Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Kantti
#87764
Avasin projektille oman ketjun. Tämän olisi voinut tehdä jo aikaisemmin.

Olin torstaina Itäsen Pitkäkadun varrella olevassa Kosken leipomon pahvimukikahvilassa kaffella ja mustikkakermamunkilla. Äkkiä rämähti ja lattia tärisi niin, että pahvimuki oli pudota kädestä. Kahvilasta on noin 100m Sepänkatu 5:n projektityömaalle joka on tiukkaa suomalaista peruskalliota. Sieltähän se kajahti! Tontilla tullaan ammuskelemaan vielä paljon rakennuksista valittaneiden naapuritalojen harmiksi.

Kuva
sw tykkää tästä
Avatar
tekijänä TurkuCubed
#88184
Kallion räjäyttely on jatkunut
Kuva
Kuva
Tuo kai sitten varmistaa mikä versio tontille tulee
Kuva
Avatar
tekijänä MindW
#88191
Havainnekuvasta päätellen turkulainen kaupunkisuunnittelu ei ole muuttunut mihinkään 60:ssä vuodessa.
Sisu tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#89043
Sepänkatu 5 kolme päivää sitten. Kallioon on räjäytetty riittävän syvä monttu, josta aletaan ponnistamaan ylöspäin.
Kuva

Kuva

Kuva

Tällaiselta naapuritonttien mieliharmi valmistuttuaan näyttänee?
Kuva
Avatar
tekijänä grendy
#89053
Onko Turussa niin hiljaista, että tällainen projekti ansaitsee oman ketjunsa? ;)
tekijänä paavali
#89054
Hiljaista ei todellakaan ole, jos olet yhtään asiaa seuraillut. Oma asiansa sitten on, tarvitseeko omaa ketjuaan.
Avatar
tekijänä Kantti
#89056
Jos pitää siitä, että mahdollisimman moni projektit ovat yhdessä ketjussa mukavasa sekamelskassa, josta on vaikeaa löytää etsimäänsä yksittäistä tapausta halutessaan, niin mikäs siinä, sitähän Turun projekteissa piisaa. Omasta mielestä Turun projekteja olisi pitänyt alkaa pätkimään jo kauan sitten. Lisäksi etukäteen ei voi tietää millaiseksi tapaus muodostuu edetessään.

Ja onhan Tampereella Santalahden "ketju" jossa on peräti 4 vastausta! :D
No onhan se Santalahti vasta alkamassa...
tekijänä Dankos
#89063
Yksi vaihtoehto voisi olla uusi ketju tyyliin "Keskusta-alueen täydennysrakentaminen" johon voisi yhdistää nämä muutamat erilliset täydennysrakentamisen projektit. Jaottelu saattaisi muuttua selkeämmäksi.
Avatar
tekijänä grendy
#89067
Njoo yhtään enempää irvailematta yksi perus bulkkitalo ei vaan omien "kriteereiden" perusteella ansaitse omaa ketjua. Santalahti tulee olemaan kuitenkin tuhansien ihmisten uusi alue, johon nousee kymmeniä bulkkitaloja ;)
Janne76 tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#89081
Sepänkatu 5:n projektista alettiin kirjoitella jo 4 vuotta sitten viewtopic.php?f=23&t=223&start=2241 jolloin tontilla tehdyt lehmänkaupat nousivat julkisuuteen. Omaa ketjua tehdessä en laiskuuttani jaksanut penkoa vanhoja viestejä. Jos koko setti olisi ollut omassa ketjussa, projetkin seurannasta olisi tullut kokonainen ja ehyt kommervenkkeineen.

Silloin tällöin putkahteleva termi "bulkkitalo" vaatisi omasta mielestä selvennystä tai määrittämistä. Mitä tarkoittaa bulkkitalo? Omasta mielestä Turun keskustaan ei ainakaan omistusasunnoiksi "bulkkitaloja" ole rakennettu. Onko bulkkitalotermille vaikkapa neliöhintakriteeri joka rajaisi mikä on bulkkia, mikä ei? Millainen on bulkkitalo, onko kyse ulkoisesta hahmosta vai mistä?

Pienen nopean otannan pohjalta, jossa oli uusia asuntoja sekä Turun keskustasta että keskustan reunalta vähän kauempaakin, väliltä 42,5m² -80m², neliöhinnan keskiarvo oli 4712,22€. Korkein neliöhinta otannassa (11kpl) oli 6600€/m² ja alin 3406,12€/m².

Sepänkatu 5:stä myynti-ilmoituksia ei ollut, ei pääse vertailemaan vielä. Onko Sepänkadun talot bulkkia vai jotakin muuta, taitaa olla näkökulma-asia. Itse uskon nämä talot rakennettavan laadukkaasti ja hyvin, paljolti samoista lähtökohdista kuin ydinkeskustaan viime aikoina tehdyt rakennukset on rakennettu. Jatkossa nähdään millaisia taloista tulee, onko havainnekuvien ja julkisivupiirroksen perusteella lätkäisty bulkkitalo luonnehdinta osunut paikalleen?
tekijänä Sisu
#89088
Kyllähän nettifoorumilla annetut näkemykset bulkki vai ei perustuvat lähes täysin ulkonäköön. Julkkarikuvasta ei voi päätellä millainen sisus on, miten kalliita pintamateriaaleja on käytetty ja millaisia teknisiä järjestelmiä löytyy.

Hyvä esimerkki tästä on Kupittaanpuisto. Puolet taloista on täysin vuokrakäyttöön ajateltuja edullisista materiaaleista tehtyjä, puolet "korkean profiilin" kovan rahan asuntoja joissa pintamateriaalit maksavat tuplat bulkkiin verrattuna. Lateksi nyt on lateksia, mutta laatat, kalusteet, parketit yms.
Avatar
tekijänä Kantti
#89093
Sisu kirjoitti:Kyllähän nettifoorumilla annetut näkemykset bulkki vai ei perustuvat lähes täysin ulkonäköön. Julkkarikuvasta ei voi päätellä millainen sisus on, miten kalliita pintamateriaaleja on käytetty ja millaisia teknisiä järjestelmiä löytyy.

Hyvä esimerkki tästä on Kupittaanpuisto. Puolet taloista on täysin vuokrakäyttöön ajateltuja edullisista materiaaleista tehtyjä, puolet "korkean profiilin" kovan rahan asuntoja joissa pintamateriaalit maksavat tuplat bulkkiin verrattuna. Lateksi nyt on lateksia, mutta laatat, kalusteet, parketit yms.
Jep. Kupittaan talot ovat päällisinpuolin silti samanlaisia, määritteelepä sitten bulkiksi tai ei.
Avatar
tekijänä Kantti
#90049
Keskemmällä tonttia oleva rakennus nousee ensin.
Kuva

Kuva