Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä Eliastrygg
#81885
Bernheart kirjoitti:Vaikka tuo uudisrakennus onkin vaatimaton, niin silti olen kyllä vilpittömän iloinen, että tämä Mäkitorpantien "miniostari" saa maistaa kauhakuormaajaa. Juuri tuollainen rakennuskanta hiukan sosioekonomisesti heikolla alueella (en viittaa nyt siis Ågeliin) slummiuttaa ja halvaannuttaa. Siksi olenkin orgastisen iloinen siitä, että niin moni ostari on saanut jyrästä. Harmi, että Jakomäkeä ei lanattu ja Pihliksessäkin kestää, mutta sentään Lauttasaari, Pukinmäen aseman tasakattoröttelö puhumattakaan Myllypuron jyräämisestä ovat olleet iloisia uutisia. Seuraavaksi lähtee Kantsu. 60-70-luvun ostarit (pl. ehkä Munkkivuori) pitäisi hävittää nopeasti pois ja tehdä "myllypurot" eli rakentaa tilalle rapattupintaisia siistejä taloja, joissa on liiketilaa alakerrassa.
Samaa mieltä, mutta Munkkivuoren ostarilla kyllä usein aika hyvä meininki ja väkeä vilisee kyllä, ei siis mikään halvaantunut paikka. Kun kuitenkin puhui tuosta siistejen talojen rakentamisesta ostareiden tilalle, niin Munkkivuoren kohdalla vois olla fiksua tutkia mahdollisuutta rakentaa ostarin päälle muutama asuinkerros, esim. 5-6 asuinkerrosta, mikäli pytingin rakenteet sen kestäisivät. :smt023
tekijänä Minniminni
#82664

Pengoin hankkeen kohtaloa niin paljon kuin netin avulla voi. Kaikesta päätelleen sitä ei ole tuotu lautakunnalle uuteen käsittelyyn saati että se olisi edennyt kaupunginhallitukseen saakka jossain muodossa. Onko se voinut vain hautautua jonnekin? Taloyhtiöiden putkirempat alkavat vähitellen olla historiaa.

Onkohan tällainen "unohtaminen" kovinkin tavallista? Entäs jos joku vaikka myy nyt asuntoaan viereisestä talosta ja näköala ikkunoista muuttuisi paljon kehnommaksi uudisrakennuksen ansiosta? Tuleeko myyjän kertoa ostajille virastossa ja lautakunnassa lymyilevästä luurangosta? Vai onko asialle saatu jollain lailla piste? Vanhentunut? Kuvan alakulmassa mainitut Kinnunen ja Ristola KS-virastosta voisivat ehkä auttaa. Soiton paikka.
Tämä ilmeisesti jälleen aktiivinen. Taloyhtiö tuomassa sopimusta rakentajan kanssa yhtiökokoukseen vielä 2016?
Avatar
tekijänä veka
#82671
Minniminni kirjoitti:

Tämä ilmeisesti jälleen aktiivinen. Taloyhtiö tuomassa sopimusta rakentajan kanssa yhtiökokoukseen vielä 2016?
Kuva
Kyse on siis tästä Lauttasaarentie 20-22:n kohdalle kaavaillusta uudisrakennuksesta (kuvan keltainen talo). Oranssit talot ovat metroaseman päälle parhaillaan valmistuvia asuintaloja ynnä ostari.

Jos oikein ymmärsin, uudisrakennusta ehdoteltiin tälle paikalle lähitalojen putkiramonttien kustantamiseksi 2013, mutta kaupunkisuunnittelulautakunnassa käynnin jälkeen se "unohdettiin" virastoon. En ole sen koommin kuullut hankkeesta mitään, mutta ilmeisesti taloyhtiö haluaa taas edetä, vaikka rempat lienevät jo takanapäin.

En tiedä. mikä on marssijärjestys tällaisessa asiassa. Voiko taloyhtiö valmistella suunnitelman ja ehdottaa sitten viranomaisille sen toteuttamista? Onko tontilla vielä vanhastaan rakennusoikeutta jäljellä, vai halutaanko tässä sitäkin lisää?

