Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä veka
#82030
Pyöröovi kirjoitti:Aika dramaattista näkymää sanailette, vaikka suunnitelma heikkouksineenkin päihittää mielestäni ylivoimaisesti esimerkiksi Espoon tekosaariviritelmät. Mukavaa myös huomata vekan virittelevän täysin pohjattomia väitteitä Lauttasaaren kiinnostuksen katoamisesta, vaikka alue on Helsingin elinvoimaisimpia ja asuntojen hinnat aivan katossa. Minua harmittaa oikeastaan, että pyhäksi julistettu Lauttasaari näyttää hajanaiselta pikkukylältä Koivusaaren valmistuttua rinnalle.
Jep, ei oo varmaan Lauttasaaren vetovoima asuinalueena yhtään vähäinen tai vähentynyt. Olen sieltä itsekin alkujaan kotoisin, enkä varsinaisesti luhistu, jos vielä sinne muuttaisin.

Sen sijaan työpaikat ovat Lauttasaaresta katoamassa kovaa kyytiä. Ryssiksen eli Vattuniemen alue (00210) rakennettiin aikoinaan lähinnä työpaikka-alueeksi (pienteollisuutta, konttoreita ja jonkin verran varastointia). Olipa saarella kahvipaahtimokin. Aika paljon veneilyyn liittyviä toimintoja. Nyt alueen ovat vallanneet enimmäksen 7- tai 8-kerroksiset kerrostalot.

En ole keksinyt hyviä syitä, miksi yritys asettuisi Koivusaaren. Voisi ehkä olla fiksumpaa osoittaa nuokin tilat asunnoille. Matkan varrella nähdään, pitääkö noin tehdä.
tekijänä sekovene
#82031
veka kirjoitti:Voisi ehkä olla fiksumpaa osoittaa nuokin tilat asunnoille. Matkan varrella nähdään, pitääkö noin tehdä.
Toimitalot ovat tuossa moottoritien melusuojana. Asuntoja tuollaiseen paikkaan tuskin saisi rakentaa.

Suunnitelma on noin yleisesti ottaen aivan paska. Kaavatalouskin on saatu sössittyä (motariliittymä yms.), vaikka alun perin tällä piti maksaa Helsingin osuus Länsimetrosta. Oikeastaan tämä on ihan samanlaista perseilyä kuin heti seuraavalla asemalla lännessä.
tekijänä hmikko
#82032
veka kirjoitti: Sen sijaan työpaikat ovat Lauttasaaresta katoamassa kovaa kyytiä. Ryssiksen eli Vattuniemen alue (00210) rakennettiin aikoinaan lähinnä työpaikka-alueeksi (pienteollisuutta, konttoreita ja jonkin verran varastointia). Olipa saarella kahvipaahtimokin. Aika paljon veneilyyn liittyviä toimintoja. Nyt alueen ovat vallanneet enimmäksen 7- tai 8-kerroksiset kerrostalot.

En ole keksinyt hyviä syitä, miksi yritys asettuisi Koivusaaren.
Vattuniemi on syrjässä, ellei sitten toiminta liity veneilyyn ja sijainti ole sen takia suotuisa. Koivusaaren toimistotalojen voisi kuvitella käyvän paremmin kaupaksi, koska ovat metroaseman ja länsiväylän vieressä ja uusia, eli usein mainittuja nykyvaatimuksia vastaavia. Tiedä sitten, miten nuo tekijät käytännössä vetävät suhteessa hintaan. Nokia rakensi pääkonttorinsa aikanaan jokseenkin vastaavaan paikkaan, moottoritien poskeen lähes-saarelle, mutta ajat ovat muuttuneet siitäkin.
Avatar
tekijänä Urbaani
#82081
Helsinki suunnittelee Facebook-sivun julkaisemasta kuvasta käy kyllä hyvin ilmi, että luonnontilassa ei Koivusaari ole aikoihin ollut.

