Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä Nalle
#86761
Kaupunki ostaa Mikron tontin Kupittaalta, johon VSSHP:n tarkoitus rakentaa uusi psykiatrinen sairaala. Onnistuukohan se tuolla vanhalla asemakaavalla, vai tarvinneeko uuden? Nyt siihen olisi mahdollista rakentaa neljäkerroksinen uudisrakennus. Jokatapauksessa Kupittaa kasvaa tulevaisuudessa taas yhdellä uudella rakennuksella.
tekijänä paavali
#86770
Kannattaisi kyllä miettiä tarkkaan kannattaako alkaa rakentamaan neljäkerroksista keskelle kupittaata, minusta ainakin olisi tyhmää rakentaa noin tuhlaavaisesti. Kupittaa kasvaa koko ajan ja alle 8 kerroksista tälle alueelle ei minusta kannata alkaa rakentamaan tai muuten huomataan muutaman vuoden päästä että olisipa silloin tajuttu rakentaa toisin.
tekijänä paavali
#86780
Österbladin tontin puutalot pitäisi ehdottomasti säästää ja kunnostaa, niistä saisi erittäin omalaatuisen ja hienon kauppakadun tehtyä, varsinkin kun kauppiaskadusta tulee kävelykatu. On aivan turhaa että tuolla osuudella kauppiaskatua saa vieläkin ajaa autolla. Asfaltin tilalle saisi laittaa jotain hienompaa laattaa ja alle lämmitys kuten on jo nykyisellä kävelykadulla. Lisäksi Brahenkadun loppuosan tulisi olla kävelykatua, sekä Linnankadun Aurakadun risteykseen saakka. Sama hoito myös näille kaduille eli lämmitys ja parempaa laattaa. Tälläiset asiat maksavat kyllä itsensä takaisin turismin kautta ja tuottavat vielä paljon lisää loppujen lopuksi. Keskustaa tulisi laittaa kuntoon eikä pelätä hintaa koska se kuitenkin maksaa itsensä takaisin turismin kautta, ja myös monin muin tavoin, saadaan enemmän kongresseja ja tapahtumia kaupunkiin jne, koska ei ketään halua järjestää missään neukkukuutiokaupungeissa mitään.

Kuten mainitsin, Österbladin puutalot pitäisi säilyttää ja kunnostaa. Niiden taakse voitaisiin tehdä jonkinlainen vaikka vähän korkeampikin rakennus, esimerkiksi 10 kerroksinen, mieluiten jonkinlainen uusvanha rakennus, mutta uusikin olisi hyvä. Rakennuksessa täyttäisi koko Österbladin puutalojen takana olevan parkkialueen ja puutaloista olisi myös sisäänkäynnit rakennukseen. Tämä rakennus voisi olla jonkinlainen pienen kauppakeskuksen ja hotellin yhdistelmä. Linnankadun puolen puutaloihin vaikka muutama tunnelmallinen ravintola.

Brahenkadun ja Linnankadun kulmassa oleva kerrostalo on ehkäpä eniten koko turussa vihaamani; se on lyöty keskelle historiallista korttelia sivuttain, sen tilalta on purettu aivan upeat kivitalot ja talo vie suuren tilan koko korttelista aivan hukkaan. Kerrostalo on vielä vedetty sisään kadusta jolloin se näyttää erittäin typerältä ja hukkaa erittäin olennaista kaupunkitilaa. Sääli että ihmisten rahat ovat talossa kiinni, minusta tuo talo pitäisi ehdottomasti purkaa ja tilalle voitaisiin rakentaa uudelleen samannäköiset rakennukset mitä siinä aiemmin oli. En muista mitä Brahenkadun puolella oli alunperin, mutta hotelli/kauppakeskusrakennus voitaisiin rakentaa Brahenkatuun kiinni aivan Kauppiaskadun puutalojen takaa asti.
James tykkää tästä
tekijänä hmikko
#86781
paavali kirjoitti:On aivan turhaa että tuolla osuudella kauppiaskatua saa vieläkin ajaa autolla.
Börsin parkkirakennelman ramppi on siellä, samaten Börsin pääsisäänkäynti. Maailmassa on toki onnistuttu pitämään hotellia kävelykadullakin.
tekijänä paavali
#86782
Jotain voisi kyhätä ettei siinä tarvitsisi ajaa autolla, vaikka toriparkkiin autot, tai sitten Österbladin tontin ja kauppiaskadun alle parkkitilaa. Kauppiaskadun tuo osio on melko ahdas kävellä koska sivuilla on liikkeitä eikä tiekään ole kovin leveä.
Avatar
tekijänä Kantti
#86786
paavali kirjoitti:Österbladin tontin puutalot pitäisi ehdottomasti säästää ja kunnostaa, niistä saisi erittäin omalaatuisen ja hienon kauppakadun tehtyä, varsinkin kun kauppiaskadusta tulee kävelykatu. On aivan turhaa että tuolla osuudella kauppiaskatua saa vieläkin ajaa autolla. Asfaltin tilalle saisi laittaa jotain hienompaa laattaa ja alle lämmitys kuten on jo nykyisellä kävelykadulla.
Toiveesi Kauppiaskadun muuttumisesta kyllä toteutuu vielä, vaikka kävelykatua siitä ei ole tulossa. Pihakatu kyllä, Maariankadulta Linnankadulle asti. Linkki Kauppiaskadun katusuunnitelmaan välillä Eerikinkatu-Linnankatu.