Jos tämä pyrkii lähtemään liikkeelle, se tulee ymmärtääkseni seuraavaksi taas ks-lautakuntaan.
tekijänä hmikko
#84656
... ja täydennysrakentamattomuus. Soininvaara kirjoittaa lautakunnan listalla olevasta Huopalahden aseman kaavasta:
Osmo Soininvaara kirjoitti: Huopalahden asemanseudun kaava

Tämä kaava risoo minua suuresti. Risoi jo maaliskuussa, kun tämä oli meillä varsinaisessa käsittelyssä. Silloin olisi pitänyt vastustaa tätä pontevammin. Nyt kun se tulee lausuntojen jälkeen meille uudestaan, on vähän noloa edes yrittää kaataa sitä.

Ympäristöstään erotettuna kaava olisi oikein kiva ja suorastaan söpö. Vanhat rakennukset asemanseudulla suojellaan ja tehdään viehättävä puistokin. Ennen vanhaan VR rakensi asemien luo nättejä taloja henkilökunnalle. Näitä pitäisi suojella ympäri maata, erityisesti tietysti siellä, missä itse asema on lakkautettu.

Tämä nyt kuitenkin on raidejokerin ja rantaradan risteys. Luulisi suhteellisen edun periaatteen perustelevan aivan toisenlaista maankäyttöä.

VR (tai ratahallintokeskus) kuitenkinehti myydä rakennuksen yksityisasunnoksi ja tähän nyt ollaan sopeutumassa. Valtio on aivan surkea maanomistaja.
Kuva
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#84657
:lol: Lapsuuteni koulureitti pysyy siis jokseenkin samanlaisena epämääräisenä sekasikiönä myös loppuelämäni ajan! Mitä nyt vähän oksia raivataan ja huumepiikkejä siivotaan, jotta saadaan uusia tilalle. Pienenä aseman seutu oli Etelä-Haagan huonoiten hoidettua aluetta, josta teki mieli päästä äkkiä pois. Vaikka en koskaan suurempia asiaa miettinyt, välillä pohdin, miksi asemarakennuksen annettiin ränsistyä kummitustaloksi. Toki olisi kuvitellut, että se A) kunnostetaan julkiseksi tilaksi tai B) raivataan parempien ratkaisujen alta pois, mutta eihän kumpikaan käy päinsä Haagassa.

Mukava tietää, etteivät tulevatkaan sukupolvet pääse kokemaan urbaania lapsuutta Helsingissä, vaan kärventelevät erikoisessa välitilassa.
Avatar
tekijänä Urbaani
#84659
Haagaa, niin Etelä- kuin synnyinseutuani Pohjois-Haagaa pitäisi yleensäkin tiivistää merkittävästi. Alue kun sijaitsee suunnilleen liikenneyhteydellisesti parhaalla mahdollisella paikalla koko valtakunnassa. (Nopeat yhteydet niin keskustaan, kuin lentokentällekin +raidejokeri lähitulevaisuudessa). Tähän nähden on kyllä harmi, ettei Huopalahden aseman lähiseutua haluta täydennysrakennettavan.

Lassilaa, siis Pohjois-Haagan rautatieaseman lähitienoota toivoisi myös täydennettävän.
tekijänä järvellä nukkuva
#84660
Toki Haagaa on kyllä jo täydennysrakennettukin ihan kiitettävästi viime vuosina. Esim. kun lähtee asemalta 550:lla itään päin, matkan varrella on melkoisesti uusia kerrostaloja. Tuo suunnitelma ei siis ole läheskään koko totuus alueesta, vaikka totta kai asemanseudut kannattaa rakentaa tiiviisti.
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#84661
^Minua surettaa näiden uusien rakennusten kunnianhimottomuus. Raidejokerin varrelle toivoisi jotain aivan muuta, mutta niitä rakennetaan samoilla laskelmilla kuin puoli vuosisataa sitten vanhempaa Haagaa. Mikä harmillisinta, rakennuksien tieltä joudutaan kaatamaan pois hienoja metsikköjä, koska tiivis ja korkea korttelirakenne ei tule kuulonkaan. Lopputuloksena kaupunkiin tulee pikkuruisia nurmikenttiä ja leikkipuistoja ihan joka puolelle samalla, kun laajemmat viheralueet katoavat olemattomiin.
tekijänä hmikko
#84662
Osaltaan tuo on vaan kaupunkisuunnittelun ja täydentämisen hitautta. 2010-luvulla tuonne valmistuneet talot perustuvat kaavoihin, joiden perusratkaisut lienee tehty kymmenen vuotta aiemmin, ellei vielä kauemmin sitten. Vuosituhannen vaihteesta tähän päivään meno on tehokkuustavoitteiden suhteen muuttunut aika lailla ja uusi yleiskaava perustuu aivan toisenlaiseen kasvumalliin kuin edellinen.
tekijänä Sam33
#84667
Kuva

