Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä Ozie
#87398
Taas hieman tilanne updatea. Niinkun Janne_H:n kuvasta näkyykin niin katon rakenteita alkaa paljastua ja asunnot alkaa siirtymään viimeistelytöihin sisätiloihin. Kattopihalla on vielä ulkotyöt menossa.

Kauppakeskus alkaa olla valmiina, kun tilatkin on luovutettu ja liikkeissä alkaa tavaroittaminen kiihtymään. Otsolahdelle päin tulevat näytöt saadaan lähiaikoina käyttöön ja käytävien kalusteita alkaa ilmaantumaan. Muutamia yllätyssektori vielä tulossa, joita ei paljasteta :)

Avajaisiin aikaa kaksi viikkoa ja rytinä on aikamoista.
tissot tykkää tästä
tekijänä jake
#87401
Kiitos Ozie. Tiedätkö muuten, missä tahdissa Tapionaukion puolella olevat ulkoalueet saadaan valmiiksi? Saadaanko keskuksen itäpuoli jo nyt lähiaikoina kerralla kuntoon vai jatkuuko työt silläkin puolella (länsipuolen ohella) kunnes koko kompleksi Ainoa kolmosineen ja bussiterminaaleineen on parin kolmen vuoden päästä valmis? Tällä hetkellähän liikenneympyrän ja Ainoan välinen alue on vielä aika karu näky, kuten tapiolakamera.fin kuva alla näyttää.

Kuva
tekijänä Ozie
#87422
jake kirjoitti:Kiitos Ozie. Tiedätkö muuten, missä tahdissa Tapionaukion puolella olevat ulkoalueet saadaan valmiiksi? Saadaanko keskuksen itäpuoli jo nyt lähiaikoina kerralla kuntoon vai jatkuuko työt silläkin puolella (länsipuolen ohella) kunnes koko kompleksi Ainoa kolmosineen ja bussiterminaaleineen on parin kolmen vuoden päästä valmis? Tällä hetkellähän liikenneympyrän ja Ainoan välinen alue on vielä aika karu näky, kuten tapiolakamera.fin kuva alla näyttää.
Kuvan ylälaidassa oleva torninosturi puretaan maanantaista alkaen ja tuossa keskellä kuvaa näkyy jo runko nousevan Ainoan erillisellä ravintolarakennukselle, mihin tulee ensi kesänä Sandron ravintola. Ravintolan valmistumisen jälkeen kävelykatuosuus Ainoan edessä pääsee koko komeuteensa. Työmaaparakkien määrä vähentyy myös pikkuhiljaa kauppakeskuksen ja asuntojen valmistuessa. Merituulentie jää kuitenkin työmaa-alueeksi, mutta aluetta tullaan siistimään vielä ennen kesää. Bussiterminaali ja Merituulentie pitäisi saada auki ensi vuoden syksynä.

Purkutyöt on edennyt Itätuulentieltä siten, että Itätuulentie 6 ja 8 alkaa olla purettuina. Stockmannin nykyisen tavaratalon purku alkaa huhtikuun alussa ja Itätuulentie 4 puretaan myös jossain vaiheessa.

Ps. Stockmannin Sampokujalta näkee hyvin purkutyömaan aitojen sisälle.
tekijänä jake
#87479
Tiedätkö Ozie ollaanko Vesiputoustalon edessä olevan altaan sekä sen olevan, lähes aina tyhjän bussiparkkialueen paikalle tekemässä jotain väliaikaista siistimistä vai jäävätkö nekin odottamaan sitä kunnes ko. alueen kaavaratkaisu (teatteri vai uuden suunnitelman mukaan asuntoja) joskus vuonna X valmistuu? Alue on ollut yhtä epämääräistä kaatopaikkaa jo monta vuotta ja tuntuu ettei kaupungilla ainakaan ole kiire alueen valmiiksisaattamiseen.
tekijänä Ozie
#87481
jake kirjoitti:Tiedätkö Ozie ollaanko Vesiputoustalon edessä olevan altaan sekä sen olevan, lähes aina tyhjän bussiparkkialueen paikalle tekemässä jotain väliaikaista siistimistä vai jäävätkö nekin odottamaan sitä kunnes ko. alueen kaavaratkaisu (teatteri vai uuden suunnitelman mukaan asuntoja) joskus vuonna X valmistuu? Alue on ollut yhtä epämääräistä kaatopaikkaa jo monta vuotta ja tuntuu ettei kaupungilla ainakaan ole kiire alueen valmiiksisaattamiseen.
Bussiparkkialue taitaa olla käytössä niin kauan kun tuo Merituulentien terminaali valmistuu syksyllä 2018. Allas pysynee varmaankin työmaa-alueena. Taitaa tuo alue tulla lähinnä asuinrakentamiselle ja Satakieli-talo (aikaisemmassa kuvassa keskellä ylhäällä) myös purkuun. Tarkoitus tuota työmaa-aluetta siivota keväällä ja kesällä kun asunnot valmistuu ja rakennustyöt siirtyy kauemmas. Kieltämättä aika kaatopaikkamaisessa kunnossa tuo alue.

