Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Alakerrassa käydään jutustelua mielenkiintoisista rakennusprojekteista. Täällä ei välitetä korkeusennätyksistä vaan iloitaan myös pienemmistä rakennuksista ja vanhemmista arkkitehtuurin helmistä.
Avatar
tekijänä wab
#82350
Kivääritehdas äsken. Ensimmäisestä talosta puuttuu enää 1 kerros. Seuraavaa taloa en tältä etäisyydeltä nähnyt mutta eiköhän siinäkin jo eka kerros pitäisi olla kasassa.
Kuva
tekijänä Arska
#82374
Hippoksen alueen kaavasta on tullut ensinmäinen luonnos nähtäville. Alueen kokonaisrakennusoikeus nousee nykyisestä reilusti. Tällä hetkellä alueen rakennuskanta on voimassa olevasta kaavakartasta arvioituna noin 50 000km2 kun uusi kaava mahdollistaisi alueelle yhteensä 186 500km2 rakentamista.

Alueelle on kaavailtu erityisesti urheilu ja liikuntapaikka rakentamista sekä urheilun, liikunnan ja hyvinvoinnin alan yrityksille liike ja toimitiloja mutta myös aluetta tukevia pyäsköinti taloja ja yhteensä 30 000km2 asuinrakentamista korkeimmillaan 12-kerroksisiin tornitaloihin.

Kuva

Kuva

Kuva


Hippoksen lisäksi kankaan Piippuranta 2:n tornitalosta löytyi ensinmäinen havainnekuva josta saa jo vähän kiinni miltä kaavailtu tornitalo voisi näyttää:

Kuva
Danyboi96 tykkää tästä
tekijänä drc
#82405
Arska kirjoitti:Hippoksen alueen kaavasta on tullut ensinmäinen luonnos nähtäville. Alueen kokonaisrakennusoikeus nousee nykyisestä reilusti. Tällä hetkellä alueen rakennuskanta on voimassa olevasta kaavakartasta arvioituna noin 50 000km2 kun uusi kaava mahdollistaisi alueelle yhteensä 186 500km2 rakentamista.

Alueelle on kaavailtu erityisesti urheilu ja liikuntapaikka rakentamista sekä urheilun, liikunnan ja hyvinvoinnin alan yrityksille liike ja toimitiloja mutta myös aluetta tukevia pyäsköinti taloja ja yhteensä 30 000km2 asuinrakentamista korkeimmillaan 12-kerroksisiin tornitaloihin.

Kuva

...
Kuva
Lähde: http://binged.it/1SNm7Vz

Jos nyt kuvia verrataan, niin pesäpallo-, jalkapallo- ja tenniskentät siirrettäisiin sekä rakennettaisiin uusi jäähalli ja parkkitalo. Näiden lisäksi sitten rakennettaisiin joitain asunrakennuksia ja toimistotiloja.
Tuntuu kyllä melko järjettömältä lähteä siirtämään kaikki nämä kentät jäähallin ja asuin-/toimistorakennusten tieltä. Mikähän mahtaisi olla monitoimitalon kohtalo tässä projektissa? Ilmeisesti myös tenniskenttien määrä vähenisi (kuvan perusteella :) ) melko radikaalisti. Eli millähän tavalla tämä jäähallia lukuunottamatta sitten parantaisi liikuntamahdollisuuksia nykyisestä?
tekijänä Arska
#82408
Pesäpallokenttä, Monitoimitalo sekä hipposhalli vaativat täydellistä peruskorjausta. Lisäksi jäähalli on yleisökapasiteetiltaan liian pieni liigakiekon tarpeisiin.

Ajatus olisi käsittääkseni se että Monitoimitalo purettaisiin kokonaan koska korjaus tulisi turhan kalliiksi. Hipposhalliin rakennettaisiin osittain toinen kerros, johon osa "Monnarin" tiloista siirtyisi osa taas siirtyisi nykyiseen jäähalliin joka muokattaisiin sisältä uuteen uskoon kun liigapelit pelattaisiin tulevaisuudessa uudessa monitoimihallissa.

Alueen kaupallinen rakentaminen keskittyy urheilun ja hyvinvoinnin tuotteita ja palveluita kauppaaviin yrityksiin ja Hippoksen aluetta kehitetään siihen suuntaan että päivittäisen kaupunkilaisten liikkumisen lisäksi alue vetäisi väkeä myös muualta suomesta urheiluopistojen tyyliin. Hippoksen edut urheiluopistoihin nähden on sijainti reilun kilometrin päässä 140 000 asukkaan kaupungin keskustasta sekä erityisesti Yliopiston Liikuntatieteellisen ja KIHU:N (Kilpa- ja Huippu-urheilun tutkimuskeskus) kansainvälisestikin merkittävä osaaminen jota nyt pyritään kaupallistamaan entistä tehokkaammin. Kaupungin ulkopuolelta tulijoiden iloksi uudessa kaavassa on varaus myös Hotellirakentamiselle. Asuinrakentamista puolestaan perustellaan sillä että kaupunki toivoo saavansa osan projektiin sijoittamastaan rahasta myymällä alueelle rakennusoikeutta myös asuinrakentamiselle.

