Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä henkka
#88262
Tampereen valtatien puolelle on nousemassa viimeinen hissitorni/porrashuone.

Kuva

Autotuonnin ja uudisosan väliin on tullut katto sekä rakennusten väliseltä kulkutasolta tasanne.

Kuva

Kuva

Vuoltsun sisäpihan rakenteita on nähtävästi purettu. Ratinankujan ja Suvantokadun kulman huoltoasemalta näkee nyt Hatanpään valtatien huoltoaseman mittarikentän alla olleeseen tilaan. Suvantokadun varrella Vuoltsua on hieman tuettu. Toivottavasti näiden aikaisempien kivijalkaliikkeiden tilalla on tulevaisuudessakin kivijalkaliikkeitä.

Kuva
Kuva
Kuva

Autotuonnin seinässä olleet palkit ovat saaneet tuekseen pystypalkit seinien sisäpuolelle. Samalla kaikki sisällä ollut purettu pois. Seinien pystyyn jääminen siis riittää kaavan vaatimaan suojelumerkintään sr-8:
Rakennustaiteellisesti arvokas ja kaupunkikuvan säilymisen kannalta tärkeä rakennus. Rakennusta ei saa purkaa. Rakennuksessa suoritettavien korjaus- ja muutostöiden tulee olla sellaisia, että rakennuksen rakennustaiteellisesti arvokas ja kaupunkikuvan kannalta merkittävä luonne säilyy.
No eihän sitä nyt kuitenkaan purettu.

Kuva
Avatar
tekijänä henkka
#89572
Periskooppi on muurattu sivuiltaan ja Tampereen valtatien varsikin on saanut hieman tiiltä pintaan.

Kuva
Kuva

Autotuonnin ja uudisosan välissä on lasiseinä Olympia-aukion puolella. Seinässä ei näytä olevan oviaukkoa.

Kuva

Vuoltsun ja Autotuonnin purettujen lippojen uudelleenrakentaminen on alkanut ja ne näytetään tehtävän kunnolla valamalla, eikä vain näyttämään vanhoilta lipoilta.

Kuva
Kuva

En tiedä mitä se kesän korva tarkoitti, jolloin Hatanpään valtatien varren työmaa-aita piti purkaa mutta se on edelleen paikoillaan.
sw tykkää tästä
tekijänä hmikko
#89573
henkka kirjoitti: En tiedä mitä se kesän korva tarkoitti, jolloin Hatanpään valtatien varren työmaa-aita piti purkaa mutta se on edelleen paikoillaan.
Eiks tää oo ihan klassinen "valmistuu kesällä", kuten entinen maisteri, ilman mainintaa vuosiluvusta.
grendy tykkää tästä
Avatar
tekijänä 16valve
#90815
Rarinan kauppakeskus avataan 19. huhtikuuta.
Aamulehti kirjoitti:Ratinan kauppakeskuksen avautumispäivä on nyt päätetty: ostoksille pääsee huhtikuussa – Nämä liikkeet ovat jo varmistaneet tulonsa

Kuva
Havainnekuva Ratinan kauppakeskuksesta

Tampereen keskustan uusi kauppakeskus Ratina avaa ovensa ensi keväänä 19. huhtikuuta. Ratinan kauppakeskus käsittää yhteensä noin 53 000 neliömetriä liike- ja palvelutilaa sekä yli 150 liikettä.

–Kauppakeskus Ratina tulee tarjoamaan niin tuttuja brändejä kuin täysin uusia toimijoita, joita ei Tampereella ole aiemmin nähty. Viimeisimpiä tulokkaita ovat New Yorker, Gant, Boomerang ja Espresso House. Syksyn aikana vuokralaisjulkistuksia tulee vielä lisää, kertoo Spondan Kauppakeskukset-liiketoimintayksikön johtaja Henrik Stadigh tiedotteessa.