Kuvassa olevan torninosturin purku alkoi myös siis perjantaina ja työmaaparakkeja viedään pois sitä myötä kun tarve vähenee.
tissot tykkää tästä
tekijänä Ozie
#87570
Tapiolan uusi ostoskeidas sekoittaa kilpailupakan – kunhan vain länsimetro valmistuisi

Tapiolan kauppakeskuksen laajennus valmistuu maaliskuun puolivälissä. Sen jäljiltä Tapiolassa avautuu Helsingin Kampin kokoinen, moderni ostosparatiisi, jossa ensimmäisenä koko maassa on myös kaikkien liikkeiden yhteinen noutopiste.

AIDOT viherkasviseinät koristavat puolentoista viikon päästä avautuvan Tapiolan uuden ostoskeskuksen seiniä. Niin kova kysyntä on seinien tekijällä ollut, että osa kasveistakaan ei ole ehtinyt vielä täysin kasvun vauhtiin päästä.

Uuden kasvun kynnyksellä on myös kauppapaikka Tapiola. Tapiola tekee vahvaa paluuta Espoon sydämeksi, kun Ainoa- kauppakeskuksen laajennusosa avautuu ja länsimetro lopulta nytkähtää liikkeelle.

”Odotukset ovat korkealla”, sanoo Ainoan kaupallinen johtaja Kirsi Borg, kun hän esittelee viittä vaille valmiita tiloja.

Maaliskuun puolivälissä keskuksessa avautuu 50 uutta liikettä. Niistä 13 on ravintoloita ja kahviloita.

”Stockmannin uusi tavaratalo on tietysti keskuksen lippulaiva. Jos meillä oli kävijöitä viime vuonna 2,7 miljoonaa, odotamme, että tänä vuonna määrä nousee jopa viiteen miljoonaan ”, Borg esittelee.

AINOA luovutettiin virallisesti viime tiistaina. Vielä keskiviikkona kompastelua sähköjohtoihin piti silti varoa.

Luvassa on kuitenkin skandinaavista ilmettä ja sisustusarkkitehti Vertti Kiven kädenjälkeä: puupintaa, väljyyttä ja valoa.

Kauppakeskuksen levähdyspaikoissa on puhelimien latauspisteitä, Stockmannilla on myös taulutietokoneita asiakaskäytössä.

Työpaikkoja uusi keskus tarjoaa 750, kun vanhassa osassa niitä on 200.

STOCKMANNIN uuden tavaratalon elintarvikemyymälää somistaa vaikuttava tiiliseinä.

Tavaratalon johtaja Petri Mielonen puhkuu myös intoa.

”Tästä tulee makein Stockmannin Herkku koko maassa. Palvelutiskistä saa jopa yli 300:aa erilaista juustolajia. Laajennamme aukioloaikoja: arkisin avaamme kello 7 ja suljemme 23.00. Palvelulinjastot ovat myös iltaisin auki sulkemiseen asti.”

Mielosen mukaan Stockmann on sijoittanut tavarataloon yhteensä 10 miljoonaa euroa ja palaa taas palvelevaksi tavarataloksi.

”Haastattelin ennen uuden tavaratalon valmistumista 200 asiakasta. Asiakkaat haluavat lisää palvelua. Emmekä vain puhu paranevasta palvelusta, vaan palkkaamme myös kymmeniä uusia myyjiä.”

KAUPPAKESKUS on laajennuksen jälkeen Helsingin Kampin kokoinen. Ainoassa on jopa ensimmäisenä koko maassa kaikkien liikkeiden yhteisnoutopiste, josta voi hakea myös verkkokauppaostokset.

Investoinnin arvo on puoli miljardia euroa. Tähän mennessä rahaa on käytetty 300 miljoonaa euroa.

Investoijalle, Lähi-Tapiolalle, panostus on kautta aikojen suurin. Rakentaja on ostoskeskuskonkari SRV.

