Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talot eivät ole kaikki kaikessa. Raideliikenne, puistoalueet ja muut kaupunkikuvalliset projektit saavat aikaan keskustelua täällä.
tekijänä erk75
#92854
Bernheart kirjoitti: Juuri näin. Kuten aiemmin sanoin, koko "superbussi" on pelkkää fantasiaa. Joka on Strasburgin "superbussin" nähnyt, tietää, että kyse on tavallisesta ruuhkassa nilkuttavasta bussista. Politiikka on tietysti mahdollisuuksien taidetta ja normaalioloissa olisi mahdollista, että järki voittaisi. En tähän Turun kunnallispoliittisen historian tuntien usko. Mitä todennäköisimmin asiaa viivytetään, sitten tehdään lisäselvityksiä ja jonnekin tulee joku isompi nivelbussi hiukan pörräämään. Sitten koko juttu hautautuu ihan samalla tavalla kun Pilot Turku eli LogiCity, jolla ei enää ole edes verkkosivuja. Takana koko jutussa on niin vahva bussialan toimijoiden lobbaus, että ratikka on Turussa mitä todennäköisimmin edelleen röttelö, josta myydää jäätelöä torilla.

Tässäpä uutinen vuodelta 2009. Kiire ei ole ollut. Tulloin syntynyt lapsi menee nyt jo ekalle.

Raitiovaunut palaavat Turkuun - Turun valtuusto teki maanantai-iltana ratkaisun, joka palauttaa raitiovaunuliikenteen kaupunkiin, tosin vasta joskus tulevaisuudessa. YLE 15.12.2009
Tätä uutista hain. Niin se aika menee!

Tosin sen verran korjaan Bernheartia, että v.2009 syntynyt lapsi on nyt tänä päivänä jo toisella luokalla. Ei taida tulla Turun raitioteistä mitään. :smt011
Avatar
tekijänä Urbaani
#92877
Sinänsä mielenkiintoista Turun Kokoomuksen nuiva suhtautuminen raitiovaunuun. Tampereella kun Kokkarit ovat olleet olleet ajamassa hanketta. (Siis ainakin viime vuosina)
tekijänä Laniitti
#92878
Kokoomushan on perinteisesti nimenomaan vastustanut kaikenlaista joukkoliikenteen kehitystä ja suosinut ennemmin yksityisautoilua ja sitä edistäviä liikennehankkeita. Helsingissä aikoinaan vastustivat metroa ja olisivat kaiketi ratikankin halunneet purkaa. Turussa tässä onnistuivat, raitsikan alasajo oli hyvin pitkälti Kokoomuksen käsialaa.

Sanoisin että Tampereen Kokoomus on suorastaan poikkeuksellisen suopea joukkoliikenteen kehittämiselle. Onkin suoranainen ihme, että Kokoomuksen sisällä oli näinkin voimakas kannatus raitiotien rakentamiselle. Vaikka Tampereellakin Kokoomuksen riveissä on ratikkaa vastustava siipi, vähemmistönä toki.
tekijänä Heikki K
#92887
Tampereellakin kävi niin, että ratikan läpi ajaneet kokoomuslaiset hävisivät vaalit omilleen ja sitoutumattomalle, monia ns. autoporvareita sisällään pitävälle Tampereen puolesta -ryhmälle. Samaan aikaan Kokoomuksen autosiipeä miellyttämään tarkoitettu kampanjointi karkotti toista laitaa Vihreisiin. Tuloksena Anna-kaisa Ikonen menetti pormestarin pestinsä. voidaankin sanoa, että kiitos ratikasta, Ikonen ja kumppanit.
Avatar
tekijänä Revolt
#92893
Tammikuun lopussa Logomossa näytteillä ollut raitiovaunu palaa Turkuun Kauppatorille parin päivän ajaksi. Ratikka tuodaan Turkuun sunnuntai-iltana 25. helmikuuta.

https://yle.fi/uutiset/18-176134
Raitiovaunu palaa Turkuun kierreltyään ensin Helsinkiä Föli-väreissä

Tammikuussa Turussa piipahtanut ratikka tuodaan näytille Kauppatorille. Tempaus liittyy työn alla olevaan Turun seudun joukkoliikenneratkaisuun.

