Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Klazu
#81458
Karua miten Berliinissä vuokrat ovat jopa tuplaantuneet viimeisessä kuudessa vuodessa. Melkoinen muutos kyllä asumisen hinnassa, sillä Berliiniin tuli itse muutettua muutama vuosi ennen sen suosion räjähtämistä ja muutettua pois kun trendi oli jo nähtävissä. :?

Kuva
Avatar
tekijänä Urbaani
#81460
Ei varsinaisesti yllätys, että Itä-Berliinin lähiöt ovat edullisinta aluetta. Aliarvostettuja asuinpaikkoina. Talot kun on pääosin rempattu nykyajan tarpeita varten, ovat turvallista seutua ja palvelut ja joukkoliikenneyhteydet ovat kunnossa. Ilmeisesti ei kuitenkaan tarpeeksi pöhinää hipstereille ja ylemmälle keskiluokalle liian vaatimatonta. Itse voisin hyvin kuvitella asuvani vaikka Marzhanissa tai Hochenschönhausenissa. :) Mukavaa aluetta, mitä vähän olen kierrellyt.
Avatar
tekijänä Klazu
#81461
Juu, jos betonilähiö ei haittaa, niin sieltä löytyy edelleen kaikkein edullisimmat asunnot. Nämä alueet ovat myös yleensä kaikkein "saksalaisimpia" asujaimistoltaan ja lapsiperheille rauhallisia vehreitä alueita. Minulle nämä lähiöt eivät ainakaan jääneet mieleen minään ongelmalähiöinä, tosin joitain poikkeuksia voi olla.

Kovin ovat tosin hinnat nousseet noillakin alueilla. Muistan että naurettavalla 250 eurolla sai hyvän kämpän Itä-Berliinistä vielä 2007. Nyt hinta on tuplat tuosta sielläkin.
tekijänä Jankku
#81513
Myöskin entisen Länsi-Berliinin suuressa lähiössä Gropiusstadtissa näyttäisi olevan edullista. Monesti puhutaan jostain syystä vain Itä-Berliinin lähiöistä, kun kauhistellaan, mutta on toi Gropiusstadt myös melkoinen..
Avatar
tekijänä Klazu
#82135
Jankku kirjoitti:Myöskin entisen Länsi-Berliinin suuressa lähiössä Gropiusstadtissa näyttäisi olevan edullista. Monesti puhutaan jostain syystä vain Itä-Berliinin lähiöistä, kun kauhistellaan, mutta on toi Gropiusstadt myös melkoinen..
Jep, valtavia betonilähiöitä nousi tosiaan myös Länsi-Berliinin puolelle, muun muassa juuri Gropiusstadtiin sekä pohjoiseen Wittenaun alueelle. Kummatkin ovat ihan siistejä alueita, mutta niistä kertyi vuosien varrella aika vähän valokuvia laittaa tänne. Pitää kaivella jos jotain laitettavaa löytyisi.
tekijänä 123...
#82251
Berliini on aika lailla muuttunut sen jälkeen kun Klazu on sieltä muuttanut. Kaupungin kasvu on vain kiihtynyt ja ei ole enään niin köyhä ja halpa kuin ennen. Edullinen se on silti, varsinkin verrattuna moneen muuhun pääkaupunkiin, kuten vaikkapa Lontooseen jne. Yksi maailman mielenkiintoisimmista ja ainutlaatuisimmista projekteista on Berliinin vanhaan keskustaan, museosaarelle uudelleenrakennettava Berliner Stadtschloss. Suomeksi se on Berliinin kaupunkipalatsi. Yksi maailman merkittävimmistä rakennuksista ja tällä hetkellä se on maailman suurin jälleenrakennusprojekti. Rakennus kuuluu ehdottomasti pakollisiin nähtävyyksiin (tuskin sitä voi olla näkemättäkään) kun se valmistuu, mutta jo tälläkin hetkellä se olisi upea ilmestys nähtäväksi.

