Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Alakerrassa käydään jutustelua mielenkiintoisista rakennusprojekteista. Täällä ei välitetä korkeusennätyksistä vaan iloitaan myös pienemmistä rakennuksista ja vanhemmista arkkitehtuurin helmistä.
Avatar
tekijänä Tuliniemi
#83510
Anttilan lähtemisen myötä aluetta aletaan kehittämään lisää.
Yle kirjoitti:
Anttilan rakennus on vanhanaikainen

Matti Pennanen pitää Anttilan konkurssia harmillisena ja sanoo tiedon tulleen kaupungillekin yllätyksenä.

Hän toteaa kuitenkin, että Anttilan rakennus Oulun ydinkeskustassa on ollut vanhanaikainen, ja aluetta voidaan lähteä nyt kehittämään uudelleen.

– Esimerkiksi Anttilan edessä olevaa kävelykatualuetta on laajennettu ja pintoja pantu uusiksi. Tuolla alueella on kaikki edellytykset kaupan alan palvelujen kehittämiseen. Viestimme suurille ketjuille on ollut koko ajan se, että Ouluun on mahdollista investoida, nyt paikkoja on vapaana. Se on sitten ketjuista kiinni, mitä tapahtuu.

http://yle.fi/uutiset/anttilan_irtisano ... sa/9043195
Voitaisiinko rakennukset molimmilla puolilla pistää matalaksi (tai no tuo apteekin talo ja ehkä tuo valkoinen 5 kerroksinen voitaisiin säästää) ja rakentaa tilalle sellaiset modernit 5 tai 6 kerroksiset asuin- ja liikekorttelit? Jos palvelualan työpaikkoja halutaan lisää niin niille pitää luoda kysyntää ja parhaiten se tapahtuu lisäämällä keskustan asukasmäärää. Ja olisi mukavaa jos alueelle suuniteltaisiin perusvalkobetonibulkkin tilalle jotain vähän sympaattisempaa, jotain Åströmin rannan tai Kokkolan Niemen korttelin tyylistä.
Avatar
tekijänä Iggy.P
#83520
Minusta tuohon sopisi jokin tämänkaltainen. Anttilan korttelin sijainti on Oulussa aivan keskeinen ja siksi siihen rakennettavalle arkkitehtuurille voi asettaa tavallista suurempia vaatimuksia.

Aurinkopaneeleita ja viherkatto:
Kuva

http://www.solarbuildingtech.com/High-R ... eling_.htm
Avatar
tekijänä Iggy.P
#83523
Jos tuo Anttilan kortteli päätetään todella purkaa niin se avaa monia mahdollisuuksia kehittää Oulun keskustasta todella moderni kaupan ja asumisen keskittymä. Korttelin suunnittelusta kannattaisi ehkä järjestää arkkitehtuurikilpailu.

Arkkitehtuuriin voisi etsiä vaikutteita myös esimerkiksi muista pohjoismaista kuten Norjasta. Kuvissa Oslon uutta arkkitehtuuria:

Kuva

Kuva

https://en.wikipedia.org/wiki/Barcode_Project
veka tykkää tästä
Avatar
tekijänä Tuliniemi
#83524
Tuollainen siro 16-20 kerroksinen torni olis kyllä pähee. Harmi ettei sellaisia juuri rakenneta Suomeen.
Jos saisin unelmoida niin olisi hieno jos rakennettaisiin sellainen 6 kerroksinen puinen umpikortteli ja jollekkin kulmalle 16-kerroksinen torni jossa olisi lasiset julkisivut.
Iggy.P, Joggi tykkää tästä
tekijänä pekka_kana
#83528
Tuo Anttilan kortteli on tosiaan yksi menneiden vuosikymmenten suurimpia aivopieruja ja mitä nopeammin siitä päästään eroon sitä parempi. Tuolle tontille olisi potentiaalia hyvinkin urbaanille rakentamiselle.

