Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

#96029
Tässä vielä mainittu toinen versio uudesta tornista. Kuvassa näkyy mainiosti myös tarvittavan täyttömaan valtava koko. Aika hämmentävää mutta samalla tietysti ymmärrettävää kasvattaa tonttia merelle. Kun firman nimi on Kone, sen ääntä kuunnellaan tarkalla korvalla, ja minusta siinä ei ole mitään kummallista vaikka vähän tällainen luovuus tietysti naurattaa. Oliko tässä vaiheeessa enää muita vaihtoehtoja? Lopputulos kuitenkin ratkaisee.

Huomasin myös, että Regeneron sivuilla puffataan jo vanhan tornin huipulle tulevaa näköalaravintolaa. Onpas fantastisen hieno uutinen.

Edit. Piti vielä lisäämäni, että nyt alkaa totisesti jo olla aika ryhtyä myös rakentamaan jotain Keilaniemeen. Jos jonkinlaisia torni- ym. virityksiä on saatu ihailtavaksi jo toistakymmmentä vuotta - kuvina ja sanoina. Teot puuttuvat yhä. Espoo, ryhdistäydy! Jos joku tontin päällä istuva ei tunnu saavan mitään aikaan, luovuttakaa tontti jollekin toiselle.

https://www.regenero.fi/tiedote/regener ... ilaniemeen

Kuva
Viimeksi muokannut veka, 21.10.18 16:40. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
#96036
hmikko kirjoitti:Nyt vasta tajusin, että hyppyrimäessä ja tässä uusimmassa versiossa on torneja myös Fortumin matalan rakennuksen tilalla. Se on vuodelta 1994, eli melkoisen lyhyeksi jää käyttöikä jos näillä mennään.
Itse oletin aina, että se matalarakennus saisi uuden elämän paikallisena miniostarina. Seiniä vähän alas niin saisi automarketin sinne.
#97276
Pidetään peukkuja. Eli suomeksi sanottuna, Keilaniemeen liittyviä iloisia uutisia on saatu lukea jo kyllästymiseen saakka, mutta tässäkin tapauksessa kaavaillaan rakentamisen alkavan ensi vuonna. Sinne on aikaa. Parasta uskoa vasta sitten kun lapiot oikeasti alkavat heilua tuolla. Tai tässä tapauksessa kaikki vissiin alkaa jos alkaa massiivisilla meren täytöillä. Jos ensi vuonna on tarkoitus rakentaa, nuo maatyöt kai pitäisi tehdä jo tänä vuonna. Harmi että Keilaniemen tunnelista poistuneet massat lienevät jo muualla, mutta ehkä jotain tunnelinrippeitä vielä löytyy läheltä.
Avatar
tekijänä Eeros
#97277
veka kirjoitti: 07.03.19 17:07 Pidetään peukkuja. Eli suomeksi sanottuna, Keilaniemeen liittyviä iloisia uutisia on saatu lukea jo kyllästymiseen saakka, mutta tässäkin tapauksessa kaavaillaan rakentamisen alkavan ensi vuonna. Sinne on aikaa. Parasta uskoa vasta sitten kun lapiot oikeasti alkavat heilua tuolla. Tai tässä tapauksessa kaikki vissiin alkaa jos alkaa massiivisilla meren täytöillä. Jos ensi vuonna on tarkoitus rakentaa, nuo maatyöt kai pitäisi tehdä jo tänä vuonna. Harmi että Keilaniemen tunnelista poistuneet massat lienevät jo muualla, mutta ehkä jotain tunnelinrippeitä vielä löytyy läheltä.
En lapioitten heilumisesta vielä olis kovinkaan ilahtunut. Jotain muuta kai Espoossakin tarvitaan että...
#97655
Keilaniemenrannan asemakaava on tänään lautakunnassa. Nykyinen matala neliön muotoinen rakennus rannan lähellä on yhä paikallaan, ainakin toistaiseksi. Metroaseman sisäänkäyntiä vastapäätä sijaitseva uusi Keilaniementori näyttää pieneltä. Yhteydet asemalta rantaan on suunniteltu viimeisen päälle hienosti, kuten luvattiin. Keilaniemenpromenadi rannassa jopa ylittää odotukset. Korkeusasema on +2.0 eli Espoossa ei varauduta meren nousuun yhtä liioitellen kuin Helsingissä, jolloin tunnelma raitilla on merellinen ja näkymä kaunis. Lisäksi raitin eteen on tulossa komea ja kookas kelluva laituri. Hyvältä näyttää.

