Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä hmikko
#91509
veka kirjoitti:Paikka on siis Fleminginkatu 4. Minkähän takia se rakennettiin jo alkujaan liian matalaksi? Oli miten oli, lopputulos on hieno, IMO. Muutostyön tehneen Novarcin sivuilla on kylläkin kuvia toisenlaisista, vauhdikkaammista ratkaisuista. Mikähän tähän lopulta valikoituu?
Toivottavasti eivät pistä tetrisparvekkeita noiden naapurien viereen.

Veikkaisin, että mataluus johtuu 60-luvulla noudatetuista tiheyttä koskevista normeista. Vanhaa korttelikaupunkia pyrittiin uudistamaan avaran ja valoisan lähiön suuntaan ja tiheyttä rajoitettiin uudisrakentamisessa. Mm. Toisen linjan avokorttelit ja pistetalot ovat käsittääkseni tätä perua.

Vilhovuorenkadulla odottais vastaavaa korottamista tai kai lähinnä korvaamista tämmöinen yksikerroksinen plättänä (StreetView).
tekijänä Lurkkeri
#91510
hmikko kirjoitti:Veikkaisin, että mataluus johtuu 60-luvulla noudatetuista tiheyttä koskevista normeista. Vanhaa korttelikaupunkia pyrittiin uudistamaan avaran ja valoisan lähiön suuntaan ja tiheyttä rajoitettiin uudisrakentamisessa. Mm. Toisen linjan avokorttelit ja pistetalot ovat käsittääkseni tätä perua.

Vilhovuorenkadulla odottais vastaavaa korottamista tai kai lähinnä korvaamista tämmöinen yksikerroksinen plättänä (StreetView).
Samalla sisäänvedetyn ensimmäisen kerroksen olisi voinut vetää samaan samaan linjaan muiden talojen kanssa. Tuollainen hämärä alue lipan alla ei kauheasti houkuttele ikkunaostoksille.
Avatar
tekijänä veka
#92413
Tästä oli vähän puhetta toisen ketjun puolella viime toukokuussa. Samoilla kuvilla näköjään mennään, neliöikkunoineen. Iso katu on siis Huopalahdentie, ja oikeastaan talo on jo Huopalahden puolella.
tekijänä slette
#92415
Vastaavia sopisi rakentaa koko Huopalahdentien varsi täyteen aina Lapinmäentien risteykseen saakka. Jos ja kun vanhasta motarivarauksesta ei enää tarvitsisi välittää.
tekijänä hmikko
#92422
slette kirjoitti:Vastaavia sopisi rakentaa koko Huopalahdentien varsi täyteen aina Lapinmäentien risteykseen saakka. Jos ja kun vanhasta motarivarauksesta ei enää tarvitsisi välittää.
Uudessa yleiskaavassa tuo on kantakaupunki- ja asuinrakentamispikseleitä. Tosin muistaakseni Pohjolan konttorin muuttamisen yhteydessä jossain visiossa näkyi pistetaloja myös Lapinmäentien eteläpuolelle, eli jos semmoiset hyväksytään niin saattaa jäädä puistomaiseksi pistetaloviritykseksi. Yleiskaavan visiopapereissa oli keskitytty enempi Turunväylän varren bulevardisoimiseen.
Avatar
tekijänä veka
#92430
slette kirjoitti:Vastaavia sopisi rakentaa koko Huopalahdentien varsi täyteen aina Lapinmäentien risteykseen saakka. Jos ja kun vanhasta motarivarauksesta ei enää tarvitsisi välittää.
Samaa mieltä. Tuo on kyllä Hesan ruuhkaisimpia sumppupaikkoja, varsinkin yritettäessä kääntyä Tarvontieltä vasemmalle ja sitten Lapinmäentien kautta Pasilan suuntaan. Parasta olisi laittaa tämä läpiajoliikenne saman tien tunneliin jo motarilta alkaen. Rauhoittuisi paikka aika lailla sekä liikenteen että tämänkin talon asukkaiden kannalta .

Talo tulee oikeastaan aika komealle paikalle, sillä Tarvontien päättävät liikennevalot ovat melkein vastapäätä Huopalahdentien toisella puolella. Hienosti talon vasen pääty taittuu 9-kerroksiseksi ja ikään kuin kertoo, että tästä eteenpäin kadun laidan talot ovat korkeampia.

Olisin valmis täydennysrakentamaan tästä eteenpäin jopa kunnon tornitaloja. Useampi asunto tulisi korkeammalle, missä ilman laatu on parempi, melu vähäisempää ja näkymät muutakin kuin liikennevirtaa. Skanskan sivuilta selviää, että tässäkin talossa ovat kaupaksi menneet jo ylimpien kerrosten asunnot korkeammasta hinnasta huolimatta.
Avatar
tekijänä Urbaani
#92517
Kulosaaren metroaseman vieressä olisi kyllä ihan täydellinen paikka täydennysrakentamiselle.