9.2.2018 klo 16:44
Raitiovaunu Föli-kuosissa Turun Logomon
Föli-bussien keltavalkoisiin väreihin sonnustautunut raitiovaunu palaa Turkuun helmikuun lopulla. Raitiovaunua esitellään paitsi turkulaisille, myös kaupungin päättäjille ja virkamiehille kauppatorilla.

Turun seudun joukkoliikenteen tunnuksin varusteltu raitiovaunu herätti huomiota tammikuussa saapuessaan Logomoon Rata 2018 -tapahtumaan. Turusta raitiovaunu jatkoi Helsinkiin, mutta se ei ole vielä saanut pääkaupungissa tuttua vihertävää väritystään.

Raitiovaunu ajaa Helsingin eri linjoilla koeajoja kyljessään Turun tuttu ranskalainen lilja. Vaunuvalmistaja Transtechin toiveesta ratikan keltavalkoinen väritys säilyy koeajojen ajan, sillä ennen normaaliliikenteeseen päätymistä se tekee vielä toisen koukkauksen Turkuun.

Ratikka ja superbussi vastakkain tulevaisuuden liikkumismuotona
Turussa, ja myös Raisiossa, pitäisi kesään mennessä saada aikaiseksi päätös tulevasta joukkoliikenneratkaisusta. Vastakkain ovat raitiotie ja niin kutsuttu superbussi. Kaupungit julkistivat alkuviikosta uuden selvityksen, jossa puntaroidaan eri vaihtoehtojen hyötyjä ja haittoja. Selvitys on kevään aikana lausuntokierroksella.

Raitiovaunutempaus liittyy kuumanakin käyvään keskusteluun tulevasta ratkaisusta. Ratikka tuodaan Turkuun sunnuntai-iltana 25. helmikuuta. Se on yleisön ja poliitikkojen ihmeteltävänä parin päivän ajan.

Transtechin toimitusjohtaja Lasse Orre toteaa asiasta ensimmäisenä kertoneen Svenska Ylen haastattelussa yhtiöllä ymmärrettävästi olevan mielenkiintoa Turun seudun ratkaisuun. Hän laskeskelee, että Turussa tarvittaisiin 15–20 raitiovaunua, jolloin tilauksen arvo olisi 50–80 miljoonan euron vaiheilla. Työllistävän vaikutuksen Kajaanin tehtaalla hän arvioi olevan 250 henkilötyövuotta.
E: korjattu väärä linkki
#92905
Puhutaan kaupunkikehityshankkeesta ja kulkutapaosuuden nostamisesta ja kuitenkin kallistutaan bussiin? Melko uniikki näkökulma noin niinkuin maailman mittakaavassa. Kuvittelin että nykyisellä valtuustokokoonpanolla raitiovaunut olisivat olleet ilmiselvä valinta, mutta tiukalle taitaa vetää. Jos nyt päätetään sitoutua bussiliikenteeseen niin voidaan kyllä lopullisesti lakata haihattelemasta Tampereen etumatkan kuromisesta. Mielenkiintoinen ja varmasti raastava kevät tulossa tämän asian tiimoilta.
Avatar
tekijänä Urbaani
#92910
Jep. Olen varma, että Tampereen raitiovaunu tulee saamaan paljon uusia matkustajia, jotka eivät aiemmin nousseet bussin kyytiin kuin pitkin hampain, saati koskaan. Sama myös Raidejokerin kohdalla. Raitiotie ei ole ilmainen, mutta luulisi sen kaikkine positiivisine puolineen olevan ilmiselvä valinta, vaikka hinta olisi kaksinkertainen "superbussiin" verrattuna. Ja kuten jo mainittiin, "superbussista" ei välttämättä tule niin "super", mitä myyntipuheissa ollaan hehkutettu. En yhtään ihmettelisi, mikäli Turussa köröteltäisiin dieselbusseilla ruuhkissa vielä vuonna 2030, mikäli kaupunkilaiset haluavat tyrmätä raitiovaunujen paluun.
tekijänä Laniitti
#92912
Mä luulen, että todellisuudessa ne sielä Turussa tuskin saavat aikaiseksi rakentaa kilometriäkään bussikaistaa. Korkeintaan pari kolme parin sadan metrin pätkää, joilla ohitetaan joku yksittäinen risteys. Lienee sanomattakin selvää, että nämä kaikki bussikaistapätkät tullaan käsittelemään erikseen, sen sijan että ne niputettaisiin yhdeksi kalliiksi kokonaisuudeksi. Sitten niistä jokaisesta parin sadan bussikaistapätkästä riidellään maailman tappiin saakka ja lopullinen siunaus haetaan KHO:sta asti, joko itse oikeusistunnosta tai sitten valitusluvan epäämisellä. Bussikaistojen rakentamisessa jos missä, on niin helppoa säästää pitkä penni. Mitäs pienistä, vaikka bussit seisovatkin ruuhkissa muun autoliikenteen keskellä.

