Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä janne7
#96233
Mitenkäs Tallinan satama sitten vetää?Sama liikennehän sielläkin on,eikä sinnekkään nyt mitään moottoriteitä tule ja sielläkin rakennetaan kokon ajan lisää rakennuksia.
tekijänä hmikko
#96234
Käytännössä moottoritien kaltaiset väylät tulevat Tallinnassa aika lähelle satamaa, ja yksi uusi on vissiin suunnitteilla/rakenteilla. Satamasta on myös useampia isoja väyliä ulos, eikä kaikki kulje saman risteyksen kautta kuten Länsisatamassa. Toki Tallinnassakin väylät ovat kaupunkialueella ja varmasti aiheuttavat melua ja pölyä.
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#96236
En nyt jaksa kaivaa mitään linkkiä, mutta kyllä lahden toiselta puolelta on jo Jätkäsaarta aiemmin kuulunut valitusta rekoista, jotka hajottavat tiet kulkiessaan kaupungin halki. Suuri ongelmahan heillä on teiden kunnossapito, kun suomalainen tavara jyrisee jatkuvalla syötöllä maan läpi satamaan.
tekijänä hmikko
#96238
Pyöröovi kirjoitti:En nyt jaksa kaivaa mitään linkkiä, mutta kyllä lahden toiselta puolelta on jo Jätkäsaarta aiemmin kuulunut valitusta rekoista, jotka hajottavat tiet kulkiessaan kaupungin halki.
Kyllä. Ja nyt tekeillä oleva uusi väylä Reidi tee pätkii Narvan tien ympärillä olevaa puistoaluetta hiekkarannan vieressä, mistä on myös tullut valitusta.

Sikäli myös Tallinnan päässä on intressit ainakin kaupunkielämän puolesta kehittää Muugaa raskaan liikenteen satamana, eli Vuosaari-Muuga -yhteyttä. Ilmeisesti tällä hetkellä Muugassa on kapasiteettiongelmia.
Avatar
tekijänä Urbaani
#96240
Mikäli rekat häädetään Vuosaareen, kuinka iso riski on, että pitkälti koko Tallinnan liikenne (Tallink, Eckerö) turistieuroineen siirtyy kauas keskustasta kehnohkojen julkisten yhteyksien päähän? Länsisataman yksi ehdottomista vahvuuksista on ollut sijainti ihan ydinkeskustan tuntumassa ja olisi muutenkin ikävä, mikäli upouusi länsiterminaali jäisi tyhjilleen. Helppoja ja edullisia ratkaisuja ongelman ratkaisuun ei kyllä ole.
tekijänä Biosphere
#96244
Tande kirjoitti:Mikäli rekat häädetään Vuosaareen, kuinka iso riski on, että pitkälti koko Tallinnan liikenne (Tallink, Eckerö) turistieuroineen siirtyy kauas keskustasta kehnohkojen julkisten yhteyksien päähän? Länsisataman yksi ehdottomista vahvuuksista on ollut sijainti ihan ydinkeskustan tuntumassa ja olisi muutenkin ikävä, mikäli upouusi länsiterminaali jäisi tyhjilleen. Helppoja ja edullisia ratkaisuja ongelman ratkaisuun ei kyllä ole.
Itse käyttäisin mielummin nopeita yhteyksiä keskustasta keskustaan kuin Tallinnan tai Eckerön kelluvia taxfree-myymälöitä, vaikka nopeat laivat olisivatkin roimasti kalliimpia. Varmaan jotkut kiinalaiset turistitkin arvostaisivat niitä örisevien viinaturistien kansoittamien autolauttojen sijaan.
tekijänä hmikko
#96246
Miekin luulen, että markkinatalous hoitaa homman, jos vaan Helsingin kaupunki ja sen satama asettavat reunaehdot sopivasti, eli hinnoittelevat autoilun keskustan satamiin ja Vuosaareen suhteessa haittoihin. Laivakalusto uusiutuu omaa tahtiaan, ja yhtiöt hankkivat sitten semmoisia aluksia, jotka vastaavat tarpeita. Ei Länsisatama ja uusi terminaali varmastikaan tyhjäksi jäisi, mutta kumipyöräliikenteestä vaan suurempi osa ohjautuisi Vuosaareen. Kuten sataman johtaja Hesarin jutussa toteaa, sujuva rekkaliikenne on myös sataman etu, ts. Vuosaarella on myös vetovoimatekijä. Ja vastaavasti Muugalla, jos siellä päässä kapasiteetista huolehditaan.

