Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talot eivät ole kaikki kaikessa. Raideliikenne, puistoalueet ja muut kaupunkikuvalliset projektit saavat aikaan keskustelua täällä.
Avatar
tekijänä Klazu
#79624
Kävelin tuosta käytävää pitkin ohitse tänään. On kyllä vielä vähän hankalasti löydettävissä, mutta hyvä jos toimii. Lipunmyyntikoneita on hieman matkaa käytävää ylöspäin ja sitten positiivisesti laukkuhihnojen luona.

Itse suunnistin kotiin tänään autolla, enkä tiedä onko tuo raideyhteys tarpeeksi halpa että kannattaisi alkaa sen kautta kampeamaan täältä Länsi-Uudeltamaalta kentälle suunnatessa. Neljä kertaa pitää tehdä tuo matka tämän reissun aikana eli tilaisuus kokeilla olisi...
Avatar
tekijänä Bernheart
#80040
Tässä Jyrki Längmannin upea kuvasarja kehäradan lentoasemarakenuksen puoleisesta sisäänkäynnistä. Kiitos Jyrki taas upeista otoksista, jotka dokumentoivat tätä liikennehistoriallista ihmettä ja Helsingin kehitystä.
Kuvien tekijänoikeudet Jyrki Längmannin.

http://vaunut.org/kuvat/?u=377&d=04.01.2016

Samoin laadukas setti Leo Jussilalta, jolle hänen kuviensa tekijänoikeudet kuuluvat.
http://www.vaunut.org/sarja/3564
Avatar
tekijänä Bernheart
#81657
https://www.hsl.fi/uutiset/2016/lentoas ... ttoon-8140

"17.03.2016 - Muokattu: 17.03.2016

Lopullinen kulkuyhteys Lentoaseman juna-aseman ja lentoterminaalien välille on nyt avattu. Liukuportaat on otettu käyttöön aamupäivällä 17.3. Kulkuyhteyden avaaminen merkitsee, että kaikki Lentoaseman kulkureitit ovat nyt asiakkaiden käytössä eikä väliaikaisratkaisuja ole enää käytössä."

https://www.periscope.tv/w/1ZkKzgANMzDGv
Avatar
tekijänä Bernheart
#81695
http://www.lentoposti.fi/uutiset/kehara ... t_kayttoon

"Helsinki-Vantaan kautta kulkevan Kehäradan Lentoasema-rautatieasema on viimein valmis. Yhteyttä junista terminaaleihin jouduttiin puolisen vuotta hoitamaan erilaisin väliaikaisjärjestelyin, kunnes asemalta ylös vievät hissit valmistuivat 18. joulukuuta. Tänään torstaina myös 70-metriset Suomen pisimmät liukuportaat saatiin käyttöön."

Loput linkistä. Hyviä kuvia!
Avatar
tekijänä Bernheart
#88552
"Joukkoliikenneasiantuntijoiden" mukaan kehäradan ei pitänyt lisätä joukkoliikenteen kulkutapaosuutta lentoasemalle mentäessä.
Tutkimus kertoo eri dataa:
Myös merkittävä osa Helsinki-Vantaan lentoasemalle kulkevista on todennut Kehäradan käyttökelpoiseksi. Kun vuonna 2014 kaikista lentoasemalle saapuneista alle 5 % käytti pääkulkutapanaan junaa ja noin 35 % linja-autoa, vuonna 2016 junaa käyttäneiden osuus oli noussut runsaaseen 25 %:iin. Samalla linja-auton käyttö oli kuitenkin vähentynyt noin 22 %:iin, mutta kokonaisuudessaan joukkoliikenteen suosio oli silti lisääntynyt vajaasta 40 %:sta runsaaseen 47 %:iin. Henkilöauton ja taksin käyttö oli puolestaan vähentynyt vastaavasti.
http://hsl01.hosting.documenta.fi/cgi/D ... =2017473-9
HSL, hallitus 2.5.2017
jfo, H.C. tykkää tästä
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#88554
Kaikkien ongelmien jälkeen lentokentän asema toimii kyllä tosi kätevästi. Kööpenhaminan lentokenttä on lähikenttäni nykyään, joten automaattisesti tulee vertailtua junayhteksiä. Nykyisten rajatarkastusten vuoksi Helsinki-Vantaa vie ehdottomasti voiton.
Avatar
tekijänä jfo
#88556
Bernheart kirjoitti:"Joukkoliikenneasiantuntijoiden" mukaan kehäradan ei pitänyt lisätä joukkoliikenteen kulkutapaosuutta lentoasemalle mentäessä.
Tutkimus kertoo eri dataa:
Myös merkittävä osa Helsinki-Vantaan lentoasemalle kulkevista on todennut Kehäradan käyttökelpoiseksi. Kun vuonna 2014 kaikista lentoasemalle saapuneista alle 5 % käytti pääkulkutapanaan junaa ja noin 35 % linja-autoa, vuonna 2016 junaa käyttäneiden osuus oli noussut runsaaseen 25 %:iin. Samalla linja-auton käyttö oli kuitenkin vähentynyt noin 22 %:iin, mutta kokonaisuudessaan joukkoliikenteen suosio oli silti lisääntynyt vajaasta 40 %:sta runsaaseen 47 %:iin. Henkilöauton ja taksin käyttö oli puolestaan vähentynyt vastaavasti.
http://hsl01.hosting.documenta.fi/cgi/D ... =2017473-9
HSL, hallitus 2.5.2017
Kehäradan sujuvuus vahvistanee Helsinki-Vantaan ennestään vahvaa roolia Etelä-Suomen ykköskenttänä ja heikentänee etenkin Tampereen ja Turun lentoasemien houkuttelevuutta. Maakuntakaupungeille huonompi homma, mutta koko maan mittakaavassa hyvä kehityssuunta, sillä Helsinki-Vantaa tarvitsee mahdollisimman suuren osan kotimaasta lähtevistä lennoista saavuttaakseen tarpeeksi suuren kriittisen massan ja kehittyäkseen riittävän houkuttelevaksi kansainväliseksi hubiksi. Helsingin asema Pohjois-Euroopan pääkaupunkiseutujen joukossa ei vahvistu jos meillä ei ole maassa edes yhtä laadukasta, hyvillä jatkoyhteyksillä varustettua lentoasemaa.
Ville tykkää tästä
tekijänä hmikko
#88558
Bernheart kirjoitti:"Joukkoliikenneasiantuntijoiden" mukaan kehäradan ei pitänyt lisätä joukkoliikenteen kulkutapaosuutta lentoasemalle mentäessä.
Tutkimus kertoo eri dataa:
Sikäli aivan tyypillistä, että "raidekerroin" on pääkaupunkiseudulla aliarvioitu aika systemaattisesti ennenkin. Esim. ratikkalinja 9 ylitti arviot välittömästi kun se avattiin, samoin jatko Länsiterminaalille. Raide-Jokerille uskaltaisin ennustaa samaa. Poikittaisliikenteessä on sen verran paljon potentiaalia.
jfo kirjoitti: Kehäradan sujuvuus vahvistanee Helsinki-Vantaan ennestään vahvaa roolia Etelä-Suomen ykköskenttänä ja heikentänee etenkin Tampereen ja Turun lentoasemien houkuttelevuutta. Maakuntakaupungeille huonompi homma, mutta koko maan mittakaavassa hyvä kehityssuunta
En usko, että suuremmin heikentää, sen verran pienimuotoista toiminta Tampereella ja Turussa on jo muutenkin. VR:n palvelutaso Turun-reitillä on semmoinen, että Helsinki-Vantaalle mennään pääsääntöisesti bussilla joka tapauksessa.

