Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

#96049
Väsähtänyt juttu todellakin. Tämän kokoluokan hankkeissa on täysin normaalia, että aikataulu venyy hieman ja joskus toisinkin päin, kuten Triplan tapauksessa. Mitään skandaalia en osaa nähdä tässä, toisin kuin ilmeisesti asiantunteva HS:n toimittaja.
tekijänä janne7
#96050
Varsinkaan kun millään rakennusfirmalla ei ole Suomessa kokemusta näin korkeasta rakentamisesta,aikataulun venyminen ei mikään yllätys.Varmasti seuraavat tornit rakentuvat jo paremmalla rutiinilla.
#96053
Itsellä ei ole valitettavasti ollut viimeisen puolentoista vuoden aikana kovin paljoa aikaa käydä paikanpäällä, mutta muistan Clarionia työmaalla olleen eloa ihan iltamyöhäön ja myös sunnuntaisinkin. En tiedä onko tämä case myös Majakan kanssa. Tietty Clarion oli monella tavalla varsin poikkeuksellinen rakennushanke Suomessa.
Avatar
tekijänä Eeros
#96081
Ei mitään sen dramaattisempaa. Oikeastaan melko tavallista niissä maissa missä laatua kunnolla edes tarkkaillaan. Onhan täälläkin joksus oltu tarkkailematta.
Vähissä ovat sensaatiot - Suomen maassa :)
tekijänä Domo
#96083
Elementeissä ongelmia jo nyt? Arvelin joskus ekat kuvat nähtyäni, että ensimmäiset asutut talvet näyttävät elementtien varsinaiset ongelmat, jäätyminen, lumi, vedenpitävyys ja lämpötilan vaihtelut tulevat olemaan haastavia, vaikka en niiden rakennetta paremmin tunnekaan. Jälkiviisaus on äärimmäistä tyhmyyttä mutta sanon kumminkin, että toivottavasti tämä jää ainoaksi tällä elementtijärjestelmällä.
Avatar
tekijänä Eeros
#96085
^ Siis onkohan nyt kuitenkin kyse siitä että on toimitettu tavaraa, joka ei ole ollut sovitun laatuista, ei siis jo asennetun turmeltumisesta? Siksi asennus on myöhässä. Mainittiin myös muita syitä. Ihan ymmärrettävää kun ei aivan vastaavista ole juuri kokemusta. Seuraavat sujuvat sitten paremmin.

(Olisihan se tragikoomista jos ainoa korkea tönö rapautuisi jo ennen valmistumistaan :)
Kuinka monen unelma siinä kaatuisikaan...)

Kovasti tästä varmaan innostutaan vouhottamaan - todennäköisesti melko turhaan.
"Hyvä" siitä tulee - joskin harmaa...
#96091
Samoilla linjoilla. Eikä parin kuukauden viivästys hankkeen kokoon nähden ole edelleenkään allekirjoittaneesta mikään skandaali. Luonnollisesti tornitaloihin kriittisesti suhtautuva nihilistinen toimittaja haluaa repiä kaiken ilon irti. Myöhästymisestä ei lisäksi harmia koidu lähinnä kuin rakennusliikkeelle ja talon tuleville asukkaille, toisin kuin vaikka Länsimetron, Olkiluoto III:n, tai Berliinin lentokentän kohdalla.

Negailua tässä maassa kyllä riittää. Päivä päivältä diggaan Majakasta yhä enemmän! Innolla odotan, miltä torni tulee lopullisesti näyttämään erityisesti iltavalaistuksessa, asukkaiden muutettua.
Eeros, Darkmage7280 tykkää tästä
Avatar
tekijänä kndkt
#96092
Domo kirjoitti:Elementeissä ongelmia jo nyt? Arvelin joskus ekat kuvat nähtyäni, että ensimmäiset asutut talvet näyttävät elementtien varsinaiset ongelmat, jäätyminen, lumi, vedenpitävyys ja lämpötilan vaihtelut tulevat olemaan haastavia, vaikka en niiden rakennetta paremmin tunnekaan. Jälkiviisaus on äärimmäistä tyhmyyttä mutta sanon kumminkin, että toivottavasti tämä jää ainoaksi tällä elementtijärjestelmällä.
Mihinköhän tämä sinun arviosi perustuu, jos et niiden rakennetta paremmin tunne?
Eeros tykkää tästä
tekijänä hmikko
#96157
Palvelumuotoilijan analyysiä kauppakeskuksen sekavuudesta:

http://palvelumuotoilu.fi/fi/?__hstc=25 ... 64551246.1

Hesarin kirjoitus kyseisestä blogitekstistä. Hesarin toimittaja tuntuu vaan kertaavan blogitekstin kokonaan, kuvineen päivineen. Melko laiskaa. Olisivat mieluummin julkaisseet palvelumuotoilijan nimellä.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005880002.html
veka tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#96158
Minusta Hesarin kirjoitus on onnistunut ja ammattitaitoisesti tehty sitaaatti, jossa kaikki kiitos annetaan loistavan alkuperäisen kirjoituksen tekijälle. Putte Huiman nimi mainitaan 14 kertaa, jos oikein laskin. Kehnompi toimittaja olisi vain ominut ajatuksia ja julkaissut omisssa nimissään. Hesarin toimittaja on nimenomaan pyrkinyt välttämään tämän ansan eikä ole laittanut mitään omia arvioitaan sekaan. Nyt Huiman hieno analyyysi saa Hesarin ansiosta vain laajemman levikin.
#96166
Journalistisesti on tosiaan kovin halpaa vain ottaa blogiteksti ja avata se laajemmalle yleisölle. Sanomalehtien kuuluu osallistua sisällöntuotantoon ja osoittaa, että ne eivät ole pelkästään foorumeita eri alojen asiantuntijoille. Lari Malmberg muutes on hyvin taitava kirjoittaja yleensä, enkä yhtään epäilisi hänen kykyään rakentaa suurempi keskustelu aiheen ympärille. Nyt ikään kuin jäädään sitten odottelemaan seuraavan asiantuntijan vastausta, kenties mielipidekirjoituksen muodossa, koska toimittaja halusi päästä helpolla.

Otan kantaa vielä aiheeseen, jotta ketju pysyisi jokseenkin oikeilla linjoilla. Mielestäni Redin ehkä paikoin eksoottisessa seikkailupuolessa isona ongelmana on kauppakeskuksen houkuttelevuus kokonaisuutena. Pidän ylipäänsä kauppakeskuksia hyvin luotaantyöntävinä paikkoina, mutta Redi on jo ihan omassa luokassaan. Jutun mainitsemat seikkailijapersoonat todennäköisesti välttävät harmaata laatikkoa viimeiseen saakka, kun taas nimenomaan metrolaitureilta ulos tulevat ihmiset toivoisivat vain löytävänsä helpolla muutaman yksinkertaisen palvelun pitkän työrupeaman jälkeen. En yhtään yllättyisi, jos Redi päätyisi vielä uuden remontin keskelle muutaman vuoden kuluttua.
  • 1
  • 66
  • 67
  • 68
  • 69
  • 70
  • 102