Giljotiini kyllä leijuu uhkaavana Österbladin Kauppiaskadun osuuden puurakennuksen päällä. Alkuperäisyydellä sen säilyttämistä ei voida perustella, runsaasti muutoksia rakennus on kokenut olemassaolonsa aikana. Alkujaan heti Turun palon jälkeen rakennettu talo näytti tältä.
Kuva

1837 tehdyt muutospiirustukset muokkasivat talosta tällaisen.
Kuva

Rakennusta korotettiin ja muutettiin täysin liikerakennukseksi. 1920 leimattu muutospiirustus näyttää jo tutulta ja vastaa pitkälti sitä mitä tänäänkin näemme.
Kuva

Linnankadun varrella oleva Dynamon rakennus ei sekään ole alkuperäinen, kokenut kuitenkin vain yhden julkisivumuutoksen. Alkuperäinen vuodelta 1830.
Kuva

1885 tehdyn julkisivumuutoksen jälkeen se näyttää lähes samalta kuin tänään.
Kuva

Dynamon rakennuksen säilyttäisin ilman puheita! Perusteellinen kunnostus ja talo olisi koristeineen todellinen timantti. Se on hyvin ryhdissä ja suorana huolimatta iästään! Kauppiaskadun liikerakennuksen pelkään jäävän nuijan alle, itselleni riittäisi julkisivu kuten Antintalossa. Rakennuksen voisi vetää harjasta halki jossa uusi rakennus alkaa vanhan talon harjasta pihalle! :) Historiallista kerrostumaa tulisi saada tontille ympättyä ehdottomasti!

Hitto, mihis helvettiin nämä kuvat hävisivät?? Postaan kuitenkin jos ne vaikka jostain ponnahtaisi esiin...
hmikko tykkää tästä
Avatar
tekijänä jfo
#86795
Kinkkinen juttu nuo Österbladin talot. Itse soisin niiden jäävän kaupunkikulttuurin moniäänisyyden takia paikalleen lähestulkoon juuri sellaisina kuin ne nyt ovat: edullisina liiketiloina pienyrittäjille. Mikäli talot kunnostetaan, niiden vuokrataso väistämättä kasvaa ja nykyiset yrittäjät joutuvat etsimään uudet liiketilat jostain muualta, mahdollisesti keskustan ulkopuolelta.

Toisaalta kunnostaminen voisi tuoda niistä esille uudenlaisia puolia ja luoda tiloja trendikkäille ravintoloille, kahviloille (vrt. Tiirikkala) ja muoti- ja huonekaluliikkeille (vrt. Artek). Kaupunkilaisten suhtautuminen muuttuisi luultavasti paitsi kasvojenkohotuksen niin myös imagonkohotuksen myötä paremmaksi, kun marginaalisten ihmisten marginaaliset liikkeet (kirpputori, etninen kauppa, sarjakuvaliike, anniskeluravintola) poistuisivat ja tilalle tulisi jotain, mikä miellyttäisi taviksiakin. Näillä toimijoilla olisi varmasti varaakin maksaa korkeampia vuokria.

