Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä veka
#86146
arkkinikkari kirjoitti:Mikä tämän kilpailun virallinen status muuten on? Onko tällä Buchardilla jonkinlainen suunnitteluvaraus tälle sijainnille (tonttiahan ei ole olemassa, sillä kaavoitus on pahasti kesken), vai onko hän järjestänyt kilpailun enemmän tai vähemmän omaksi huvikseen ilman kaupungin siunausta?
Kilpailu on sentään SAFA:n kilpailukalenterissa, jossa on tällainen kuvaus: "AB Invest A/S järjestää Helsingin kaupungin kanssa kutsukilpailun uuden hotellin suunnittelusta Hakaniemen rantaan. " Alun perin kilpailun piti ratketa ja tulokset julkistaa 19.12. eli huomenna, mutta jossain näin tiedon, että tämä olisi siirtynyt tammikuulle.
Avatar
tekijänä jfo
#86796
Arkkitehtikilpailun voittajaksi on valittu Snøhettan Hilbert's Hotel, joka oli useimpien suosikki tälläkin foorumilla.
Neljästä osallistujasta voittajaksi nousi norjalainen arkkitehtitoimisto Snøhetta, jonka ehdotusta (siirryt toiseen palveluun) kilpailulautakunta kehuu omaperäisyydestä, kevyestä yleisolemuksesta ja läpinäkyvyydestä. Hotellin lasinen julkisivu muuttuu asukasmäärän mukaan, sillä hotellihuoneiden ikkunat vaihtavat väriään valkoisista kirkkaiksi vieraan asettaessa avainkorttinsa paikoilleen.

Hotellirakennuksen taitekohtiin muodostuu kaksi pihaa. Pohjakerros on osin avoin, mikä mahdollistaa suoran kulun Hakaniementorilta veden äärelle. Kilpailussa kiinnitettiin erityistä huomiota siihen, että hotellin tulee sopia paikalleen. Ehdotuksen veistosmaisuus onkin palkintolautakunnan mukaan sopivassa kontrastissa lähiympäristön kanssa.
Ylen uutinen aiheesta.
Avatar
tekijänä Kantti
#86797
jfo kirjoitti:Arkkitehtikilpailun voittajaksi on valittu Snøhettan Hilbert's Hotel, joka oli useimpien suosikki tälläkin foorumilla.
Olen vähän yllättynyt - myönteisesti - näin normitolpasta erottuvan ehdotuksen voittamisesta! Pehmeä pyöreäkulmainen rakennus poikkeavan kiinnostavilla ikkunaratkaisuilla. Kaikenkaikkiaan aivan uudenlaista muotoilua, etenkin hotellirakentamisessa, lannistaa omissa silmissäni selvästi palikkamaisen Clarionin arkkitehtuurillaan!
tekijänä hmikko
#86800
Mie olen skeptinen tuon mainostetun hotellin alle muodostuvan julkisen tilan suhteen. Tolpan nokassa olevan suuren rakennuksen alla tuppaa olemaan kolkkoa, eikä tuolla paikalla nyt varsinaisesti ollut avoimesta tilasta puutetta muutenkaan. Tietty parkkikenttäfiilis vähenee kun Hakaniemenrannan muut rakennukset tulevat.
Pyöröovi, jfo tykkää tästä
Avatar
tekijänä Urbaani
#86801
Pelkäsikö raati nimbyjen reaktiota, kun tornitalovaihtoehto ei kelvannut? Menettelee tuokin, muttei paras ehdotetuista.
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#86802
Hesarin juttu aiheesta:
http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005070049.html
hs.fi kirjoitti:Arkkitehtikisa ratkesi: Hakaniemeen on tulossa lasinen hotelli, jonka julkisivu muuttuu

Hakaniemeen kaavaillun uuden hotellin arkkitehtuurikilpailu on ratkennut. Voittajaksi valikoitui ehdotus, jonka julkisivu on lasia.

Hotellihuoneiden ikkunat muuttuvat valkoisista kirkkaiksi silloin, kun huoneessa majoittuva vieras saapuu huoneeseensa. Työn on tehnyt norjalainen arkkitehtitoimisto Snøhetta.

Suunnittelijoiden ideana on, että julkisivun paneelit toisivat mieleen säröille rikkoutuneen jään pinnan. Idean työhönsä suunnittelijat ovat saaneet Helsingin talvisista satamista, joissa jään ja veden pinta elää laivojen puskiessa ulapalle.

Hakaniemen uusi hotelli on norjalaissijoittaja Arthur Buchardtin hanke. Buchardt on myös Jätkäsaaren tornihotellin takana.

Jos Hakaniemen uusi hotelli toteutuu voittajatyön idean mukaisena, Hakaniementorilta pääsee kulkemaan hotellirakennuksen läpi Siltavuorensalmen rantaan. Hotellin terassin on myös tarkoitus laskeutua portaittain veden äärelle. Tämän on tarkoitus mahdollistaa, että hotelli loisi uudenlaista kaupunkitilaa myös muille kuin asiakkailleen. Kaupunkilaiset voisivat aurinkoisina päivinä vaikkapa istuskella portailla meren tuntumassa.

- -
No nyt saatiin lasia, kun sen puutetta valiteltiin ;)
Edit. Sori en huomannut, että Ylen juttu oli jo linkitetty yläpuolelle.
tekijänä Kazaam
#86803
Eihän noista kuvista saa oikein millään realistista käsitystä tulevasta julkisivusta. Samaa linjaa tämä kuitenkin jatkaa monien muiden tämän vuosikymmenen aikana rakennettujen pohjoismaisten hotellien suhteen, jossa hotellihuoneissa on mitä erikoisemman muotoiset ikkunat perinteisten suorakulmaisten sijaan.

Aivan liian hätäinen aikataulu koko kilpailulla, ja se kyllä näkyi ehdotuksissa.
hmikko tykkää tästä