Itsekin olen enempi kiinnostunut Linda Line -tyyppisestä palvelusta, eli junan kaltaisella istumapaikalla nopeasti keskustasta keskustaan ilman kaljarallia tai tax-free -myymälöitä. Sen konseptin ongelma on käsittääkseni luotettavuus, eli huonolla säällä alus ei kulje, ja nyt ei ole sopivan vehkeen puutteessa kulkenut ollenkaan. Luulis, että tämä on semmoinen asia, jonka insinöörit pystyvät ratkaisemaan, vaikka sitten vähän hitaammallakin aluksella. Ja ihan markkinaehtoisesti Linda Line on pyörinyt, siis silloin kun liikenne kulki, ja varsin kilpailukykyiseen hintaan. Ts. vaikka rekat ja kaljaralli poistuisivat keskustasta kokonaan (mitä nyt ei ole tapahtumassa), niin ihan kohtuuhintaista henkilöliikennettä Tallinnaan varmasti olisi kuitenkin.
tekijänä slette
#96251
hmikko kirjoitti:Itsekin olen enempi kiinnostunut Linda Line -tyyppisestä palvelusta, eli junan kaltaisella istumapaikalla nopeasti keskustasta keskustaan ilman kaljarallia tai tax-free -myymälöitä. Sen konseptin ongelma on käsittääkseni luotettavuus, eli huonolla säällä alus ei kulje, ja nyt ei ole sopivan vehkeen puutteessa kulkenut ollenkaan. Luulis, että tämä on semmoinen asia, jonka insinöörit pystyvät ratkaisemaan, vaikka sitten vähän hitaammallakin aluksella. Ja ihan markkinaehtoisesti Linda Line on pyörinyt, siis silloin kun liikenne kulki, ja varsin kilpailukykyiseen hintaan. Ts. vaikka rekat ja kaljaralli poistuisivat keskustasta kokonaan (mitä nyt ei ole tapahtumassa), niin ihan kohtuuhintaista henkilöliikennettä Tallinnaan varmasti olisi kuitenkin.
Linda Line oli keskimäärin jonkun verran kalliimpi kuin kilpailijansa ja epäilemättä isolta osin siitä syystä, että alkoholin myyntitulot olivat heillä pienet ja rahtituloja ei ollut. Erityisen nopeakaan Linda Line ei ollut; kovin suurta tuulta ei tarvittu, että aluksen matka-aika piteni samalle tasolle kuin mikä on nopeakulkuisilla isoilla laivoilla. Tähän kun lisätään se, että vuorojen jatkuvat perumiset karkottivat valtaosan tarkalla aikataululla liikkuvista matkustajista niin ei ihmetytä, että Linda Linen liikenne loppui.
Avatar
tekijänä veka
#96448
Saukonlaiturin alueella saaren länsilaidalla on käynnistymässä aika hämmentävä vapaarahoitteinen asuintaloprojekti, PEABin "GoldenyEye". Kuusi kerrosta ja mukavan näköinen. Normikerrroksessa (2-5) on 19 asuntoa, joista peräti kymmenen on alle 30-neliöisiä ja vielä kaksi kooltaan 30-31,5 m2. Vaikka ylimmässä eli kuudennessa kerroksessa on vain noin sataneliöisiä asuntoja ( 5 kpl), noin 60% talon asunnoista on noita mikrokämppiä. Lisäksi useimmat niistä ovat omassa "sijoittajasiivessään", jossa ei ole saatu rappuun mahtumaan ikkunoita.

En ole juuri minkäänmoisen holhoamisen kannattaja, mutta vaikea on suhtautua tällaiseen kehitykseen ymmärtäväisesti. Konsepti lienee sellainen, että ensin noita pikkuasuntoja tarjotaan tavallisille ostajille. Lopulta mahdollisesti yli jääneet menevät bulkkina sijoittajille alennuksella. Nämä laittavat ne vuokralle tai kauppaavat myöhemmin eteenpäin itselleen sopivassa aikataulussa. Rakennuttaja saa joka tapauksessa projektin hoidetuksi, sillä markkinoilla nuo miniasunnot ovat isompiin verrattuna kalliita.

https://peabkoti.fi/asunnot/helsinki/as ... goldeneye/

Kuva

Kuva
tissot, hmikko, MindW tykkää tästä
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#96450
Onhan toi oikean reunan kahdentoista asunnon keskikäytäväratkaisu ihan hirveä.

Itse olen sitä mieltä, että kaavoituksessa pitäisi siirtyä kaavoittamaan kerrosneliöiden sijaan asuntoja. Grynderi sitten saisi itse päättää, rakentaako tontille kaavoitetut esim sata asuntoa alle kolmenkymmenen neliön kanakoppeina, vai kolmensadan neliön superlukaaleina. Vaihtoehtoisesti asuntojen sijaan voisi kaavoittaa asuinhuoneita; jos ei muuta, niin ahneen grynderin rakentama kahdensadan neliön yksiö olisi ainakin mielenkiintoinen ja jotain uutta nykyiseen bulkkiin verrattuna.
tekijänä hmikko
#96453
Ahtaminen ja keskikäytäväratkaisu on näköjään tehnyt isompienkin asuntojen pohjista kehnonpuoleisia. Ikkunaton köökki keskellä runkoa melkein kaikissa, ym.
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#96468
Ihan mielenkiintoista, kuinka havainnekuvan tyyppi leijuu ilmassa katselemassa rakennusta... Tosiaan enemmän pitäisi vaatia rakennuttajilta, rakennus on karu jo ulkomuodoltaan, mutta vielä sen lisäksi sisällä suunnittelu on ottanut mallia hotellien ahtaista käytävistä. Mielestäni pienissä kämpissä ei sinällään ole mitään huonoa, jos suunnittelussa keskityttäisiin huomattavasti nykyistä enemmän yhteisten tilojen viihtyisyyteen ja laatuun. Valitettavasti Suomessa on totuttu liialti näkemään kaikki jaetut tilat pelkkinä läpikulkupaikkoina työn ja kodin välillä.
tekijänä syksy
#96470
Masoko kirjoitti:Ja katutaso taas kerran umpiseinää.
Siitä huolimatta aika paljon jengiä kuvassa kävelemässä ei-mistään ei-minnekään. Koska mikäs siinä kävellessä.
veka tykkää tästä
  • 1
  • 86
  • 87
  • 88
  • 89
  • 90
  • 132