Hyvä yhteys Helsinki-Vantaalle ei todellakaan olisi maakuntakaupungeille huonompi homma, vaan päin vastoin. Jos Kehäradan sijaan olisi toteutettu Lentorata, se olisi hyvinkin saattanut sekä tappaa Tampereen kentän matkustajaliikenteen lähes kokonaan, että parantaa Tampereen saavutettavuutta. Erona Turkuun tietysti olisi ollut, että koko pääradan kaukojunaliikenne olisi ollut käytettävissä vaihdotta.
tekijänä sekovene
#88711
Bernheart kirjoitti:"Joukkoliikenneasiantuntijoiden" mukaan kehäradan ei pitänyt lisätä joukkoliikenteen kulkutapaosuutta lentoasemalle mentäessä.
Tutkimus kertoo eri dataa:
Onko joku Kehärataa kritisoinut joukkoliikenneasiantuntija (tyyliin Antero Alku) muka sanonut noin? Ainakin minusta oli ihan selvää, että Kehärata lisää joukkoliikenteen kulkutapaosuutta lentoasemalle, koska se luo uusia suoria yhteyksiä esim. Martinlaakson radan varrelta. Hankkeen kokonaishyödyt suhteessa kustannuksiin ovat sitten eri asia. On Kehärata joka tapauksessa ainakin Länsimetroa parempi hanke, mutta sitä on mahdoton sanoa, tuleeko tase lopulta olemaan plus- vai miinusmerkkinen.
tekijänä hmikko
#88717
sekovene kirjoitti: Onko joku Kehärataa kritisoinut joukkoliikenneasiantuntija (tyyliin Antero Alku) muka sanonut noin?
En rupea kaivamaan dokumentteja, mutta luulisin, että kulkutapaosuuksista on tehty arviot silloin, kun hankkeen suunnitelmat on valmisteltu päätettäväksi.
Avatar
tekijänä Bernheart
#88718
Kehärataa vastustettiin monenmoisilla argumenteilla, yksi niistä oli, että matka-aika on sama kuin bussilla (mikä ei ole totta kuin yöllä, sillä 615 ajoi kentälle läpi koko ruuhkaisen Hämeentien ja yleensä kesto oli 35-55 minuuttia).

Eräät asiantuntijat väittivät sisäänkäynnin olevan kaukana terminaalista, vaikka tosiasiassa sisäänkäynti on optimaalinen suhteessa tulevaisuuden terminaaliin, joka tulee parkkitalon P1 päälle. On totta, että kävelymatkaa tulee ehkä 150-200 metriä enemmän, mutta sitä kompensoinee matkustusmukavuus verrattuna rynkyttävään vantaalaiseen maantieässään.

Asiantuntijat väittivät myös, että kehärata on pelkkä kiinteistökehityshanke unohtaen, että kehäradan ajatuskin on laukaista uusia investointeja asemien lähelle. Lisäksi kasvava lentoasema vaatii hyvät yhteydet, joita ei voida realistisesti hoitaa laadukkaalla tasolla pääsuuntiin bussirallilla.

Eräs asiantuntija väitti myös, että kehäradan voisi korvata 36 maantieässää eli linja-autonrötisköä.
  • 1
  • 22
  • 23
  • 24
  • 25
  • 26