Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talot eivät ole kaikki kaikessa. Raideliikenne, puistoalueet ja muut kaupunkikuvalliset projektit saavat aikaan keskustelua täällä.
tekijänä Kazaam
#86251
HS.fi 27.12.2016 kirjoitti:
Valtio yrittää kaataa kaupunkibulevardeja – Helsinki ajaa omaa etuaan, ely-keskus syyttää

Ely-keskus ja Liikennevirasto ovat valittaneet hallinto-oikeuteen Länsiväylän, Turunväylän, Hämeenlinnanväylän ja Lahdenväylän suunnitelmista.


Uudenmaan ely-keskus ja Liikennevirasto ovat valittaneet Helsingin uuteen yleiskaavaan sisältyvistä kaupunkibulevardeista Helsingin hallinto-oikeuteen. Kaupunkibulevardeilla tarkoitetaan Helsingin suunnitelmaa muuttaa moottoritiemäiset sisääntuloväylät asuinkaduiksi.

Kaavapäätöksiin tyytymättömillä on lain mukaan oikeus pyrkiä muuttamaan päätöksiä valittamalla niistä hallinto-oikeuteen ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Ely-keskukset ja Liikennevirasto ovat valtion laitoksia.

”Valitus koskee neljää väylää eli Länsiväylää, Turunväylää, Hämeenlinnanväylää ja Lahdenväylää”, Uudenmaan ely-keskuksen liikennejärjestelmäyksikön päällikkö Minna Weurlander sanoo.

Ely-keskus perustelee valitusta sillä, että sen tehtävänä on huolehtia seudullisista ja valtakunnallisista yhteyksistä. Ely-keskuksen mukaan kaupunkibulevardit aiheuttaisivat merkittäviä liikenteellisiä ongelmia. Näihin lukeutuu ely-keskuksen mukaan muun muassa tavaraliikenteen ja pitkän matkan linja-autoliikenteen hidastuminen sekä liikenneturvallisuuden heikkeneminen. Liikenneturvallisuuden heikkenemistä perustellaan muun muassa sillä, että bulevardit loisivat lisää tilanteita, joissa autoliikenne, pyöräily ja jalankulku sekoittuvat.

”Liikenneturvallisuuden heikkeneminen todetaan kaavaa varten tehdyissä selvityksissäkin”, Weurlander sanoo.

Käytännössä ely-keskus syyttää Helsinkiä siitä, että se ajaa uudessa yleiskaavassaan omaa etuaan unohtaen seudullisen ja valtakunnallisen edun.

”Valituksessa tukeudutaan siihen, että vaikutusten arviointi ei ole ollut bulevardeja varten tehdyissä selvityksissä riittävän kattavaa”, Weurlander sanoo.

Helsinki kaavailee kaupunkibulevardeja myös Itäväylälle, Tuusulanväylälle ja Vihdintielle. Ely-keskus ja Liikennevirasto eivät kuitenkaan valittaneet niistä, koska väyliä ei pidetty valtakunnallisesti yhtä merkittävinä kuin Länsiväylää, Turunväylää, Hämeenlinnanväylää ja Lahdenväylää.

Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastosta on kerrottu, että ensimmäisenä bulevardisoitavaksi väyläksi voisi sopia Vihdintie.

Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston yleiskaavapäällikkö Rikhard Manninen kertoo, että Helsingillä on erilainen käsitys bulevardien negatiivisista vaikutuksista seudulliseen ja valtakunnalliseen liikenteeseen. Manninen sanoo myös uskovansa, että uusi yleiskaava on oikeudellisesti kelvollinen.

”Ei tämän ainakaan siitä pitäisi jäädä kiinni, että emme olisi selvittäneet riittävästi.”

Helsingin ja valtion välisen erimielisyyden tekee erityisen hankalaksi se, että bulevardeiksi suunnitellut tiet sijaitsevat suurimmalti osin kaupungin maalla, mutta ovat valtion hallinnoimia. Helsingin ja valtion pitäisi siis pystyä tekemään yhteistyötä, jos liikennejärjestelmään dramaattisesti vaikuttava muutos aiotaan toteuttaa.

