Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talot eivät ole kaikki kaikessa. Raideliikenne, puistoalueet ja muut kaupunkikuvalliset projektit saavat aikaan keskustelua täällä.
tekijänä janne7
#86909
Mutta liikenteen kuristaminen ensijaisena tavoitteena on mielestäni kehnoa politiikkaa. On puututtava syihin, joiden takia ihmisten liikuttava saadakseen asiansa hoidetuksi fiksusti ja mahdollisimman vähällä vaivalla. Vahva kaupungistuminen on tervettä kehitystä. Onneksi siihen suuntaan ollaan menossa.[/quote]



Tulevaisuutta on mahdoton ennustaa,mistä sitä tietää vaikka 200 vuoden päästä suurin osa suomalaisista asuu taas maaseudulla viljelemässä maata,koska kaupungissa eläminen on tullut mahdottomaksi,tai sitä että onko kellään edes autoa kun esim. öljy loppunut jo sata vuotta sitten.
tekijänä tontzae
#86974
Vahva kaupungistuminen tuo infrapaineita, esim. Lohja ja Klaukkala "huutaa" raideyhteyksiä..ja mikseis Porvookin..Missä päätökset? Työssäkäyvä jengi tarvitsee vaihtoehtoja, pelkkä viherpesu ei toimi. Jos ei vaihtoehtoja niin mitä jää jäljelle? oma auto. Vihreet/Vasemmisto vaahtoo asiasta mutta kun oli hallitusneuvottelut niin ei sanaakaan asiasta.
Liikenteen suhteen meitä on 5.5 miljoona vs esim Saksaan 85milj. Lähes sama maapläntti, tässä ei kanna ruoskia itseään kuoliaksi Co2 etc;-)
RV tykkää tästä
Avatar
tekijänä hylje
#86985
Kaupungistuminen ei vaadi paskaakaan infraa. Keskusta-alueilla, korttelikaupungissa on tosi niukasti infraa per nuppi. Kadut ovat kapeita ja katupituutta on aika vähän per talo.

Infraa tarvitaan kun rakennetaan väljästi ties minne pitkin metsiä ja peltoja, esim. Lohjalle. Noihin kyliin menee jo ihan hyvä motari ja motarilla voi ajaa esim. busseja, miten paljon päällekkäistä infraa pitää oikein olla?
Avatar
tekijänä RV
#87021
hylje kirjoitti:Maakuntien säästöteiden ongelma on lähinnä se, ettei niitä tehty riittävästi. Typerää on rakentaa hieno motari joka tunkee koko sujuvan liikenteensä 60-luvun alkuperäiskuosissa olevalle maantielle, kun voisi rakentaa koko maantien pituudelta vähän entistä leveämpää ja parempaa ilman pitkäikäisiä pullonkauloja. Leventämällä maantie 2+2-kaistaiseksi pysyen pääosin samalla maastokäytävällä saadaan hurjasti kapasiteettia ja sujuvuutta pilkkahintaan.
Tässä olen samaa mieltä. Mielestäni on hölmöä rakentaa uusi vajaakapasiteettinen tie uuteen paikkaan, kun nykyinen Klaukkalantie, joka jää nyt yhtä riisutuksi kuin on viimeiset 60 vuotta ollutkin ja samoine liikennemäärineen- ja ennusteineen kuin nytkin, olisi todellakin vain kaivannut pari eritasoliittymää ja toisen ajoradan ja olisi samalla vauhdittanut juuri siihen kohtaan sijoitettua Kehä IV:n toteuttamista sen luonnollisena jatkeena. Toinen ajorata nykyisen tien viereen todellakin olisi paljon tehokkaampi ratkaisu kaikilla indekseillä eikä velvoittaisi leventämään Hämeenlinnanväylää uudelle ohikulkutielle saakka. Myös Lahden kehä oltaisiin hyvin voitu toteuttaa kompaktina Vuotie-tyyppisenä ratkaisuna nykyisellä linjauksella, se kun valmiiksikin sisältää runsaasti siltoja ja alikulkuja. Jos nyt kuitenkin lähdetään toteuttamaan uutta linjausta, on paljon kustannustehokkaampaa ja liikenteen kannalta (se kun ei riisutun version vuoksi ei lakkaa käyttämästä nykyistä kaupungin läpi menevää tietä) toteuttaa tämä uusi linjaus valmiiksi kunnolla.

