Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä RV
#76573
Klazun näkökulma siitä, kuinka oksettava ja ruma ja halpa ja paska tornihotelli on, on käynyt selväksi jo varmaan sadassa viestissä. Ehdottaisin, että hän lakkaa ylipäätänsä kommentoinnin lisäksi seuraamasta tätä ketjua. Mutta ei, koska hän ei pidä talosta, on sekin yksi kohde ivata ja pilkata Suomea?
tekijänä Turisti
#76581
Moro,

Tornihotelli tosiaankin tuntuu herättävän tunteita kauempanakin ja näyttääpä aihe keräävän jokusen trollaajankin paikalle. Usein tälläkin palstalla on ollut toivomuksena, että arkkitehtuurissa olisi jotain kipinää, mikä puhuttelee. Sitä tuntuu löytyvän, eikä pelkästään negatiivisessa mielessä, ainakaan kaikilta. Tässä minun kaksi penniä.

Itse katselen tuota luomusta lähes päivittäin ja ei se nyt kyllä huonoimmasta päästä ole, vaikka unohdettaisiin korkeuskin. Tyypillisiä elementtisaumoja ei ole arkkitehtuurista johtuen erotettavissa. Mittasuhteet ovat suomalaisittain poikkeukselliset (korkeus vs. leveys), ihan kansainvälistä tasoa. Laatikkomuoto on rikottu viisteellä, jonka olisi voinut kyllä viimeistellä paremmin. Toisaalta juuri tuon kulman ja katon iltavalaistus kestää kyllä vertailun ihan minkä tahansa kylän luomuksiin, kansainvälisestikin.

Elementtien väriero on kyllä merkillinen asia. Ihminen pystytään lähettämään kuuhun, mutta kahta betonin palasta ei saada saman väriseksi, ainkaan Suomessa. Tässäkin kohtaa on kylläkin pakko todeta, että erot eivät silmällä juurikaan näy. Kuvaamisesta en ymmärrä mitään muuta kuin painaa sitä nappia, mutta palstan kuvien kaltaisia sävyeroja ei kyllä silmällä huomaa koskaan. Tavallisesti sävyerot eivät näy ollenkaan. Olen toki samaa mieltä, että niitä ei pitäisi olla. Tästä miinuspiste.

Itsekin olen isommissakin kylissä (NY, LA, Vegas, SFO, Dallas, Seattle, Miami, Toronto, Tokio, Sao Paulo, HK, KL, Peking...) säännöllisesti vieraillut ja uskallan helposti sanoa, ettei ko. luomus huonoimmasta päästä olisi yhdessäkään noista kaupungeista. Ja sopisi se jopa sinne Vancouveriinkin, juuri noiden mittasuhteidenkin puolesta. Itseä Vancouverissa juurikin viehättää kohtuullisen korkeat ja kapeat tornit, vaikka se muuten ei ihan suurimpia metropoleja olekaan. Ja kyllä sieltäkin kohtuullisen ankeita luomuksia löytyy kuten Hyatt ja Harbour tower, lisättynä Näsineulalla katolla. Mutta viihtyisä paikka kaiken kaikkiaan ja laskettelijalta extra piste tulee Whistlerin läheisyydestä.

Toivottavasti Tampereelle saadaan ne areenan ja Tullin alueen tornit pääosin pystyyn reilun kymmenvuoden aikana, niin ei tarvitse tuijottaa sitä yhtä "maamerkkiä" ja etsiä siitä suurennuslasilla jokainen ärsyke. Luminarykin jo helpottaa hiukan tuota tyypillistä Suomalaista yksi korkea rakennus/kylä ajattelua. Positiivista on, että lasikatto on rikkottu ja täälläkin tuollasia pikkuisen korkeampia rakunnuksia uskalletaan rakentaa. Tyylillisiä elementtisaumaisia, 8-kerroksisia taloja on aivan riittävästi. :-)
Avatar
tekijänä wab
#76583
Itse vihasin talon ulkonäköä kanssa. Nykyään se on jo kuitenkin kasvanut sisään ja voin jopa sanoa pitäväni siitä :D
tekijänä Luukie
#76623
Talon puhutuin aihe. Janne_Hn ohella taidamme olla ainoita ketkä omistavat quadit. Jokainen minua seuraavana on varmasti nähnyt omat kuvani.

Mutta sitten suomen korkein,kiimaisin, Horny. Vaikken suomea ole pahemmin käynyt läpi ja nyt toinen kerta mansessa.

Kuva

Kuva
Avatar
tekijänä RV
#76634
Ei voi kun diggaa, haters gonna hate mut whatsoever ;)
tekijänä janeroi
#80985
Mielestäni Torni on yksi Suomen kauneimmista rakennuksista! Todella hienoa, että tällaista "ison maailman meininkiä" saadaan tännekin, eikä vain Helsinkiin!
tekijänä albertobroccoli
#92515
Edelleen meikäläistä kaihertaa hieman nuo Hornyn viistokulman julkisivuaukot...

Koskapa se iso viisteaukko on aika mahdoton ja kallis mitenkään fiksata eikä nyt periaatteessa ole se isoin ongelma, niin passaan sen tällä kertaa, mutta ne perus ikkuna-aukot siinä paloportaikon kulmassa, jotka on jätetty ihan viimeistelemättä ovat kyllä varsinkin päiväsaikaan karuja. Ka-ru-ja.