Olen laittanut tämän kuvan joskus aiemminkin johonkin ketjuun. Kuva siis Huopalahden aseman läheltä, Raide-Jokerin varrelta. Vaalean harmaat rakennukset ovat täydennysrakentamista, tiiviisti, mutta korkeus vain 2, 3 tai 4 kerrosta. Kaava pitäisi saada uudelleenvalmisteluun, jossa kerroksia nostettaisiin vähintään 6, Raide-Jokerin varrella jopa lähemmäs 10, kun edes välittömiä lähinaapureita ei olisi valittamassa.

Osa kaavasta on tuon Palvelukeskuksen laajennusta tai jotain vastaavia senioriasuntoja.
veka tykkää tästä
tekijänä hmikko
#84675
Onko tuosta muuten mitään lähtenyt toteutumaan? Kuvassa oikeanpuolimmainen kortteli on urheilukentän paikalla, ja luemma valtuusto laittoi kaavan ehdoksi, että liikuntapuiston uudet rakenteet tehdään ennen kuin vanha kenttä häviää. Asia kävi hallinto-oikeuden kautta, mutta päätös sieltä on tullut jo keväällä 2013 ja kaava ollut siitä asti voimassa. Maat on luemma osin suota ja huonolaatuista täyttöä, ja virasto kirjoittaa omissa teksteissään, että toteutus tulee kestämään kauan. Ilmeisesti tällä haavaa liikuntaviraston/opetuksen budjetti on tämän pullonkaulana, kun heillä ei ole varaa tehdä vaadittuja uusia liikuntapaikkoja. Ite olin päätöshistoriaa lukiessa yllättynyt siitä, että asukasyhdistys tms. ei näytä nimbyilleen tuon pahemmin. Kaavan valmisteleminen uudestaan vaatis kyllä aikamoisen poliittisen paineen, kun virastolla on kädet täynnä muutenkin ja tämän osalta on jo valituskierroksetkin kärsitty.

https://dev.hel.fi/paatokset/asia/hel-2 ... k-2013-19/
tekijänä shameinyou
#86098
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkel ... kulistalla

Tämä oli ihan mielenkiintoinen uutinen liittyen täydennysrakentamiseen, kuitenkin harvemmin kaupunki on lunastamassa ja purkamassa omistusasuntoja uusien tieltä (ei edes vuokratonteilla niin kuin tämä). Mutta eihän Ogelista valitettavasti saa mitenkään muuten järkevän näköistä joten ei taida jäädä vaihtoehtoja. Tätä saisi tapahtua paljon useammin muuallakin, tietenkin sillä oletuksella ettei osakkeen omistajat häviä taloudellisesti. Toi aikataulu vaan vaikuttaa aika kohtuuttomalta, 4 vuotta pyöritellään suunnitelmia ja sen jälkeen menee varmasti toiset 4 vuotta ennen kuin purku voi oikeasti alkaa. Jättää omistajat vähän limboon.
tekijänä Purkki^
#86099
^
Siinä yksi hyvä esimerkki miksi ei kannata hankkia asuntoa rakennuksesta joka seisoo vuokratontilla. Vastaavasti Tikkurilassa useampi taloyhtiö on oma aloitteisesti hakenut maximi määrän rakennusoikeutta tontilleen ja myyneet suoraan rakennuttajalle.
  • 1
  • 9
  • 10
  • 11
  • 12
  • 13
  • 18