

Aita kiertää koko työmaan siten, että Eerikinkadulla ja Aurakadulla jää katualuetta kevyen liikenteen käyttöön 7 metriä. Alue toimii myös pelastustienä ja Eerikinkadulla pelastuslaitoksen hyökkäystienä.

Kauppiaskadulla aitalinja muuttuu sitä mukaa, kun kiinteistöjen työmaat etenevät. Kauppiaskatu 9a:n julkisivuremontti alkanee 1.1.2019 kestäen loppukesään 2019 ja Wiklundin työmaa säilyy nykyisellään maaliskuun loppuun asti. Työmaiden päätyttyä Kauppatorin aita siirretään samaan 7 metrin linjaan seinistä.

Työmaa ei jää kokonaan piiloon sen ohi kulkevilta ihmisiltä. Janne Laine kertoo, että aitaan tehdään kurkistusreikiä väliaikaisen torin puolelle, kun aidan muu ilme on valmis.

– Niin saamme samalla ihmisiä kulkemaan torin alueelle, kun ainoat reiät ovat sillä puolella.

Hän muistuttaa, että jos reiät olisivat kadun puolella, ne aiheuttaisivat turvallisuusriskin. Katualueet ovat kapeat ja seinän vieressä huomionsa työmaahan kiinnittäneet ihmiset olisivat vaarassa jäädä pelastusajossa olevien autojen tai ohi ajavien pyörien alle.

Suoja-aita on korkea ja kiinteä siksi, että kukaan ei vahingossa ajaudu työmaa-alueelle tai putoa syvään kaivantoon.

– Kesällä kevyitä 2 metrin verkkoaitoja jouduttiin korjaamaan melkein joka yö, kun ohikulkijat tai väkisin läpikulkevat kaatoivat tai rikkoivat niitä, Laine sanoo.

Työmaa-aidat kokevat aina jonkin verran ilkivaltaa. Niin on tapahtunut jo toriparkkityömaankin kohdalla.

– Nyt pystytettyihin vaneriaitoihin ovat jo ilmestyneet ensimmäiset graffitit, mutta toisaalta ensimmäiset tekijätkin ovat poliisin tiedossa.

Toriparkin työmaan aita valmistunee ensi viikon aikana. Tavoite on, että viimeistään marraskuun alussa aitoihin ilmestyy virallista ilmettä ja väriä.
https://www.turkulainen.fi/artikkeli/71 ... tulee-myos
Avatar
tekijänä Kantti
#96015
Parin viikon takaisia kuvia kauppatorin halkaisevasta Kauppiaskatu/Aurakatu linjan vanhasta mukulakivikadusta. Katu on nyt oikeastikin historiaa ja myllätty jonnekin muualla.

Jos tämä on ladottu 1600-luvun puolella, epäilemättä siistiä työtä ja poikkeaa vanhasta kuraisesta peltomaasta josta kadut aikaisemmin muodostuivat.
Kuva

Henkilökunta arkeologisilla kaivauksilla on pienentynyt selvästi opiskelijoiden kesälomien päätyttyä.
Kuva