Kuva
Avatar
tekijänä veka
#82083
Isot täytöt tehtiin noin 65 vuotta sitten. Kaupunki kippasi mereen saarien väliin pommituksissa tuhoutuneiden talojen jäännöksiä yms. Armeija osallistui toimintaan raijaamalla paikalle kaikenlaista jätettä, mm. ammuksia. Semmoista menoa silloin.

Hienosti on pitänyt pintansa Leppäsaaren eteläkärki, missä on se lohkare ja nyttemmin suojeltu rantaniitty.
tekijänä JamoL
#82089
veka kirjoitti:Kyllähän tämä edelleen aika järkyttävältä näyttää. Varsinkin mereltä katsottuna vaikutelma on niin bunkkerimainen... ....Saariston pitkään perinteeseen eivät kuitenkaan kuulu tällaiset näkymät... ...Suomessa saaristossa rakennukset (paitsi venevajat) on kuitenkin 'aina' pyritty sijoittamaan hieman etäämmäksi rantaviivasta...
Minusta Katajanokka on hyvä esimerkki urbaanista saaristorakentamisesta. Olen aina tykännyt sen Pohjoisrannan puoleisesta sivusta, jossa talomuuri tulee kiinni veteen. Samoin Suomenlinnassa on tiettyjä "bunkkerimaisia" piirteitä, Koivusaareen on matkaa muutama kilometri.

Joku Korppoo on sitten Korppoo, ja hyvä niin.

Moottoritieliittymää ja paria muutakin kohtaa Koivusaaressa voisin kyllä arvostella, mutta se, ettei kaupunkia saisi kategorisesti rakentaa kiinni rantaan, on minusta aika erikoinen idea.
tekijänä hmikko
#82091
^ Jep. Sanoisin, että näkymät Töölönlahden suunnasta Siltasaareen ovat aika keskeinen osa Helsinkiä ja ne ovat myös kaikkien kaupunkiin saapuvien junamatkustajien silmissä. En ymmärrä, miksi vastaavaa ei saisi rakentaa lisää - siis noin yleensä, tuossa Koivusaaren suunnitelmassa on puolensa ja puolensa.

Alvar A muuten taisi yritti puuttua juuri tuohon ajatusmalliin kommenteilla siitä, että Töölönlahden ei ole tarkoitus esittää karjalaista korpilampea ja että julkiset rakennukset pitää rakentaa (suunnitelmansa mukaan) kaupunkimaisesti riviin rantaan niin, että ne heijastuvat vedestä.
Avatar
tekijänä RV
#82107
sekovene kirjoitti:
veka kirjoitti:Voisi ehkä olla fiksumpaa osoittaa nuokin tilat asunnoille. Matkan varrella nähdään, pitääkö noin tehdä.
Toimitalot ovat tuossa moottoritien melusuojana. Asuntoja tuollaiseen paikkaan tuskin saisi rakentaa.

86000. kerta kun mainitset jotakin Koivusaaren tai Keilaniemen liikennejärjestelyistä varmaan.

