Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Urbaani
#93361
Kakkosvaihtoehdon kannalle taipuisin minäkin, joskaan en ole ihan vakuuttunut noista parikerroksista "liikesiivistä". Ilmeisesti kävelykadusta tulisi tasaisella kerroskorkeudella sitten liian varjoisa? Alueen pohjoisosan toriaukion ympärille kaavoittaisin pienen tornitaloklusterin, vaikka 22-, 16- ja 12-kerrosta.

Joka tapauksessa positiivinen asia, että vähän laajempaa suunitelmaa ollaan alueelle vihdoinkin tekemässä. Tällä vuosituhannella sinne tänne nousseet pistetalot, ilman selkeää kokonaisvisiota eivät ole kaikista viihtyisintä ja tyylikkäintä kaupunkikuvaa. Joskaan en rumaksikaan Vattuniemeä sanoisi.
Avatar
tekijänä Eeros
#93392
Laru on tunnetusti Stadin tylsin kaupunginosa.
Suosittelen pilvenpiirtäjiä.
Fogeleille pujoteltavaa.
Maeeeq tykkää tästä
Avatar
tekijänä Clepe
#93398
Mä en oikein ymmärrä miksi Itälahdenkatu pitää kaventaa. Siitä saisi pienellä panostuksella Munkkiniemen puistotien kaltaisen bulevardin (ratikkavarauksella). Tiivistäminen ei ole noista muutamasta metristä kiinni, varsinkin kun leveämmät kadut sallii korkeammat talot.
tekijänä hmikko
#93399
Clepe kirjoitti:Mä en oikein ymmärrä miksi Itälahdenkatu pitää kaventaa. Siitä saisi pienellä panostuksella Munkkiniemen puistotien kaltaisen bulevardin (ratikkavarauksella).
No juu, varsinkin jos jalankululle tehdään erikseen tommonen kuja/kävelykatu korttelien läpi.

Raitiotiehen ei vissiin tosissaan varauduta virastossa. Lauttasaareen ei ole uudessa yleiskaavassakaan merkitty pikaratikkaa tai muuta runkoyhteyttä kuin metro.
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#93403
Luulenpa Lauttasaaren saavan suurella huudolla ratikkayhteyden seuraavien vuosikymmenien kuluessa väkimäärän paisuttua. Eteläosien valitus oli jo kova, kun bussiyhteyksiä karsittiin Länsimetron valmistumisen yhteydessä. Jos olisin kaikkivaltias, yhdistäisin vieläpä Lauttasaaren Jätkäsaareen komealla ratikkasillalla. Halpuutuskulttuurissa moinen on kuitenkin mahdoton ajatus.
Avatar
tekijänä Clepe
#93410
Saattaisi se silta onnistua jos siihen yhdistää tarpeeksi maatäyttöjä: saadaan lisää tonttimaata, enemmän asukkaita ja samalla silta lyhenee.
Avatar
tekijänä Urbaani
#93412
Clepe kirjoitti:Saattaisi se silta onnistua jos siihen yhdistää tarpeeksi maatäyttöjä: saadaan lisää tonttimaata, enemmän asukkaita ja samalla silta lyhenee.
Samaa mieltä! Vaikka Jätkäsaareen onkin tehty satamatoiminnan päättymisen jälkeen maatäyttöjä, on saarta vielä mahdollista "kasvattaa" paljon.

Todellakin. Arvokasta tonttimaata lisää ja matka Lauttasaareen lyhyempi.
tekijänä hmikko
#93417
^ Lienis syytä ryhtyä heti, ennen kuin jollain on rantatontti ja merinäköala, joka peittyy. Sama itku edessä Katajanokalle yleikaavassa hahmotellussa lisärakentamisessa.
tekijänä shameinyou
#93433
Ei mitään täyttöjä vaan tähän duunataan koko Pohjois-Euroopan ykkösnähtävyys ja turistikohde tyyliin:

Kuva

Kuva

Eli siis keskiaikainen kävelysilta jossa 3-4 kerroksista persoonallista pikkumökkiä, liiketilaa maantasossa ja asumista ylemmissä kerroksissa. Spora kulkee keskellä. Nerokasta!