Turisteja käy nykyisin Berliinissä euroopan kolmanneksi eniten lontoon ja Pariisin jälkeen. Berliini on ohittanut viimevuosina jopa Rooman ja Pariisin se tulee ohittamaan lähivuosina, ellei jo ole. Väestönkasvu on kiihtynyt ja on nykyisin n. 40-50 tuhatta per vuosi. Hotelleja nousee joka puolelle ja uusia asuinrakennuksia ei ehditä rakentaa riittävän nopeasti. Berliinissä on myös syntynyt uusi arkkitehtuurinen tyylisuuntaus, jota en oikein osaa nimetä... Jotkut puhuu siitä new berliner style jne. Se ei siis ole jälleenrakentamista, vaan uusia vanhoista tyyleistä vaikutteita saaneita moderneja rakennuksia. Olen ymmärtänyt yhden syyn tämän suuntauksen synnylle olleen sen, että varakkaat ihmiset haluavat asua arvokkaalta näyttävissä taloissa, eikä tavallisissa yksinkertaisissa laatikoissa.

Myös Berliinin Startup ympäristö on viriili ja nopeasti kasvava sekä se houkuttelee osaavia ihmisiä ympäri maailmaa muuttamaan berliiniin perustamaan yrityksen berliiniin.
tekijänä pallo
#82256
Berliinissä on kyllä nähtävissä muutos ja ehkä sen nousu takaisin Euroopan mahtavimman valtion pääkaupungiksi ja oikeutetuksi maailmankaupungiksi. SSC:tä seurailemalla on kuitenkin vaikea hahmottaa tuota väkiluvun kehitystä. Jos vertaa vaikkapa Helsinkiä ja Berliiniä niin tuntuu että Helsingissä on enemmän suuria projektialueita kuten Kalasatama ja Jätkänsaari. Mihin kasvu Berliinissä keskittyy? Keskikaupunkihan Berliinissä levittäytyy erittäin laajalle ja useisiin keskuksiin, kuten Alex ja Ku'damm. Pitkätkään metromatkat eivät ole tavattomia. Keskustastakin löytyy vielä muurin jäljiltä rakentamattomia alueita. Tuon seikan ja ilmeisesti soisen maaperän takia pilvenpiirtäjiä kaupungissa ei vielä juuri ole, ehkä niidenkin aika vielä tosin tulee. On muuten brutaaliudessaan hieno tuo Alexanderplatz DDR-taloineen. Toivon, että sitä ei nyt lyhytnäköisyyden aikakaudella tuhota, vaan vaalitaan, sillä on rikkaus säilyttää eri aikakausien tuotoksia ja erityisesti kun joitain alueita säilyy noinkin yhtenäisinä!
Myös Hampurilla on SSC:ssä varsin aktiivinen threadi ja siellähän rakennetaan myös isolla volyymillä.
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#82258
Muistaakseni Alexanderplatzin liepeille onkin suunnitteilla muutama pilvenpiirtäjä.

Berliinin ehdoton plussa verrattuna moniin muihin Euroopan merkittäviin kaupunkeihin on mielestäni sen kyky tuoda varsin monet lähihistorian tärkeät tapahtumat jokaisen aistittavaksi. Pariisi elää ikuisesti Napoleonin suuruudenaikoja uudelleen taidehuuruissa ja Lontoo pyörii talousklusterinsa ympärillä, mutta Berliinissä voi tuntea oikeasti olevansa osa suurta muutosta, joka kaataa ja nostaa kokonaisia valtioita. Saman voi huomata esimerkiksi New Yorkin, Pekingin ja Rio de Janeiron kaltaisissa suurkaupungeissa.

