Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä veka
#94441
Jep. Lisäksi noilla valtavilla kivikasoilla optimoidaan saarella liikkuvien massojen aiheuttamia kustannuksia. Kuinkahan paljon esim. valtavan Rokkiparkin uumenista roudattiin kiveä parkkiin rannoille odottelemaan uusiokäyttöä? Monien talojen alta ym. vielä lisää. Isossa kuvassa on arvokasta päästä minimoimaan pois vietävän ja muualta paikalle tuotavan täyttömaan määrä, mutta yksittäisen projektin kohdalla massalla lienee aina hintansa. Tämän kaiken junailu fiksusti on varmaan valtava homma.

Eihän tämä ole kivan näköistä. Varsinkin meren puolelta katsottuna nuo kasat ovat lähinnä törkeän näköisiä. Ja paikalla vuositolkulla.
tekijänä hmikko
#94447
Lautakunta jätti eilen Jätkäsaarenlaiturin liikennesuunnitelman pöydälle, nimellisesti kokoomuslaisen puheenjohtajan ehdotuksesta. Suunnitelmissa oli siis karsia suojateitä sataman rekkaliikenteen ym. nopeuttamiseksi. Soininvaara on aiemmin todennut bloggissaan, että simulaatioiden mukaan kyseinen suojateiden poistaminen ei edes auta autoliikenteen sujuvuuteen. Eilisen kokouksen listaa koskevassa postauksessa hän mainitsee, että koko asia pyritään viemään kaupunkikonsernin tasolle yhteistyössä Kokoomuksen kanssa, tarkoituksena saada satama hinnoittelemaan kumipyöräliikenne niin, että rekat ja autot kannattaa ajaa mahdollisuuksien mukaan Vuosaareen. Tällä hetkellä satama ei käsittääkseni peri mitään lisämaksua Länsiterminaaliin tulevalta kumipyöräliikenteeltä verrattuna muihin terminaaleihin. Toisin sanoen asukkaille ja kaupunkilaisille aiheutettua haittaa ei ole hinnoiteltu mitenkään. Kaupunkisuunnitteluvirasto tai -lautakunta ei asialle mitään voi, mutta konserniohjaus tietysti halutessaan voi, koska kaupunki omistaa sataman. Eli koko Jätkäsaaren liikenneasiaan on jotain etäistä toivoa saada tolkku. Ite luulisin, että tämä etenee ennemmin tai myöhemmin joka tapauksessa, vaikka satama saisi tämän erän torpattua. Pidemmän päälle ei voi olla niin, että satama pitää rekkaterminaaleja keskustassa ja antaa sivullisten kärsiä häiriöt. Kaupunki on muuttunut sen verran.

http://www.soininvaara.fi/2018/06/05/ka ... -5-6-2018/
veka, sekovene tykkää tästä
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#94455
Julkisivuverhous on Accoya-brändin käsiteltyä (uusiseelantilaista) mäntyä, jonka pitäisi muutamassa vuodessa harmaantua lähes valkoiseksi, ja kestää muuttumattomana valmistajan takuun mukaan ainakin seuraavat 50 vuotta. Kuulemma suunniteltu kestoaika julkisivuverhoukselle on 80 vuotta, mutta saa nähdä miten käy; eristemateriaalien käyttöikä tulee luutavasti vastaan ensin.
sekovene tykkää tästä
tekijänä järvellä nukkuva
#94522
Muutama kuva viikonlopulta. Uudenkarhea Jätkä on karu, tiivis ja hyvin persoonallinen. Paljon löytyy onnistumisia, mutta myös monotoniaa. Näiden uusimpien kortteleiden ympärillä eivät kadutkaan ole vielä valmiita, saati puistot.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
hmikko, veka, Maeeeq ja 2 muuta tykkää tästä
tekijänä hmikko
#94524
arkkinikkari kirjoitti:Julkisivuverhous on Accoya-brändin käsiteltyä (uusiseelantilaista) mäntyä
Tää o ny ilmeisest globalisaatioo, että Suomeen tuodaan mäntyä niin kaukaa kuin maapallolla pääsee. Ei sillä, taannoin oli sittarin vihannesosastolla halvin vaihtoehto semmoisista harvinaisista etelän hetelmistä kuin tavallinen sipuli Uudesta-Seelannista.
Pyöröovi tykkää tästä
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#94525
Ko. käsittely on sen tyyppistä, että se nykymetodilla se vaatii huokoisen, isosyisen puun toimiakseen. Kotimainen mänty ei kelpaa tähän tarkoitukseen, sen sijaan uusiseelantilainen sahatavaraksi viljelty, oksattomaksi karsittu radiata-lajin mänty sopii tarkoitukseen hyvin. Käsittely tehdään hollannissa, eli on aika sama onko puu mistä päin maailmaa tahansa.