Suunnitelma on noin yleisesti ottaen aivan paska. Kaavatalouskin on saatu sössittyä (motariliittymä yms.), vaikka alun perin tällä piti maksaa Helsingin osuus Länsimetrosta. Oikeastaan tämä on ihan samanlaista perseilyä kuin heti seuraavalla asemalla lännessä.
Jospa arvon Talolaiset ignoroitaisiin 12-vuotiaan kielenkäytöllä varustetut viestit tästededes?
tekijänä sekovene
#82154
RV kirjoitti:86000. kerta kun mainitset jotakin Koivusaaren tai Keilaniemen liikennejärjestelyistä varmaan.
86 000 mitä? Länsiväylän arkivuorokauden automäärä Koivusaaren kohdalla on noin 70 000, mutta ehkä puhut jostain muusta? Quotet voisit ainakin opetella laittamaan.
RV kirjoitti:Jospa arvon Talolaiset ignoroitaisiin 12-vuotiaan kielenkäytöllä varustetut viestit tästededes?
No yhyy taas. Ei tuossa sinunkaan viestissä mitään sisältöä ollut. Joku satunnaislukugeneraattorista saatu luku ja epämaaräistä horinaa.
tekijänä tontzae
#82157
Liikenneviraston mukaan KVL Koivusaaren kohdalla 60523. näin offtopic vähäliikenteisin moottoritie KVL on Haminan ohikulkutie n. 4000 autoo per vrk.
Länsiväylä vs VT 7 molemmat 2+2 kapasiteeteiltaan poislukien bussikaistat.
Avatar
tekijänä veka
#82159
JamoL kirjoitti:Minusta Katajanokka on hyvä esimerkki urbaanista saaristorakentamisesta. Olen aina tykännyt sen Pohjoisrannan puoleisesta sivusta, jossa talomuuri tulee kiinni veteen. Samoin Suomenlinnassa on tiettyjä "bunkkerimaisia" piirteitä, Koivusaareen on matkaa muutama kilometri.

Joku Korppoo on sitten Korppoo, ja hyvä niin.

Moottoritieliittymää ja paria muutakin kohtaa Koivusaaressa voisin kyllä arvostella, mutta se, ettei kaupunkia saisi kategorisesti rakentaa kiinni rantaan, on minusta aika erikoinen idea.
Pahoittelen vastaamisen hitautta matkailun takia.

Minustakin Katajanokan pohjoisranta, Siltasaaren ranta jne. ovat hienoja paikkoja. Enkä ylipäänsäkään tarkoittanut, ettei kaupunkia saisi rakentaa kiinni rantaan. Siltasaari ja Katanokka eivät kuitenkaan enää ole saaristoa. Suomenlinna on, mutta sehän onkin linnoitussaari. Kantakaupungin laajeneminen rantoja pitkin tai isojen satamien rakentaminen sivummallekin on aina ollut luonteva tapa kasvaa ja kehittyä.

Koivusaren myötä Helsinki ottaa loikan tuntemattomille vesille. Sen jälkeen ei yksikään paikka ole enää turvassa tehorakentamiselta. Lauttasaaren pohjoisrantaan onkin kaavailtu valtavia täyttöjä. Koivusaaren rakentamistakin hurjempi juttu löytyy yleiskaavaehdotuksesta: rakentamista Melkin saarelle. Siitä on käyty ihmeen vähän keskustelua.

Kuinkahan paljon porukkaa saisi mahtumaan esim. Seurasaareen? 30 000? Harakan saari Kaivopuiston edessä on aivan joutokäytöllä. Siellä ei pysty edes kävelemään poluilla valkoposkihanhien torttujen takia. 10 000 asukasta ja kaarisilta Kaivarin rannasta kävelijöille ja fillareille. Mahdollisuuksia Helsingissä riiittää.
Avatar
tekijänä RV
#82160
veka kirjoitti: Koivusaren myötä Helsinki ottaa loikan tuntemattomille vesille. Sen jälkeen ei yksikään paikka ole enää turvassa tehorakentamiselta. Lauttasaaren pohjoisrantaan onkin kaavailtu valtavia täyttöjä. Koivusaaren rakentamistakin hurjempi juttu löytyy yleiskaavaehdotuksesta: rakentamista Melkin saarelle. Siitä on käyty ihmeen vähän keskustelua.

Kuinkahan paljon porukkaa saisi mahtumaan esim. Seurasaareen? 30 000? Harakan saari Kaivopuiston edessä on aivan joutokäytöllä. Siellä ei pysty edes kävelemään poluilla valkoposkihanhien torttujen takia. 10 000 asukasta ja kaarisilta Kaivarin rannasta kävelijöille ja fillareille. Mahdollisuuksia Helsingissä riiittää.
Ja silta vain ratikoille ja polkupyörille! ;)

Koivusaari tulee olemaan mielenkiintoisimpia hankkeita lähitulevaisuudessa pienen pinta-alansa vuoksi.

