Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä veka
#90311
KuvaKuva: Karlatornet

Karlatornet on läpäissyt kaikki viranomaisten ja luottamushenkilöiden käsittelyt. Kaupungin kaikki poliittiset ryhmät ovat tornin kannalla. Viime tipassa kesällä jätettiin vielä neljä valitusta, mutta niistä ei liene esteeksi. Eräs arkkitehti kertoo laittaneensa valituksen, jotta voisi sanoa lapsenlapsilleen vastustaneensa loppuun saakka. En osaa sanoa, kuinka kauan Ruotsissa tällaisten valitusten kanssa menee. Kerroksia tulee 72 ja korkeutta 245 metriä. Torniin tulee asuntojen lisäksi myös hotelli, joka kuuluu Nordic Choice Hotels -ketjuun. Helsingissä tämän ketjun hotelleista tunnetuin on Jätkän Clarion.

Nyt alkaa totuuden hetki siis lähestyä. Onko kiinnostuneita ja sitoutuneita asunnonostajia tarpeeksi? Ovatko sopimus- ja rahoitusjärjestelyt valmiit? Itse veikkaan, että rakennustyöt alkavat vielä tänä vuonna.
Avatar
tekijänä huopa
#91302
Göteborg on tosiaan melkein Helsingin kokoinen kaupunkialue, 1M asukkaan metroalue, joten uskoisin siellä olevan hyvin kysyntää high-end asunnoille. Mielenkiintoista nähdä miten tilanne kehittyy.
Avatar
tekijänä Urbaani
#91310
Kun katsoo Göteborgin uudisrakentamisen tasoa ja mittakaavaa verrattuna Helsinkiin, voisi kyseessä olettaa olevan Helsinkiä suurempikin kaupunki...
tekijänä ari.kalla
#91318
Tästä on tilastot saatavilla. http://www.nordstat.org/
Göteborgin vuosittainen asuntotuotanto noin puolet Helsingin vastaavista. (Toki asuntojen koko voi vääristää tilastoja, mutta tuskin göteborgilaiset kovin paljon suurempia tönöjä tuottavat).
Kuva
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#91323
Vaikka Tande ehkä meni hieman liiallisuuksiin, Göteborg on kyennyt rakentamaan viime vuosikymmenet paljolti juuri Helsingin nykyihanteiden tasoista kaupunkia. Sieltä löytyy vehreitä bulevardeja, joita pitkin kulkee suoria linjoja luotettavia raitiovaunuja. Paljon on kävelykatuja täynnä pikku putiikkeja ja kahviloita. Metsää on myös säästetty ja se on helposti tavoitettavissa.

Ehkä edellisestä voi ymmärtää minun ihailevan Göteborgia aika melkoisesti, ja myönnän mielelläni ihastuneeni kaupunkiin matkailtuani siellä viime kesänä. Tasapuolisuuden nimissä onkin mainittava, että rautatiesaman lähellä olevat ostoskeskittymät olivat paikoin kylmiä rahanimijöitä vailla sielua ja rantojen hyödyntäminen on aika alkutekijöissään. Molemmilla kaupungeilla löytyy siis opittavaa toisiltaan.

Hieman innostuttuani jaan vielä muutaman kuvan ;) En jaksanut editoida, joten taso saattaa olla paikoin heikkoa.
Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
jfo, veka tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#92285
Vuosi vaihtui, eikä Karlan rakentaminen ole vielä käynnistynyt. Nyt ei esteitä enää pitäisi olla, sillä kaikki valitukset on hylätty. Hypetyskin tuntuu taas saaneen uutta virtaa. Syksyllä rakennuttajafirman toimari Ola Serneke tuli lausahtaaneksi julkisuuteen vähän varomattomasti, kun onnitteli itseään ettei ole hätiköity kiirehtimällä hankalaksi muuttuneessa markkinatilanteessa. Nyt nämä puheet on taas lopetettu, vaikka tuoreet tilastot kertovat Ruotsin asuntohintojen laskun yhä vain jatkuvan. Göteborgissa lasku oli marraskuussa 3,4% ja syys-marraskuussa 6,3%.

Uusimmassa paikallislehden haastattelussa Serneke on yhtä aurinkoa. Lehden mukaan rakennuksen 590 asunnosta 455 on jo myyty. Lisäksi julkisuuten on laitettu tieto, että ensimmäinen ylimpien kerrosten huippukalliista penthouse-asunnoista on myyty. Noilla luvuilla luulisi kaivinkoneiden jo möyrivän tornityömaalla. Tai sitten emme tiedä kaikkea.