Keskuksen päälle on rakennettu myös 128 asuntoa, joista valtaosa on myyty. Vuonna 2019 valmistuu vielä 200 asuntoa lisää.

ENSIMMÄINEN osa kauppakeskuksesta valmistui vuonna 2013, ja viimeisen vaiheen on määrä päättyä vuonna 2019.

”Kun kaikki on valmista, myymälöitä on yhteensä jo yli sata ja kävijämäärä nousee yhdeksään miljoonaan”, Borg ynnää.

Borg myöntää, että metron viiveet harmittavat, mutta kauppa on käynyt muutoinkin. Myynti kasvoi viime vuonna 11 prosenttia.

Ainoa panee myös Espoon kauppakisaa uusiksi.

”Sellolla on oma vaikutusalueensa, ja Iso Omena painii ihan omassa kokoluokassaan. Me satsaamme viihtyisyyteen, laatuun ja maan parhaaseen asiointikokemukseen. Tapiolahan on ollut kaupan ja kulttuurin keskus jo 1960-luvulta alkaen, eli ei Tapiola ole uusi kauppapaikka”, Borg painottaa.

MARKKINOINNIN professori Arto Lindblom Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta uskoo, että pääkaupunkiseudulla on kauppakeskuksilla yhä hyvin tilaa kasvaa.

”Muuttoliike jatkuu”, Lindblom muistuttaa.

”Kriittinen tekijä kauppakeskuksen menestykselle on juuri saavutettavuus eli sijainti hyvien julkisten kulkuyhteyksien, kuten metron varrella. Tärkeää on myös kyky erottautua muista palvelutarjonnalla. Tässä ankkuriyrityksillä on keskeinen rooli”, Lindblom sanoo.
http://www.hs.fi/talous/art-2000005113870.html

Artikkelissa myös videota ja kuvaa sisätiloista. Tänään saatiin 68 neliön screeni käyttöön. Länsituulen loput työmaaseinät purettu vaiheiden välistä ja M-tason kattotyöt viimeisiä asennuksia vaille valmiita. Julkisivun valomainos, valaisin ja kaiutinasennukset vielä menossa. Sisäpuolella lähinnä viimeistelyitä, liikkeiden kasaamista ja kalusteiden asennuksia. Viikko aikaa avajaisiin ja työpäivät alkaa lähestyä viittätoista tuntia :shock:
tissot tykkää tästä
tekijänä hmikko
#87572
Ozie kirjoitti:
Tärkeää on myös kyky erottautua muista palvelutarjonnalla. Tässä ankkuriyrityksillä on keskeinen rooli”, Lindblom sanoo.
Kuten K-supermarketilla. Eroaa täysin Redistä ja Triplasta ja mainitusta Kampista.
tekijänä Ozie
#87591
hmikko kirjoitti:
Ozie kirjoitti:
Tärkeää on myös kyky erottautua muista palvelutarjonnalla. Tässä ankkuriyrityksillä on keskeinen rooli”, Lindblom sanoo.
Kuten K-supermarketilla. Eroaa täysin Redistä ja Triplasta ja mainitusta Kampista.
Nooh, en usko että kukaan uskaltaa lähteä rakentamaan kauppakeskusta missä ei olisi jotain ns. varmoista toimijoista. Ankkuritoimijat suhteellisen usein on kuitenkin isoja ketjuja kun harvoin kukaan vuokraa Pertsan ruokakaupalle 3000 neliötä. Toinen päivittäistavaraliike on sitten taas Stockmannin herkku, jota ei kovin monesta kauppakeskuksesta löydykkään. Nykyään kun kauppakeskuksissa on 2-3 päivittäistavaraliikettä niin aika ihme jos kumpikaan ei ole Keskon tai S-ryhmän. Lidl alkaa myös löytymään pääkaupunkiseudulla jo jokaisesta kauppakeskuksesta. Päivittäistavaralla on siis mielestäni hyvin vaikeaa lähteä erottautumaan muista, ellei tuo jotain ulkomaalaista isoa ketjua ensimmäisenä Suomeen. Harvalla on sitten taas kiinnostusta avata vaan yhtä (niinkun Lidl aikoinaan), joten jossain vaiheessa näistä pukkaa tulla massaa.
tekijänä hmikko
#87592
Ozie kirjoitti:Ankkuritoimijat suhteellisen usein on kuitenkin isoja ketjuja kun harvoin kukaan vuokraa Pertsan ruokakaupalle 3000 neliötä.
Tää oli vähän niinkun pointtini, eli että tuon Lindblomin höpinä erottautumisesta on höpinää. Ankkurit on isoja ketjuja, jotka on samat joka paikassa. Ja näissä kauppakeskuksissa suunnilleen kaikki muukin on ketjua, joka on samaa joka paikassa. Joka keskuksessa ei ole ihan joka ketjua, mutta joka keskuksen tarjonta koostuu ketjuista. Jokunen ravintola on, jolla ei ole muita toimipaikkoja.
Ozie tykkää tästä
tekijänä Jukki
#87604
Stockmannia tuossa varmaan tarkoitettiin. Sitä ei löydy joka paikasta, ja on ainakin itselleni jonkinlainen vetonaula. Miestenvaatteita saa huonosti muualta.
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#87697
Tuli käveltyä lounastauolla uuden Ainoan läpi, ja pitää kyllä sanoa että kaikesta paistaa se, että tälläkin hetkellä ollaan vasta hyvin alkuvaiheessa.

