Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Bernheart
#80580
Aijai kun tekee namia, KIITOS Janne_H taas upeista kuvista. Tätä liittymää visioitiin jo 1990-luvun lopulla ja silloin ajattelin, että milloinkohan päästään ryteteikkö parturoimaan, nyt se on totta. Voi kun olisit vielä vähän saanut videota puiden kaadosta, tarjoaisin siitä hyvästä kostean illan...moottorisahan ääni on tuollaisen paikan paras ääni! ;)
tekijänä sekovene
#80582
Täytyy myöntää, että tuon naurettavan ryteikön parturoiminen sai hymyn minunkin huulilleni. Näyttää hyvältä paikalta rakentaa taloja, kun metroasemakin on siinä vieressä.

Mitäs siihen tuleekaan?
Avatar
tekijänä Janne_H
#81048
Alvar Aalto-kortti vedetty. "Noin tuhannen asukkaan elinympäristö tuhoutuu" :roll:
Länsiväylä kirjoitti: Kehä I:n tunnelin louhinnasta valitus hallinto-oikeuteen – Asukkaat vaativat töiden keskeyttämistä

Joukko Tapiolan Itärannan taloyhtiöitä on valittanut hallinto-oikeuteen kaupunginvaltuuston päätöksestä, joka koskee Kehä I:n louhimista tunneliin Keilaniemessä.

Taloyhtiöt vaativat rakennustöiden keskeyttämistä, kunnes valitus on käsitelty Helsingin hallinto-oikeudessa ja mahdollisesti korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Myös Tapiolan kilta on valittanut samaa työmaata koskevasta Liikenneviraston tiesuunnitelmasta.

Alueella on kaadettu puita ja tehty louhintoja paikalla, johon kaksi ensimmäistä tornitaloa nousevat. Kaupungin mukaan valitukset eivät viivästytä rakennustöitä.

– Valitus ei vaikuta rakennustöihin. Sekä Liikennevirasto että Espoon kaupunginhallitus ovat antaneet luvan aloittaa työt mahdollisista valituksista huolimatta, sanoo kaupunkitekniikan johtaja Harri Tanska.

Espoo haluaa kiirehtiä louhintoja, jotta ne saadaan tehtyä ennen länsimetron käynnistymistä 15. elokuuta.

– Jos louhinnat joudutaan tekemään metron kanssa samaan aikaan, ne hidastuvat ja kallistuvat. Silloin puhutaan helposti miljoonista, Tanska sanoo.

Kun hanke on valmis, uusi tielinja kulkee osin nykyistä lähempänä Itärannan taloja. Asukkaat ja Tapiolan Kilta vetoavat siihen, että Tapiola kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.