Toriparkkityömaan ympärille rakenteilla oleva 3 metriä korkea vaneriaita. Taustalla Sokos Hotelli Wiklundin työmaa jossa rakennetaan katolle ravintola/kahvilaa ja rempataan ehkä huoneitakin. Kiva sinänsä päästä lintuperspektiivistä tarkastelemaan kauppatoria ja ympäristöä, kovin kuitenkin matala jotakin oikeasti keskustasta nähdäkseen. Ei tuohon mitään tolppaa kuitenkaan voisi rakentaakaan!
Kuva
hmikko, veka, TurkuCubed ja 1 muuta tykkää tästä
tekijänä hmikko
#96017
Kantti kirjoitti:Taustalla Sokos Hotelli Wiklundin työmaa jossa rakennetaan katolle ravintola/kahvilaa ja rempataan ehkä huoneitakin.
Oletan, että putsaavat julkisivun. Tarvetta nimittäin ois. Olin jonkun verran äimistynyt edellisellä kierroksella, kun tavarataloa korotettiin, ja hotelliosa jätettiin likaisen ja nuhjaantuneen näköiseksi.
Kantti kirjoitti: Kiva sinänsä päästä lintuperspektiivistä tarkastelemaan kauppatoria ja ympäristöä, kovin kuitenkin matala jotakin oikeasti keskustasta nähdäkseen.
Mie tykkään, että katon korkeudella näkymät ovat usein dramaattisemmat kuin Näsinneula-mallissa, missä näkyy metsää jossain horisontissa. Katon korkeudelta näkökentässä on tavaraa lähellä (naapurin katto) ja kauempana, mikä antaa silmälle etäisyysvaikutelman, ja tuolta korkeudelta vielä näkee torin ihmisiä ja tapahtumia jonkin verran.
Kantti kirjoitti:Ei tuohon mitään tolppaa kuitenkaan voisi rakentaakaan!
Kysy Tandelta, hyvin voi laittaa 50 kerrosta.
Urbaani tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#96335
Turkulaisen artikkeli jossa Torparkkiyhtiö kaavailee liiketilan rakentamista Kauppiaskadun, Eerikinkadun ja Aurakadun alle. Varmasti lisää kiinnostustaa Kauppatoria kohtaan enemmän kuin pelkkä parkkihalli!
Turun keskustaan on tulossa maanalaista liiketilaa

KESKUSTA Toriparkkiyhtiö pohtii kadunalaista liiketilarakentamista Kauppiaskadulle, Eerikinkadulle ja Aurakadulle.
Kuva
Kauppatorin työmaan maanajo alkaa marraskuun puolivälissä.Kuva: Veijo Lindgren

Turun Kauppatorille rakennetaan kovaa vauhtia maanalaisia pysäköintitiloja, mutta myös aluetta reunustavien katujen alle saattaa lähivuosina tulla toimintaa. Kauppatorin asemakaava mahdollistaa myös kadunalaisen rakentamisen esimerkiksi liiketilakäyttöön, mutta vielä ei ole varmaa, missä laajuudessa mahdollisuus käytetään.

– Käymme koko ajan neuvotteluja eri toimijoiden kanssa. Kadunalaisia tiloja varten perustetaan itsenäinen kiinteistöyhtiö ja tavoitteena on, että kadunalaiset tilat valmistuvat pääosin samassa aikataulussa pysäköintitilojen kanssa. Pidän todennäköisenä, että kadunalaista liiketilaa rakennetaan, mutta vielä ei voi sanoa, missä laajuudessa, Turun Toriparkki Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jari Pölönen sanoo.

Kaava ja vuokrasopimus mahdollistavat kadunalaisten liiketilojen tekemisen torin kohdalta Kauppiaskadun, Eerikinkadun sekä Aurakadun alle. Jos kadunalaista rakentamista tehdään, sitä saatetaan tehdä yhden, kahden tai kolmen kadun alle.

Jari Pölönen muistuttaa, että nyt ei olla suunnittlemassa katujen alle pelkkiä läpikulkukäytäviä kiinteistöstä toiseen vaan maanalaista maailmaa, jossa on enemmän elämää ja toimintaa.

– Yksittäisten liiketilojen koko on vielä avoin, mutta tilojen koko voi vaihdella tarvittaessa sadoista muutaman tuhannen neliön tilaan. Se, tuleeko liiketiloista suuria vai pieniä, riippuu siitä, millaisia toimijoita tiloihin on lopulta tulossa. Kiinnostusta on ollut runsaasti. Vaikuttaa siltä, että kun Turun keskustassa tapahtuu nyt paljon, on se myös signaali eri toimijoille ja monen usko keskustan vetovoimaan on palaamassa, Jari Pölönen toteaa.

Pölönen on jo aiemmin tuonut esiin suunnitelman 500 polkupyörän parkin rakentamisesta autopysäköintilaitoksen yhteyteen.

