Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talot eivät ole kaikki kaikessa. Raideliikenne, puistoalueet ja muut kaupunkikuvalliset projektit saavat aikaan keskustelua täällä.
tekijänä slette
#88619
Pyöröovi kirjoitti:Ihme jossittelua taas. Totuus kuitenkin on, että Espoo halusi nimenomaan metron, ei maan päälle olemassaolevaan katuverkkoon tungettua pikaraitiovaunua. Aika monet tiet ja väylät olisi pitänyt vetää uusiksi, enkä usko espoolaisten moista toivoneen.
Espoon kaupunginvaltuuston päätös haluta kokonaan tunnelissa kulkeva metro ei välttämättä ole ollut kovin valistunut siltä osin, miten se valmisteltiin. Teetetyistä selvityksistä ja käydystä keskustelusta paistaa läpi se, ettei muita vaihtoehtoja haluttu selvittää realistisella tavalla, vaan selvitysten ennakkoon päätettynä tarkoituksena oli lähinnä tuoda esille perusteita sille, miksi pitäisi valita juuri tunnelissa kulkeva metro.

Toisaalta sikäli kun tavoitteena oikeasti on ollut tieverkon pitäminen entisellään, niin aika kovan hinnan espoolaiset joutuvat maksamaan siitä, ettei siihen tuttuun kokoojakatuun tai kaupunkimotariin suojaviheralueineen tule muutoksia.
Clepe tykkää tästä
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#88623
slette kirjoitti: Espoon kaupunginvaltuuston päätös haluta kokonaan tunnelissa kulkeva metro ei välttämättä ole ollut kovin valistunut siltä osin, miten se valmisteltiin. Teetetyistä selvityksistä ja käydystä keskustelusta paistaa läpi se, ettei muita vaihtoehtoja haluttu selvittää realistisella tavalla, vaan selvitysten ennakkoon päätettynä tarkoituksena oli lähinnä tuoda esille perusteita sille, miksi pitäisi valita juuri tunnelissa kulkeva metro.

Toisaalta sikäli kun tavoitteena oikeasti on ollut tieverkon pitäminen entisellään, niin aika kovan hinnan espoolaiset joutuvat maksamaan siitä, ettei siihen tuttuun kokoojakatuun tai kaupunkimotariin suojaviheralueineen tule muutoksia.
Espoo ryhtyi rakentamaan metroa, koska se halusi rakentaa metron. Sen piti olla kätevä oikopolku kaupungistumiseen ilman pyhän autoilun ja yksilönvapauden rajoittamista. Asenneilmapiiri erosi huomattavasti nykyisestä, joten pinnalla kulkeva rata vertautui espoolaispäättäjien mielissä lähinnä Helsingin museoratikoihin. Mieluummin he suunnittelivat modernistisen tunnelin suoraan pääkaupungin ytimeen, jotta voisivat vain odotella uusien asukkaiden saapumista moottoriväylien tornitaloihin.

MItään pintavaihtoehdon halvempia hintoja ei tarvinnut espoolaisille edes tuoda esiin, sillä kätevä ja huomaamaton metro oli todellisuudessa ainoa vaihtoehto radaksi. Metron jatke ja laiturien lyhentäminen toki jäivät kovin kyseenalaisiksi päätöksiksi.
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#88628
Harvaan rakennetussa Etelä-Espoossa pääosan asemista sijoittaminen pinnalle ei myöskään olisi ollut mitenkään mahdoton tavoite.
Ei varmaan jos ne asemat voisi sijoittaa mihin tahansa harvaan asutussa Espoossa. Joukkoliikenteen runkolinjojen asemien nyt vain kuitenkin tulee sijaita sellaisessa paikassa, jossa niiden vaikutusalueella (=lyhyt kävelymatka) asuu ja käy töissä mahdollisimman paljon ihmisiä. Eli vaikka Espoo olisi kuinka harvaan rakennettu tahansa, asemat pitää siitä huolimatta rakentaa juuri niihin harvoihin tiheästi rakennettuihin kohtiin. Tapiolasta, Matinkylästä, Keilaniemestä tai edes Otaniemestä ei löydy sellaista rakentamatonta aluetta, johon pinta-aseman ratoineen olisi voinut sijoittaa. Urheilupuistoon ehkä.

Metroasema jossain moottoritien risteyksessä jonne sen voisi kohtuullisen halvalla (koska moottoritieliittymäthän eivät tunnetusti maksa mitään...) rakentaa ei hyödytä ketään.
tekijänä kaupunkilainen
#88629
arkkinikkari kirjoitti:

Toisaalta metron takia ollaan pistetty Tapiolan ja Matinkylän keskuksia uuteen uskoon, joten pintarata oltaisiin voitu samalla mahduttaa sekaan, vaikka betonikaukalossa.
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#88632
No piirrä kartalle viiva, johon sen pintaradan olisi voinut vetää. Länsiväylän yhteyteen voisi ehkä teoriassa mahtua, mutta silloin pitäisi rakentaa kaikki liittymät uusiksi ja asemat tulisivat kauas kaikesta. Eli ihanan kallista ja täysin hyödytöntä.

