Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä Sam33
#88738
Purkki^ kirjoitti:Tässähän haettiin myös suunnitelmaa ostarin tilalle, mutta mikään ehdotetuista suunnitelmista ei kaupungille kelvannut. Jatkavat suunnittelua sen osalta myöhemmin.
Itse ymmärsin, että kaupunki vain samassa yhteydessä pyytää ideoita alueelle pienellä porkkanalla, mutta loppupeleissä yksityinen toimija valitsee, mitä Koivutorin kanssa tehdään. Koska osa kaupungin toimijoista poistuu Koivutorin isoimmista tiloista (kirjasto, nuorisotila?), niin en usko että kovin pitkään uudistamista lykätään. Nykyisellään vuokralla vain muutama liike, kaupungin tilat sekä jotain yhdistyksiä, joiden vuokrat eivät varmasti päätä huimaa.

Veikkaan, että loppupeleissä nähdään jotain voittaneen ehdotuksen kaltaista asunto+liiketila sekoitus, ehkä jopa samalta rakennuttajalta. En jaksa uskoa, että kaupunki haluaisi suojella Koivutorin rakennuksia, vaikka jossain näin on väläyteltykin. Radan toisella puolella on myös menossa kaavoitus vanhan liiketilan purkamiseksi ja asuntojen rakentamiseksi, joka on merkki siitä, että myös Koivukylä kiinnostaa gryndereitä.
tekijänä hmikko
#88739
Äkkiseltään sanoisin, että harmi jos vanha keskus puretaan. Se ei varmaan ole mikään merkkiteos, mutta kumminkin tuolla alueella suunnilleen ainoa rakennus, jossa on minkäänlaista arkkitehtonista yritystä, ja nopeasti rakennetussa lähiössä saisi säilyä jotain ajallisia kerrostumiakin.
tekijänä Sam33
#88841
Kuva

Iso Sato Oyj:n täydennysrakentamishanke Vantaan Hakunilassa. Yli 400 asuntoa olemassa olevien kerrostalojen pysäköintipaikoille. Mukana pari yli 10-kerroksista taloa. Autopaikoissa täytynee olla jotain joustoa, sillä taloihin tulee ainoastaan kellariparkit samalla kun vanhojen talojen pysäköintipaikkoja vähennetään. Lisätietoa täällä.
Clepe tykkää tästä
Avatar
tekijänä H.C.
#89360
http://www.vantaa.fi/uutisia/ajankohtai ... 1/0/132718

Hyvästi Kassatalo.

Varmaan ihan paikalle sopiva suunnitelma joka varmaan vielä kehittyy kun kaavoitus etenee. Ei nyt suuresti herätä tunteita. Pahoittelut etten kännykällä saa kuvaa, mutta tuolta linkin takaa se paljastuu.
hmikko, Purkki^, Bernheart tykkää tästä
tekijänä Sam33
#89361
Tässä vielä kuva, korkeimmillaan 11-kerroksisia Dixin vieressä.

Kuva

Varmasti ihan paikalleen sopivaa. Ilmeisesti Tikkurin kehittäminen jatkuu edelleen, vaikka tähänkin tulossa jonkin verran liiketilaa.
Purkki^ tykkää tästä
tekijänä hmikko
#89363
Lainaus tuolta sivulta:
Matkakeskuksen asemasillan jatkeeksi on kaavassa osoitettu Ratatien ylittävä kulkuyhteys. Tämän kaavatyön aikana ratkaistaan, onko sillan rakentamiselle ja kulkuyhteydelle perusteita. Suunnittelun aikana ratkaistaan myös polkupyöräpysäköinnin riittävyys Männistönpolun aseman puoleisessa päässä.
Toivottavasti eivät tee siltaa. Se tärvelisi Dixin julkisivun.
tekijänä Purkki^
#89368
Alustavasti näyttää ihan hyvältä! Toivottavasti asematie katetaan Dixille asti, ja mitenhän toi toimii kävelykatuna jos ratikat kulkee siitä myös. Ainakin pitää leventää nykyisestä. Ratikan tuloon on kyllä varmaan vielä niin pitkä aika, että tuo tontti ehtii valmistua sitä ennen.
tekijänä Sam33
#89528
Tikkurilan keskustassa käynnistyy kaksi isoa kiinteistökehityshanketta

Senaatti-kiinteistöjen hanke sijoittuu tontille Kielotie 15, joka kaavassa on yleisten rakennusten korttelialuetta (kaavamerkintä Y). Lisäksi Senaatti-kiinteistöillä on suunnitteluvaraus viereiseen Vantaan kaupungin omistamaan puistoalueeseen. Suunnittelualueen pinta-ala noin 16 000 neliötä. Senaatti-kiinteistöjen omistamalle tontille on tavoitteena toteuttaa asuinrakennuksia, joiden katutasoon sijoitetaan liiketiloja. Rakennusten korkeus on 6-8 kerrosta ja perustellusta syystä osa asuinrakennuksista voi olla myös tätä korkeampia.