– Kun tuotamme pysäköintipaikan 600 autolle, haluamme tarjota samalla saman mahdollisuuden pysäköintiin pyöräilijöille, joista moni pelkää, että maan päällä oleva pyörä varastetaan. Kaikki liikkumismuodot, joilla ihmiset tulevat Turun keskustaan, tulee huomioida.
https://www.turkulainen.fi/artikkeli/71 ... BJB6hyDSww
tekijänä hmikko
#96339
Kantti kirjoitti:Varmasti lisää kiinnostustaa Kauppatoria kohtaan enemmän kuin pelkkä parkkihalli!
Sanoisin, että ei lainkaan varmasti. Maanalaisten kanssa on tullut jokseenkin täydellisiä epäonnistumisia mm. Tampereella ja Kuopiossa. Näissä tarttis panostaa osaamista arkkitehtuuriin, muuten tulee aika helposti ankea jalankulkutunnelin perämutka.
Avatar
tekijänä Kantti
#96529
Tori on lähes kauttaaltaan ympäröity 3m korkuisella vaneriaidalla. Takana Hotelli City Börs jossa katolle tehtävän kahvila-ravintolan teko meneillään teltan alla. Tuomiokirkon tornikin takana pilkottaa.
Kuva
tekijänä Luukie
#96677
https://www.turkulainen.fi/artikkeli/72 ... saramakeen

Kauppatorin toriparkkityömaalta lähtee tällä hetkellä päivittäin maanantaista perjantaihin viitisenkymmentä kuormaa maasta kaivettua materiaalia.

Työmaa on auki arkisin kello 7-18 ja kun päivän mittaan on joitakin taukoja, ehtii jokainen nyt käytössä olevasta kuorma-autosta tehdä päivässä kymmenkunta kuljetusmatkaa, mikä tekee yhteensä sen noin 50 reissua.

Kun myöhemmässä vaiheessa maata kaivetaan kahdesta paikasta samaan aikaan, on käytössämme 10-12 kuorma-autoa, jolloin kuljetusten määrä luonnollisesti tuplaantuu. Mäkinen sanoo päivässä liikkuvan noin 300-450 kuutiota. Yhteensä Kauppatorilta vietäneen noin 120000 kuutiota maata.

Kaivettava aines on pääosin savea, joka ei kuitenkaan ole Mäkisen mukaan ollenkaan niin pehmeää kuin mikä yleinen mielikuva on ollut

Muuritutkimus Ky tekee yhä arkeologisia kaivauksia Kauppatorityömaalla. Tutkimusalueen kaivausten alkuperäinen lopettamisaikataulu on vuodenvaihde, mutta siihen on tullut jonkin verran muutoksia.

– Valvomme ja tutkimme vielä talven aikana, mutta kesällä olemme alueella harvemmin. Kaivamme silti vielä 2020 Yliopistonkadun puolella, joten emme lähde alueelta vielä hetkeen, kaivausjohtaja Kari Uotila kertoo.

– Alueella on muun muassa parikymmentä kaivoa, jotka ovat 3-4 metriä syviä. Niitä voi löytyä lisää ja ne pitää tutkia, hän jatkaa.
Avatar
tekijänä TurkuCubed
#96819
Kaunis kuvauspäivä osui kohdalle vielä ennen lumien sulamista. Toriparkki tänään:
Vanereita koristamaan tehty taideteos asennettuna.
KuvaP1010006 by TurkuCubed, on Flickr
KuvaP1010007 by TurkuCubed, on Flickr
KuvaP1010005 by TurkuCubed, on Flickr
KuvaP1010008 by TurkuCubed, on Flickr
KuvaP1010009 by TurkuCubed, on Flickr
KuvaP1010021 by TurkuCubed, on Flickr
Kantti, veka, Tlahti tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#97100
Muutama kurkistusaukoista napattua kännykuvaa.