Sama koskee oikeastaan Rotuaarin eteläpäätä Kirkkokadulla, mutta se käsittääkseni onkin jäämässä puskutraktroiden alle jo melko pian, ja tilalle on tulossa ainakin suunnitelmissa korkeampaa ja vähemmän harmaata.
Avatar
tekijänä Tuliniemi
#83529
Oulun keskustassa on paljon kortteleita jotka saisi pistää matalaksi, esimerkiksi tämä hirvitys suorastaan ahdistaa ja tulee jotenkin mieli vetää lasinpesunestettä .
Avatar
tekijänä Iggy.P
#83530
Kävin ottamassa kuvia korttelista. Alla on kuvat korttelin kaikilta neljältä kulmalta.

Paikka on Oulussa niin keskeinen että sille kuuluisi oikeastaan sijoittaa kaupungin korkein rakennus...


Kuva



Autosaaren pysäköintitalo olisi hyvä purkaa koska onhan tunneleissa laajennusvaraa..
Kuva



Vanha palokunnan talo on korttelin ainoa ehdottomasti suojeltava rakennus:
Kuva



Tuliniemen mainitsema Yliopiston apteekin talo näkyy tässä oikealla. Minusta senkin voisi purkaa.
Kuva


Mielestäni kaikkein parasta olisi jos paikalle rakennettaisiin jotakin positiivisella tavalla omaperäistä mutta kuitenkin hyvin kaupunkimaista. En toivo tähän mitään liian ihmeellistä ja omituista arkkitehtuuria mutten myöskään liian tavanomaista. Jos tontille päädytään rakentamaan tornitalo niin toiveena tietenkin olisi ettei siitä tehtäisi täydellistä kopiota naapuritontin kauppakeskus Valkean tornista. Kävipä tässä niin tai näin, niin jokatapauksessa tämä paikka tulee aika pitkälle määrittämään sen millainen mielikuva Oulun ydinkeskustasta ihmisille syntyy. Tämän keskeisempää paikkaa kaupungissa ei ole.
Tuliniemi tykkää tästä
Avatar
tekijänä Iggy.P
#83564
Anttilan kortteliin voisi sopia myös jokin tällainen:

(Kuvan rakennusta on ehdotettu Osloon)

Kuva

http://aasarchitecture.com/2015/03/schm ... -oslo.html
Avatar
tekijänä Tuliniemi
#83571
Tuollaisen saaminen Helsinkiin tai Tampereelle olisi jo hienoa joten en tohtisi Ouluun tuollaista toivoa. Tosin viime vuosien kehitys Oulussa (ja Suomessa yleensäkin) on ollut hienoa joten olen tullut optisemmaksi.
Avatar
tekijänä Iggy.P
#83580
Tuliniemi kirjoitti:Tuollaisen saaminen Helsinkiin tai Tampereelle olisi jo hienoa joten en tohtisi Ouluun tuollaista toivoa.
Toki tuon mittakaava ei ole aivan realistinen Ouluun mutta siitä voi poimia ideoita. Jos sekä Anttila että pysäköintitalo purettaisiin niin niiden tilalle rakennettavaan rakennukseen voisi hyvinkin toteuttaa tuollaisen korttelin sisälle vievän avoimen tilan. Sellainen olisi tyylikäs.
Avatar
tekijänä Tuliniemi
#83824
Kaleva kirjoitti:
Valkea laajenee, lisää liikkeitä muuttaa kaup­pa­kes­kuk­seen loppuvuonna

Kauppakeskus Valkea laajenee. Remontoitu laajennusosa otetaan käyttöön marras-joulukuussa.

Kauppakeskus Valkea kertoo, että laajennusosaan tulee vaateliikkeiden osalta vapaa-ajan vaatteita ja kenkiä myyvä The Athlete’s Foot sekä miesten vaatteita myyvä Volt. Sinne sijoittuu myös kodintekstiilejä myyvä Finlayson sekä lelukauppa Ombrellino.

Kauppakeskusjohtaja Anu Junnikkala-Alho on tyytyväinen uusiin liikkeisiin.

– Tämä tekee hyvää koko keskustan vetovoimalle, Junnikkala-Alho arvioi.

