Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä hmikko
#94743
No tuossa on nyt malliesimerkki Talossa jonkin aika sitten jauhettuun keskusteluun siitä, miten nykytuotannossa julkisivun jäsentely ja mittasuhteet ovat sitä mitä ovat, ja miksi uus-jugendista ei tule entisen veroista. Vrt. tuon aukotusta ja alinta kerrosta naapuriin. Ei sillä, että tuossa olisi varsinaisesti kertaustyyliin pyrittykään, enkä tarkoita, että talo olisi hyvä tai huono. Pointti on, että sitä, mikä tekee vanhoista jugend-rakennuksista kauniita on perin vaikea tavoittaa nykysysteemillä ja rakennusliikkeiden liukuhihnoilla.
Avatar
tekijänä Kantti
#94746
Mielellään näkee kaupungin täydennysrakennusaukoissa jotakin muutakin, kuin lasiseinää ja oleskeluparvekkeita haukkaamassa hyvää asuintilaa! Tässäkin kohteessa näyttää olevat runsaasti alle 30 neliön koppeja! Samantapaisella ajatuksella oltanee liikkeellä kuin vaikkapa Brehentullin ja Brahenportin kohdalla. Kadun puolella ranskalaisia parvekkeita ja pihalla avopartsit. Aikaisemminkin on tehty omasta mielestä onnistuneita rakennettuun ympäristöön sovitettuja uusia rakennuksia, esimerkiksi Sairashuoneenkadulla.
Avatar
tekijänä Kantti
#94809
Mitä kuuluu Villenpuistolle? Kävin katsastamassa.

Viime vuoden puolella valmistuneen rakennuksen takana toinen talo valmistumassa.
Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Villenpuiston talot ovat Turussa eleganteimmasta päästä!
Kuva

https://www.etuovi.com/talo/f77426?gcli ... gIh1PD_BwE
hmikko, veka, Janne_H ja 1 muuta tykkää tästä
tekijänä Nalle
#94830
Wiklunin viereen nousi nosturi ihan huomaamatta. En ajatellut, että Wiklunkin uudistus vaatii noin järeää kalustoa toteutuakseen. Harvinainen näky torinympäristössä.
tekijänä hmikko
#94831
Toinen viime päivinä pystytetty nosturi on TYKSin parkkitalon työmaalla. Nosturi on todella kapeassa saumassa lääkevaraston seinän vieressä ja niin, että nostettavan tavaran lastauspaikka taitaa olla alkuvaiheessa varaston kulman takana. Pingviinimerkki nosturikuskeille, jos koko urakka menee ilman, että lääkevaraston lasijulkisivusta kilahtaa yhtään paneelia rikki.
Avatar
tekijänä Kantti
#94834
Eerikinkadun ja Koulukadun kulman ns. Strandellin talojen tontilla ei muutamaan vuoteen ole tapahtunut paljoakaan, lähellä oleva taloyhtiö valitti rakennusluvasta. Valitus on käsitelty ja toiminta alkanut. Toiminta tarkoittaa entisen makkaratehtaan rakennuksen purkua.
Kuva

Vähän kyllä mietityttää aina vanhoja rakennuspersoonia lanatessa, eikö niitä voisi enemmässä määrin käyttää uuden rakennuksen osana? Sellainen antaisi selkeää ominaispiirrettä, identiteettiä ja syvyyttä koko rakennukselle ja tontille!
jfo, Ruutukaava tykkää tästä
Avatar
tekijänä TurkuCubed
#95040
Kaupunki selvittää uuden konserttitalon rakentamista
Turku selvittää uuden konserttitalon rakentamismahdollisuutta.

Kaupunginjohtaja Minna Arve (kok) esittää maanantaina kokoontuvalle kaupunginhallitukselle, että konserttitalon peruskorjaus- ja laajennusselvitys palautetaan uudelleen valmisteltavaksi ja samassa aletaan selvittää uudisrakennusvaihtoehtoa.

Vuonna 1952 valmistunut konserttitalo on käyttöikänsä päässä.

Kaupungissa on aiemmin selvitetty vain rakennuksen peruskorjaamista ja laajentamista.

Selvitys on lähtenyt konserttitalon pääkäyttäjän, Turun filharmonisen orkesterin tilatarpeesta.

Samalla on pohdittu konserttitalon laajennusmahdollisuuksia.

Selvityksissä on todettu peruskorjauksen maksavan vähintään 53,8 miljoonaa euroa. Summa ei kattaisi laajennusosia, joista halvin eli kevyen liikenteen alikulkutunnelia Aninkaistenkadun alitse Puutorilta konserttitaloon, joka maksaisi noin kuusi miljoonaa euroa.

Kalliimpi laajennus, Puutorin tai Maariankadun puoleinen laajennus maksaisi noin 11 miljoonaa euroa.

Apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen (sd) kertoo, että alustavien kustannusarvioiden vuoksi uudisrakennusvaihtoehto on jälleen noussut esiin.

– Kun katsoimme peruskorjauksen halvintakin mahdollista ratkaisua, totesimme senkin olevan hyvin kallis. Lisäksi on alkanut vaikuttaa siltä, että uhraisimme useita kymmeniä miljoonia euroja ratkaisuun, johon kukaan ei kuitenkaan olisi tyytyväinen, Virtanen perustelee uutta selvitystä.

Kaupungin motivaatiota lähteä selvittämään uudisrakennusvaihtoehtoa kiihdytti myös kaupunginhallituksen aiempi päätös ammatti-instituutin tiloista.

Näillä näkymin ne siirretään tulevaisuudessa uudelle kampusalueelle Kupittaa-Itäharju-akselille.

– Tilat siis vapautuu muuhun käyttöön. Kaupunki voisi löytää ratkaisun siitä, että joku ulkopuolinen ostaisi koko korttelin eli konserttitalon ja ammatti-instituutin. Näin ollen meille ei jäisi tyhjiä tiloja käsiin ja myynnistä saatavat rahat voitaisiin panna uuden konserttitalon rakentamiseen.

Virtanen uskoo, että keskeisellä paikalla olevalle korttelille löytyy ostaja vaivatta.

Hän korostaa, että uudisrakennusselvitys ei vielä tarkoita, että Turku saa uuden konserttitalon.

– Nyt siis selvitetään korttelin hinta-arvio ja uudisrakennuksen alustavat kustannukset.

Selvityksessä ei Virtasen mukaan oteta kantaa siihen, mihin uusi konserttitalo sijoittuu, jos sellainen päätetään rakentaa.

– Ainoa minkä voi jo sanoa, että todennäköisesti Hämähäkkitontin kallion sisään rakennettu konserttitalo on kustannussyistä mahdoton toteuttaa, Virtanen sanoo.

Konserttitalon uudisrakennuksen kustannukset ja nykyisen rakennuksen sekä sen korttelin myyntihinta-arviot valmistuvat Virtasen arvion mukaan päätöksentekoon ensi kesän korvalla.
http://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/40 ... kentamista
Pitäisin uutta konserttitaloa hyvänä ja sijoitus olisi ns. hämähäkkitontilla, teatterin vieressä, näin saataisiin luotua eräänlainen kulttuurin keskus. Paikalla on jo kaupunginteatteri, Wäinö Aaltosen museo sekä pienen matkan päässä Aboa vetus ja konserttitalo olisi hieno lisä tähän; tulee myös mieleen että jos Lounais-Suomen aluehallintoviraston synkän rakennuksen tilalle saisi jotain muuta, esimerkiksi kovatasoisen hotellin, niin käsissä olisi hieno kokonaisuus. Noh ehkä tulevaisuudessa :) Toki ymmärrän nykyisen rakennuksen arvon Suomen ensimmäisenä konserttitalona ja rakennettu Göteborgista lahjoitetuilla varoilla, mutta pidän rakennuksen paikkaa huonona vilkkaan Aninkaistenkadun varrella kauempana muista kulttuuripaikoista.
tekijänä hmikko
#95042
^ Samaa mieltä. Ja ilmeisesti noissa kaupungin selvityksissäkin on törmätty siihen, että konserttisalin akustisen luonteen muuttaminen kokonaan on lähes mahdotonta jälkikäteen. Nykyinen sali on jäänyt yksinkertaisesti pieneksi kun orkesteri on kasvanut. Soittajat eivät mahdu lavalle eikä ääni saliin, ja tätä on remointoimalla aika vaikea korjata niin, että lopputulos olisi kunnollinen. Maailmalla on aika moniakin esimerkkejä saleista, joissa epäonnistunutta akustiikkaa on korjattu rahasummilla, joilla olisi saanut uuden salin, mutta rempassa saatiin vain kehnoa vähän parempi.

Turun sali ei toki ole lajityypissään läheskään pahin mahdollinen. Se on aikakaudelta, joilloin perinteisen kenkälaatikon muotoisten salien (mallia Wienin Musikverein) sijaan ruvettiin tekemään viuhkamaisesti lavalta perälle leveneviä saleja modernistiseen tyyliin (Finlandiatalo), mistä aika usein syntyi huonoa akustiikkaa kun hommaa ei vielä hallittu. Turun konsettitalo on kumminkin toiminut kohtuullisesti.

