Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Urbaani
#84319
veka kirjoitti: Mistäs päin maailmaa tämä näkymä on? Ainakin tästä vinkkelistä näyttää hyvältä. Mitkähän mahtaa olla tehokkuuslukemat tämmöisiä rakennettaessa?
Ko. kaupunki on ollut Talossakin paljon esillä, kyseessä siis Vancouver. :) Ehkä kirjeenvaihtajamme osaa kertoa enemmän tehokkuusluvuista.

Pointtini oli joka tapauksessa osoittaa, että mikään ei olisi estänyt tehdä alueesta vaikka kuinka hienoa ja tiivistä. Varsinkin kun alueen liikenneyhteyksiin ollaan tekemässä isoa investointia (Kruunusillat), niin miksei otettaisi investoinnista kaikkea hyötyä irti? Ja vaikka nyt Helsingin poliittinen ilmasto vieroksuisikin pilvenpiirtäjiä, niin onhan nuo alueelle nyt tulevat lähinnä 3-5 kerroksisiset lähiömäisesti sijoitellut talot aika vaisu veto. Miksei vaikka 8-kerroksista umpikorttelia, muutamilla tornitaloilla täydennettynä?
tekijänä hmikko
#84322
veka kirjoitti:En tiedä dementiasta, onhan se aina mahdollista. Väittävät ettei sitä aina itse huomaa. Katoin kuitenkin äsken matka-ajan Yliskylästä (Ostarin kohdalla olevalta pysäkiltä) Hertsikan kautta Hesan keskustaan.
Nää tarvis sitten hakea myös toisin päin ja mieluummin kokeilla vaihto metrosta bussiin myös käytännössä. Metro menee tiuhaan mutta bussi vähemmän tiuhaan, mistä syystä paluusuunnan vaihto on ikävämpi ja joskun paljonkin ikävämpi.
tekijänä shameinyou
#84323
Kruunuvuorenrannan tehokkuudet on kyllä toivottomia, varsinkin nyt kun raideyhteys toteutuu ja alue liittyy enemmän tai vähemmän kantakaupunkiin. Raideyhteyshän tiputtaisi autopaikkavaatimuksiakin (sen lisäksi että ne on muutenkin pienemmät nykyään). Nyt olisi joko 1ap/130km2 tai 1/140, kun kaavoissa on 1ap/100-120km2. On vaan liian myöhäistä näille muutoksille.

Nyt puolessa välissä(?) olevalla Gunillankalliolla ei suurimmalta osalta päästä edes ykkösen tonttitehokkuuksiin. Hyvä esimerkki on syksyllä valmistuva kaupungin vuokrakohde, missä tonttitehokkuus on ~0,92. Kämppiä on reilu 60 kpl, ja hakijoita oli vaatimattomat 1500. Välillä tuntuu että asuntopula on kaupungin tavoite. Ei näitä numeroita voi oikeen muuten selittää.
Avatar
tekijänä Urbaani
#84326
Taitaa olla niin, että Kruunuvuorenranta edustaa reilun kymmenen vuoden takaisia kaupunkisuunnitteluihanteita, jolloin Helsingin väkiluku ei juuri kasvanut ja "Nurmijärvi-ilmiö" oli voimakkaimmillaan. En nyt sanoisi, että vielä olisi liian myöhäistä. Alueen rakentaminen on vasta alkutekijöissään, joten jos poliittista tahtoa asialle olisi, niin mikään ei ole mahdotonta. Valitettavasti kaavoitusprosessi on Suomessa tuskallisen hidas. Mitään todellista syytä sille, miksei Kruunuvuorenrannasta olisi voinut suunnitella elämää sykkivää kantakaupungin osaa ei ole. Tornitaloja, rantaravintoloita, hotelleja, kasino jne. Mahdollisuudet ovat rajattomat, kun voidaan suunnitella puhtaalta pöydältä. Miksi sitten Helsingin kaavoittajat ja kunnallispoliitikot halusivat normaalin lähiön?

Kieltämättähän toimenpiteet asuntopulan ratkaisemiseksi ovat olleet riittämättömiä yleensäkin ja tilannetta ei paranna, että kokonaan uudet asuinalueet kaavoitetaan tehottomasti.
Ville tykkää tästä
tekijänä hmikko
#84327
Tande kirjoitti:Taitaa olla niin, että Kruunuvuorenranta edustaa reilun kymmenen vuoden takaisia kaupunkisuunnitteluihanteita,
Käytännössä kaikki tämmöinen aluerakentaminen edustaa kymmenen vuoden takaisia. Sama Jätkäsaaressa ja Kalasatamassa. Google löysi kätevästi osayleiskaavan luononoksen selostuksen vuodelta 2006. Siinä lukee vielä, että "siltavaihtoehdon suunnitteleminen lopetetaan" ja joukkoliikenne perustetaan metroliitynnän varaan. Metrotunneli tulisi sitten joskus, niin kuin joka paikkaan muuallekin. Tulevan sillan liittymän kohdalle on piirretty pienvenesatama, ja joukkoliikennettä "täydentävän" lautan laituri etelämmäksi. Tavoitteet-osa on perin ympäripyöreää hyvää ja kaunista. Kaupunkikuvasta sanotaan näin:
Osayleiskaavan selostus 2006 kirjoitti:Kruunuvuorenrannalla on merkittävä asema Helsingin kaupunkikuvassa. Avoin Kruunuvuorenselkä on Helsingin merellinen keskusta maantieteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti. Kruunuvuorenselkä muodostaa myös Helsinkipuiston eteläisen ytimen. Uuden alueen rakentaminen täydentää Kruunuvuorenselän kehitystä kaupungin urbaaniksi sisälahdeksi. Tavoitteena on, että alue rikastaa Helsingin kaupunkikuvaa uudella hallitusti ja kiinnostavasti rakennetulla rantavyöhykkeellä.
Myöhemmin selostuksessa kaupunkikuvasta todetaan, että Kruunuvuorenrannasta tulee "moderni puutarhakaupunki".

