Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Alakerrassa käydään jutustelua mielenkiintoisista rakennusprojekteista. Täällä ei välitetä korkeusennätyksistä vaan iloitaan myös pienemmistä rakennuksista ja vanhemmista arkkitehtuurin helmistä.
tekijänä Karpathia
#79085
Voisiko joku selvittää miksi näitä matkakeskuksia halutaan tehdä? Porin tapauksessa linja-autoaseman siirto vieläpä vie kaukoliikennepalvelut kauemmaksi ytimestä. Etäisyys Eetunaukiolta Porin rautatieasemalle on sama kuin että Helsingin rautatieasema ja kaukoliikenteen terminaali sijaitsisivat Kruununhaan perukoilla. Voin vaan kuvitella sitä ihmetystä joka turisteille tulee kun saapuvat ensi kertaa Poriin :D Riihiketo vastaa ulkoiselta olemukseltaan Meilahtea.

Onko selvitetty kuinka moni ihminen vaihtaa Porissa junasta bussiin tai päinvastoin? Ja miksi vaihtaisi - Pori on rautatieliikenteen päätepysäkki, ei solmukohta. Rautateitse porukka saapuu sisäsuomesta ja lähipaikkakunnilta - busseja menee sitten joka suuntaan. Suurin etu matkakeskuksesta on harjavaltalaiselle tai kokemäkeläiselle, joka tahtoo Vaasaan - tai toisinpäin. Turun suunnasta bussilla tulevalle ei ole mitään järkeä vaihtaa junaan. Kankaanpään suunnasta tulevalle hyöty on marginaalinen. Helsingin suunnasta tuleva lähtisi sitten jo takaisin kotiinpäin jos vaihtaisi junaan. Ja Tampereelta tuleville on pääsääntöisesti suorempiakin reittejä tarjolla mennä kohteeseensa kuin vaihto Porissa.

Hyvää suunnitelmissa on tuo tiheän vuorovälin bussi matkakeskuksesta keskustan läpi Puuvillaan. En kuitenkaan voi olla miettimättä kuinka paljon tiiviimpi ja elävämpi kaupunkirakenne olisi tullut siitä, että SAMK olisi rakentanut kampuksensa Puuvillaan ja sinne syntyneen kauppakeskuksen sijasta Isokarhu olisi kasvanut ylöspäin. No, näillä mennään.
Avatar
tekijänä prepo
#79086
Tuo asemalta suorimpana keskustaan johtava Rautatienpuistokatu on kyllä nukkumalähiömäistä aluetta kun sen varteen ei ole jostain syystä aikoinaan rakennettu juurikaan liiketiloja, vain asuintaloja ja oppilaitoksia. Mutta jos Eetunaukiolle on n. kilometri, sentään puolessa välissä alkaa kävelykatu.

On nykytilanne Poriin etenkin junalla saapuvalle aika tyly ihmetys kun asemalla ei ole mitään toimintaa, lipunmyynti on lopetettu eikä ole kahvilaa tai kioskia. Ei selkeästi kulje paikallisbusseja tai löydy taksejakaan millä jatkaa matkaa. Toivotaan että linja-autoasema tuo jotain palveluja, on noissa suunnitelmissa kuitenkin liiketilarakentamista ja uusia asuintaloja jotka hiukan tuo palveluiden käyttäjiäkin.

Kai realistisin rautatieliikenteen parannus Porista olisi nopeampi junayhteys Tampereelle ja siten muualle maahan. Jos edes se toteutuisi, voisi lähikunnista busseilla Poriin liikkuville olla tästä eniten hyötyä. Nyt ehkä suurin hyötyjä on junasta paikallisbussiin tai taksiin vaihtava. Auton asemalle jättävät jo purnaavat kun aseman edestä lähtee ilmainen pysäköinti.
tekijänä La_Resistance
#79165
Vanha bussiasema halutaan siis säilyttää, onko tietoa mitä muuta tontille on kaavailtu? Lääniä kuitenkin on kohtuullisesti. Toivottavasti siihen saadaan jotain korttelikaupunkimaista.
Avatar
tekijänä prepo
#82085
Pori.fi kirjoitti:Kudottu kaupunki Puuvillan arkkitehtuurikutsukilpailun voittajaksi


Porin Puuvillan järjestämän arkkitehtuurikutsukilpailun voittaja julkistettiin on julkistettu, kilpailussa oli yhteensä viisi ehdotusta.

Kilpailun tarkoituksena oli tutkia muun muassa Puuvillan kaupunkikorttelin jäljellä olevan rakennusoikeuden hyödyntämistä lähinnä asuntorakentamiseen samalla alueen identiteettiä vahvistaen.

Kilpailun voittajaksi valittiin Arkkitehtitoimisto Huttunen-Lipasti-Pakkanen Oy:n suunnittelema "Kudottu kaupunki".

Arvostelupöytäkirjassa voittanutta ehdotusta kuvailtiin mm. seuraavanlaisesti:
"Kaupunkikuvalliselta ja arkkitehtoniselta ratkaisultaan varmaotteinen ja tyylikäs"
"Uusi selkeän oman identiteetin omaava asuinrakentamisen kerrostuma täydentää Puuvillatehtaan kokonaisuuden tiiviiksi ja eläväksi asuinympäristöksi."
"Rakennukset jäsentävät onnistuneesti tontin halki kulkevan kevyen liikenteen reitin moniulotteiseksi tilasarjaksi."
"Vaiheittainen toteutus on luontevaa ja jo ensimmäisten toteutusvaiheiden jälkeen saavutetaan miellyttävä sekä toimiva asuinympäristö."