Kaikenkaikkiaan siis erittäin tervetullut hanke, jonka todella toivoisi toteutuvan, niin kuntoliikunan, huippu-urheilun, työllisyyden kuin kaupungin verotulokertymänkin kannalta.
Avatar
tekijänä arbs
#82416
Täsmälleen samaa mieltä. Hippos on seissyt samanlaisena jo liian monta vuotta, joten toivon todellakin tämän toteutuvan.
Viimeksi muokannut arbs, 20.10.21 17:06. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
tekijänä järvellä nukkuva
#82422
Harmi, ettei suunnitelmissa näy olevan kunnon jalkapallostadionia. Sellainen 5 000 katsojan ainakin osittain katettu stadioni olisi Jyväskyläänkin varsin mallikas ratkaisu, ja varmasti se saataisiin sopimaan tuolle alueelle.
Avatar
tekijänä wab
#82662
Kauppakeskus seppälässä etenee hyvää vauhtia.
Kuva

Lutakossa yit:n seuraava talo alkanut nousemaan ja uusi torninosturi pystyssä.
Kuva
tekijänä Smithers
#82674
Tässäpä visiota tulevasta. Rantaväylä bulevardiksi -vaihtoehto löytyy alemmalta sivulta. Keskisuomalaisen sivuilta lisäinfoa asiasta, ELY-keskus ei ole mielissään bulevardisuunnitelmasta vaan haluaisi väylälle eritasoliittymiä.

http://www2.jkl.fi/kaavakartat/y1035/Ra ... 160516.pdf

Itsehän kannatan alempaa vaihtoehtoa kunhan kaupunkiin saadaan läntinen ohikulkutie tämän järjestelyn tueksi.
tekijänä Smithers
#83018
Päivitystä Jyväskylästä.

Palokan keskuskorttelissa ensimmäistä kerrosta vielä rakennellaan:
Kuva

Lidl:
Kuva

Mannisenmäki alkaa etäisesti jo muistuttaa asuinaluetta. Viisi uutta kerrostaloa oli jo lähes valmiina:
Kuva

Kankaalla ensimmäinen talo alkaa saavuttaa muotoaan ja toinenkin on nousemassa. Lähemmäksi ei kehdannut kuvaamaan kun rakentajia parveili joka puolella:
Kuva

Tehtaan ruusu on harjassa ja seuraava lähempänä kameraa on sekin hyvässä vauhdissa:
Kuva

Vapaudenkadun uudisrakennus, toista kerrosta ei vielä ole aloitettu:
Kuva

Lutakon Libretto (vas.) ja Juhannusruusu:
Kuva

Sulkulan omenakorttelin kaikki 5 taloa jo harjassa ja valmistumassa kesän lopulla:
Kuva

Kuva

Kauppakeskus Seppää rakennellaan vielä pitkään, mutta täälläkin edistystä huomattavissa:
Kuva

Muita uutisia Jyväskylästä:

- Valitukset Hämeenkadun kaavasta on hylätty, KOASin asunnon osalta rakentaminen alkaa kuitenkin aikaisintaan vuoden kuluttua
- Jyväskylän seurakunta kiistelee siitä, tuleeko heille uudet toimitilat Valtiontaloon vai Taulumäelle, päätöksiä tästä odotettavissa syksyllä. Valtiontalon uudisrakennusta ei voida aloittaa ennen kuin vanha rakennus on saatu riittävän hyvään kuntoon
- Innova 3 saattaa parhaassa tapauksessa alkaa kohoamaan vielä tämän vuoden aikana (KSML)
- Kankaan alueen kolmas asuinrakennus (Tampuuri) on tullut ennakkomarkkinointiin. Paikallislehdessä ennakoitiin, että vuoden päästä Kankaan alueella voisi näkyä n. 10 nosturia nykyisen kahden sijaan
Avatar
tekijänä wab
#83261
Keljossa Åströminkadulla uusi talo taas harjassa
Kuva

Mannisenmäellä 4 uutta taloa taas luovutus vaiheessa ja 3 alkuteijöissä
Kuva
Kuva

Kankaan taloja tehtaan takaa. 3 uutta taloa alkamassa tosiaan vielä tämän vuoden aikana.
Kuva
tekijänä Danyboi96
#83273
Arska kirjoitti:Hippoksen alueen kaavasta on tullut ensinmäinen luonnos nähtäville. Alueen kokonaisrakennusoikeus nousee nykyisestä reilusti. Tällä hetkellä alueen rakennuskanta on voimassa olevasta kaavakartasta arvioituna noin 50 000km2 kun uusi kaava mahdollistaisi alueelle yhteensä 186 500km2 rakentamista.

Alueelle on kaavailtu erityisesti urheilu ja liikuntapaikka rakentamista sekä urheilun, liikunnan ja hyvinvoinnin alan yrityksille liike ja toimitiloja mutta myös aluetta tukevia pyäsköinti taloja ja yhteensä 30 000km2 asuinrakentamista korkeimmillaan 12-kerroksisiin tornitaloihin.