Suomessa on myös typerän korkeat standardit moottoriväylän nimen saamiseksi virallisesti; esimerkkinä tästä vaikkapa Kehä II välillä Länsiväylä-Turunväylä, Kehä III keskiosallaan, Lentoasemantie, Vt 6 Taavetti-Lappeenranta, Turun ohikulku...
hylje kirjoitti:Kaupungistuminen ei vaadi paskaakaan infraa. Keskusta-alueilla, korttelikaupungissa on tosi niukasti infraa per nuppi. Kadut ovat kapeita ja katupituutta on aika vähän per talo.

Infraa tarvitaan kun rakennetaan väljästi ties minne pitkin metsiä ja peltoja, esim. Lohjalle. Noihin kyliin menee jo ihan hyvä motari ja motarilla voi ajaa esim. busseja, miten paljon päällekkäistä infraa pitää oikein olla?
Espanjalaiset kaupungit (joissa ei moottoritien viereenkään rakentaminen ole mikään ihmeellinen tabu kuten täällä) ovat pääosin erittäin tehokasta ruutukaava-aluetta, mutta sitä halkovat kapeat kadut ovatkin yksisuuntaisia eli 3-4 -kaistaisia/suunta. Näin ei ole infran vuoksi tarvinnut purkaa mitään ja liikenne on sujuvaa ja selkeää. Toki historialliset puistopääkadut ovat oma lukunsa, pääosin vähintään kuusikaistaisia, mutta nekin ovat 1800-luvun perua. Niin autoille, pyörille, busseille, kävelijöille kuin maanalaiselle metrollekin (tämä on suurin puute Helsingissä) on tilaa. Paikallisena erikoisuutena lähiöt noudattavat tiukasti ruutukaavaa eivätkä erotu kaupungista kuin satunnaisten pääväylien vuoksi, jotka eivät siellä jostakin syystä ollenkaan riko kaupungin jatkuvuutta. Pointti onkin se, etteivät modernin ja vanhan, autoilun ja joukkoliikenteen, pääväylien väliset alueet jne riko kaupunkimaista jatkuvuutta.
tontzae kirjoitti:Vahva kaupungistuminen tuo infrapaineita, esim. Lohja ja Klaukkala "huutaa" raideyhteyksiä..ja mikseis Porvookin..Missä päätökset? Työssäkäyvä jengi tarvitsee vaihtoehtoja, pelkkä viherpesu ei toimi. Jos ei vaihtoehtoja niin mitä jää jäljelle? oma auto. Vihreet/Vasemmisto vaahtoo asiasta mutta kun oli hallitusneuvottelut niin ei sanaakaan asiasta.
Liikenteen suhteen meitä on 5.5 miljoona vs esim Saksaan 85milj. Lähes sama maapläntti, tässä ei kanna ruoskia itseään kuoliaksi Co2 etc;-)
Tähän kylläkin liittyy ensinnäkin suomalaisten huomattava poliittinen passiivisuus - kukaan ei huuda päättäjiä pitämään lupauksia saatika pohtimaan uusia aloitteita ja asioita. Vihreiden (siis nykyisten) pääpolitiikka on autoilun vastustaminen; vaihtoehtoja ei kuitenkaan suoda. Kuinka realistista on vetää Östersundomista parin tunnin työmatkaa ratikalla? Ei kuinkaan. Lisäksi tämä tapahtuu luonnonsuojelun kustannuksella (Vartiosaaren lehmus-jalavalehdot hakataan armotta Leinelöiden tieltä). Porvoossa taas oma tilanteensa on se, että kaupunkia on hallinnut RKP-SDP:n hegemonia; vain kielikysymys on tärkeä. 10 vuotta sitten luvatut uudet alueet ja yhteydet ovat jääneet unholaan. Kunhan se kieli säilyy. Ja nyt on kaistojenpoisto sielläkin muodissa, todella järjettömilä tavoilla (kaksikaistaisen yksisuuntaisen sisääntulokadun toinen kaista päättyy 3 metriä ennen risteystä, jossa vaadittaisiin kääntyvien kaistaa vilkkauden vuoksi). Toki junan pöllämystyttävän typerä linjaus Keravan kautta on haudannut junaintoa valtuustossa. Joka tapauksessa näiden kaistanpoistojen lisäksi Porvoon infrasturktuurille ei ole tehty kerrassaan mitään lähes 50 vuoteen lukuunottamatta ohikulkua, jolta suunnitteluvaiheessa poistettiin kaikki liittymät, jotka olisivat palvelleet 25 000 asukkaan läntistä/eteläistä Porvoota, siten sen liikenne taas joutuu kiertämään pahimmillaan 25 kilometriä ikivanhoja yhdysteitä päästäkseen Helsingin suuntaan ja käyttämään samoin ikivanhaa ja hyvin huonokuntoista vanhaa tietä päästäkseen Porvoon suuntaan pahimmillaan 15 kilometriä. Porvooseen, Nikkilään, Klaukkalaan ja Lohjalle olisi järkeenkäyvät raideyhteydet niin Neukkulan kuin Ruotsin osanakin luultavasti rakennettu jo hyvin kauan sitten! Itsenäinen Suomi on rikottujen unelmien maa tämän kannalta, täällä realistisia suunnitelmia kutsutaan "utopioiksi" samalla kun itse eletään jossakin ihmeellisessä viherpesu-utopiassa - enkä tarkoita, että kaikki Vihreät olisivat syyllisiä tähän, viherpesuihmisiä löytyy niin sieltä, Kokoomuksesta, Demareista, Vasemmistoliitosta kuin jopa Keskustastakin, joka haluaa matkia tätä käyttäytymistä kalastellakseen ääniä Helsingissä.