Ilmaisena vinkkinä annan pytingin omistajille sellaisen jälkimodausehdotuksen, että josko niihin saisi asennettua jotkut perusmallin teräs/julkisivuritilät?

Joko vähän laadukkaampaa mallia...

Kuva

Tai sitten vähän halvempaa tyyliä...

Kuva

Mutta ei tulisi olemaan maailman kallein asia, eikä myöskään teknisesti hankala toteuttaa. Siellähän on betonia elementin reiässä joka sivulla mihin sen kiinnittää, ja asian voisi hoitaa vaikka ikkunanpesukärrystä tai ajoneuvonosturista käsin päivän-kahden aikana. Ja parantaisi ulkonäköä sitten aivan pirusti.

Itse visioin hyvin konservatiivisen photoshop-unelmoinnin siitä jos jonkinmoiset riteliköt niihin paljaisiin ikkuna-aukkoihin saataisiin:

Kuva

Todellisuudessa paranisi varmaan vielä enemmänkin. Tai voisi ne aukot vaikka tukkia samanlaisilla peltilevyillä mitä muuallakin siellä julkisivussa jo on?

Ja boostattiinhan esim. Ipankin julkkaria aikanaan jälkikäteen, toki vain valaistuksen keinoin mutta silti.

Noh, mutta anyway. SOK... saa suorittaa! :smt024
tekijänä albertobroccoli
#92533
Käsittääkseni siellä on myös umpiportaikko se paloporras (ikkunattoman oranssin peltiseinän sisällä) että ihan ei nyt ideasi pelitä jos palokunta siellä alkaisi nosturista käsin polttoleikkailla niitä peltiseiniä näppärästi auki nopeimpana pelastuskeinona... (ja vieläpä siitä ahtaimmasta välistä eli betonielementin ikkuna-aukosta käsin, kun vieressä olisi se massiivinen avoin kulmaviiste käytössä.)
tekijänä albertobroccoli
#92566
Okei.

Koska JanneHoo avautui että hänen kolmen tuuman kännykkänäytöllään edellisen version eroja ei oikein erottanut niin
laitetaan nyt "vähän enemmän fotarilla aikaa tuhlattu" -versio (3 minuuttia).

Eli joku tälläinen voisi tehdä aika eetvarttia julkkarille:
Kuva

Ja kuten aiemmin jo aihetta sivuttiin, en ole missään ikinä nähnyt pelastussuunnittelman tai paloportaikon toiminnan hätätilanteessa nojaavan siihen olettamukseen, että sieltä seinän läpi tai portaikon kyljestä aletaan vetämään ihmisiä pihalle, vaan kyllä se paloportaikon idea on ihan se että sitä pitkin tullaan alas katutasoon saakka...

Eli ei hätää kaikki jotka olette katsoneet Liekehtivät Tornit kerran liikaa. :smt028
tekijänä Elazi
#92587
Koppelo kirjoitti:...
Eli joku tälläinen voisi tehdä aika eetvarttia julkkarille
...
Nuo ei taida oikein toimia tuon paloportaikon iltavalaistuksen kanssa.
Kuva lainattu sahkoala.fi -sivustolta:
Kuva
grendy tykkää tästä
tekijänä albertobroccoli
#92588
Elazi kirjoitti: Nuo ei taida oikein toimia tuon paloportaikon iltavalaistuksen kanssa.
No sehän asia on täysin riippuvainen siitä millaista ritelikköä tuohon laittaisi.
Uskoisin ritilävaihtoehtojen lukumäärän silmäkokojen osalta olevan n+1...
Fotariväännössäni en nyt lähtenyt kokeilemaan kaikkia eri optioita ja eri valaistusolosuhteissa. Sori siitä.

Eli jos prioriteetti 1 on saada kaunista oranssia valoa kansalle niistä pikkuaukoista niin kyllähän sitä harvaa ritilää on olemassa. Varmasti kajastaa siitäkin läpi. (edelleenhän se iso viiste on kuitenkin vierestä auki mikä tarjoaa iltataivaalle runsain mitoin myös tuota oranssia ilosanomaa)

Muutoinkin rakennuksen/julkisivun suunnittelu lähtökohtaisesti tai ensisijaisesti iltavalaistusta ajatellen on hieman nurinkurista. Kuitenkin päivänvalossa niitä on enimmäkseen tarkoitus katsella ja päiväaika on niiden toiminnallisinta aikaa...
Avatar
tekijänä huopa
#92839
Ite olen alkanut pitää tornihotellista enemmän mitä useammin sen on nähnyt. Yövalaistus on etenkin eri onnistunut ja pidän noista oranssista leikkauksista varsin paljon. Helsingin tornihotellin ja niittykummun tornien ohella yksi parhaista torneista suomessa, ellei jopa paras torni. En ole ihan varma parantaisiko ritilät tai pellit tuota julkkaria. Ei se ehkä täydellinen ole, mut en nyt ole varma millä se paranisi.
  • 1
  • 124
  • 125
  • 126
  • 127
  • 128