Kyllä nämä vaihtoehdot aika tarkkaan tutkittiin siinä 50 vuodessa mitä Länsimetroa jahkailtiin. Etelä-Espooseen ei saa järkevästi toimivaa raskaraidetta millään muulla tavalla kuin tunneloimalla.

Länsimetro on kaukana täydellisestä ratkaisusta, mutta tarjolla olevista vaihtoehdoista se on paras. Pintametro taas olisi se kaikkein huonoin; siinä yhdistyy sekä pinnalle rakentamisen että raskasraiteen ongelmat ainutlaatuisen surkealla tavalla.
veka tykkää tästä
tekijänä kaupunkilainen
#88633
arkkinikkari kirjoitti:No piirrä kartalle viiva, johon sen pintaradan olisi voinut vetää. Länsiväylän yhteyteen voisi ehkä teoriassa mahtua, mutta silloin pitäisi rakentaa kaikki liittymät uusiksi ja asemat tulisivat kauas kaikesta. Eli ihanan kallista ja täysin hyödytöntä.

Jos sitä metroa kerran suunniteltiin 50 vuotta, nin pintalinjaukselle olisi voinut tehdä varauksen, mikä olisi mahdollistanut nopean rakentamisen.

Etelä-Espoossa on toimiva ja nopea bussiliikenne, joten mitään pakkoa maanalaisen metron rakentamiselle ei ollut.
tekijänä tontzae
#88634
Metro tunnelissa kallein rakentaa mutta hyödyt tulee myöhemmin. liikennöinti vakaata sään puolesta, rata ei syö kaavoitettava maata etc. nää hyödyt luettavissa raporteissa.
Turha oikeestaan edes jauhaa kun tunneli tehty ja kiskot paikallaan. Louhinnassa saatu kiviaineshyödynnetty.
Espoo teki hyvän päätöksen, maanalainen. Itä-Helsingissä pintametro rajoittaa kaavoitusta etc.
Halvinta ratkaisua ei kannata valita, oli opetus tässä kohtaa;-)
veka tykkää tästä
Avatar
tekijänä Clepe
#88636
arkkinikkari kirjoitti:No piirrä kartalle viiva, johon sen pintaradan olisi voinut vetää. Länsiväylän yhteyteen voisi ehkä teoriassa mahtua, mutta silloin pitäisi rakentaa kaikki liittymät uusiksi ja asemat tulisivat kauas kaikesta. Eli ihanan kallista ja täysin hyödytöntä.

Kyllä nämä vaihtoehdot aika tarkkaan tutkittiin siinä 50 vuodessa mitä Länsimetroa jahkailtiin. Etelä-Espooseen ei saa järkevästi toimivaa raskaraidetta millään muulla tavalla kuin tunneloimalla.

Länsimetro on kaukana täydellisestä ratkaisusta, mutta tarjolla olevista vaihtoehdoista se on paras. Pintametro taas olisi se kaikkein huonoin; siinä yhdistyy sekä pinnalle rakentamisen että raskasraiteen ongelmat ainutlaatuisen surkealla tavalla.
Etelä-Espoossa oli pintametrolle varaus, koska pintametro oli suunnitelmissa lähes 50 vuotta ennen kuin lapio iskettiin maahan. Oikeastaan ainoa haastava kohta on maisemallisesti herkkä Otsolahti. Otaniemi olisi tosin jäänyt kokonaan ilman asemaa ja Keilaniemen asema olisi ollut syrjässä. Mutta noin muuten Tapiolasta eteenpäin pintaradan olisi voinut toteuttaa maan pinnalla joka tapauksessa. Mitään kalliita muutoksia katuverkkoon ei olisi vaadittu koska nämä asiat oli otettu huomioon maastovarauksina.

https://drive.google.com/open?id=1q4Ray ... sp=sharing
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#88637
Eli Tapiolasta eteenpäin ja Matinkylässä taas maan alle, jotta asema saadaan lähelle ihmisiä. Pintarataa yhteensä n. 10% koko matkasta, tuloksena merkittävä määrä uusia eritasoliittymiä ja estevaikutusta ja kalliit nousut maanpinnan läpi.