– Suojeltujen, Alvar Aallon suunnittelemien talojen piha-alue ollaan tuhoamassa avohakkuulla ja avoimella tiekuilulla. Noin tuhannen asukkaan elinympäristö tuhoutuu, sanoo aktiivinen asukas Jatta Salmi.
http://www.lansivayla.fi/artikkeli/3669 ... vat-toiden
Avatar
tekijänä Darkmage7280
#81049
Voi armas Jeesus sentään miten raflaavaa... "Noin tuhannen asukkaan elinympäristö tuhoutuu"...
Suomalaisten maaseutuluonne nostaa taas päätään: asutaan kaupunkiympäristössä, mutta herrajumalaapuaapua sentään jos lähistölle muuttaa... (dramaattinen ääniefekti, kiitos) ...muita ihmisiä, tai jos kaupunki kasvaa sille koirankakatusryteikölle.
Jännä että ei siedetä muutoksia ympäristöön, mutta harvaanasuttu maaseutu taas ei sitten kelpaa asuinalueeksi.
Avatar
tekijänä Clepe
#81067
Käsitin että rakennustöiden aikaiset yhdeydet oli suunniteltu niin hutiloiden että edessä olevia kallion nypyköitä ei oltu huomioitu. Siksi joudutaan louhimaan myös pihojen kallioita. Ymmärrän ihan hyvin että naapuritaloyhtiöiden asukkaita ketuttaa se.
tekijänä jake
#81071
Clepe kirjoitti:Käsitin että rakennustöiden aikaiset yhdeydet oli suunniteltu niin hutiloiden että edessä olevia kallion nypyköitä ei oltu huomioitu. Siksi joudutaan louhimaan myös pihojen kallioita. Ymmärrän ihan hyvin että naapuritaloyhtiöiden asukkaita ketuttaa se.
Jep, näin. Pyöräilijöiden poikkeusreitin takia joudutaan räjäyttämään kalliota noiden asuintalojen takapihalla. Ymmärrän minäkin että ketuttaa - on fillarilla ennenkin päässyt mäkeä ylös ja alas ilman että on tarvinnut kalliota räjäytellä.
Avatar
tekijänä Clepe
#81073
jake kirjoitti:
Clepe kirjoitti:Käsitin että rakennustöiden aikaiset yhdeydet oli suunniteltu niin hutiloiden että edessä olevia kallion nypyköitä ei oltu huomioitu. Siksi joudutaan louhimaan myös pihojen kallioita. Ymmärrän ihan hyvin että naapuritaloyhtiöiden asukkaita ketuttaa se.
Jep, näin. Pyöräilijöiden poikkeusreitin takia joudutaan räjäyttämään kalliota noiden asuintalojen takapihalla. Ymmärrän minäkin että ketuttaa - on fillarilla ennenkin päässyt mäkeä ylös ja alas ilman että on tarvinnut kalliota räjäytellä.
Ihanko oikeasti meinasit että pyörätie voi kulkea avokallionyppylän yli?
Avatar
tekijänä Darkmage7280
#81076
Myönnettäköön, olin ehkä turhan häijy, mutta minua ainakin oikeasti turhauttaa tämä jatkuva rakennustöistä kitinä. Meikäläisen naapuriin rakennettiin ensin kerrostaloa, sitten sairaalaa, yli kaksi vuotta putkeen.
Yli kaksi vuotta poraa, hurinaa, paukutusta ja kolinaa. Mutta sellainen kuuluu kaupunkiin, sano.
Avatar
tekijänä RV
#81168
file:///C:/Users/K%C3%A4ytt%C3%A4j%C3%A4/Downloads/Keilaniemi_Rakentumisen_vaiheet_3.11.2011_4833.pdf

Ilmeisesti Ve2 eli korkeimmasta tulee toisen vaiheen rakentuessa (toivottavasti, nyt valittu kahden tornin taktiikka on moka mitä tulee Tapiolan killan, kaiken maailman al Fayedien yms suhteen jotka saattavat olla niin äänekäs tornit tuomitseva vähemmistö, ettei toista kahta rakenneta) 42-kerroksinen.
tekijänä sekovene
#81177
RV kirjoitti:file:///C:/Users/K%C3%A4ytt%C3%A4j%C3%A4/Downloads/Keilaniemi_Rakentumisen_vaiheet_3.11.2011_4833.pdf
Hieno linkki.
Avatar
tekijänä RV
#81205
sekovene kirjoitti:
RV kirjoitti:file:///C:/Users/K%C3%A4ytt%C3%A4j%C3%A4/Downloads/Keilaniemi_Rakentumisen_vaiheet_3.11.2011_4833.pdf
Hieno linkki.

Ei jostakin syystä näy linkkinä, mutta kopsaamalla sen hakuun löydät aika liudan informaatiota. T. Äsken Testattu.
Avatar
tekijänä veka
#81217
Kirjoita hakukoneeseen:

Keilaniemi Rakentumisen vaiheet 3.11.2011

Ekana tulee tarjolle ja ladattavaksi Ristoa Marila/Arkkitehtitoimisto SARCin 53-sivuinen kirjoitus pdf-muodossa. Erittäin kiinnostavaa luettavaa.
Avatar
tekijänä Clepe
#81228
veka kirjoitti:Kirjoita hakukoneeseen:

Keilaniemi Rakentumisen vaiheet 3.11.2011

Ekana tulee tarjolle ja ladattavaksi Ristoa Marila/Arkkitehtitoimisto SARCin 53-sivuinen kirjoitus pdf-muodossa. Erittäin kiinnostavaa luettavaa.
Mutta sitä ei kuitenkaan voinut linkittää tänne? http://www.espoo.fi/download/noname/%7B ... E%7D/47498

Mikähän RV:n pointti mahtoi olla, se jäi vielä arvoitukseksi?
  • 1
  • 39
  • 40
  • 41
  • 42
  • 43
  • 45