Voittajatyö "Kudottu kaupunki"
Kuva
Kuva


Arkkitehtitoimisto Brunow & Maunula suunnittelemalle ehdotukselle "Cotona" annettiin kunniamaininta.
Kuva

Jatkosuunnittelu ja asemakaavan muutos
Kaupunkikorttelin suunnittelua jatketaan voittaneen kilpailutyön pohjalta. Tavoitteena on yhteistyössä Porin kaupungin kanssa käynnistää asumisen mahdollistava asemakaavan muutos.
Linnainmaankulman tornitalon lähelle suunnitellun toisen tornin mahdollistava kaava etenee myös:
Kuva
http://www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu/ ... /1660.html
Kuten Linnaninmaankulma, tämäkin Sigge Arkkitehtien käsialaa.
tekijänä Karpathia
#83545
Porin vanhan olut-tehtaan, eli Karhukorttelin, ensimmäiset talot alkavat hahmottua. Kivijalassa liiketilaa, paikallaan muuratut julkisivut, suorat ikkunarivit ja harjakatot - tämän parempaa ei juuri uskalla nykypäivänä edes toivoa (ok, räystäät ois kivat). Melkolailla ajaton lisä uusrenessanssia edustavan kivi-Porin kylkeen ja Kokemäenjoen rantaan :)

Valtakadun ja Annankadun jatkeen risteys. Etualalle aletaan rakentamaan kahta uutta samantyylistä taloa elokuussa

Kuva

Korttelin kerroksellisuutta Hallituskadun puolelta. Havainnekuvista päätellen etualan yksikerroksinen rakennus aiotaan purkaa ja korvata kolmikerroksisella uudisrakennuksella

Kuva

Rakennuksissa on komean kokoiset ikkunat. Seitsenkerroksinen erottuu isosti ympäröivästä n. 2-3 kerroksisesta rakennusmassasta. Toisaalta kerroslukumäärän vaihtelu luo kiehtovaa kerroksellisuutta korttelin tässä osassa, etenkin kun viereinen uudisrakennus on 5-kerroksinen ja vanha rakennuskanta nousee mäkeä raatihuoneelle päin

Kuva

Etualan vanha sähkölaitos lienee insiproinut uudisrakennuksia. Tiloissa toimii tällä hetkellä ravintola

Kuva
Kantti tykkää tästä
Avatar
tekijänä Urbaani
#83559
Ihan jees tää Porin torni mielestäni. Ei nyt tietty mikään arkkitehtuurin mestariteos, jota ympäri maailmaa saavutaan ihastelemaan, mutta hyvää keskitasoa mielestäni. -Ei elementtisaumoja ja väritys muu, kuin sairaalanvalkoinen.
RV tykkää tästä
tekijänä Kazaam
#83560
Onko tuon Porin tornin sisäänkäynnistä missään kuvia? Jostain paikallislehden kommenttiosiosta muistaisin joku aika sitten lukeneeni, että sisäänkäynti tapahtuu S-marketin teippausten ympäröimänä.
tekijänä Karpathia
#84453
Samkin uusi keskustakampus näyttää tältä. Kun opiskelijat aloittavat tuolla, rautatieaseman seutu vilkastuu kyllä merkittävästi nykyisestä.

Kuva
Avatar
tekijänä Joggi
#85062
Tande kirjoitti:Ihan jees tää Porin torni mielestäni. Ei nyt tietty mikään arkkitehtuurin mestariteos, jota ympäri maailmaa saavutaan ihastelemaan, mutta hyvää keskitasoa mielestäni. -Ei elementtisaumoja ja väritys muu, kuin sairaalanvalkoinen.
Asiahan ei minulle kuulu, mutta tuo julkisivuhan on ihan täynnään saumoja? Sinänsä, kuvan perusteella koko rakennus on aivan harvinaisen (tahattoman) kömpelö muodoltaan. Patinoituneen kuparin vihreä väri on kyllä periaatteessa hieno, mutta tässä täytyy sanoa että vain periaatteessa.

Erityisen sääli sikäli, että tuossa ihan lähistöllä on mielestäni yksi Suomen eleganteimmista vesitorneista (Bertel Strömmer 1936). Wikipedian kuva ei tosin tee oikeutta.
hmikko tykkää tästä
Avatar
tekijänä RV
#85083
Mikään ei kelpaa.

Hienoa jälkeä mielestäni! Tämä kruunaa Porin keskustan ympäristössä sijaitsevan korkeiden talojen rykelmän. Tulee mieleen Malagan keskustan arkkitehtuuri. Porin tornit ovat kuitenkin aika hajallaan; mielestäni viereen tulisi sijoittaa 14-20-kerroksisia, juurikin tämäntyyppisiä rakennuksia, eli veistoksellisia ja massiivisia, mutta eri värisiä ja eri arkkitehtien suunnittelemia, vaikkapa kuutisen kappaletta. Taitaa vain jäädä haaveeksi... Mutta ei haudata haaveita kun kerran toinenkin torni tulossa! Mittakaava on Porin kokoiselle keskukselle juuri sopiva. Vesitorni on myös lähistöllä, mikä tekee jo kolme tornitaloa aivan ytimessä!

Täytyy muuten kehua Poria melko laajasta ja korkeasta, arkkitehtuuriltaan hyvinkin vaihtelevasta keskustasta!
tekijänä Porilainen
#86107
Itseäni ainakin kiinnostaa suuresti tämä Herralahden tontti, jonka kaavamuutos on tänä vuonna hyväksytty. Jotain siellä on suunnitteilla, kun kuitenkin aika merkittävästä muutoksesta nykytilanteeseen on kyse. Ketä mahtaisi tulla uudeksi/uusiksi vuokralaisiksi tiloihin?

Kuva
  • 1
  • 12
  • 13
  • 14
  • 15
  • 16