Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Kantti
#93395
Eilen oltiin aitaamassa funikulaarin työmaa-aluetta Kakolanrinteessä. Maanantaihin mennessä pitää olla aita valmis, jolloin rakennustyöt käynnistyvät. Reitiltä luultavasti kaadetaan edessä olevat puut?

Tuolta se lähtee, Linnankadun reunasta.
Kuva

Jatkaen tuonne.
Kuva

Kaupungin katupuolen yhtiön, Kuntekin äijät olivat haalaamassa ja pystyttämässä aidan osia rinteeseen. Portaat menevät myös uusiksi.
Kuva
hmikko, Tlahti tykkää tästä
tekijänä hmikko
#93396
Juha kirjoitti:Jotenkin sitä toivoisi, että tiilijulkisivut tehtäisiin paikallaan muuraten. Olisi aito tiiliseinä talossa, joka sijaitsee Tiililinnankadulla. Mutta ei niitä kai enää tehdä sillä tavalla?
Noiden osalta on ymmärtääkseni vaadittu kaavassa oikeat tiilet (kyseessä kortteli 7 jos oikein katoin).
Asemakaavamuutoksen selostus 30.4.2008 kirjoitti: Rakennusten pääasiallisena julkisivuverhouksena tulee kortteleissa 7 ja 33 käyttää paikallamuurattua punatiiltä ja kortteleissa 13, 38, 40 ja 42 luonnonkiveä tai rappausta, jossa ei näy alusrakenteen saumoja. Sokkeleissa tulee käyttää luonnonkiviverhousta.
Avatar
tekijänä Kantti
#93527
Funikulaarin reittiä on alettu raivaamaan eilen.
Kuva

Kuva
Viimeksi muokannut Kantti, 14.04.18 17:12. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
TurkuCubed, Tlahti, grendy tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#93610
Funikulaarista edelleen. Työt ovat käynnistyneet ja yläosasta peruskalliota on jo raivattu näkösälle. Aloitetaan kuitenkin alhaalta. Alkupää Linnankadun varrella.
Kuva

Noin puolet Kakolanmäen rinteestä jossa funikulaari kulkee valmistuttuaan.
Kuva

Kuva

Kuva

Yläpää.
Kuva

Kuva
Viimeksi muokannut Kantti, 14.04.18 17:16. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
hmikko, veka, Tlahti tykkää tästä
Avatar
tekijänä Krio
#93616
Tästäkin on ollut varmaan aiemmin puhetta, mutta miten funikulari sai niin nopeasti luvat mutta raitiotien kanssa on ollut useiden vuosien vääntö? Siis onhan funikulari pienempi, mutta silti pistää miettimään.
Avatar
tekijänä Juha
#93617
Funikulaaria on suunniteltu Kakolanmäen joukkoliikenneratkaisuksi jo vuonna 2012. Että on sitä jonkun aikaa pyöritelty. Suunnitelmat funikulaarista olivat mukana ikään kuin yhtenä alueen vetovoimatekijänä, kun rapistuvat vankilarakennukset ja maa-alueet omistava Senaatti-kiinteistöt yritti löytää paikalle ostajaa. Ostajahan lopulta pitkän odottelun jälkeen löytyi, joten tämäkin asia sitten alkoi nytkähdellä eteenpäin. Melko hitaasti kuitenkin, sillä kaupungin tavoitteena oli saada se käyttöön Tall Ship Race tapahtumaan mennessä.
Krio tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#93618
Krio kirjoitti:Tästäkin on ollut varmaan aiemmin puhetta, mutta miten funikulari sai niin nopeasti luvat mutta raitiotien kanssa on ollut useiden vuosien vääntö? Siis onhan funikulari pienempi, mutta silti pistää miettimään.
Eniten varmaan on vaikuttanut se, että funikulaari on sentään pikku juttu raitsikan rinnalla. Toinen tekijä on Senaattikiinteistön kanssa tehty sopimus, jossa Senaattikiinteistöt osallistuu puolen miljoonan euron panoksella funikulaarin kustannuksiin. Funikulaarin hinta tosin on aikaisemmasta noussut, johtuen lähinnä kabinetin suurentamiseta.

