Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä hmikko
#93886
Länsiväylä: Suomen uusin Ikea tulee tänne – Jättitavaratalo nousee metron varteen ja meren rannalle
Helsingin Koivusaareen suunnitteltu Suomen uusin Ikea-tavaratalo toteutuu näillä näkymin aikataulun mukaan. Asialle näytti vihreää valoa tänään Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto, joka päätti varata Koivusaaresta yli 15 000 neliön suuruisen alan huonekalumyymäläketjun tavarataloa varten.

Varsinaisen Ikea-tavaratalon lisäksi alueelle on tulossa siihen liittyviä toimistotiloja sekä muita liike-, hotelli- ja toimistotiloja.

Kokonaisuuteen kuuluva Ikea-tavaratalo on tarkoitus toteuttaa arkkitehtuuriltaan ja palvelukonseptiltaan uudenlaisena, kaupunkikuvallisesti korkeatasoisena ja alueen erityispiirteet huomioivana. Rakennukset sijoittuvat Koivusaaren keskustaan, metroaseman välittömään yhteyteen.

[...]

Kuva
veka tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#93890
Tuo näyttää siltä, että Ikea olisi normaaliin tapaan kaksikerroksinen ja sen 'katolta' nousisi korkeampia konttori- ym. rakennuksia. On sen verran näkyvä paikka, että nyt ovat Ikea ja valitsemansa suunnittelutoimisto paljon vartijana. Ehdotusta odottaa jännityksellä.
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#93892
Tuo on Koivusaaren osayleiskaavan viitesuunnitelma, ei IKEA:n esitys. Mutta varmasti jotain halli+lamellit/pistetalot kombinaatiota on luvassa.
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#93893
Tontti on aivan liian valtava yhdelle yritykselle, jotta kokonaisuudesta voisi tulla tyylikäs. Vaikka tahdon olla väärässä, luulen Koivusaaren leimaantuvan ennen pitkään Ikeasaareksi, jonne matkustetaan lähinnä huonekaluostoksille.
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#93894
Ei tuossa kansirakenteen osalta taida olla juuri vaihtoehtoja kuin käsitellä sitä yhtenä tonttina. Rakenteet on sen verran haastavia.

Oikea ratkaisu olisi tietenkin Länsibulevardi, ja ihan normaalit järkevän kokoiset kadunvarsikorttelit.
tekijänä hmikko
#93895
Malli, tai mahdollisesti varoittava esimerkki, Länsiväylän varrelta lienis Iso Omena. Siinä kerrostalot tosin on kauppakeskuksen kyljessä niin, että katutasossa on ilmeisesti suht tavallisen jännevälin tiloja, ei Ikea-hallia.
tekijänä Sam33
#93896
arkkinikkari kirjoitti:Tuo on Koivusaaren osayleiskaavan viitesuunnitelma, ei IKEA:n esitys. Mutta varmasti jotain halli+lamellit/pistetalot kombinaatiota on luvassa.
Itse asiassa tämä on IKEAn ja kaupungin päivitetty näkemys siitä minkälainen ratkaisu voisi olla. Koivusaaren kaavoitus on alkanut vuoden 2017 alussa, jonka havainnekuva poikkeaa tästä versiosta merkittävästi. Tässä IKEA:lle on varattu länsipuolelle enemmän tilaa ja vastaavasti itäpuolen kansi on kapeampi. Samoin hotellin ja toimistalojen paikkaa on muokattu. Eli kyllä he tällä ajatuksella on liikkeellä, vaikka varmasti alustava ehdotus onkin.
arkkinikkari kirjoitti:Ei tuossa kansirakenteen osalta taida olla juuri vaihtoehtoja kuin käsitellä sitä yhtenä tonttina. Rakenteet on sen verran haastavia.