Esimerkiksi kunnon yhteydet kerrosten välillä puuttuvat täysin; liukuportaat ovat Stockan keskellä ja järjestetty vielä siten, että katutasolta (tais siis Tapiolan vanhan keskustan tasolta) herkkuun mennäkseen pitää kiemurrella kapeita myymäläkäytäviä pitkin. Hissillä pääsee, mutta ainakin nyt avajaisten aikaan hissikorit olivat liian pienet kun lastenrattaiden kanssa pyörivät äidit yrittivät tunkea kyytiin. Käveltäviä portaita ei ole lainkaan.

Eli jäädään odottamaan Ainoa 3:n valmistumista joskus parin vuoden kuluttua...
tekijänä tissot
#87700
Kyllähän tuolla ruokatauon aikoihin aika hyvin työmiehiä todellakin vielä pyöri.
Stockmannin miesten osasto oli omaan silmään pienempi kuin odotin ja muut perus hönttä ketjut yhtä kahta liikettä lukuunottamatta koko Ainoassa ei henk koht oikein vakuuttanut. Voihan sitä tietenkin kysyä yrittääkö Tapiola nyt varsinaisesti Helsingin keskustassa asuvia houkutellakaan kaupoille. Omasta puolestani löydän kyllä aina tekosyyn Tapiolassa käymiseen.
Mutta noin yleisesti ihan hieno tuosta Tapiolassa on tulossa kun kirjokannen asunnot ovat valmiit ja päästään eroon niistä vanhan stockan edessä olevista kaakelitaloista. Sinäänsä harmi että ruokapaikat jossain määrin keskittyy Ainoaan, mutta se on helppo nyt huudella kun ei Tapiolan alueella enää asu.
tekijänä Ozie
#87708
arkkinikkari kirjoitti:Tuli käveltyä lounastauolla uuden Ainoan läpi, ja pitää kyllä sanoa että kaikesta paistaa se, että tälläkin hetkellä ollaan vasta hyvin alkuvaiheessa.

Esimerkiksi kunnon yhteydet kerrosten välillä puuttuvat täysin; liukuportaat ovat Stockan keskellä ja järjestetty vielä siten, että katutasolta (tais siis Tapiolan vanhan keskustan tasolta) herkkuun mennäkseen pitää kiemurrella kapeita myymäläkäytäviä pitkin. Hissillä pääsee, mutta ainakin nyt avajaisten aikaan hissikorit olivat liian pienet kun lastenrattaiden kanssa pyörivät äidit yrittivät tunkea kyytiin. Käveltäviä portaita ei ole lainkaan.

Eli jäädään odottamaan Ainoa 3:n valmistumista joskus parin vuoden kuluttua...
Tavallaan Ainoa 2 sai 1. Vaiheen valmiiksi, eli nyt pääsee M-tasolle liukuportaita pitkin ensimmäisen vaiheen puolelta. Tosiaankin tuo 3. vaihe täydentää sitten nuo liukuporrasyhteydet tuolle uudelle puolelle, joten aulat on melko pieniä vielä. Porukkaa oli tänään melko paljon ja eiköhän ryysis helpota kun ihmiset oppivat että myös ensimmäisen vaiheen puolelta pääsee kätevästi M-tasolle. Nyt moni yritti uudelta puolelta päästä esim. Herkkuun.
  • 1
  • 19
  • 20
  • 21
  • 22
  • 23
  • 29