Mitoitukseen on kirjattu "8 600 –9 600 henkeä ja 500 - 700 työpaikkaa". Kruunusiltojen hankesuunnitelmassa oli luku 12 500, eli lisäystä siltä osin 30 %. Lisäksi Laajasalon entisiä alueita tiivistämällä 10 000, mikä ei varmaankaan ollut tavoitteena kymmenen vuotta sitten.
Osayleiskaavan selostus 2006 kirjoitti: Kuva
Avatar
tekijänä Urbaani
#84353
Lainaus toisesta threadista.
RV kirjoitti:
Kruniksessa on erittäin arvokkaita historiallisia huviloita ja lehmusmetsää runsaasti. Se on kyllä peruste olla tunkematta rakennuksia sinne. Sen sijaan rantakallioille olisi hyvin voinut pistää muutama 18-24 krs. Olisi hienoa tulla Itäväylää Stadiin kun huomaakin että sitä Stadia on molemmin puolin vaikka kuin 8)
Oikeassa olet. Olisinkin jättänyt Kruunuvuorenrannasta ison osan puistoksi/luonnonsuojelualueeksi, mutta ne alueet, jotka rakennetaan olisi sitten rakennettu todella tehokkaasti. Hong Konginkin pinta-alasta todella merkittävä osa on luonnonsuojelualueita.

Itäväylän lisäksi myös Helsinkiin saapuville laivoille Kruunuvuorenrannan pilvenpiirtäjät olisivat olleet upea näky ja merkki tulosta todelliseen suurkaupunkiin. Myös tornitaloista olisi avautuneet upeat maisemat Suomenlahdelle ja Helsingin keskustaan. Ja kun alueelle on tulossa nopea yhteys keskustaan, niin myös hotellit ja toimistotilat olisivat olleet kannattavia.

Alueesta olisi voinut kehittyä Helsingin yöelämän toinen keskittymä klubeineen, rantaravintoloineen ja baareineen.
veka, pallo tykkää tästä
tekijänä hmikko
#86553
Stansvikinkallion kaava lautakunnan listalla. Luonnokseen verrattuna tehot ovat ilmeisesti lisääntyneet, korttelit muuttuneet vähän umpinaisemmiksi ja rannan pientalot kerrostaloiksi.

Kuva

Kuva
tekijänä sekovene
#86577
Asemakaavaluonnos:
Kuva

Asemakaavaehdotus:
Kuva

Ehdotuksessa on tosiaan korttelitehokkuudet korkeampia kuin luonnoksessa, mutta edelleen liian väljää. Aluetehokkuus 0,82. En tiedä miksi tuonne eteläreunaan halutaan noita 4- ja 5-kerroksisia pistetaloja.

Huomionarvoista on, että esimerkiksi kortteleista 49332, 49333 ja 49334 on poistettu nuo helvetin aukot talojen välistä (kerrosluku on säilynyt samana). Pelkästään tuolla muutoksella kyseisten korttelien kerrosneliömetrit ovat kasvaneet 47 %, 23 % ja 30 %. Noiden aukkojen pitäisi lisätä asuntojen myyntihintoja about samalla prosentilla, jotta ne olisivat perusteltuja. Näinhän ei tietenkään tapahdu, joten täytyy ihmetellä, miksi noita aukkoja ylipäänsä löytyy melkein kaikista kaavoista. Mutta hyvä, että ne tästä sentään poistettiin.
Avatar
tekijänä Urbaani
#86583
Jep. Askel parempaan, mutta silti meh... Ihme juttu kun kaavoittajat haluavat pitää "kynttilää vakan alla". Kun päästään rakentamaan kokonaan uusi kaupunginosa puhtaalta pöydältä, ilman nimbyjä, niin miksi tulos on tällaista.
9-kerroksista umpikorttelia ja torniklusteri, jos itse olisin päässyt suunnittelemaan... Kruunuvuorenrantaan kun vielä rakennetaan kallis siltayhteys, niin idiotismia olla ottamatta kaikkea hyötyä nopeasta yhteydestä keskustaan.
tekijänä shameinyou
#86584
Asuinkerrosala on noissa molemmissa kaavoissa lähes sama, mutta vanhassa oli laskuissa mukana C ja Y tontit. Nämä on rajattu uudesta kaavasta pois. Keskuskorttelin asuinkerrosala oli 14 000km2, joten about sen verran on tehot noussut tämän nykyisen kaavan alueella. Aina parempi, mutta aluetehokkuus on tosiaan edelleen tasoa peruslähiö.