En nyt sitten tiedä, mitä tosiasiallista synergiaa syntyisi siitä, että kaupunginteatteri ja konserttitalo ovat vierekkäin. Harvemmin teatteriin ja konserttin kumminkaan mennään samalla reissulla. Jonkun festivaalin toki voisi kuvitella, missä olisi esityksiä molempien talojen lavoilla. Mun mielestä paikan ei tarvisisi välttämättä olla Hämähäkkitontti, kunhan on keskeinen ja hyvä muuten.
tekijänä Aboa
#95044
Uudisrakennusta toivon myös. Sijaintina hämähäkkitontti tai vielä mieluummin Senaatin omistama tontti Itäisen rantakadun ja Martinkadun kulmassa johon parhaillaan ollaan puuhaamassa kaavaa asuntorakentamiselle. Tilaa olisi tuossa hieman enemmän ja saattaisi muutenkin olla logistisesti toimivampi. Tärkeintä kuitenkin että täydentäisi julkisten-/kulttuurirakennusten nauhaa välillä Turun Linna - Tuomiokirkko.
tekijänä Läntinen pitkä
#95046
Senaatin tontin kaavoituksen yhteydessä pidetyn yleisötilaisuuden kalvoista löytyi tälläinen havainnekuva. Alustava luonnos tietysti kyseessä mutta jotenkin melko karun näköistä on.
Kuva
hmikko tykkää tästä
tekijänä hmikko
#95047
^ Luemma tuon osallistumis- ja arviointisuunnitelma on hyväksytty lautakunnassa 29.5. semmoisella muutoksella, että pitäis laittaa myös toimitilaa, ei pelkkää asumista. Lautakunta halusi myös työpaikkoja kun keskustassa ollaan. Joka tapauksessa kaavoitusprosessissa pitäisi tehdä täysin uukkarit että tuon saisi konserttitalolle.
Avatar
tekijänä TurkuCubed
#95048
Läntinen pitkä kirjoitti:Senaatin tontin kaavoituksen yhteydessä pidetyn yleisötilaisuuden kalvoista löytyi tälläinen havainnekuva. Alustava luonnos tietysti kyseessä mutta jotenkin melko karun näköistä on.
Kuva
Olisihan tuo ihan hirveä räpellys ja potentiaalin hukkaaminen Turun ehkä arvokkaimmalla uudisrakennustontilla. Paikalle sopisi joku tornin tapainen ja muutenkin kerrosten ja julkisivun vaihtelua eikä mitään Kupittaanpuisto kakkosta. Joo, alustava luonnos jne. mutta jotain rohkeutta ja kunnianhimoa toivoisi, sillä tontille olisi mahdollisuudet rakentaa jotain uutta ja erilaista.
tekijänä paavali
#95049
Torneista on kyllä turha haaveilla Aurajoen varrella, kun niitä ei korkean rakentamisen selvityksessä katsottu hyvällä, ja tuota selvitystähän moni tulkitsee kuin Raamattua
Avatar
tekijänä Kantti
#95056
Aika massiiivisen näköinen vuorenselänne tuohon Martinkadun/Itäisen Rantakadun kulmatontille tän havainnekuvan perusteella ollaan rakentamassa. Eipä silti, siihen voi tulla mitä vain havainnekuvista huolimatta. Musiikkitaloa siihen ei kylläkään taida tulla koska tontti on jo prosessissa ja purettavat talot purettu? Musiikkitalomielessä tontti olisi melko nappivalinta. Paikka on mitä keskeisin ja edustavuudessaan aivan kärkiluokkaa kaupungissa! Harmi. Muistelen että tontti olisi ollut kaupungin omistuksessa jolloin kaupungilla olisi kaikki edellytykset tehdä uusi ratkaisu sille. Jos se nyt kuitenkin on Senaatin, se haluaa ilman muuta rahat taskuun, jota tuosta tontista ja havainnekuvan ratkaisusta olisi luvassa mukavanlaisesti.

Hämähäkkitontti musiikkitaloa ajatellen on liian pieni, ellei kallion sisään rakentaminen käy päinsä sen kalleuden vuoksi. Joten se poistuu valikoimasta vaikka olisi sijainniltaan ehkä tätä Herkules-tonttiakin Martinkadun kulmassa upeampi.

Uuden musiikkitalon (joka taitaa olla viisaampi ratkaisu kuitenkin) sijaintia tullaan lähiaikoina arpomaan, ehkä kiihekästikin, eri puolille kaupunkia. Varsinkin sen jälkeen, jos laskelmissa päädytään sellaisen rakentamiseen. Itse veikkailen tässä vaiheessa Ratapihan elämyskeskusta, vaikka maisemallisesti ei kovinkaan hääppönen olisi. Ainakaan näiden jokivarsitonttien rinnalla. Sopisin kuitenkin mainiosti muun tarjonnan osaksi ja elämyksiähän siellä koetaan, sielläkin.

Kuva
  • 1
  • 238
  • 239
  • 240
  • 241
  • 242
  • 287