Kuva

Kuva

Kuva


Hippoksen lisäksi kankaan Piippuranta 2:n tornitalosta löytyi ensinmäinen havainnekuva josta saa jo vähän kiinni miltä kaavailtu tornitalo voisi näyttää:

Kuva

Itse olen pettynyt päättäjien näkemykseen kankaasta tämän takia en myöskään usko ettäkankaalle toteutetaan havainne kuvassa näkyviä liiketiloja vaan niiden tilalla tullaan näkemään mm pyörävarastoja, asuntoja ja suljettua katutilaa kuten Lutakossa on paljon sillä a) kaupungin päättäjät pelkäävät Kankaan näivettävän nykyisen keskustan ja koska b) Kankaan lähellä on rakennettu uusi prisma sekälähitulevaisuudessa on tulossa kaksi isoa kauppakeskusta.
tekijänä Danyboi96
#83277
Kuva
Ideointi suunnitelma Piippurannasta :o
Kuva
Arkkitehdin näkemys Piippurannasta :?
Kuva
Skanskan näkemys Piippurannsasta :(
Kuva
Pahoin siis nyt pelkään että Kankaasta on tulossa samankaltainen kuin lutakosta silläerotuksella ettei Kankaalle tule autoja, sellaista on ollut ainakin luettavissa. Harmittaa hieman sillä odotukset oli itsellä korkealla. Olisi se toki ollut kiva jos Kankaasta olisi tullut tiivistä kamtakaupunkia pikku putiikkeinen ja kahviloineen talojen kivijalassa, mutta epäilen ettei sellainen käy päättäjille jotka pelkäävät Kankaan näivettävän nykyisen keskustan ja siksi katsovat Seppälän kauppakeskusten riittävän palveluiksi Kankaan tuleville asukkaille. :smt011

Ps. Näyttää että kankaasta on tulossa yhtenäinen tiiliverhoiltu asuinalue jossa sama kaava toistuu ja toistuu eikä siellä toivottua elävyyttä ja vaihtelua. Itsellätoki lieneeolleet odotukset Kankaan suhteen liian korkealla. :cry:
veka tykkää tästä
tekijänä Danyboi96
#83278
Säynätsalossa on muuten käynnissä mielenkiintoinen taloprojekti, nimittäin pääsaarelle on nousemassa avararahoitteinen karrostalo. Ihmettelen kun rakennusta ei löydy kaavoituksen sivuilta kaupungin verkkosivuilta. Samoin Keljonkankaallla on rakenteilla uusia kerrostaloja sekä vanhan Siwan paikalle tulossa rivitalo.
tekijänä Smithers
#83312
Danyboi96 kirjoitti:Pahoin siis nyt pelkään että Kankaasta on tulossa samankaltainen kuin lutakosta silläerotuksella ettei Kankaalle tule autoja, sellaista on ollut ainakin luettavissa. Harmittaa hieman sillä odotukset oli itsellä korkealla. Olisi se toki ollut kiva jos Kankaasta olisi tullut tiivistä kamtakaupunkia pikku putiikkeinen ja kahviloineen talojen kivijalassa, mutta epäilen ettei sellainen käy päättäjille jotka pelkäävät Kankaan näivettävän nykyisen keskustan ja siksi katsovat Seppälän kauppakeskusten riittävän palveluiksi Kankaan tuleville asukkaille. :smt011
Kangas on kuitenkin sen verran erillään ruutukaavakeskustasta, että en ihan itsekään usko havainnekuvien kaltaiseen meininkiin. Varmasti liiketilojakin tulee katutasoon Kankaan keskeisimmille alueille vanhan tehdasrakennuksen itä- ja eteläpuolelle, en koskaan uskonutkaan että niitä toteutuu Piippurannan aloituskortteliin joka on hieman katveessa.

Kantakaupunkia toivoisin kehitettävän ensisijaisesti tiivistämällä nykyistä ruutukaava-aluetta ja ratapihan kaventamisen myötä rakentamalla sitä kautta vapautuville alueille. Myös vanhoja matalia mörskiä (mm. kaksikerroksinen rakennus Kalevankadulla jossa veripalvelu) riittää purettavaksi jolloin saataisiin lisää tilaa keskustamaiselle rakentamiselle. Kangas olkoon sitten ihan omanlaisensa alue joka ei yritäkään kopioida keskustaa.
tekijänä Smithers
#84338
Kuva

Koasin 15-kerroksisesta tornitalosta tulee Kankaan alueen maamerkki ja ullakkokerros mukaan lukien kaupungin korkein asuinkerrostalo.

Tavoitteena on, että talon rakennustyöt alkaisivat jo ensi keväänä ja 110 opiskelija-asuntoa sisältävä talo valmistuu syksyllä 2018.

Lähde: Keskisuomalainen
  • 1
  • 46
  • 47
  • 48
  • 49
  • 50
  • 60