Oikea ratkaisu olisi tietenkin Länsibulevardi, ja ihan normaalit järkevän kokoiset kadunvarsikorttelit.
Länsibulevardi ei tule kymmeniin vuosiin olemaan siinä tilanteessa, että siihen saataisiin viihtyisät kadunvarsikorttelit. Liikennettä tulisi bulevardista huolimatta olevan liikaa. Kansiratkaisu mahdollistaa kahden osan todellisen yhdistämisen sekä sujuvan yhteyden metroon myös pohjoisosasta. Soininvaarakin blogissaan puolusti kansiratkaisua juuri tämän takia, vaikka bulevardisointia kannattaakin.
tekijänä bonk
#93897
Nyt kun IKEAn tulo kuvioihin on nostanut koivusaaren naftaliinista, mikä on muun alueen aikataulu? Metrokin on saatu lopulta liikkeelle.
tekijänä Sam33
#93905
bonk kirjoitti:Nyt kun IKEAn tulo kuvioihin on nostanut koivusaaren naftaliinista, mikä on muun alueen aikataulu? Metrokin on saatu lopulta liikkeelle.
Uutta Helsinkiä on lisännyt Koivusaaren aluekehityskohteeksi ja päivittänyt tässä kuussa seuraavaa:
Koivusaaren täyttötyöt, ruoppaukset sekä kadunrakennus ja kunnallistekniikan rakentaminen alkavat arviolta vuonna 2020 ja jatkuvat useita vuosia. Talonrakennus käynnistyy 2020-luvun alussa. Koivusaaren rakentaminen jatkuu koko 2020-luvun.
Alunperin oli arvioitu että rakentaminen voisi siirtyä jopa 2020-luvun loppupuolelle, joten IKEA on varmasti pistänyt vauhtia. Ja miksi ei olisi, jos kerran tontin ostaja/vuokraaja on jo tiedossa.
tekijänä bonk
#93909
Kun vertaa vanhoihin suunnitelmiin, on kävelijöiden olot kyllä huonontunut ikean puristaessa suunnitellun kävelyaukion pois. Taitaa tulla tosta kannen päällä olevasta tilasta melkoisen paljon huonompi, kävelijät on pakotettu menemään autotienreunaa vieressä ikean kaiketi tylsä julkisivu. Nyt olis ikealla paikka näyttää miten tosta tehdään viihtyisää kaupunkitilaa, mutta epäilen...
tekijänä hmikko
#93910
Sam33 kirjoitti: Alunperin oli arvioitu että rakentaminen voisi siirtyä jopa 2020-luvun loppupuolelle, joten IKEA on varmasti pistänyt vauhtia. Ja miksi ei olisi, jos kerran tontin ostaja/vuokraaja on jo tiedossa.
Olettaisin, että kansi on kaupungin kannalta Koivusaaren suurin menoerä, ja kun sen rakentaminen käynnistyy, niin tulopuolelle varmaan halutaan sitten muutkin kerrosneliöt. Eritasomöhkäleet ovat kaikki-tai-ei-mitään -peliä, kuten on havaittu Kalasatamassa ym.
Avatar
tekijänä Kantti
#93911
Jotta Koivusaari saataisiin kartan mukaiseksi, vaatii se massiivista täyttöä nykyiseen Koivusaareen.
tekijänä slette
#93913
bonk kirjoitti:Kun vertaa vanhoihin suunnitelmiin, on kävelijöiden olot kyllä huonontunut ikean puristaessa suunnitellun kävelyaukion pois. Taitaa tulla tosta kannen päällä olevasta tilasta melkoisen paljon huonompi, kävelijät on pakotettu menemään autotienreunaa vieressä ikean kaiketi tylsä julkisivu. Nyt olis ikealla paikka näyttää miten tosta tehdään viihtyisää kaupunkitilaa, mutta epäilen...
Toisaalta aika autioita nuo lähiöiden aukiot kyllä tuntuvat olevan. Ehkä korkeintaan kesällä siellä oleskelee joku jos on hyvä sää.
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#93914
slette kirjoitti: Toisaalta aika autioita nuo lähiöiden aukiot kyllä tuntuvat olevan. Ehkä korkeintaan kesällä siellä oleskelee joku jos on hyvä sää.
Niin siis, jos oletetaan Helsingin rakentavan uutta lähiötä. Minä olin käsittänyt, että Koivusaaresta pitäisi tulla jatkoa kantakaupungille, kun Lauttasaari tiivistetään ja motarista tulee bulevardi. Massiivinen Ikea kuulostaa kuitenkin huonolta suunnalta.
tekijänä kaupunkilainen
#93916
Vaaditaanko Ikealta Länsiväylän kattamisen maksamista vastineeksi tontista?
Tällöin hankkeen voisikin toteuttaa, siten, että se halli pysäköintipaikkoineen päivineen tulee Länsiväylän päälle kannelle.
  • 1
  • 9
  • 10
  • 11
  • 12
  • 13
  • 14