Ulospäin tilanne näyttää jo nyt tulehtuneelta, mutta sekä Manninen että Weurlander korostavat, että yhteistyötä aiotaan jatkaa hyvässä hengessä.

”Tätä ei voida missään nimessä suunnitella ilman valtiota”, Manninen sanoo.

”Emme me halua missään nimessä olla minkäänlainen jarru. Keskustelemme Helsingin kaupungin kanssa jo tällä hetkellä bulevardeista. Ja olemme olleet tiiviisti mukana keskusteluissa myös kaavan valmistelun aikana”, Weurlander sanoo.

Helsingillä on helmikuun loppuun asti aikaa vastata hallinto-oikeudelle tehtyihin valituksiin. Mitä sitten tapahtuisi, jos hallinto-oikeus katsoisi, ettei yleiskaavaa ole valmisteltu lain mukaisesti?

Periaatteessa olisi mahdollista, että yleiskaavasta rajattaisiin ongelmalliset osat ulos. Helsingin kannalta tilanne olisi kuitenkin erittäin vaikea, koska kaupunkibulevardit ovat tärkeä osa yleiskaavan asuinrakentamis- ja liikennejärjestelmäsuunnitelmia.

Kaikkiaan yleiskaavasta laadittiin valitusajan aikana 50 valitusta. Vartiosaaren osayleiskaavasta tehtiin kymmenen valitusta. Kaupunginsihteeri Hannu Hyttinen kertoo, että valtiollisten tahojen lisäksi valituksia laativat kansalaisjärjestöt, asukasjärjestöt ja yksityishenkilöt.

Valitukset koskivat muun muassa Malmin lentokentälle, Tuomarinkartanon pelloille ja Keskuspuiston laitamille suunniteltua rakentamista.
veka, RV tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#86253
Vähän alkaa vaikuttaa siltä, että bulevardirakentamisen toteutus alkaa aikanaan Vihdintieltä ja Tuusulanväylältä. Ehkä myös Itäväylältä, jos joku keksiii, miten se voidaan toteuttaa fiksusti niin hankalassa paikassa. Parhaillaan aloitellaan uuden sillan rakentamista Itäväylän yli. Ei kuulosta ihan bulevardimeiningiltä.
tekijänä tontzae
#86254
hyvä aloittaa vihdintiestä. Testipätkä kehä3:lle. Valoliittymiä kaikki . Siihen vaan kaavoittamaan asuntoja. Kolmannet kaistat rakenteille. Nopeusrajoitus 60km/h nykyään, ei liikenteen melu häiritse.
Missä viipyy päätökset ja tekeminen. Sinnemäki uhoaa näistä bulevardeista mutta missä oikea tekeminen?
Avatar
tekijänä RV
#86256
Tuusulanväylästä tulee moottoritietasoinen Pasilaan saakka, sen kääntö sinne ja Pasilanväylä sisältyvät yleiskaavaan ;) Hyvä että valtio alkaa pistää järjestykseen näitä hulluja, juuri kun viat ollaan saatu korjattua ne halutaan rakentaa takaisin tuhoamalla korjaustoimirakenteet! Ei onnistu eurooppateillä todellakaan, Itävä,ällä ei asukkaiden vastustuksen ja mielettömän hinnan vuoksi joka saataisiin maksaa liikenneturvallisuuden ja -suvuvuuden tuhoamisesta. Vihdintie taas on Espoon ja Vantaan kaavoissa kaupunkimottoritie.