Joka tapauksessa pelkästään Ruotsi käyttää kymmenkertaisen määrän rahaa kerralla kunnollisiksi tehtäviin teihin ja raiteisiin vuodessa kuin Suomi yhdessä hallituskaudessa - tai vaikkapa suurin osa Itäblokin maista. Nyt eletään niin, että muka voi pelkästään säästää kaikesta. Mutta viime lamasta selvittiin ensi alkuun laskemalla työttömyys normaalitasolle rakentamalla valtavan määrän infraa, joka kannatti ja joka maksoi itsensä takaisin. Jos Helsingillä on varaa yhteensä hankinnat, rakennustyöt jne laskien yhteen lähes miljardi käyttää raitiovaunuihin, on vain kohtuus, että alle 100 miljoonaa voitaisiin käyttää 50 vuotta sitten viimeksi korjattujen väylien päivittämiseen! Kehä I:n keskiosa, Tuusulanväylä, Hämeenlinnanväylä, Lahdenväylä ja Itäväylän itäosa huutavat lähinnä nykyisen tien viereen tai keskelle rakennettavia halvahkoja lisäkaistoja, jotka ovat hyvin kustannustehokkaita ja kannattavia hankkeita. Toki Espoo ja Vantaa voisivat olla asiassa aktiivisempia. Pasilanväylä nähdään niiiiiiin kalliina, mutta ei se Raide-Jokeria enemmän maksa. Minun mielestäni Raide-Jokeri on hukkainvestointi ja jälleen esimerkki säästöväylistä - kokonaan eri juttu olisi tehdä kunnollinen kehämetro. Välillä tuntuu jopa siltä, että Länsimetron jatkuva viivästyminen on tahallista metron mustamaalaamista kuten 80-luvun mediakohu nykyisestä metrosta, joka hautasi toisen linjan suunnitelmat. Vai eivätkö ne lyhyet säästölaiturit sittenkään toimi? Maakuntakaavakin on pullollaan hankkeita, jotka ovat siellä kummitellet jo 1950-luvulta lähtien. Milloin ne toteutetaan? Suomalainenen byrokratia pimittää kaiken tiedon (viimeksi katosi kaikki aineisto Kehä III:n kolmannen vaiheen korjauksista netistä) infrastruktuurihankkeistaan - koska luultavasti tietää, ettei niitä syystä tai toisesta toteuteta ennen kuin on aivan pakko (kuten Tampereen kehä, jonka yksinkertaista viereen rakennettavaa toista ajorataa lykättiin kunnes 1 kaistalla suuntaansa liikkui yhteensä lähes 40 000 ajoneuvoa vuorokaudessa!).
tekijänä tontzae
#88635
kovin on rajalliset varat: VT12 välillä Alasjärvi-Atala 2+2 rakenteilla mutta Alasjärven liittymän kohdalle jää 1+1 osuus. Liittymään jää vasemmalle kääntymiset etc. Ramppuliittymä suunnasta Lahti-Jyväskylä ei löydy suunnitelmista sekä ramppi kehätieltä suunnasta etelä Tampereelle.
tekijänä Dietrich
#89520
Olisiko tietoviisaita paikalla, joilla olisi suoraan heittää nykyiset ja tulevat moottoritieprojektit - tulevista mieluiten vakavasti toteutettavissa olevat ja jo päätetyt?
tekijänä Smithers
#89544
En tiedä onko muita uusia moottoritiehankkeita tällä hetkellä menossa kuin Hamina-Vaalimaa. Jyväskylän pohjoispuolelle on tulossa moottoritie Kirristä Vehniälle (noin 15 km), tälle tieosuudelle Anne Berner esitti jo keväällä rahoitusta mutta hallitus tuon vielä torppasi. Oletettavasti tämä on seuraava uusi moottoritiepätkä Suomessa.
tekijänä pint
#89574
Eiköhän seuraava ole Oulun pohjoispuolelle 7 km uutta ajorataa (sen jatkeena 10 km leveäkaistaisen muuttamista keskikaiteelliseksi 2+1 ohituskaistatieksi):
http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-po ... Ud8nO2GNaQ
Tuo urakka alkanee 2018, kun Kempeleen uusi eritasoliittymä sekä alkamassa olevat Oulujoen siltojen leventämiset ja Oulun eritasoliittymien parantamiset edenneet:
http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/nelos ... aa/762803/
tekijänä tontzae
#89783
Lahden kehätie VT12 moottoriväyläksi( osa moottoritieksi ja osa moottoriliikennetieksi). Rakenteilla .
Lappeenranta-Imatra tien muuttaminen moottoritieksi, käytännössä muutetaan plagaatit vihreiksi.
Oliko Aurassa Turun kupeessa joku jatko tulossa nykyiseen tiehen.
Wikipediassa kattava lista näistä
tekijänä tontzae
#90160
Budjetti 2018:
"
Muutama väylähanke alkaa