Lähinnä tuo kertoo siitä, kuinka paljon jälkijunassa kotimainen puurakentamisteollisuus on verrattuna keski-eurooppalaiseen. Suomessa metsäteollisuus on ollut pelkkää halvinta sellua, eikä todellista tuotekehitystä tai jatkojalostusta ole sahatavarapuolella juuri tehty. Olosuhteet ja puitteet ja metsäntutkimuksen ja puunjalostuksen rahoitus ovat kunnossa, mutta kunnianhimoa ei löydy. Suomessa ollaan vaan niin ylpeitä "puurakentamisen traditioista", mutta kaikki teollisen puurakentamisen innovaatiot tulevat Suomeen maahantuontina.
hmikko, veka, Biosphere ja 2 muuta tykkää tästä
tekijänä hmikko
#94526
arkkinikkari kirjoitti:Suomessa ollaan vaan niin ylpeitä "puurakentamisen traditioista", mutta kaikki teollisen puurakentamisen innovaatiot tulevat Suomeen maahantuontina.
Niinpä, eivätkä ne traditiotkaan järin laajalti ole hengissä. Siis jos pitäis oikeasti rakentaa esim. hirsitalo perinteisin menetelmin eikä talotehtaan paketista, niin aika rajallisesti on tekijöitä.
tekijänä hmikko
#94553
Lautakunnan eilisessä kokouksessa Jätkäsaarenlaiturin liikennesuunnitelma otettiin pöydältä. Vihreät ja vasemmisto ehdotti asian palauttamista ja raskaan liikenteen ohjaamista Vuosaareen, mikä ehdotus hävisi 6-7 kokdemille ja persuille. Olin vissiin saanut jostain kirjoittelusta väärän käsityksen, että Kokoomuksella olisi kiinnostusta tähän, mutta ei. Pistivät jatkoon kaneetilla "selvitetään haittojen vähentämistä". Päätöstiedotteesta:
Jätkäsaarenlaiturin liikennesuunnitelma (a-asia)

Päätös
Esittelijän ehdotuksesta poiketen

Käsittely

Palautusehdotus
Sinnemäki Anni + Soininvaara Osmo
Esitys palautetaan uuteen valmisteluun siten että
• Yhteistyössä Helsingin Sataman kanssa selvitetään toimivimmat keinot ohjata osa Länsisataman liikenteestä kulkemaan Vuosaaren satamaan, tutkittavat keinot voivat koskea sekä raskasta liikennettä että matkustajaliikennettä
• Yhteistyössä Helsingin Sataman kanssa selvitetään mahdollisuudet, käynnissä olevien hankkeiden tuloksia hyödyntäen, houkutella nykyistä suurempi osa matkustajista hyödyntämään joukkoliikennettä saapuessaan Länsisatamaan
• Arvioidaan edellä mainittujen selvitysten valossa tarvittavien toimenpiteiden mittakaava
• Valmistellaan suunnitelma vuorovaikuttaen alueen asukkaiden kanssa

Äänestys
JAA-ehdotus: Asian käsittelyä jatketaan
EI-ehdotus: Palautusehdotus / Sinnemäki Anni
JAA: 7, EI: 6, Tyhjiä: 0, Poissa: 0
JAA: Enroth Matti, Heinäluoma Eveliina, Hyttinen Nuutti, Kaleva Atte, Lovén Jape, Rautava Risto, Rissanen Laura
EI: Hernberg Kaisa, Kivelä Mai, Modig Silvia, Rantanen Tuomas, Sinnemäki Anni, Soininvaara Osmo

Lautakunta päätti jatkaa asian käsittelyä äänin 7-6.


Vastaehdotus
Heinäluoma Eveliina + Rautava Risto:
Jatkosuunnittelussa varmistetaan alueen jalankulun sujuvuus.

Vastaehdotus
Rautava Risto + Heinäluoma Eveliina:
Päätösehdotukseen lisätään uusi kohta (2): Kaupunkiympäristön toimiala selvittää vuoden 1.5.2019.mennessä yhdessä Helsingin Sataman kanssa, miten voitaisiin sujuvoittaa sataman liikennettä ja vähentää liikenteen aiheuttamia haittoja asujaimistolle konkreettisilla keinoilla .

Lautakunta hyväksyi vastaehdotukset yksimielisesti
Avatar
tekijänä veka
#94555
Tuon perusteella en pitäisi Vuosaari-optiota vielä hylättynä. Jotenkin aistin, että taustalla muhii muutakin, kuten keskustatunneli Jätkäsaari-haaroineen, eikä nyt haluttu vähentää vaihtoehtoja ja pelimerkkejä noin kategorisella muotoilulla.
tekijänä Punavuori
#95064
Järvellä nukkuvan kuvat Jätkäsaaresta ovat erinomaisia. Kuvista välittyy hyvin alueen persoonallinen ilme. Massatuotanto ollaan (pääosin) unohdettu: osa asuintaloista on arkkitehtuuriltaan yllättävänkin kunnianhimoisia. Myös lähirakennuksia ja Hyväntoivonpuistoa otetaan hyvin huomioon. Ruutukaavan sijaan kaarevaan muotoon asetellut korttelit vaikuttaisivat onnistuneelta ratkaisuilta.