Aiemmin tulonsa kauppakeskukseen ovat varmistaneet muun muassa Lidl, K-Supermarket, H&M, KappAhl, Lindex, Luhta Brand Store, Top-Sport, Finlayson, Vallila Interior, Clas Ohlson, Kicks kosmetiikka ja The Body Shop.

Kauppakeskus sisältää noin 17 000 neliötä muotia, noin 6 000 neliötä kahvila- ja ravintolatoimijoita, kaksi isoa päivittäistavarakauppaa, useita kodin- ja vapaa-ajan liikkeitä sekä kauneus- ja terveyspalveluita.

Kauppakeskuskokonaisuus käsittää uudisrakennuksen lisäksi kaksi entisöitävää funkkisrakennusta. Ratinaan rakentuu myös pysäköintilaitos, josta löytyy pysäköintipaikkoja 1 215 autolle.

Kauppakeskuksen rakentaminen käynnistyi huhtikuussa 2015. Ratina on Spondan suurin kiinteistökehityshanke ja sen kokonaisinvestointi tontteineen on noin 240 miljoonaa euroa.
https://www.aamulehti.fi/uutiset/ratina ... 200420624/
Avatar
tekijänä henkka
#91048
Ratinan stadionin reunalta alkava taso ja sen kaide jatkuvat taas entiselle paikalleen, josta ne purettiin kun rakentaminen alkoi. Kaide on valettu betonista, kuten oli alkuperäinenkin kaide.

Kuva

Ratinan pääty Tampereen valtatien puolella näyttää ihan ala-asteeni liikuntasalilta.

Kuva
hmikko tykkää tästä
Avatar
tekijänä huopa
#91731
Vasta nyt tuli vilkaistua tätäkin projektia.. toi punainen osa ratinan päädyssä on tosiaan melkoinen palikka. Itselle tulee mieleen ennemmin joku ysäritehdas pieksämäeltä kuin yksi suomen tärkeimpien kaupunkien keskusta. No, pitää käydä katsomassa IRL kun ehtii, ei voi kuvien perusteella aina lopullista sanaa antaa.
grendy tykkää tästä
Avatar
tekijänä grendy
#91767
huopa kirjoitti:Vasta nyt tuli vilkaistua tätäkin projektia.. toi punainen osa ratinan päädyssä on tosiaan melkoinen palikka. Itselle tulee mieleen ennemmin joku ysäritehdas pieksämäeltä kuin yksi suomen tärkeimpien kaupunkien keskusta. No, pitää käydä katsomassa IRL kun ehtii, ei voi kuvien perusteella aina lopullista sanaa antaa.
Se näyttää vähän Keskustorin wanhalta väestönsuojalta mistä nähnyt kuvia. Samanlainen laatikko paitsi punatiilestä. Mutta näyttää juuri siltä kuinka viihtyisä Tampereen valtatien varsi on, eli ei todellakaan viihtyisä.
tekijänä Heikki K
#91774
grendy kirjoitti:
huopa kirjoitti:Vasta nyt tuli vilkaistua tätäkin projektia.. toi punainen osa ratinan päädyssä on tosiaan melkoinen palikka. Itselle tulee mieleen ennemmin joku ysäritehdas pieksämäeltä kuin yksi suomen tärkeimpien kaupunkien keskusta. No, pitää käydä katsomassa IRL kun ehtii, ei voi kuvien perusteella aina lopullista sanaa antaa.
Se näyttää vähän Keskustorin wanhalta väestönsuojalta mistä nähnyt kuvia. Samanlainen laatikko paitsi punatiilestä. Mutta näyttää juuri siltä kuinka viihtyisä Tampereen valtatien varsi on, eli ei todellakaan viihtyisä.
Hauska huomio. Täältä löytyy kuva ns. Syrjäsen mausoleumista jos joku ei tiedä: https://www.tampere.fi/liitteet/k/5t878 ... ori360.pdf
huopa tykkää tästä
  • 1
  • 16
  • 17
  • 18
  • 19
  • 20