Kuva

Turun kauppatorin alla olevaa savipatjaa on ollut helppo veistellä!
Kuva

Jokin hyvin tuettu Aurakadun suuntainen putkilinja.
Kuva
hmikko, Tlahti tykkää tästä
Avatar
tekijänä TurkuCubed
#97103
Toriparkki Helsingin Sanomissa
Turun toriparkki on nyt vaativimmassa vaiheessaan – kova pohja sijaitsee 50 metrin syvyydellä työmaakaivannon pohjasta
Kuva
TURUN keskustassa liikkuvan autoilijan on opeteltava parin vuoden ajaksi uudet reitit, ennen kuin auton saa jälleen ajaa Turun torille – tai tarkemmin torin alle.

Toriparkkihankkeen eteneminen on ollut hallinnollisesti monen mutkan takana. Myös teknisesti Turun toriparkki on vaikeammin toteutettavissa kuin vastaavat hankkeet kaupungeissa, joiden maaperä on kantavampi.

Vaativan pohjarakennustekniikan takia myös kustannukset ovat Turussa korkeammat kuin missään muussa tähänastisessa suomalaisessa toriparkkihankkeessa. Rahoitus saatiin järjestetyksi sen jälkeen, kun rakennuttajaksi lähti Jari Pölösen perustama T-Park oy.

JO HANKKEEN alussa oli aavistus siitä, että Museovirastolla saattaisi olla työmaalla iso rooli. Oli viitteitä keskiaikaisesta rakentamisesta, joskaan ei varmaa tietoa siitä, mitä tuolloin oli rakennettu. Kun torin pinta sitten avattiin ja kaivettiin syvemmälle, näkyviin piirtyi vanhaa katuverkostoa ja hyvin säilyneitä asuinrakennusten perustuksia.

”Selvästikin näillä 1600- ja 1700-luvuilla vaikuttaneilla rakentajilla oli ollut pyrkimys rakentaa laadukkaasti. Leveydeltään 7–10-metrinen katu sekä ilmeisen varakkaille asukkaille rakennettujen talojen kivi- ja sen alapuoliset hirsiarinaperustukset oli tehty todella huolellisesti”, kertoo arkeologisiin tutkimuksiin erikoistuneen Muuritutkimus oy:n toimitusjohtaja Kari Uotila.

Arkeologit työskentelivät toriparkkikaivannossa viime vapusta tämän vuoden tammikuuhun. Esineitä löytyi yli 10 000 arjen käyttötavaroista hevosen luurankoon. Työmaa pääsi aloittamaan oman urakkansa syksyllä arkeologisten kaivausten yhä jatkuessa.

MAAPERÄOLOILTAAN Turun keskusta ei eroa kaupungin muista osista tai lähialueiden rannikkoseuduista: savea riittää.

”Tästäkin syystä pohjatutkimusten määrä on tässä kohteessa tavallista suurempi. Tarkkoja tutkimuksia on tarvittu siksikin, että torin reunan rakennusten perustusten kuntoa on seurattava tarkasti. Tämä edellyttää myös yksityiskohtaista tietoa pohjavedenpinnan tasosta ja sen vaihtelusta torialueella”, Skanskan työmaapäällikkö Pasi Mäkinen pohtii.

Helmikuun alussa olivat käynnissä kaivutyöt tukiseinän vieressä, ja kohta alkavia paalutuksia valmisteltiin.

Mäkinen kertoo, että kaivut tehdään kolmessa vaiheessa. Nyt oltiin menossa toisessa tasossa. Oleellinen seikka on hänen mukaansa se, että tukiseinän liikkeet ovat tarkassa ajantasaisessa seurannassa. Tähän on saatavilla automaattista monitorointitekniikkaa.

”Jokaiseen kaivutasovaiheeseen liittyy teräsvaijerirakenteisten ankkurointipunosten asennus. Järeät pultit asennetaan 45 asteen kulmassa vaakatasoon nähden, ja niiden pituus on enimmillään jopa 40 metriä”, Mäkinen kertoo.

Paalutustöistä osa tehdään teräsbetonisin lyöntipaaluin ja osa teräsputkipaaluin. Syvimmillään kova pohja sijaitsee 50 metrin syvyydellä kaivannon pohjasta. Tälle syvyydelle ulottuu osa sekä teräsbetoni- että teräsputkipaa­luista.