Jostain syystä Jätkäsaaren katu- ja puistoinfran rakentaminen vaikuttaisi laahaavan jopa 0,5-1v jäljessä suhteessa asuntorakentamiseen. Moniin täysin valmiisiinkin kortteleihin kuljetaan työmaa-aitojen välistä murikkaisia sorateitä ja pientareita pitkin. Välillä urakka-alueiden rajat näkyvät kiusallisenkin selkeästi; kevyenliikenteen silta voi olla asfaltoitu mutta rampit jääneet rakentamatta, tai katu katkeaa kesken kaiken. Hyväntoivonpuisto on edennyt mukavasti tänä kesänä, mutta on silti työmaavaiheessa. Oma lukunsa on Välimerenkadun 5-6v jatkunut tietyömaa.

Noinkohan kaupungin katuosasto skarppaisi Atlantinkaaren ja Melkinlaiturin alueiden katutöiden kanssa? Tai olisiko Jätkäsaaren oppeja hyödynnettävissä Hernesaaren sujuvampaan rakentamiseen? Keskeneräinen infra antaa alueesta turhaan kuvan isona työmaana, vaikka kokonaisuus onkin hyvin lähellä valmista.
veka tykkää tästä
tekijänä hmikko
#95068
^ Vois luulla, että tuo on osin seurausta satamakentällä ja täyttömaalla toimimisesta. Väliaikaisia järjestelyjä on ollut helppo tehdä tyhjällä kentällä (toisin kuin esim. metsään uutta aluetta raivatessa), ja toisaalta maamassojen siirtojen ja pohjien vakauttamisen takia on ollut pakkokin tehdä väliaikaista. Välimerenkadun ensimmäinen versio taisi odottaa raitiotietä aika kauan. Tyhjällä kentällä kaikki myös näkyy kauas ja ilman puita näyttää perin ankealta.
Avatar
tekijänä veka
#95070
Jep, Välimerenkatu ja sitä ennen Tyynenmerenkatu ovat erinomaisia esimerkkejä kadunrakennuksesta vastaavien välinpitämättömyydestä. Vuositolkulla puolitekoisia työmaita. Länsisatamankatu on nyt paremmassa kunnossa, mutta jo näkyy merkkejä senkin rapautumisesta työmaiden edetessä. Atlantinkadusta saattaa tulla neljäs tämän kierron kokeva saaren pääkatu. Se on vastikään saanut uuden pinnoitteen.

Tätäkin enemmän on rempallaan katujen ja aukioiden mikroarkkitehtuuri rantoja myöten. Puuttuvia reunakiviä, epämääräisiä viimeistelemättömiä laikkuja joka paikassa, ei opasteita, ei istutuksia jne. Eniten ihmettelen rantaraittien kehnoutta, joka kaiketi alkaa jo suunnittelusta. Niillä pitäisi olla mahdollisuuksien mukaan lankuista tehtyjä boardwalkeja, merelle katsovia penkkejä, erilaisia jänniä detaljeja yms. Nyt on asfaltin lisäksi vain jonkin verran irtokivistä tehtyjä päällysteitä.

Noita kivipintoja on tehty ja tehdään koko ajan lisää kaikkialle Helsingissä. Jotkut niistä ovat epämukavia kävellä jo uusina ja kaikki loputkin ikäännyttyään, kun painumia on alkanut tulla. Rollaattorilla tai pyörätuolilla ei ole mitään asiaa näille kivetyille jalankulkuväylille. Lastenrattaillakin näyttää olevan sen verran epämukavaa, että kulkevat mieluummin viereisellä asfaltoidulla fillariväylällä. Kamalia esimerkkejä kivipintojen surkeudesta ovat mm. Kiasman ja Postitalon välinen alue sekä Vanhan kauppahallin ympäristö. Valitettavasti tätä suosikkipintaa on tulossa runsaasti myös Jätkäsaareen.
tekijänä Xerdoz
#95076
Todella karun ja kolkon näköistä. Eipä juuri tekisi mieli kävellä tuolla tai muutenkaan ulkona viettää aikaa. Harmaata betonia jokapuolella näkyvillä ja talon sivustat kadulle päin seinänä, jolla imetään viimeisetkin huumorintajun ja elämänilon rippeet ihmisistä. Täydellistä rakentamista siis suomeen.
  • 1
  • 82
  • 83
  • 84
  • 85
  • 86
  • 132