Mitä taas superbussikalustoon tulee. Veikkaan, että todellisuudessa Turussa eivät edes lähde harkitsemaan haitaribusseja. Syyksi perustellaan huonot käyttökokemukset, korkeat ylläpitokulut ja talvikelin aiheuttamat ongelmat Tampereella ja Helsingissä. Toinen ongelma on se, että haitaribusseja ei edes saa ladattavina versioina, ainoastaan rollikoina tai diesel/hybrideinä. Loppupelissä päädytään ajamaan tavallisilla dieselkäyttöisillä telibusseilla. Veikkaukseni on, että loppupelissä Turussa ei tule yhtään mikään muuttumaan joukkoliikenteen saralla ja varsinaista superbussijärjestelmää ei yksinkertaisesti koskaan rakenneta.

Kyllä se Turku raitsikansa tulee saamaan aikanaan. Tosin luultavimmin vasta 2030-luvun puolella. 2020-luvun aikana turkulaiset päättäjät tulevat kateellisina seuraamaan sivusta, kuinka tamperelaiset porskuttavat ratikallaan, lisäävät joukkoliikennematkustuksen osuutta ja imevät lisää väestöä. Mokomat vieläpä laajentavat verkostoaan ja pirut saavat kaikenlisäksi maankäyttötuloillaan kuoletettua rakennusvelankin. Tarkkailtuaan kymmenisen vuotta Tamperetta, päättänevät turkulaiset viimein 2030-luvulla, hampaat irvessä tietenkin, lopulta rakentaa vastaavanlaisen järjestelmän.
Urbaani tykkää tästä
tekijänä James
#92917
Bernheart kirjoitti:Hei, Lauri Kattelus kokoomuksesta hiukan katteli Turuus ja päätyi superbussiin.
Kattelus vielä kehtaa kantaansa kyseenalaistavia omassa fb-profiilissaan kutsua "raitiotielobbareiksi", käsittämätöntä omien kaupunkilaisten sekä jopa äänestäjien muroihin kuseksimista. :smt011

Raitiotie Turkuun - pikana! -fb-ryhmässä (toki pitää toiselta puoleltakin oleva lobbaaminen ottaa huomioon) on kattavasti käyty läpi tämän selvityksen ongelmakohtia. Selvityksessähän on esimerkiksi väestoennuste otettu vanhasta ennusteesta ilman päivityksiä sekä uusia maankäytön tavoitteita reitin varrella (Itäharju), ei ole otettu huomioon mahdollista palvelutason parannuksen aiheuttamaa hyppäystä käyttäjämäärissä (selvityksessä tasainen kasvu), arvioitu molempien vaihtoehtojen kalustotarve lähes yhtä suureksi raitiovaunun suuremmasta kapasiteetista huolimatta, bussijärjestelmän yllä- ja kunnossapito kustannukset laskettu nykyisen kustannustason mukaan vaikka palvelutason parantaminen maalaisjärjellä ajateltuna lisää kulumista (nivelbussit eivät myöskään ymmärrykseni mukaan kestä huonoja tienpintoja normibussien vertaa), johtojen ja putkien uusimista ei ole laskettu bussin kustannuksiin lainkaan kun taas raitiotien on niiden iästä riippumatta, bussien elinkaareksi arvioitu 16 v vaikka muualla on jouduttu uusimaan jo paljon aiemmin nivelbusseja, täyssähkönivelbussien käyttökokemukset pohjoisesta olemattomat mutta kuitenkin niiden hinta on arvioitu huomattavasti edullisemmaksi mitä Nantes tulee maksamaan omistaan jotka saavat tämän vuoden aikana käyttöön. :shock:

Tuossa vaan lyhyt otanta selvityksen epäselvyyksistä, kyllä tässä lobbaus (ja muulta taholta kuin raitiotie) haisee kauas, kun noinkin ammattitaidoton esitys on saatu ulos puskettua. Selvityksen lähteinä on käytetty mm. Wikipediaa sen sijaan että olisi otettu yhteyttä kaupunkeihin, joissa kokemusta on ja erään konsultin kommentti esittelytilaisuudessa joihinki puutteisiin oli , että a) ei ehditty ja b) näin "konklaavi" halusi (tämä siis kuutuna paikanpäällä olleelta, totuuspohjan voi jokainen arvioida itse).
Bernheart tykkää tästä
Avatar
tekijänä Bernheart
#92919
Turun kaupunginvaltuuston kevätkauden viimeinen kokous on 11.6.2018
http://www.turku.fi/kaupunginvaltuusto

Päätöksiä ratikasta ja superbussista on kuulemma luvassa ennen kesää.

Tämä tarkoittaa sitä, että jos jo etukäteen superbussin hyväksi sovittu ratikka vs superbussi-näytösottelu käydään tuossa kokouksessa, on enää päivälleen 4 kuukautta aikaa siihen, kun Turku lopullisesti hylkää raideliikenteen. Voi se toki tapahtua aiemminkin, vaikka 28.5 valtuuston kokouksessa. :smt021
Avatar
tekijänä Clepe
#92920
Mielestäni tässä mennään kokonaisuutena pahasti metsään. Turussa ei ole mielestäni mitään kovinkaan selkeätä käytävää mihin se ratikka kannattaisi rakentaa. Turku on levittäytynyt tasaisen epätasaisesti kuin räiskäle. Tampereen kantakaupungin sijainti kannaksella ja Hervannan vahva keskus luo yhdessä aika luontevan käytävän. Sielläkin olisi toki kannattanut edetä uudistamalla ensin voimakkaammin bussiverkostoa, mutta Turussa se on nähdäkseni vielä tärkeämpää. Tosin valinta superbussin ja ratikan välillä on vain typerää. Siinä oletuksena on jo joku käytävä. Toimivan runkolinjaverkoston saa kasaan ihan tavallisilla busseilla. Ja sellainen kai Turkuun on ollut suunnitteilla, tosin sen etenemisestä en ole kuullut mitään? Silläkin saa kasvatettua matkustajamääriä, mutta sen maankäyttöä ohjaava vaikutus on kieltämätt heikompi. Pitäisi silti sitoutua johonkin verkostoon joka on muutettavissa raitiotieksi ja suunnitella maankäyttö sen mukaan. Ei mitenkään helppo tehtävä Turun seudun kuntarakenteella.
Avatar
tekijänä Urbaani
#92921
Samaa mieltä kyllä. Turun kaupunkirakenne on todella repaleinen. Pieniä lähiölämpäreitä on siellä täällä ja joka suunnassa ja näiden välillä sitten ryteikköä, "peltihalleja" ja harvaan rakennettuja omakotitaloalueita. Jos halua olisi, saisi kolmen kilometrin säteelle kauppatorista kaavoitettua asunnot vaikka sadalle tuhannelle.

Kaikesta huolimatta kannatan ehdottomasti raitiotietä. Nyt toivoisinkin turkulaisten, jotka haluavat myös olevan aktiivisia asian suhteen. "Superbussin" lobbarit ovat saaneet jo pitkän etumatkan.
  • 1
  • 48
  • 49
  • 50
  • 51
  • 52
  • 61