Ja tajutkaa vihdoin että se Kehä I on liian kaukana. Edellisen sivun Kehä 0, eli Barcelona-malli, olisi erittäin järkevä ja purkaisi motarien päät, kuten niistä ruuhkaisimman eli Länärin. Länärille myös vaihtoehtoreitti eli toinen ajorata ja eritasot Kuusisaaren-Lehtisaaren-Munkkiniemen valtavan liikennemäärän kärrypolulle. Siitä tunneli Paciuksenkadulta Tukholmankadulle ja Tukholmankadulta Nordenskjöldinkadulle, josta sitten voitaisiin rakentaa ihan järkevä läpikulku, jonka reitti on tällä hetkellä Paciuksenkadun mallikasta bulevardia lukuunottamatta erittäin tukkoinen Pasilasta Itäväylälle. Teollisuuskadullahan on valmiit eritasotkin. Dallapenpuiston kohdalle puistokansi.
tekijänä sekovene
#86273
tontzae kirjoitti:niin ei pelkästään Helsingin seudulla ole liikenteellisiä ongelmia. Liikenneturvallisuusongelmat korostuvat vanhoilla pääteillä, katsoin asiaa laajemmin. Länsirannikolla toi kasitie vaatii kunnon parannuksen. 10km motarin jatke valmis Raisiosta Porin suuntaan. Mutta pitkä matka siihen että Poriin saakka kunnon tie. Autotehdas rekryää n. 1000 uutta työntekijää ja myös telakoilla vetoa. Uutisissa väläytelty Turku-Uusikaupunki henkilöliikennettä ja radan sähköistämistä. No sähköistäminen vielä edullinen juttu, vaatii radan perusparannuksen ja asemat. Työvoiman liikkuminen vaatii panostuksia infraan. Pelkkä sanan joukkoliikenne sanominen ei ratkaise mitään.
Saksa Suomen kokoinen maa, autoihin tulee huomattavasti enemmän kilsoja kuin Suomessa. Työn perässä liikutaan.
Poliitikot toitottaa täälläkin työnperässä liikkumista.
Esim perheellä monesti työpaikat eri paikkakunnilla ja koti toisaalla. Lapset koulussa kotipaikkakunnalla. Näen jotta tämä toimii niin tarttee olla hyvä infra.
Ok, luulin vain jostain syystä, että tässä puhuttiin koko ajan Pasilanväylästä. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, jos Turku ja/tai Uusikaupunki haluavat leventää kasitietä.
tontzae kirjoitti:hyvä aloittaa vihdintiestä. Testipätkä kehä3:lle. Valoliittymiä kaikki . Siihen vaan kaavoittamaan asuntoja. Kolmannet kaistat rakenteille. Nopeusrajoitus 60km/h nykyään, ei liikenteen melu häiritse.
Missä viipyy päätökset ja tekeminen. Sinnemäki uhoaa näistä bulevardeista mutta missä oikea tekeminen?
Onhan se Sinnemäki aika kova äijä, mutta ei kai sekään voi niitä bulevardeja rakentaa ilman lainvoimaista kaavaa.

Joka tapauksessa se nyt on ihan selvää, että Vihdintie bulevardisoidaan ensimmäisenä.
Avatar
tekijänä 16valve
#86275
Yle kirjoitti:Maailman korkein silta huitelee yli puolen kilometrin korkeudessa

Kiina on esitellyt jälleen yhden insinööritaidon ihmeen: 565 metrin korkeudessa kulkeva silta avattiin liikenteelle Guizhoun ja Yunnanin maakuntien rajavuoristossa.

Etelä-Kiinassa avattu maailman korkein silta on uusi sulka Kiinan rakennustaidon näytteisiin. Kymmenestä korkeimmasta sillasta maailmassa peräti seitsemän sijaitsee Kiinassa.

1 341 metriä pitkä Beipanjiangin silta kulkee 565 metrin korkeudessa vuoristoalueella olevan laakson yllä Guizhoun ja Yunnanin maakuntien rajalla.

Silta on osa maantietä, joka yhdistää Kiinan itärannikolla sijaitsevan Zhejiangin maakunnan pääkaupungin Hangzhoun ja Yunnanissa sijaitsevan Ruilin kaupungin. Matka-aika näiden kaupunkien välillä lyhenee sillan ansiosta viidestä tunnista puoleentoista tuntiin, kertoo CCTV.

Sillan suunnitteluun ja rakentamiseen osallistui useita tahoja, muun muassa yliopistoja. Sillan rakentamisen kerrotaan maksaneen 140 miljoonaa euroa.

Siltarakenteiden paikoilleen asettamisessa käytettiin erityistä ulokepalkkitekniikkaa, jonka CCTV kehuu lyhentäneen sillan rakennusaikaa. Rakentaminen alkoi vuonna 2013.

