Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Kantti
#85365
Eilen iltapäivällä ei Mansessa lunta vielä näkynyt. Illalla alkoi kevyesti tulla, jatkuen puoliväliin Turkua.

Kuva

Luminaryn kuoppaa on kaivettu jo 3-4 metriä syväksi.
Kuva

Peltolankatu on auki koko pituudeltaan, katuinfraa uusitaan. Mitäs tuohon keskelle tyhjää tonttia on tulossa?
Kuva
sw, grendy tykkää tästä
tekijänä pallo
#85382
Harmi sinänsä, että tuosta luminaryn kohdalta lähti ihan eheä kaupunkimainen, jopa tornitalokortteli. Ja se fakta ei muutu projektin myötä mihinkään, että lähiö alkaa tuosta seuraavasta korttelista Tammelan puolella. Veikkaan myös että asukasmäärä saattaa rastiin nähden jopa laskea. Siellä kun asuttiin melko tiiviisti nykyajan standardeilla.
Avatar
tekijänä grendy
#85386
Kantti kirjoitti:täs tuohon keskelle tyhjää tonttia on tulossa?
Kuva
Kuva

Jotain tollasta. Hienompaakin oli tarjolla :(
tekijänä järvellä nukkuva
#85388
pallo kirjoitti:Harmi sinänsä, että tuosta luminaryn kohdalta lähti ihan eheä kaupunkimainen, jopa tornitalokortteli. Ja se fakta ei muutu projektin myötä mihinkään, että lähiö alkaa tuosta seuraavasta korttelista Tammelan puolella. Veikkaan myös että asukasmäärä saattaa rastiin nähden jopa laskea. Siellä kun asuttiin melko tiiviisti nykyajan standardeilla.
Tammelasta ei kyllä lähiötä saa millään, kaupunkimaista vipinää on sen verran vaikka monet korttelit kaipaisivat kipeästi täydentämistä.
Janne76 tykkää tästä
Avatar
tekijänä grendy
#85392
järvellä nukkuva kirjoitti:

Kyllä se enemmän lähiötä on kuin kaupunkia ikävä kyllä. Aivan samaan kategoriaan menee Hervannan kanssa, paitsi että Hervannassa on vähemmän asfalttipihoja autoille taloyhtiöillä. Mutta paranemaan päin tietysti Tammela on koko ajan. Kaikkia virheitä ei vaan voi korjata kun talo on rakennettu keskelle tonttia, mikä on ollut joskus ympikorttelia.
tekijänä järvellä nukkuva
#85397
grendy kirjoitti:Kyllä se enemmän lähiötä on kuin kaupunkia ikävä kyllä. Aivan samaan kategoriaan menee Hervannan kanssa, paitsi että Hervannassa on vähemmän asfalttipihoja autoille taloyhtiöillä.
Pakko myöntää etten vaan pysty samaistumaan tuohon ollenkaan, paljon Tammelassa aikaa viettäneenä ajatus tuntuu melkeinpä absurdilta. Kyllä, Tammela on paikoin vähän kolho, mutta jos se on lähiö, niin lähiö-sana määritellään kyllä sitten suomen kielessä ihan uusiksi... Ja merkitykseltään positiiviseksi ja eläväksi. :)

No joo, ymmärrän että "lähiö" on vain palstan kielenkäyttöä, mutta sitäkin kannattaa miettiä missä vaiheessa se muuttuu kyyniseksi lannistajakuha-jargoniksi, joka ei lopulta tarkoita juuri mitään. :smt026
RV tykkää tästä
tekijänä kilonet
#85402
Tuohon Luminary ympäristöön on suunnitelmien mukaan tulossa paljon uutta. En ole pysynyt mukanakaan kaikkien stadionien, kansien, parkkihallien, ratikkojen ja tornitalojen suunnitelmissa.

Eli on kyllä tulevaisuudessa ihan paraatipaikka. Tampereen Kamppi?
Avatar
tekijänä RV
#86046
järvellä nukkuva kirjoitti:
grendy kirjoitti:Kyllä se enemmän lähiötä on kuin kaupunkia ikävä kyllä. Aivan samaan kategoriaan menee Hervannan kanssa, paitsi että Hervannassa on vähemmän asfalttipihoja autoille taloyhtiöillä.
Pakko myöntää etten vaan pysty samaistumaan tuohon ollenkaan, paljon Tammelassa aikaa viettäneenä ajatus tuntuu melkeinpä absurdilta. Kyllä, Tammela on paikoin vähän kolho, mutta jos se on lähiö, niin lähiö-sana määritellään kyllä sitten suomen kielessä ihan uusiksi... Ja merkitykseltään positiiviseksi ja eläväksi. :)

No joo, ymmärrän että "lähiö" on vain palstan kielenkäyttöä, mutta sitäkin kannattaa miettiä missä vaiheessa se muuttuu kyyniseksi lannistajakuha-jargoniksi, joka ei lopulta tarkoita juuri mitään. :smt026
Nimenomaan. Tammela on yhtä paljon lähiötä kuin Vallila, Käpylä tai Munkkiniemi.

Lähiö on "satelliittikaupunginosa kaukana keskustasta"; se, että joku kantakaupungissa sijaitseva kaupunginosa sisältää pistetaloja/ei koostu pelkästään umpikortteleista, ei tee siitä lähiötä. Mikä on sinänsä harmillista, sillä supermarkettien puutteen vuoksi keskustaa reunustavat kantakaupungin osat ovat lähiöitä, jotka yleensä omaavat ainakin suuren osarin, huomattavasti huonommin palveltuja.

Ps. voi kumpa tuo Scandic oltaisiin purettu Rastin tornikorttelin sijaan! Taas tätä nyky"asiantuntijoiden" päättömyyttä. Mihin koko matalaa bunkkeria edes tarvitaan, kun vieressä on paljon parempi mesta?
  • 1
  • 19
  • 20
  • 21
  • 22
  • 23
  • 27