Aukot ei ole kokonaan hävinnyt. Niitä on vaan vähemmän. Uudessa kaavassa kaikki noi kohdat missä on x ja "au" on aukko. Todennäköisesti sellasia ratkaisuja missä katutaso on yhtenäistä seinää ja katto on jollain levyllä yhdistetty, mutta siinä välissä ei ole mitään. Sehän olisikin hienoa jos tolla kaavan "au" merkinnällä tarkotettaisiin sellasia katutason kaupunkimaisia auton mentäviä aukkoja, ja kakkoskerroksesta ylöspäin olisi yhtenäistä massaa, mutta se taitaa olla liikaa vaadittu.

Luulen että toi karsea pistetalohelvetti on syntynyt vain tavoitteesta varmistaa jokaiselle parvekkeelle merinäköalat.
Avatar
tekijänä Urbaani
#86604
shameinyou kirjoitti: Luulen että toi karsea pistetalohelvetti on syntynyt vain tavoitteesta varmistaa jokaiselle parvekkeelle merinäköalat.
Hyvin mahdollista, mutta miksi ei tässä tapauksessa olisi voinut kaavoittaa sitten tornitaloja? Merinäköalat vieläkin useammalle.

Olen tästä puhunut aiemminkin, mutta harmittaa kyllä, millaisen tilaisuuden Helsinki on nyt hukkaamassa.
Kruunuvuorenrannasta olisi voinut suunnitella 30 000-asukkaan elämää sykkivän urbaanin ja merellisen kaupunginosan. Itse olisin nähnyt mielelläni kehitettävän tietynlaisena "Entertainment Districtina" rantaravintoloineen -ja baareineen, hotelleine, yökerhoine ja lukuisine kivijalkaliikkeineen huippumerkeistä perus ruokakauppoihin.

Alue oltaisiin voitu (värikynää käyttäen ;) ) brändätä "Itämeren Monacona" ja alueesta olisi tullut matkailijoita vetävä nähtävyys itsessään. Tässä tilanteessa olisi ollut ehdotonta, että arkkitehtuuriin panostetaan. Kruunuvuorenranta sijaitsee riittävän etäällä vanhasta keskustasta, joten todella rohkeitakin ratkaisuja voisi suunnitella.

Ferrareita, huippumalleja, hollywoodtähtiä ja James Bond-fiilistä hehkuva trendikäs maailmankuulu Helsingin yöelämän toinen keskus, vai tuikitavallinen lähiö? Joka tapauksessa Alue sijaitsee niin hyvällä ja luonnonkauniilla paikalla, hyvien liikenneyhteyksien varrella, ovat nykyiset suunnitelmat joka tapauksessa suuri pettymys.

Vielä ei onneksi ole kaikki toivo mennyttä. Alueen rakentaminen kun on kaikesta huolimatta vasta alkutekijöissään.
veka tykkää tästä
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#86606
Ikävästi näkyy, kuinka ajatus kaupunkibulevardeista on ensimmäisissä suunnitelmissa hukassa. Sen sijaan, että koko kaavoitus olisi tiivistä kaupunkia, kaavoitetaan vain päätien viereen tehokkaasti ja muutaman korttelin päähän jo pelkkää pistetaloa. Rantaan voisi aivan hyvin rakentaa kortteleita rikkaiden pikku mökkien sijaan, olivat korkeita tai eivät.
tekijänä janne7
#86614
Ehdottomasti olisi pitänyt rakentaa tiivis kantakaupunkimainen alue jossa joka neliö olisi ollut tehokkaassa käytössä,mitä järkeä tuollaiseen lähiöön on edes raitiovaunukiskoja sitten vetää ja pilata koko saarta jos ei rakenneta kunnolla kaupunkia.
jakezu1 tykkää tästä
tekijänä hmikko
#86616
^ Edelleen, perusratkaisut on kymmenen vuoden takaa, ja silloin suunniteltiin metroa ja vielä selvästi tehottomampaa rakentamista. Siihen nähden joukkoliikennepanostukset ja kerrosneliöt ovat ihan eri suhteessa nyt.
tekijänä pallo
#86617
hmikko kirjoitti:^ Edelleen, perusratkaisut on kymmenen vuoden takaa, ja silloin suunniteltiin metroa ja vielä selvästi tehottomampaa rakentamista. Siihen nähden joukkoliikennepanostukset ja kerrosneliöt ovat ihan eri suhteessa nyt.
Mikäs ihme näitä sitten estää korjaamasta jos jo nyt aivan selkeästi nähdään että ollaan taas ajamassa silmät kiinni kohti risteystä? Joku paperinen lippulappu on päivässä uusiksi kirjoitettu no big deal.
  • 1
  • 6
  • 7
  • 8
  • 9
  • 10
  • 12