Edellistä korkeusennätystä piti hallussaan Sidu-joen ylittävä silta Hubein maakunnassa Kiinassa.
http://yle.fi/uutiset/3-9377586

Kuva
Kuva: http://www.highestbridges.com/wiki/inde ... ridge_Duge
Linkin takaa löytyy runsaasti kuvia sillan rakennusvaiheista.
veka tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#86276
On kyllä mitoiltaan huiman näköinen silta, varsinkin kun ottaa sihtiä rakennuksista eikä rotkon laidoista. Kehitys kehittyy tai ehkä ei sittenkään. Alhaalla virtaa aika häijyn näköistä velliä, jota ainakaan paikalliset eivät vedeksi kutsune.
tekijänä hmikko
#86282
veka kirjoitti: Alhaalla virtaa aika häijyn näköistä velliä, jota ainakaan paikalliset eivät vedeksi kutsune.
Voi hyvin olla, mutta tuota ei voi kylläkään kuvasta päätellä. Joet voivat olla sameita ja monen värisiä luonnostaan maalajeista riippuen.
Avatar
tekijänä Janne_H
#86287
"Maailman korkein silta" :smt017

Tässä varmaankin tarkoitetaan siltatermein suurinta alituskorkeutta. Kuvasta arvioituna nuo pylonit ovat ehkä noin 150 metrisiä.
En näe tässä erityisempää saavutusta. Eihän tuo nyt käytännössä eroa juurikaan minkä tahansa muun riippusillan rakentamistekniikasta, sattuu vaan olemaan vähän pidempi matka alas rotkoon..

Hyvä paikka toi olisi Kiinan omalle Bridge Day:lle. :smt004

edit: Maailman korkein silta pylonikorkeudeltaan (343 m) on Millaun silta Ranskassa. Vertailuna Golden Gate pylonikorkeus on 227 m. Kruunusillan pylonikorkeus tulee olemaan 140 m.
Pyöröovi, Clepe tykkää tästä
Avatar
tekijänä hylje
#86392
Tilavaraus siinä näyttäisi olevan Tikkurilaan asti, mutta se ei vielä kerro mitään toteutusaikataulusta. Varastohallialue ei ihan hirveän leveää katuverkkoa tarvitse.
Avatar
tekijänä weba
#86408
Curiba kirjoitti:Onko kellään tietoa mikä on tämän osuuden tilavarauksen tulevaisuus/tilanne? En löytänyt minkäänlaisia suunnitelmia, mutta näyttäisi ainakin itselleni että tuolla osuudella Tikkurilantie tulee olemaan 2+2? Vai onko tää jotain niitä Raide-Jokeri juttuja vuonna 20x0?
Koko Tikkurilantie on varauduttu tekemään 2+2 Kivistöstä Tikkurilaan ratikkavarauksella, niitä raitiovaunu / joukkoliikennekatu varauksia menee viivoina vähän jokapuolella Vantaata muutenkin, etsivä löytää erinäkösiä visiokuvia eri vuosikymmeniltä.

Btw kyseinen kohta tieverkosta on ajoittain erittäin kuormitettu raskaalla liikenteellä, onhan alueelle muuttanut mm ilmalasta maaliikennekeskus ja kaikki(?) merkittävät rahtiyhtiöt pitävät terminaaliaan alueella. Tuolla päivittäen ajavana odotan kuin kuuta nousevaa että lisäkaistat saadaan.
tekijänä tontzae
#86456
Kehä 1:seen, hyvin rokkaa 3+3 osuus Espoon raja - Hämeenlinnan väylä. Kustannustehokas hanke , alle 30miljoonaa. H/K 5:n luokkaa.
Seuraava laajennushanke on Tuusulan motarin liittymästä itään Lahden väylän liittymään. 3+3 on ratkaisu joka toimii :D . Sinnemäkeläiset saa kyll paskahalvauksen kun näitä lukee. :smt021
  • 1
  • 46
  • 47
  • 48
  • 49
  • 50
  • 54