Uusia, ensi vuonna käynnistyviä väylähankkeita ovat Kehä ykkösen parannus Laajalahdessa, Vuosaaren meriväylä sekä länsimetron jatkon liityntäliikenne, kaikki pääkaupunkiseudulla."
Kehä 1 Laajalahden kohta pitää ottaa iloiten vastaan , kahdet valot ainakin poistuu. Onko hanke myös uloitettu Kalevalan tien risteykseen?, siellä tukkoinen tasoristeys liikennevaloineen.
Huomenna ollaan viisaampii.
Avatar
tekijänä Clepe
#90162
Maarinsolmun kaavaa ei ole vielä hyväksytty.
tekijänä Sam33
#90167
Ainakin Espoo ja Uudenmaan Ely-keskus ovat suunnitelleet hanketta siltä pohjalta, että tuo kyseinne parannus toteutuisi tuonna Kalevantien risteykseen saakka. Suunnitelmat löytyvät täältä. Uskon että myös rakennetaan kokonaisuutena, kun kerran suunnitellaankin yhdessä. Tämä suunnitelma oli alkuvuodesta nähtävillä.
Clepe kirjoitti:Maarinsolmun kaavaa ei ole vielä hyväksytty.
Nopealla vilkaisulla en usko että Maarinsolmu välttämättä tarvitsee uutta kaavaa, vaan sen pystyisi rakentamaan nykyiselle Liikennealueen kaavalla. En tiedä kuinka tarkkoja kaavojen suhteen ollaan. Uusi kaava vain vahvistaisi viralliset rajat ja toisi muuta lisärakentamista.
tekijänä Smithers
#90183
Ainakin toivo vielä elää aloituksesta vuodelle 2018 vaikka valtiovarainministeriö ensi laskelmissaan onkin hankkeen (taas) torpannut.