Aiemmin on kerrottu, että myös Intersport avaa loppuvuonna myymälän Valkeassa. Kyseessä on kahteen kerrokseen levittyvä myymälä, jonka pinta-ala on 2000 neliötä.

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/valke ... na/735827/
Voidaanko tämä mörskä hävittää seuraavaksi?

Kuva
Avatar
tekijänä sam
#83834
Toivotaan. Kaavamuutos on ollut vireillä jo useamman vuoden, mutta ilmeisesti sitä ei ole juuri edistetty. Intersporthan jatkaa edelleen tiloissa, vaikka uusi liike avataankin Valkeassa. Mistähän molempiin riittää asiakkaita, kun XXL ja Stadium ovat tulleet lähistölle jakamaan kakkua?
tekijänä pekka_kana
#83867
sam kirjoitti:Toivotaan. Kaavamuutos on ollut vireillä jo useamman vuoden, mutta ilmeisesti sitä ei ole juuri edistetty. Intersporthan jatkaa edelleen tiloissa, vaikka uusi liike avataankin Valkeassa. Mistähän molempiin riittää asiakkaita, kun XXL ja Stadium ovat tulleet lähistölle jakamaan kakkua?
Eikös tuo hirvitys ole legendaarinen Rintamäki? Veikkaan, että +55-ihmiset, joita nuoressa Oulussakin on vuosi vuodelta enemmän, menevät vanhasta tottumuksesta tuohon röttelöön vaikka vastaavaa tai parempaa laatua olisi halvemmalla ja helpommin saatavilla muuallakin.

No, tuon Inter-Sportin päivät lienevät luetut kun sama pulju avaa liikkeen kirjaimellisesti kadun toiselle puolelle. En usko pätkääkään puljun markkinointimisun vakuutteluita, että molemmille riittäisi asiakkaita.

Uusikatu Heinäpäästä pohjoiseen voi tulevaisuudessa olla hyvinkin urbaani jos ja kun kaikki suunnitelmat valmistuvat.
Avatar
tekijänä sam
#83880
Rintamäkihän se, ja sitä ennen Centrum. Mainittujen urheiluliikkeiden lisäksi myös Joutsensillan Intersport ja Budget Sport ovat kohtuullisen lähellä, joten kilpailua piisaa.

Uusikadun varren täydentymisestä puheen ollen Uusikatu 72:n tontilla alkaa lähiviikkoina tapahtua. Technopoliksen korttelin II vaiheen rakentaminen parantaisi tilannetta eniten, mutta se lienee melko epätodennäköistä tämänhetkisessä markkinatilanteessa.
Avatar
tekijänä Iggy.P
#84680
Lainaus Oukan sivuilta:


Millainen Oulun keskusta on vuonna 2040?


Kaupunkikeskusta elää ajassa ja muuttuu sen mukana, eikä elävä kaupunki ole koskaan valmis. Kehitystä täytyy kuitenkin ohjata ja sille täytyy asettaa tavoitteet. Oulun keskustan kehittämistä on ohjattu erilaisin suunnitelmilla vuosikymmenten ajan. Keskustassa nyt näkyvät konkreettiset muutokset, kuten Rotuaarin uudistuminen ja laajentuminen, Kivisydämen valmistuminen ja ydinkortteleiden uudistuminen, ovat tulosta pitkäjänteisestä suunnittelusta.

Mihin suuntaan kaupunkikeskustan kehitystä tulisi ohjata?

On aika kääriä hihat ja alkaa pohtia Oulun kaupunkikeskustan visiota ja tulevaisuutta.

Oulun kaupunginhallitus päätti keskustavision käynnistämisestä 14.12.2015. Keskustavision laatimisesta vastaa Oulun kaupungin yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut. Visiota laaditaan vuoden 2016 aikana yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa.

Suunnitellaan yhdessä, miltä Oulun keskustassa näyttää 25 vuoden kuluttua!

Kuva

http://www.ouka.fi/oulu/uudistuva-oulu/ ... visio-2040

.......
  • 1
  • 19
  • 20
  • 21
  • 22
  • 23
  • 24