Mutta jos palataan takaisin oikeaan maailmaan, mitä tulee noihin suunnitteluperiaatteisiin niin olen kyllä ensimmäisen kannattaja. Se on kaupunkimaisempi siinä missä toka on lähinnä pistetaloa, ja luulen että se on myös käytännössä parempi ratkaisu. En oikein näe että tollanen eroteltu kävelykatu tällaisessa ympäristössä toimii. Parempi että kaikki liikenne on samassa kuilussa jos halutaan edes jotain elämää saada luotua. Noi aukiot ja syvennykset katutilassa on ihan riittävät.
veka tykkää tästä
tekijänä bonk
#93445
Vaikka kuinka kivalta munkkiniemen puistotie näyttää, on siinä huonojakin puolia. Koko lapsuuteni ja nuoruuteni olen sen varrella asunut. Jalkakäytävät ovat kapeita ja autot huristelee aivan siinä vieressä. Mielestäni parkkipaikkojen ja autoteiden erottelu kävely- ja palvelualueesta on mielyttävämpi ja turvallisempi ratkaisu. Jää tilaa terasseille ja avoimelle maleskelutilalle.

Ainiin, mitä laru-jätkä- siltaan tulee, tulisi sillan olla melko korkea, jotta purjeveneet pääsisi siitä alta.
Avatar
tekijänä veka
#96567
Lauttasaaren keskeisimmällä ja näkyvällä paikalla oleva rakennus menee vaihtoon. Osoitteessa Gyldenintie 2 sijaitsevan kaikille tutun toimistotalon tilalle tulee kaksi kerrosta korkeampi asuintalo. Vanhassa tasakattoisessa rakennuksessa on kerroksia 4, uudessa harjakattoisessa 6,5. Vieressä on Lauttasaaren metroaseman läntinen sisäänkäynti.

Uusi asuinrakennus seuraa ja kunnioittaa (toisin kuin edeltäjänsä) ympärillään olevaa rakennusmaisemaa, jossa näkyy pääosin saaren perinteisiä harjakattoisia asuintaloja. Gyldenintien talot ovat tämän korttelin matkalla kuitenkin 4-kerroksisia, joten pää on nyt avattu vanhojen rakennnusten korvaamiselle uusilla ja korkeammilla. Vanhoissa 4-kerroksisissa ei ole hissejäkään. Ainakin osa vanhoista lienee jo suojeltu.

SARCin suunnittelema uudisrakennus on tietysti aikamme lapsi ja modernin näköinen. Mm. räystäät puuttuvat ja parvekkeet ovat sisäänvedettyjä. Lisäksi länsipuolen katolla näkyisi olevan ikunoita tai parvekkeita.

hankekortti:
https://kartta.hel.fi/Applications/hank ... 32&map=yes

kuvat: SARCKuva

Kuva

Kuva

Gyldentie 2:n nykyinen rakennus, kuva: Helsingin kaupunginmuseoKuva
hmikko, Raksa tykkää tästä
Avatar
tekijänä MindW
#96573
Rungon pitäisi olla kapeampi, jotta oikeasti kunnioittaisi ympäristöään, mittakaava on aivan eri. Itse tykkään vanhasta rakennuksesta, mutta ymmärrän purkamisen. Perustelu pitäisi vasn ennemmin olla tehokkuus kuin ympäristöön sopiminen.
Avatar
tekijänä Krio
#96575
Kyllä uudisrakennuksen pitäisi olla suoraan katuun kiinnitetty, ilman kehitysvammaista metri x metri vihrealuetta vieressä.
Avatar
tekijänä Urbaani
#96578
Samoilla linjoilla. Nämä perisuomalaiset metrin levyiset viherkaistaleet ovat tehokkaita urbaniuden tuhoajia, eivätkä tarjoa oikeastaan mitään "virkistysarvoa". Mieluummin sitten kunnolla puita katujen varsille, mikäli vihreää halutaan.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 7