https://yle.fi/uutiset/3-9770224

Itsehän olen sitä mieltä että Kirri-Tikkakoski -välille riittäisi nelikaistainenkin tie eikä välttämättä tarvitsisi moottoritietä, mutta kaksikaistaiseksi tuota ei voi jättää enää kovin moneksi vuodeksi, kun biotuotetehdaskin pääsee käyntiin muutaman päivän päästä. Tuskinpa toisaalta enää yli miljoonan maksaneita hyväksyttyjä suunnitelmia roskiin heitetään, eli se on moottoritie tai ei mitään. :(
tekijänä Etika
#90184
Menee aika hankalaksi sovittaa tuota moottoritietä budjettiin nykylinjauksilla. Kaikki VM:stä läpi menneet hankkeet maksavat yhteensä 39,5 miljoonaa, kun tuo moottoritienpätkä on 134 miljoonaa. Pitäisi jostain löytyä intoa kasvattaa väylien uudisrakentamista huomattavasti, vaikka siitä on juuri siirretty rahaa korjaukseen ja ylläpitoon.
tekijänä Smithers
#90188
Etika kirjoitti:Menee aika hankalaksi sovittaa tuota moottoritietä budjettiin nykylinjauksilla. Kaikki VM:stä läpi menneet hankkeet maksavat yhteensä 39,5 miljoonaa, kun tuo moottoritienpätkä on 134 miljoonaa. Pitäisi jostain löytyä intoa kasvattaa väylien uudisrakentamista huomattavasti, vaikka siitä on juuri siirretty rahaa korjaukseen ja ylläpitoon.
Ongelmahan lähti alun perin siitä, että kun uusiin väylähankkeisiin edellisvuoden keväällä annettiin rahaa, jätettiin Kirri-Tikkakoski pois sen vuoksi että Keski-Suomeen oli jo tullut rahaa Äänekosken yhteyksien parantamiseen biotuotetehtaan vuoksi. Harmi vain että biotuotetehtaan tulo lisää tuon kyseisen välin raskasta liikennettä entisestään. Ilmeisesti on tärkeämpää jakaa tierahat maakuntiin "tasaisesti" kuin katsoa millä välillä on eniten liikennettä ja parantaa yhteyksiä sen mukaan.

Ps. Tiedostan että Kirri-Tikkakoski ei ole Suomen liikennöidyin väli. Se vain on tällä hetkellä ylimääräisistä kaistoista eniten hyötyvä väli valtateiden osalta.
  • 1
  • 48
  • 49
  • 50
  • 51
  • 52
  • 54