Hienoa että tästä funikulaarista tuli lopulta totta! Tuskin maltan odottaa että pääsee kokeilemaan. :D
Krio tykkää tästä
tekijänä paavali
#93619
Minusta koko tämän funikulaarin ajatus on jotenkin typerä, vai onko tämä suunniteltu lähinnä matkailijoita varten, jotka käyttävät myös joukkoliikennettä? 3 euroa (fölin 2 tunnin kertalippu) tuntuu todella korkealta hinnalta siitä, että pääset yhden mäen yli, joka ei ole edes korkea. 3 euroa muutaman minuutin kävelystä. Asuukohan mäellä tarpeeksi porukkaa jotka käyttävät joukkoliikennettä, että tuo olisi kannattava? Tosin hieno systeemi ja hyvä asia että Turkuun saadaan tuollainen.
Avatar
tekijänä Kantti
#93620
paavali kirjoitti:Minusta koko tämän funikulaarin ajatus on jotenkin typerä, vai onko tämä suunniteltu lähinnä matkailijoita varten, jotka käyttävät myös joukkoliikennettä? 3 euroa (fölin 2 tunnin kertalippu) tuntuu todella korkealta hinnalta siitä, että pääset yhden mäen yli, joka ei ole edes korkea. 3 euroa muutaman minuutin kävelystä. Asuukohan mäellä tarpeeksi porukkaa jotka käyttävät joukkoliikennettä, että tuo olisi kannattava? Tosin hieno systeemi ja hyvä asia että Turkuun saadaan tuollainen.
Funikulaarilla vältettiin Kakolanmäen bussiyhteys, josta kaupungin laskujen mukaan olisi tullut kalliimpi kaikkinen kunnossapitotöineen. Kohtalaisen kierroksen bussit joutuisivat tekemään jos pitäisi kiemurrella hitaalle Kakolanmäelle.

Toki funikulaari on omintakeisuutensa vuoksi ainakin Suomen oloissa jonkinlainen erikoisuus ja kiinnostuksen kohde myös.
tekijänä paavali
#93621
Kaippa se sitten on laskettu kannattavaksi, hieno kohde tuo toki on Suomen oloissa.
tekijänä hmikko
#93624
Tuossa taitaa muuten tulla reitille lähikauppaan sekä funikulaari että föri. Nähdäkseni lähin on Itäisen Rantakadun K-market, tosin tällä hetkellä rempassa eikä förikään kulje. Turku Energian alueelle vois luulla tulevan jotain lähikauppaa aikanaa. Lähistölle on tulossa sen verran lisää asumista, Linnanfältti yms.
Avatar
tekijänä Kantti
#93635
Kakolan piharakennuksen toiseen "viikseen" on avarrettu reikiä ja ehkä tehty uusia. Rakennuksen juureen tulevan kylpylän montusta ei vielä ole mikään nousemassa.
Kuva

Toisen kaarevan rivitalon työt ovat alkaneet.
Kuva

Länsisellin kiviataan tehty sisäänajoluukku pihalle rakennettuun kaksikerroksiseen parkkihalliin. Länsisellin vinttihuoneiston ikkunasta aurinko vinkkaa silmää ohikulkijalle.
Kuva

Graniittilinnankatua eteenpäin kulkiessa, matala rakennus näyttää valmiilta. Kalterien takana katutasossa asukkaiden autopaikat. Autot kalterien takana Kakolanmäessä, asukkaat eivät enää...
Kuva

Pihalla pömpelistä käynti parkkihalliin?
Kuva

Parkkihalli on nostanut pihaa niin, että kiviaidan ylitse näkee mainiosti! Etualalla kaarevan rivitalon työmaa.
Kuva

Kiviavidan päällnen. Tästäkin joku on joskus onnistunut yli menemään, piikki- ja natolangoista huolimatta?
Kuva

Entisen Kakolan rivieran takana olevaa Lääninvankilan edustaa pehmitetään dynamiitilla. Tai jollakin..
Kuva
Viimeksi muokannut Kantti, 14.04.18 17:23. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
hmikko, Ukilainen, Tlahti ja 3 muuta tykkää tästä
  • 1
  • 19
  • 20
  • 21
  • 22
  • 23
  • 31