....

Vantaan hallinnon monitilatoimistorakennus toteutetaan viereiselle tontille osoitteessa Kielotie 13, joka sijaitsee Vantaan kaupungintalon välittömässä läheisyydessä. Tontilla sijaitseva nykyinen toimistorakennus puretaan.
Uutinen aiheesta

Kaksi uutta kiinteistökehityshanketta, joiden lisäksi alkamassa tuo Cityconin hanke aseman liepeillä sekä Tikkurilan kirkon kortteli. Eli melkoinen vauhti Tikkurilan rakentamisessa jatkuu vielä pitkään. Alunperin suunnitelmissahan oli purkaa ainoastaan tuo Senaatin rakennus, mutta kaupunki sai hankittua omistukseensa kaupungintalon vieressä olevan rakennuksen, mikä mahdollistaa toimistojen rakentamisen siihen. Itse luulin että tuo maistaarin rakennus olisi ollut jo tyhjillään pidempään, mutta uutisen mukaan myös sillä on vielä käyttäjiä.

Molemmista hankkeista järjestetään tulevana syksynä arkkitehtuurikilpailut. Toimistojen pitäisi olla valmiina vuonna 2020, joten rakentamaankin on tarkoitus päästä melko nopeasti.
H.C., Purkki^, jfo tykkää tästä
tekijänä Purkki^
#90326
Tikkurilan Silkistä ainutlaatuinen kaupunkikortteli Vantaalle

Kuva
Havainnekuva: Renor Oy

Tikkurilan Silkin historiallisen korttelin uudistaminen ja peruskorjaaminen on aloitettu Vantaalla. Silkistä muodostuu kaupunkikortteli, jossa on työpaikkoja, koteja sekä monitoimi-, ravintola- ja palvelutiloja saman pihan äärellä. Kortteli sijaitsee Keravanjoen varrella Vantaan Tikkurilassa, vastapäätä tiedekeskus Heurekaa. Kiinteistön omistaa Renor Oy. Renor on sopinut asuntotontin kehittämisestä Skanskan kanssa.

Renor investoi vuosina 1934 - 1965 rakennetun korttelin uudistamiseen ensimmäisessä vaiheessa noin 13 miljoonaa euroa. Tämä sisältää 5000 neliömetrin toimistotilojen rakentamisen lisäksi noin 170 auton paikoitustilat sekä maalämpölaitoksen koko korttelia varten. Nämä työt valmistuvat vuoden 2018 lopussa.

Renor on valmistautunut myös hankkeen kakkosvaiheeseen. Tavoitteena on aloittaa Silkin toisen vaiheen rakennustyöt kesään 2018 mennessä. Tällöin kortteliin toteutetaan monitoimi-, ravintola- ja palvelutiloja. Palvelutilat voivat sisältää myös toimisto- ja liiketiloja.

Renor on sopinut asuntotontin kehittämisestä Skanskan kanssa. Keravanjoen kaareen kauniisti rajoittuva tontti sijoittuu palvelujen ja hyvin yhteyksien keskelle. Silkkiin on suunnitteilla noin 50 asuntoa, joiden markkinointi on tarkoitus aloittaa kevättalvella 2018.

Tikkurila kasvaa ja elävöityy
Tikkurilassa on käynnissä valtava keskustauudistus. Kävelykeskusta laajenee ja kaupunki panostaa julkiseen kaupunkitilaan. Väestömäärän kasvu näkyy katukuvassa. Tikkurilaan on valmistunut viimeisen viiden vuoden aikana 37 kerrostaloa ja liki 20 on rakenteilla. Keskustaan valmistui juuri korkeatasoinen Kirjastopuisto vastikään valmistuneen torin viereen. Seuraava kaupungin suuri kehittämiskohde on Tikkurilan jokiranta, jonka yleissuunnitelma valmistuu tänä syksynä. Ensimmäisiin rakennustöihin päästään ensi vuonna.

”Renor Oy:n aloittamat Tikkurilan Silkin uudistustyöt samanaikaisesti kaupungin toimien kanssa jokirannan kehittämisessä takaavat, että Tikkurilan jokirannasta tulee kaupunkikuvallisesti korkeatasoinen ja elävä osa Tikkurilan keskustaa”, summaa Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä.
http://www.vantaa.fi/uutisia/kaikki_uut ... 1/0/133864
jfo tykkää tästä
  • 1
  • 69
  • 70
  • 71
  • 72
  • 73
  • 83