Suuri osa Euroopan kaupungeista vaikuttaa sen sijaan olevan vaarassa muuttua museoiksi, joissa ei enää kunnollista muutosta tapahdu, vaan kupoleja ja kattoja lähinnä kiilotellaan parempia valokuvia varten. Liioittelua, tiedän, mutta välillä toivoisin muidenkin ottavan mallia Berliinistä, joka jaksaa ponnistaa huipulle aina uudelleen ottamaan vastuuta ja antamaan käskyjä.
Avatar
tekijänä Klazu
#82267
123... kirjoitti:Berliini on aika lailla muuttunut sen jälkeen kun Klazu on sieltä muuttanut. Kaupungin kasvu on vain kiihtynyt ja ei ole enään niin köyhä ja halpa kuin ennen. Edullinen se on silti, varsinkin verrattuna moneen muuhun pääkaupunkiin, kuten vaikkapa Lontooseen jne. Yksi maailman mielenkiintoisimmista ja ainutlaatuisimmista projekteista on Berliinin vanhaan keskustaan, museosaarelle uudelleenrakennettava Berliner Stadtschloss.
Berliini on ollut aina muutoksessa, mutta olet oikeassa että kasvu on kiihtynyt voimakkaasti ihmisten "löydettyä" Berliini joskus vuosikymmenen alussa. Vuokrahinnat ovat voimakkaassa nousussa, mutta näin on aina buumikaupungeissa. Itsekin arvioisin Berliinin edelleen edulliseksi kaupungiksi, sillä samaan aikaan myös muut maailman keskukset ovat kallistuneet samalla tavalla.

Kaupunginlinna on tosiaan kiintoisa projekti ja sen uudelleenrakennusta on tullut seurattua netissä. Asuttiin tuossa ihan vieressä, joten aiempi asuinseutu on muuttumassa voimakkaasti linnan sekä uuden metrolinjankin myötä. Alueelle on myös paljon muita suunnitelmia suurten aukioiden tiivistämiseksi.

https://www.youtube.com/watch?v=
123... kirjoitti:Turisteja käy nykyisin Berliinissä euroopan kolmanneksi eniten lontoon ja Pariisin jälkeen. Berliini on ohittanut viimevuosina jopa Rooman ja Pariisin se tulee ohittamaan lähivuosina, ellei jo ole. Väestönkasvu on kiihtynyt ja on nykyisin n. 40-50 tuhatta per vuosi. Hotelleja nousee joka puolelle ja uusia asuinrakennuksia ei ehditä rakentaa riittävän nopeasti. Myös Berliinin Startup ympäristö on viriili ja nopeasti kasvava sekä se houkuttelee osaavia ihmisiä ympäri maailmaa muuttamaan berliiniin perustamaan yrityksen berliiniin.
En tiedä yhtään kaupunkia jossa rakennettaisiin hotellihuoneita samaa tahtia kuin juuri Berliinissä. Buumi on tosin ollut käynnissä jo vuosia ja paikalliset kauhistelivat turistien määrää jo vuonna 2011. Turistit tuovat kuitenkin paljon rahaa kaupunkiin, jonka talous on ollut tiukilla jälleenyhdistymisestä saakka. Itse en ihmettele turistien ryntäystä, sillä Berliinissä on erittäin paljon erilaista nähtävää.

Erittäin positiivinen ilmiö ovat kaupunkiin viimeisten 5-10 vuoden aikana perustetut start-upit, joita edullinen hintataso on ehdottomasti houkutellut Berliiniin. Kiintoisaa kuitenkin nähdä miten pysyvästä ilmiöstä on kyse ja miten suuriksi nämä yritykset pystyvät kasvamaan. Nuorta osaavaa työvoimaa on kuitenkin tarjolla runsaasti, joten olettaisin tulevaisuuden olevan positiivinen.