Ehkä paras vaihtoehto voisi tosiaan olla tehdä jokin perinteisen puutaloarkkitehtuurin ja modernin arkkitehtuurin liitto, jossa vanhaa fasadia ja puutalomiljöötä säilytettäisiin mahdollisimman paljon ja samalla moderneja tiloja rakennettaisiin mahdollisimman paljon ja korkeasti puufasadien taakse.
Kantti, James tykkää tästä
tekijänä paavali
#86810
http://www.turkulainen.fi/artikkeli/481 ... nna-huveja

On se sääli että Turusta löytyy tälläisiä poliitikkoja, ihan kuin Kupittaa vastaisi samaa kuin Särkänniemi tai Linnanmäki, voi hyvää päivää... Ja samainen henkilö haluaa terveyden "parantamiseksi" Varissuolle uimahallia.

Mutta asiaan.. juuri tuollainen rakennus jossa säästettäisiin nuo puutalojen julkisivut ja ne yhdistettäisiin suurempaan uuteen rakennukseen sopisi mielestäni erittäin hyvin tuolle tontille :smt023
tekijänä hmikko
#86811
paavali kirjoitti: Mutta asiaan.. juuri tuollainen rakennus jossa säästettäisiin nuo puutalojen julkisivut ja ne yhdistettäisiin suurempaan uuteen rakennukseen sopisi mielestäni erittäin hyvin tuolle tontille :smt023
Turkulainen toteutus naapurikorttelista.
Avatar
tekijänä Kantti
#86813
hmikko kirjoitti:
Turkulainen toteutus naapurikorttelista.
Tässä on juuri sellaista omaleimaisuutta, menneeseen aikaan viittaavuutta, jota vähintäänkin tulisi käyttää! Jättää jälkiä, herättää uteliaisuutta, antaa vihjeitä. Edes jotain, ellei kaikkea voi. Siksi se on aliaksessanikin.
tekijänä hmikko
#86814
Vika vaan toteutuksessa. Uudisrakennus sysiruma ja aivan eri kokoluokkaa, jolloin vanha julkisivun pala näyttää olevan lähinnä hukassa tuolla.
tekijänä paavali
#86815
En todellakaan näe mitään hyvää Gestrinin talon purussa, tuo talo olisi ehkä yksi Turun hienoimmista nykyaikana, ja pidän sen purkua suurena rikoksena Turkua kohtaan. En tarkoittanut että mitään rakennuksia pitäisi purkaa tuosta korttelista , paitsi tietenkin tuo Brahen- ja Linnankadun kulmassa oleva kerrostalo- ja sen lisäsiipi. Kaikki muu pitäisi tuossa korttelissa olla suojeltua paitsi Eerikinkadulla olevat kaksi kerrostaloa ( Lähitapiolan talo sekä viereinen kerrostalo) sekä tuo Brahen ja Linnankadun kulman kerrostalo. Gestrinin talosta ei jätetty mitään muuta kuin tuo pääty jäljelle, siinä on purettu kaikki muu paitsi rakennuksen pääty.
tekijänä paavali
#86816
hmikko kirjoitti:Vika vaan toteutuksessa. Uudisrakennus sysiruma ja aivan eri kokoluokkaa, jolloin vanha julkisivun pala näyttää olevan lähinnä hukassa tuolla.
Österbladin tontilla olisi kuitenkin koko Kauppiaskadun puoleinen sivu vanhaa, sekä myös puolet Linnankadusta. Kun ei mitään purettaisi kuitenkaan pois, ja kun vanha rakennuskanta olisi silti läsnä tuossa niin ei se näyttäisi yhtä hölmöltä kuin Julinin tontilla.
jfo tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#86819
Minusta on aivan upeaa miten osa 1800-luvun kaunista originaalia Turkua murtautuu esiin 1900-luvun askeettisehkon talon seinästä, kuin heristävänä sormena joka varoittaa tekemästä huonoja ratkaisuja. Turun katuilme kaipaa enemmän näitä vanhan ja uuden sulautumia, ellei vanhaa voida sellaisenaan säilyttää. Korttelinväli Eerikinkatu-Linnankatu on Brahenkatua kiinnostavimmillaan!
  • 1
  • 209
  • 210
  • 211
  • 212
  • 213
  • 286