Kuvakulosaari by Tande11, on Flickr

Kaistale on kapea, mutta Rastilan metriksen pohjoispuolelle yhtä ahtaalle slotille toteutettiin muutama vuosi komea rivi kerrostaloja, mitkä voisi pitkälti kopioida myös Kulosaareen. (Ylläoleva kartta siis lähinnä osoittaa tarkoittamani alueen.)
Metroaseman eteläpuolelle rakentamista rajoittaa tällä hetkellä voimalinja, mutta en näe estettä rakentamasta pohjoispuolelle.
tekijänä hmikko
#92518
^ Yleiskaavan visio/viitesuunnitelma-aineistossa viitataan Kulosaaren osalta vuoden 2002 yleiskaavaan. Jo tuolloin kaavailtiin metron ja Itäväylän laittamista tunneliin ja Kulosaareen tiivistämistä. Tunneloinnin arvioitiin silloin mahdollistavan 250 000 kerrosneliön rakentamisen. Uudessa yleiskaavan aineistossa viitataan noihin vanhoihin suunnitelmiin ja todetaan, että bulevardisointi edellyttää tuolla paikalla tunnelia, koska muuten metro jää pinnalle ja pilaamaan bulevardin, ja että kalliotunneli on kannattavampi kuin metron kattaminen kannella. Ts. luultavasti tuolla ei tapahdu juurikaan mitään ennen kuin joku löytää rahat kalliotunneliin tai saa viraston muuttamaan kantaansa.

Tässä kaava-aineistossa uudelleen julkaistu kuva 2000-luvun alun suunnitelmasta, jonka laati Arkkitehtuuritoimisto B&M.

Kuva
Pyöröovi tykkää tästä
tekijänä hmikko
#93301
Lautakunnan listalla lisää haagaa Haagaan. Paikka on kävelyetäisyydellä Huopalahden asemasta, josta on tulossa Raide-jokerin vaihtoasema. Iskun vanha varastorakennus puretaan, muuten uudisrakennukset tulevat pöpelikköön. Kerrosneliöitä 24 450, uusia asukkaita n. 600 ja korttelialan teho 1,22.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
Avatar
tekijänä veka
#93303
Tätä joutuu kyllä suuresti ihmettelemään. Loistavien raideyhteyksien viereen rakennetaan yhä varovaisesti vanhan maailman tehoilla. Samaan aikaan sitten valitellaan tilan loppumista, kun pitäisi asuttaa satoja tuhansia uusia helsinkiläisiä. Esimerkiksi 6-kerroksiset pistetalot kahden puiston välissä Aino Ackten tien varrella voisivat saman tien olla vaikka 15-kerroksisia, kun varjostumisongelmia ei ole.
JamoL tykkää tästä
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#93304
Tuossakin taitaa olla rajoittavana tekijänä pysäköintinormi, eli kun pihan alle saa tontille mahtumaan kahteen tasoon 90 autopaikkaa, niin silloin tontille voi rakentaa 90ap*130m²/ap asuntoja. Jos taas autot laitettaisiin kolmeen kerrokseen ja kaivettaisiin syvemmälle, yhden pysäköintipaikan hinnaksi tulisi jotain ihan käsittämätöntä, ja tontin arvo kääntyisi negatiiviseksi.

Mitään järkeähän tällaisessa ei tietenkään ole, mutta kuten hallinto-oikeuskin on todennut, henkilöautojen hyvinvointi on asuntoja tärkeämpi asia.
JamoL, Urbaani tykkää tästä
tekijänä sekovene
#93318
Haagan kaavoituksesta puheen ollen, kenties vielä pahempaa perseilyä oli tämä Eliel Saarisen tien eteläosan varrelle vuonna 2012 hyväksytty asemakaava: http://kartta.hel.fi/link/42B2ci Tuosta on alle 400 metriä Huopalahden asemalle, lähimmälle 550:n pysäkille on 300 metriä ja Vihdintien säteittäisten linjojen pysäkeille on noin 400 metriä. Liikenneyhteydet ovat siis erinomaiset, ja Haaga on alueena on muutenkin jees. Eliel Saarisen tie on suhteellisen leveä, noin 40 metriä talon seinästä talon seinään, ja silti sen varrelle on kaavoitettu ainoastaan 4-kerroksisia taloja. Futiskentän päälle on kaavoitettu 2- ja 3-kerroksisia rivitaloja. Surkeaa touhua.

Kaava oli aikansa elänyt jo valmistuessaan, joten alue olisi pitänyt julistaa rakennuskieltoon ja kaavoittaa uudelleen. Nyt noille taloille on alettu myöntää rakennuslupia, joten sen suhteen on myöhäistä. Tässäkin lienee osittain kyse perinteisestä (teko)syystä, että alueen "luonnetta" ei haluta muuttaa. Tässä tapauksessa se on tavallistakin surkeampi selitys, koska kaava-alue sijaitsee Haagan ulkoreunalla, eli sitä voisi ajatella omana, Haagasta irrallisena kokonaisuutena. Myös autopaikkanormit 1 ap/80...100 k-m² ovat tuolle paikalle aivan ylimitoitettuja ja selittänevät osittain alhaisia tehoja. Paljon tuon parempia paikkoja tiiviiseen rakentamiseen ei Helsingistä löydy, joten todella surullista, että se mentiin tuhlaamaan tuolla tavalla.
Clepe, veka, Urbaani tykkää tästä
  • 1
  • 10
  • 11
  • 12
  • 13
  • 14
  • 18