Ei kuulosta kovin fiksulta tai kertaluokkaa halvemmalta ratkaisulta.

ps. tuo sinun linkkisi ei näytä toimivan.
tekijänä xoop
#88641
Pyöröovi kirjoitti: Espoo ryhtyi rakentamaan metroa, koska se halusi rakentaa metron.
Espoo ryhtyi rakentamaan metroa, ettei itäosilleen olisi käynyt östersundomeja. Päättäjille esitetyt metron viralliset vaihtoehdot olivat täysin toteuttamiskelvottomia huumorivaihtoehtoja, jonka ansiosta tämä oranssi vitsi saatiin naurettavalla kustannusarvauksella tulille.
tekijänä kaupunkilainen
#88642
arkkinikkari kirjoitti:Eli Tapiolasta eteenpäin ja Matinkylässä taas maan alle, jotta asema saadaan lähelle ihmisiä. Pintarataa yhteensä n. 10% koko matkasta, tuloksena merkittävä määrä uusia eritasoliittymiä ja estevaikutusta ja kalliit nousut maanpinnan läpi.

Ei kuulosta kovin fiksulta tai kertaluokkaa halvemmalta ratkaisulta.

ps. tuo sinun linkkisi ei näytä toimivan.
Ei, vaan pintavaihtoehto olisi noussut maan pinnalle Lauttasaaren jälkeen ja kulkenut koko loppumatkan pinnalla. Tapiolaan ja Matinkylään oltaisiin rakennettu betonikaukalot Herttoniemen ja Itäkeskuksen tavoin.

Pintarakentamisen kustannukset olisivat olleet huomattavasti matalammat kuin maanalaisten asemien rakentamiskustannukset, koska maanalaiset asemat ovat kallita ja monimutkaisia rakennelmia verrattuna siltoihin.
Avatar
tekijänä Clepe
#88644
kaupunkilainen kirjoitti:
arkkinikkari kirjoitti:Eli Tapiolasta eteenpäin ja Matinkylässä taas maan alle, jotta asema saadaan lähelle ihmisiä. Pintarataa yhteensä n. 10% koko matkasta, tuloksena merkittävä määrä uusia eritasoliittymiä ja estevaikutusta ja kalliit nousut maanpinnan läpi.

Ei kuulosta kovin fiksulta tai kertaluokkaa halvemmalta ratkaisulta.
Ei, vaan pintavaihtoehto olisi noussut maan pinnalle Lauttasaaren jälkeen ja kulkenut koko loppumatkan pinnalla. Tapiolaan ja Matinkylään oltaisiin rakennettu betonikaukalot Herttoniemen ja Itäkeskuksen tavoin.

Pintarakentamisen kustannukset olisivat olleet huomattavasti matalammat kuin maanalaisten asemien rakentamiskustannukset, koska maanalaiset asemat ovat kallita ja monimutkaisia rakennelmia verrattuna siltoihin.
Juuri näin Tapiolassa ja Matinkylässä betonikaukalo muualla pinta-/ilmarata. Alkuperäinen hinta-arvio tuskin olisi ollut matalampi (koska virallisesti molemmat vaihtoehdot olivat saman hintaisia), mutta hinta-arviossa oltaisiin pysytty paljon paremmin kuin yllätyksiä täynnä olevassa tunneliseikkailussa.
arkkinikkari kirjoitti: ps. tuo sinun linkkisi ei näytä toimivan.
Tässä uusi yritys:
https://drive.google.com/open?id=1q4Ray ... sp=sharing
tekijänä hmikko
#88661
pallo kirjoitti: Niin, tuossa tarvittaisiin sitten toinen haara keilaniemi-otaniemi-leppävaara. Toisaalta tämä olisi saatu varmaan samalla hinnalla, mitä länsimetro maksaa nyt.
Miten niin tarvittaisiin? Ei Länsimetro nytkään mene Leppävaaraan. Otaniemi jäisi liitynnän varaan, mutta niin jää moni muukin paikka, mm. Olari, sekä toteutuneessa että Clepen linjauksessa. Sitä paitsi Keilaniemi - Otaniemi - Leppävaara -reitille on tulossa raiteet, eli Raide-Jokeri. Pintaversiossa vaihto Keilaniemessä olisi voitu järjestää vahän helpommaksi kuin nyt tuleva vaihto tunneliin.
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#88662
Otaniemen ohittaminen olisi ollut vihoviimeinen virhe; Otaniemi tulee olemaan yksi Länsimetron tärkeimmistä asemista, ellei tärkein (siis jos lasketaan paikallisia matkustajia, ei liityntäliikennettä). Myös Keilaniemen asema jää tuossa Clepen kartan versiossa auttamattoman syrjään; Fortumin tornille on matkaa yli 600 metriä, ja käytännössä Keilaniemen pohjoisosan toimistot olisivat jo liityntäliikenteen varassa.

Ei jatkoon.
Pyöröovi tykkää tästä
  • 1
  • 26
  • 27
  • 28
  • 29
  • 30
  • 33