Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä veka
#95202
Vesiputoustalosta on jäljellä enää rippeet eli länsipääty. Muu osa talosta on hienosti lajiteltuina sora- ja metalliromukasoina valtavan työmaaamontun pohjalla. Talon itäpuolella ollut vesiallaskin on tietysti jo hiekkakenttänä. Minusta Vesiputoustalo, vessakaakeleineenkin, oli Tapiolan komeimpia rakennuksia ja upealla paikalla. Sitä tuli jo vähän ikävä.

Eilinen parturireissu Tapiolaan vei tuon valtavan työmaan itälaitaa kiertävälle kulkusillalle. Siitä on hyvä seurailla homman etenemistä. Kännykkäkameran laajakulmaobjektiivi tietty väljentää näkymiä, mutta on tämä työmaa luonnossakin valtavan kokoinen. Ja ällistyttävän siisti.

Kuva

Kuva

Kuva
hmikko, Tlahti, Maeeeq ja 1 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#96278
Hesari on tarmokkaasti ja kiinnostuneena jaksanut seurata Heikintorin tilannetta, vastikään kahden artikkelin voimin. Jälkimmäinen tietää kertoa, että vihdoin päästäisiin uuden asemakaavan kimppuun. Keskeisenä ajatuksena tuntuu olevan autojen hätistäminen lopullisesti maisemasta ja Tapiolan keskustan perinteisten piazzojen yhdistäminen laajemmaksi ja yhtenäisemmäksi avoimeksi tilaksi. Pelkkä tila ei varmaan kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan vetonauloja ja tapahtumia.

Ite keskittäisin voimia Heikintorin ja Tapiontorin väliselle pikkuiselle aukiolle, missä on tähänkin saakka ollut mukavasti eloa ja meininkiä. Sekä Hekarin eteläpuolen parkkipaikalle, josta autot poistunevat. Tapiolan torikin pitäisi siirtää tänne, lähemmäksi parkkihalleja, metroa ja bussiterminaalia. Itse Heikintorin saisi elämään tarpeeksi houkuttelevilla ankkurimyymälöillä (R-kioski, Alko, posti, apteekki, kirjasto, Ribis, nykyinen kalaravintola ja muutama uusi laadukas ravintola). Ulkotiloihin nykyisten ja torin lisäksi ainakin terasseja ja hengailupaikka nuorisolle. Jos nämä leviävät nykyiseen malliin sinne tänne aina Kulttuurikeskukselle saakka, en usko vetovoiman riiittävän.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005887634.html

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005889661.html
Avatar
tekijänä veka
#96645
Osa hallin ongelmista liittyy siihen miten halli alun perin on rakennettu, arvelee suunnittelupäällikkö Kimmo Martinsen Espoon kaupungilta. Näin siis ongelmat laattojen ja altaiden vedenpitävyyden kanssa olisivat olleet olemassa jo alkuperäisessä rakennuksessa.

”Nämä ongelmat ovat syntyneet pitkän ajan kuluessa ja liittyvät tämän rakennuksen ratkaisuihin, siihen miten se on rakennettu.”

Martinsen huomauttaa, että uimahallit ovat ylipäätään kuluvia rakennuksia, jotka vaativat kovan käytön vuoksi jatkuvaa huoltamista. ”Ei ne ole ikuisia missään. Ei ne pinnat kestä. Yleensä näiden käyttöikä on sellaiset 20-25 vuotta.”

Uimahallin perusongelma on ollut veden eristäminen. Altaan vesi on päässyt altaan betonirakenteisiin ja pilannut ne
Onhan tämä nyt siis aivan uskomatonta tekstiä Espoon suunnittelupäälliköltä. Jos remppaan laitettiin jopa yhdeksän milliä, luulisi että sillä olisi vaihdettu myös nuo altaan betonit ja vesieristykset vaikka kolmeen kertaan.
tekijänä tissot
#96646
Harmi sinäänsä. Paljon itsellä hyviä muistoja hallista ja edustaa sitä hyvää vanhempaa Tapiolan arkkitehtuuria niin sisältä kuin ulkoa. Aarne Ervin paras tuotos Tapiolassa.

Ymmärrän kyllä jos purkuun menee. On tämän kanssa leikitty jo tarpeeksi kauan pitkään kestäneen remontin jälkeen seisonut nyt 2 vuotta tyhjänä.
Avatar
tekijänä veka
#96651
tissot kirjoitti:Harmi sinäänsä. Paljon itsellä hyviä muistoja hallista ja edustaa sitä hyvää vanhempaa Tapiolan arkkitehtuuria niin sisältä kuin ulkoa.
Samat on fiilikset täällä. Tapiolan halli oli tunnelmaltaan niin hieno, että jopa aikoinaan Soukanniemessä asuessani pyrin käymään uimassa Tapiolassa, vaikka lähempänä oli Espoonlahden uudempi halli isoine altaineen. Suuri menetys Tapiolalle ja koko Suomelle.
tekijänä maximus
#97283
Onko kenelläkään tietoa Tapiolan Feenixin ennakkomarkkinoinnin keskeytyksestä tai sen syistä? Virallisen tiedotteen mukaan suunnittelussa on ollut puutteita, jotka korjataan ja jonka vuoksi ennakkomarkkinointi keskeytetään toistaiseksi. Feenixin nettisivut on myös ajettu alas.
Avatar
tekijänä veka
#97286
Tosiaan, sen verran niukkasanaista viestintää Feenixin tilanteesta, että ikävästi on turvauduttava vain spekulointiin. Ja eihän mitään muuta syytä voi olla kuin ennakkomarkkinoinnin lysähtäminen lähtökuoppiin. Kiinnostusta hankkia asunto juuri Feenixistä ei ole ollut riittävästi.