http://www.gp.se/nyheter/g%C3%B6teborg/ ... -1.4958848

http://www.valueguard.se/201711_Indexpublicering
Avatar
tekijänä veka
#93424
Hyvä löytö tuo kuva. Oon ite jäänyt yhä odottavalle kannalle, kun en oikein tunne ruotsalaista systeemiä. Onko niillä vielä lopullista rakennuslupaa, en tiedä. Lääninhallitus hyväksyi yksityiskohtaisen suunnitelman, ja tuomioistuimen hylättyä valitukset se tuli voimaan joulukuussa: "Detaljplanen vinner laga kraft december 2017". Onko tuo rakennuslupa? Ja tehdäänkö nyt jo lopullista paalutusta vai jotain alustavaa työtä? Löysin sellaisenkin tiedon, että tuon homman pitäisi valmistua kesällä. ja varsinainen rakentaminen käynnistyisi tämän vuoden viimeisellä neljänneksellä eli loka-joulukuussa.
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#93430
Voi olla sama systeemi kuin Suomessa, eli tontin omistaja saa varastoida paaluja omalla tontillaan maan sisään ihan ilman rakennuslupaakin. Jos ne varastoidut paalut sitten sattuvat toimimaan myöhemmin myös rakennuksen paaluina, niin sehän on vain mukava sattuma...
tekijänä hmikko
#93442
arkkinikkari kirjoitti:tontin omistaja saa varastoida paaluja omalla tontillaan maan sisään ihan ilman rakennuslupaakin.
Tuolla kehittyvien maakuntien Suomessa olen nähnyt varastoitavan ison sisäareenahallin betonista valettuja perustuksiakin ilman rakennuslupaa... kunnallispolitiikka on paikoin niin sujuvaa.
Avatar
tekijänä veka
#94829
Ei vieläkään tietoa rakentamisen käynnistymisestä, mutta jotain sentään. Serneke on tilannut isolta ruotsalaiselta työmaahissien yms. valmistajalta Alimak Groupilta viisi hissiä, joista isoimman kapasiteetiksi mainitaan 5500 kg. Toimitusaika on maalis-lokakuussa 2019. Täysimittaisia nostureita tulisi raksalle vain yksi. Hissit pystyvät toimimaaan jopa 25 ms tuulissa, jotka eivät liene harvinaisia Skagerrakin perukoilla. Tästä voi jo arvuutella rakentamisen aikatauluja.

https://www.alimakgroup.com/sv/alimak-g ... rlatornet/
Avatar
tekijänä veka
#95535
Kesän mittaan Karlan raksalla on paalutus ollut näköjään jo hyvässä vauhdissa. Jos nyt lehden valokuvaa oikein tulkitsen, paalutus tehdään kairaamalla eikä hakkaamalla, mikä ainakin säästää ympäristössä asuvien korvia ja hermoja. Paalujen paksuudeksi kerrotaan kaksi metriä, mutta ainakin kuvassa näkyvät raudoitustuubit ovat ohuempia. Tarkoitus on päästä valamaan massiivista pohjalaattaa ensi vuoden alussa. Tarkoittaako tämä nyt sitten sitä, että rakennusluvat ovat kunnossa ja rakentaminen käynnissä?

https://www.goteborgdirekt.se/nyheter/n ... xQ7yBGbGA/
tekijänä hmikko
#95536
veka kirjoitti:Tarkoittaako tämä nyt sitten sitä, että rakennusluvat ovat kunnossa ja rakentaminen käynnissä?
Olettaisin, että tuo "har stöd" otsikossa on sanaleikkiä, ja että noin kalliita ja massiivisia perustuksia ei tehdä ennen kuin luvat on selviä (siis suomalaiseen tyyliin varastoida perustuspaaluja tontilla maan sisään ennen kuin rakennuslupa on saatu).

80 metriä syvä paalutus kuulostaa kyllä melkoiselta. Göteborgiin ei aikanaan ruvettu tekemään maanalaista metroa suurelta osin tästä syystä, että maanperä on savea ym.
Avatar
tekijänä veka
#96703
Saksalainen Heidelbergcement, joka on isoimpia firmoja maailmassa alallaan, näyttää olevan hommissa Karlatornetin paalutustyömaalla ja esittelee kohdetta sivuillaan referenssinä. Paalujen pituudeksi mainitaan vahahduttavat 70 metriä, jotta kehnon maalaadun läpi yllettäisiin pohjakallioon saakka. Ovat varmaan tutustuneet San Franciscon asuintornin ongelmiin yhtä surkealla rakennuspaikalla. Jutun lopussa mainitaan uutinenkin. Paalutustyön pitäisi valmistua ensi vuoden alkupuolella, jolloin päästään valamaan neljä metriä paksua pohjalaattaa.

https://www.heidelbergcement.com/en/karlatornet-sweden

Tuubissa sattui eteen myös mielenkiintoinen kopterilennättäjä videokameroineen, joka näköjään tykkää Karlatornetin työmaasta. Kiva katella, millaiseen maisemaan tornia nyt rakennetaan (jos kestää Beethovenin viiidennen pauhaamisen taustalla). Videot kolmen viikon takaa.

https://www.youtube.com/watch?v=_oS0yDJiZz4

https://www.youtube.com/watch?v=jcyJX10a8wA
Avatar
tekijänä veka
#96865
Serneke on vuodenvaihteen kunniaksi laittanut jakeluun tiedotteen, jossa mm. kerrotaan että Karlatornetin 594:stä asunnosta on myyty jo 477. Siis noin 80 prosenttia. Jos myyty tarkoittaa Ruotsissa samaa kuin Suomessa, pullat ovat hyvin uunissa. Ja kai nyt voidaan viimeistään sanoa, että rakentaminen on jo käynnissä.

http://news.cision.com/serneke-group-ab ... b,c2708525

Kuva
  • 1
  • 4
  • 5
  • 6
  • 7
  • 8
  • 9