Yhyy.
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#82166
veka kirjoitti: Kuinkahan paljon porukkaa saisi mahtumaan esim. Seurasaareen? 30 000? Harakan saari Kaivopuiston edessä on aivan joutokäytöllä. Siellä ei pysty edes kävelemään poluilla valkoposkihanhien torttujen takia. 10 000 asukasta ja kaarisilta Kaivarin rannasta kävelijöille ja fillareille. Mahdollisuuksia Helsingissä riiittää.
Oliko sinun tarkoitus väittää ironisesti, että joku todella aikoisi rakentaa noille historiallisesti arvokkaille paikoille Koivusaaren suunnitelman seurauksena vai ovatko ne omia vaihtoehtojasi "luonnonmukaisen" Koivusaaren tilalle? Itse en ainakaan ole aivan varma kumpaa tarkoitit. Minun on mahdotonta nähdä kannatusta vaihtoehdolle, jossa Seurasaaren kulttuurikeitaasta tehtäisiin suuri asutuskeskus tai Kaivopuisto turmeltaisiin mielettömillä liikennejärjestelyillä RV:n motari- tai metrotyyliin.

Eihän Koivusaarella ole mainitsemiisi saariin verrattuna minkäänlaista kulttuuriarvoa paitsi jos venesatamalla on sinulle jokin sielunyhteys. Vähän nyt rajaa vertauksiin.
Avatar
tekijänä veka
#82169
Tyylilajista viis, en toki ehdottele Seurasaaren tai Harakan tehorakentamista. Vastustaisin ns. henkeen ja vereen. Yritin vain sanoa, että tahtotilan puuttuessa voidaan varautua lähes mihin tahansa. Tuskin sentään kehtaavat ehdottaa noiden saarien tuhoamista, mutta esim. Melkki-suunnitelma on minusta liki samaa tasoa.

Karttaa ei tarvitse katsoa pitkään, kun kivoja kohteita löytyy lisää. Pihlajasaaret on lähempänä mannerta kuin Melkki. Ja miksi tyytyä Vartiosaaressa 5000-8000 asukkaan lähiöön? Sinnehän saisi mahtumaan vaivatta 25 000 asukasta ja metroaseman. Sillä suunnalla on isoja saaria ja lähes joutomaaksi jääneitä niemiä lisää. Eikä tule kaupungin raja vastaan kuten Koivusaaressa.
tekijänä hmikko
#82170
veka kirjoitti: Karttaa ei tarvitse katsoa pitkään, kun kivoja kohteita löytyy lisää. Pihlajasaaret on lähempänä mannerta kuin Melkki. Ja miksi tyytyä Vartiosaaressa 5000-8000 asukkaan lähiöön? Sinnehän saisi mahtumaan vaivatta 25 000 asukasta ja metroaseman.
Pihlajasaaria ei kai ole kukaan esittänyt rakennettavaksi missään suunnitelmassa. Itse en usko Melkin toteutumiseen. Yleiskaavassahan se on kokonaan lauttaliikenteen varassa oleva autoton asuinalue suht pienelle määrälle semmoisesta kiinnostuneita, minkä luulisin olevan vastustajien helppo ampua alas.

Tuo kysymys Vartiosaaresta on ihan aiheellinen. Jos se päätetään uhrata, niin miksei sitten otettaisi kaikkea hyötyä irti? Itse joko säästäisin ja rakentaisin Laajasalon todella tehokkaasti, tai sitten jos Vartiosaari on ihan pakko rakentaa, niin kunnolla ja raitiotie Vuosaareen asti, jotta ei tule pussinperää. Siinä tulisi sitten Ramsinniemeen raitiotie ja niin paljon uutta virkistyskäyttöä, että sen luonne muuttuisi myös, vaikka ei rakennettaisikaan.
  • 1
  • 6
  • 7
  • 8
  • 9
  • 10
  • 14