Mielestäni Berliinin (kuten koko Saksan) suurimmat haasteet tulevat olemaan rikollisuuden kasvun estäminen sekä pystyä jatkossakin houkuttelemaan nuoria osaavia työntekijöitä kaupunkiin. Myös suurten pakolaismäärien asuttaminen tulee olemaan valtava haaste monellakin tapaa. Kiintoisa nähdä miten käy.
Viimeksi muokannut Klazu, 17.04.16 01:28. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Avatar
tekijänä Klazu
#82268
Pyöröovi kirjoitti:Muistaakseni Alexanderplatzin liepeille onkin suunnitteilla muutama pilvenpiirtäjä.
90-luvulla laaditut suunnitelmat olisivat tuoneet alueelle kymmenisen noin 150-metristä pilvenpiirtäjää, mutta taloudelliset olosuhteet eivät koskaan mahdollistaneet näiden rakentumista. Käsittääkseni suunnitelmasta on pitkälti luovuttu sittemmin, mutta Park Inn tulee kyllä saamaan ainakin muutaman naapurin. Varma lienee ainakin Saturnin kylkeen suunniteltu asuintorni sekä Alexa-kauppakeskuksen kulmalle suunniteltu asuin-/toimistotalo, joskin jälkimmäistä on puuhattu jo aika monta vuotta.
Pyöröovi kirjoitti:Suuri osa Euroopan kaupungeista vaikuttaa sen sijaan olevan vaarassa muuttua museoiksi, joissa ei enää kunnollista muutosta tapahdu, vaan kupoleja ja kattoja lähinnä kiilotellaan parempia valokuvia varten. Liioittelua, tiedän, mutta välillä toivoisin muidenkin ottavan mallia Berliinistä, joka jaksaa ponnistaa huipulle aina uudelleen ottamaan vastuuta ja antamaan käskyjä.
Tähän on pitkälti vaikuttanut kaupungin melkein täydellinen tuhoutuminen toisessa maailmansodassa. Historiallisia kokonaisuuksia ei juuri ole ja yksittäisiä historiallisia elementtejä on uskallettu rohkeasti yhdistää uuteen arkkitehtuuriin. Kaupungissa ollaan sangen suosiollisia kokeileville ratkaisuille ja keskustassakin on edelleen tyhjää tai hylättyä tilaa vaikka kuinka paljon rakennettavaksi. On syytä muistaa että muurin alta purettiin valtavia alueita aivan ydinkeskustassa, eikä noita alueita ole rakennettu täyteen vielä 26 vuotta myöhemminkään.

Itse kyllä tykkäsin kovasti asua Berliinissä. Kaupungissa tapahtuu koko ajan niin paljon kaikella saralla. :)
Avatar
tekijänä sw
#84192
Jotta tämäkin kuvaketju ei menisi aivan lätinäksi, piti käydä kesällä oikein paikanpäällä ottamassa muutama räpsy. Berliini vaikutti ihan mukavalta kaupungilta, missä oli suurkaupungin tunnelmaa ilman siihen usein kuuluvaa ahdistusta. Historian ymmärtäen kaupunkikuva on melkoista sekasotkua, mutta toisaalta se onkin aika jännää.

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
veka tykkää tästä
tekijänä hmikko
#84193
Gedächtniskirchestä tulee jännästi takaperoinen vaikutelma, kun pommitettu osa näyttää ehjemmältä kuin rakennustelineiden alla oleva moderni puoli.
Avatar
tekijänä Klazu
#85299
Historiallinen Nikolaiviertel on alue missä Berliini sai 1200-luvulla alkunsa ja myös kotimme neljän mahtavan vuoden ajan. :P

Berliinin vanhin rakennus Nikolaikirche on korttelin keskipiste.
Kuva

Kirkossa järjestetään nykyisin konsertteja sekä näyttelyitä.
Kuva

DDR:n aikana suoritettu korttelin jälleenrakennus on erikoinen sekoitus uutta ja vanhaa.
Kuva

Nikolaiviertelissä sijaitsee toistakymmentä perinteistä saksalaisravintolaa, jotka houkuttelevat alueelle runsaasti turisteja.
Kuva

Kesäisin tunnelmaa tuovat erilaiset tapahtumat, kuten elokuinen vanhanajan juhla.
Kuva

Spree on edelleen alueen vilkas suoni, jonka rantaa on mukava kävellä.
Kuva

Kymmenet muut kuvat löytyvät täältä.
veka tykkää tästä
  • 1
  • 15
  • 16
  • 17
  • 18
  • 19