Kuva

Kuva
hmikko, Pyöröovi, apollonkatu ja 1 muuta tykkää tästä
#99964
Keilaniemen rannassa on ruvennut tapahtumaan. Meritäytöt YIT:n työmaalla ovat hyvässä vauhdissa, ja kuten kuvasta näkee, "Fortumin matalan rakennuksen" remontti on jo pitkällä. Nyt sitten vaan jännittämään, jatkuuko työ tästä eteenpäin luvatun uuden hotelli- ja toimistotornin puolelle. Tuore Länsiväylä-lehti mainitsee sen korkeudeksi 161 metriä.

kuvat perjantailtaKuva

Kuva
Janne_H, hmikko, TurkuCubed ja 3 muuta tykkää tästä
#100380
Keilaniemenranta, 220833
Valtuusto hyväksyi 10.6.2019 Keilaniemenrannan asemakaavamuutoksen, alue 220833 (Otaniemi).

Valtuuston päätöksestä valitettiin Helsingin hallinto-oikeuteen. Helsingin hallinto-oikeus on päätöksellään 12.2.2020 hylännyt valituksen. Helsingin hallinto-oikeuden päätöksestä on haettu valituslupaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.

Kaupunginhallitus päätti 30.3.2020 § 118 määrätä asemakaavan muutoksen voimaan jatkovalituksesta huolimatta. Kaupunginhallitus määräsi voimaan oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 122 §:n nojalla valtuuston 10.6.2019 hyväksymän asemakaavan muutoksen Keilaniemenranta, alue 220833. Asemakaavan muutos tulee voimaan tällä kuulutuksella.
Ymmärsinkö oikein, että kaava hyväksytään vaikka valitusrumba on vielä kesken?
#100381
Näköjään tässä tapauksessa laki salliin kaavan täytäntöönpanon koska hallinto-oikeus on jo aiemmin valituksen hylännyt, ellei hallinto-oikeus tai KHO sitä erikseen kiellä. Totta kai jos kaava kaatuu KHO:ssa niin sitten kaikki kaavan perusteella tehdyt toimenpiteet pitää pysäyttää
Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 122 § Päätöksen täytäntöönpanokelpoisuus kirjoitti: "Päätöstä ei saa panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman.

Valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen ei kuitenkaan estä päätöksen täytäntöönpanoa asiassa, jossa tarvitaan valituslupa. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi.

Päätös voidaan panna täytäntöön lainvoimaa vailla olevana myös, jos:

1) laissa niin säädetään;

2) päätös on luonteeltaan sellainen, että se on pantava täytäntöön heti;

3) päätöksen täytäntöönpanoa ei yleisen edun vuoksi voida lykätä.

Valitettaessa erikseen hallintotuomioistuimen tekemästä välipäätöksestä valitus ei estä välipäätöksen täytäntöönpanoa, ellei päätöksen tehnyt tai päätöksestä tehtyä valitusta käsittelevä hallintotuomioistuin toisin määrää."
Espoo vetoaa tässä yleiseen etuun (työmaa on jo käynnissä, ja pitkittyminen haittaa kansalaisia), sekä siihen, että suoritettavat toimenpiteet eivät tee valitusta hyödyttömäksi. Eli käytännössä rakennustyömaa ei ehdi tuhoamaan mitään vanhassa kaavassa korvaamattomaksi katsottua.
  • 1
  • 4
  • 5
  • 6
  • 7
  • 8
  • 10