Lyhimmillään paalut ovat 30-metrisiä, mikä sekin tietää tarvetta paalujen jatkamiselle.

Nykyään sekä teräsbetonisille lyöntipaaluille että teräsputkipaaluille on saatavissa luotettavia ja nopeasti asennettavia jatkossovitteita, mikä helpottaa paalutöitä erityisesti suurissa syvyyksissä.

ANTUROIDEN ja betoniseinien paikallavalutyöt alkavat keväällä ja jatkuvat pitkälle syksyyn. Sekä paalutus- ja kaivutöiden että myöhempien työvaiheiden yhteydessä on huolehdittava siitä, että torin pinnan kätkemä kunnallis- ja tietoliikennetekniikka pysyy jatkuvasti toiminnassa.

”Jouduimme esimerkiksi tukemaan tiheää kaapelijohtokimppua varten aikanaan rakennetun betonikanaalin paaluttamalla ja teräskehikoin. Kaivantovaiheessa se roikkuisi muuten ilmassa, mikä ei tietenkään onnistu näin isossa kaivannossa”, Mäkinen kertoo.

MÄKINEN kertoo työskennelleensä lähes koko tähänastisen työuransa Turun keskustan pohjavahvistusten parissa. Toriparkki-hankkeeseen hän halusi työmaapäälliköksi, koska koki työmaan mielenkiintoiseksi kerran elämässä -hankkeeksi.

”Nyt oma aikani menee tietysti tähän Toriparkkiin, mutta mielenkiinnolla seuraan, mitä naapureissa tapahtuu. On ilmeistä, että Toriparkin käynnistyminen vaikutti ympäristössä meneillään olevien useiden kor­jaustyömaiden käynnistä­mispäätöksiin”, hän pohtii.

Keväällä on lähdössä liikkeelle myös korjauskelvottomaksi arvioidun Hamburger Börsin purku. Tilalle on tulossa uudisrakennus, joka noudattelee alkuperäistä mahdollisimman uskollisesti.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006004175.html?
Kantti tykkää tästä
tekijänä hmikko
#97161
Videota katsellessa tulee mieleen, että mitenköhän kauan kestää elpyminen tästä ruljanssista... Ilmeisesti joukkoliikenteen matkustajaluvut ovat laskeneet ja olettaisin, että torin ympäristön kauppojen asiakasmäärät myös, varsinkin kun sekä Hansa että Wiklund ovat sisältä remontissa ja melkoisen sekavassa tilassa. Hansan sisällä kulkeminen on todella hankalaa. Itse olen myös huomannut välttäväni paikkaa jo melkein alitajuisesti. Toisaalta taannoin Kultatalon yläkerran food court oli lounasaikaan täynnä rakennustyömiehiä, eli lounasravintoloilla saattaa mennä jopa paremmin. Tosin rakennusmiehistö näytti pakkautuvan kiinalaiseen buffettiin, Fafa's ym. saivat olla varsin rauhassa.
Avatar
tekijänä Kantti
#97179
Toriparkilla- ja muillakin keskustan projekteilla on merkittävä vaikutus liiketoimintaan alueella just nyt, erityisesti torikauppaan. Toisaalta on hyvä että nämä tehdään suurinpiirtein samaan syssyyn, (keväällä toi Börs nyt vielä lanataan tasaisesksi Turkulaisen mukaan) ettei ole kymmentä vuotta Turun ydin umpisekaisin! Periaatteessa raitsikkapäätös pitäisi tehdä myös siten, että kiskojen teko voisi alkaa Kauppiaskadun reunalla tässä samassa rytinässä! Ei tarvitsisi toriparkin ja Börsin tilalle rakentuvan hotellin valmistumisen jälkeen heti availla katuja taas pidemmäksi ajaksi...
  • 1
  • 11
  • 12
  • 13
  • 14
  • 15
  • 29