Isossa kuvassa kyse lienee koko Tapiolan uutta keskusta vaivaavasta ähkystä. Uusia asuntoja tehdään runsaasti, ja ne ovat kalliita. Kun reunaehdot ovat Tapiolassa kuitenkin kohdallaan, hinta ei ole enää oikea. Kuten muistetaan, Kirjokannen ennakkohypetyksessä levitettiin jopa tietoa, että kaikki on jo etukäteen varattu ja jonoakin piisaa. Kiinnostus olikin kovaa, koska Tapiolan keskustaan ei ollut rakennettu uusia asuntoja miesmuistiin. Sen ansiosta Kirjokannen kahdessa ekassa talossa voitiin hinnat nostaa kattoon mutta kuitenkin niin taitavasti, että nuo talot saatiin hyvin kaupaksi. Tosin silloinkin jo jouduttiin Kuunkiertymän (muistaaakseni) talossa markkinointi keskeyttämään hetkeksi ja muuttamaan asuntojen sortimenttia. Pieniä oli tarjolla liikaa, mutta vähän isompia haluttiin.

Mielestäni tuo hintataso on nyt jäänyt päälle tai epärealistisesti jopa noussut, mutta Tapiola-friikit vähenemässä. Markkinat ovat myös hiljentyneet. Kirjokannen kolmen uudemman talon myynti onkin ollut takkuisempaa. Niistä uusimman eli Hattaran asunnoista on myyty (tai varmasti varattu tms.) vasta noin neljännes, vaikka markkinointi alkoi jo viime keväänä. Mielestäni hintoja pitäisi nyt laskea, mutta mitenkäs sen teet?

Kahlasin Feenixin tietoja, kun ennakkomarkkinointi alkoi. Minusta asuntopohjat eivät olleet erityisen houkuttelevia. Mikä pahinta, hintataso oli haettu Kirjokannen suunnalta ja asunnot vaikuttivat kalliilta. Toivottavasti Feenixin rakennuttaja MaxBuild saa nyt molemmat kuntoon ja pystyy jatkamaan. Feenix on iso kohde firman kokoon nähdeen, joten nyt se joutuu hypetyksen lisäksi luomaan uskottavan ja varman suunnitelman sekä vakuuttamaan ostajat myös rakennuttajan uskottavuudesta. Jos siis vielä jatkaa. Sitäkin joutuu vähän epäilemään, sen verran tyly on nettisivuilla oleva ilmoitus.
Avatar
tekijänä veka
#97370
Tänään ilmestynyt Länsiväylä-lehti tietää kertoa Feenixin tilanteesta. Sen mukaan ongelmat löytyvät rakennuksen perusteista, joilla ehkä tarkoitetaan perustuksia. Tai jotain muuta. Tarkoitus on päästä rakentamaan ensi syksynä. Toivotaan niin.

Asuintornien rakentamisen aloitus viivästyy Tapiolassa


Puretun Vesiputoustalon paikalle rakennettavien asuintornien rakentamisen aloitus on viivästynyt Tapiolassa. Ensimmäisen tornin rakentamisen oli tarkoitus alkaa tänä keväänä, mutta näillä näkymin rakentaminen alkaa vasta tulevana syksynä.

Ennakkomarkkinointi keskeytettiin, koska suunnittelutyön edetessä ilmeni tarvetta lisäsuunnitteluun. Viivästys johtuu rakennuksen perusteisiin liittyvistä asioista, sanoo kohdemarkkinointi- ja myyntipäällikkö Ann-Marie Mustakallio hankkeen toteuttavasta MaxBuild Uudistuotanto Oy:stä.
https://www.lansivayla.fi/artikkeli/755 ... tapiolassa

Lukijakommenteissa on hyvä ja aiheellinen kysymys:
Rakentaminen aloitetaan yleensä kun 30 % kämpistä on myyty/varattu. Onkohan kauppa käynyt?
esko.ikkala tykkää tästä
tekijänä Minniminni
#97391
Erikoista. Mistä ihmeen perusteista keskeytyksen syistä annettu lausunto kertoo? Typo vai eikö toimittaja ole ymmärtänyt kysyä tarkemmin?

Mikä firma tällainen MaxBuild oikein on? Kohde on kyllä varsin haasteellinen, onko firmalla ylipäätään tämäntyyppisiä aiempia kohteita jossain?
Avatar
tekijänä veka
#97439
Ehkä vielä kerran päästään miettimään Ervin hallille muuta käyttöä, joka ei pidä sisällään vettä. Ihan vieressä on Tapiolan koulu, jonka jumppasali mahtuisi tuonne hienosti. Iltaisin ja viikonloppuisin Hongan junnujen korishalli.
JamoL tykkää tästä
  • 1
  • 22
  • 23
  • 24
  • 25
  • 26
  • 29