Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Alakerrassa käydään jutustelua mielenkiintoisista rakennusprojekteista. Täällä ei välitetä korkeusennätyksistä vaan iloitaan myös pienemmistä rakennuksista ja vanhemmista arkkitehtuurin helmistä.
Avatar
tekijänä RV
#79667
No nyt näyttää juuri siltä miltä olen visioinutkin :) Torni on juuri niin elegantti kuin olen ajatellut. Oulun keskustassa olisi myös kerroskorotus paikallaan, purkamatta vanhoja rakennuksia, paikoin jopa seuraten täysin niiden vanhaa tyyliä, paikoin luoden kontrastia uuden ja vanhan välille samassa paketissa. Pahoin pelkään että joku Puistoseura lyttää tuon heti alkuun sisäpihoja pimentämänä tjs järkevää....
Avatar
tekijänä Iggy.P
#79712
Yksi keskeinen hanke Oulussa tulee näillä näkymin olemaan myös uuden jäähalllin/monitoimiareenan rakentaminen. Onko Tuliniemellä tai muilla mielipiteitä tähän liittyen? Mikä olisi sopiva sijainti areenalle? Entä mitä mieltä olette Kärppien mahdollisesta pelaamisesta KHL:ssä?

Lainaus viime vuodelta:

- Oulun Kärppien toimitusjohtaja Juha Junno paljastaa Ilta-Sanomille, että seura olisi saattanut muuttaa KHL:ään, jos Champions Hockey League ei alkaisi ensi syksynä.
SM-liigan mahtiseuran Oulun Kärppien toimitusjohtajan Juha Junnon mukaan ei ole itsestäänselvyys, että hänen seuransa pelaa kotimaisessa pääsarjassa.

Ilta Sanomat 2014



2000-luvun alussa areenasta laadittiin tällainen havainnekuva:

Kuva
Avatar
tekijänä sam
#79719
hmikko kirjoitti:Mahtoiko tuo konferenssikeskus olla kilpailun ohjelmassa vai onko keskus vaan ideoitu tässä ehdotuksessa?
Konferenssikeskus oli mukana jo ohjelmassa. Kilpailutöissä tuli sijoittaa alueelle kauppatori, tapahtumatori ja konferenssikeskus ja ottaa kantaa, tuleeko alueelle maamerkkirakennusta. Arvostelupöytäkirjassa näkyy tehtävänanto ja töiden arvostelu. Havainnekuvat kilpailutöistä löytyvät linkin takaa ja siellä voi käydä myös äänestämässä omaa suosikkiaan.
Iggy.P kirjoitti:Mikä olisi sopiva sijainti areenalle?
Omasta mielestäni Raksila olisi paras paikka areenalle liikenneyhteyksien ja oheisinfran puolesta. Tutkitaankohan Asemakeskuksen suunnittelun yhteydessä myös areenan mahdollista sijoittumista alueelle?
Avatar
tekijänä Tuliniemi
#79722
Iggy.P kirjoitti:Mikä olisi sopiva sijainti areenalle?
samin kanssa samaa mieltä että raksila olisi varmaan paras paikka.
Entä mitä mieltä olette Kärppien mahdollisesta pelaamisesta KHL:ssä?
Jääkiekosta en tiedä mitään (kotopuolessa jalkapallo on se juttu, ja ite välitän vain squashista), mutta käsitykseni mukaan KHL:ä varten tarvitaan paljon rahaa, ja olen käsittänyt että seuralla on rahallisia ongelmia.
Avatar
tekijänä Urbaani
#79726
Uusi monitoimiareena olisi pitänyt rakentaa Ouluun jo ajat sitten. 2000-luvun kärppä-buumin (neljä mestaruutta viidessä kaudessa) aikana rahoitusta olisi julkiseltakin puolelta varmasti löytynyt.

Yleensä nämä hallit kannattaa rakentaa mahdollisimman lähelle keskustaa hyvien liikenneyhteyksien varrelle. Raksila täyttänee nämä kriteerit melko hyvin, ellei sitten tonttia löydy vaikka ihan ydinkeskustasta.
Avatar
tekijänä atr
#79727
Laation referenssiluettelosta löytyy tällainen kohde:

"Kauppakeskuksen ja monitoimihallin pysäköintilaitos, luonnos
1200 ap, n. 36 000 brm2
Oulun Kärpät Oy
2010 - 2012"

Kuva

Enää halli ei ilmeisesti tulisi markettien tontille. Viimeksi lienee puhuttu Raksilan urheilupuistosta tai purettavan paloaseman tontista?
Avatar
tekijänä Iggy.P
#80433
.....................................................


Esimerkkejä jääurheilun harrastepaikkojen kattamisista




Jääkiekon ja muiden jäälajien harrastamista voisi helpottaa rakentamalla säältä suojaavia katoksia ulkona oleville kentille. Alla muutamia esimerkkejä maailmalta:

New York:
Kuva



Yhteensä jääkiekon harrastajia arvellaan olevan Suomessa noin 200 000 ja vaikka harrastajamäärä kasvoi viime kaudella yli 2000 harrastajalla, silti suomalaisten liikkumattomuus on edelleen kansanterveydelle suuri haaste. Matalan kynnyksen harrastamisen tukeminen olisi siten perusteltua. Tällaiset katetut harrastepaikat ovat merkittävästi halvempia kuin varsinaiset jäähallit, joita Oulun seudulla on tällä hetkellä kymmenkunta. Kattaminen olisi erityisen tervetullut Castrenin ja Heinäpään kentille, mutta miksei myös muille.

http://urheiluuutiset.com/jaakiekon-har ... ajapyykin/


Toronto:
Kuva



South Haven:
Kuva



Buffalo:
Kuva


http://www.timeout.com/new-york-kids/th ... slide-show


http://theglobalgrid.org/torontos-first ... wood-park/
Avatar
tekijänä sam
#80585
Linja-arkkitehtien sivuilla on havainnekuvia Raksilan markettien viitesuunnitelmasta. Alueelle on luvassa melkoinen facelift. Kaikki kuvat löytyvät täältä.

Havainnekuva keskustan suunnasta.
Kuva
(c) Linja Arkkitehdit Oy 2015

Tehtaankadun ja Teuvo Pakkalan kadun risteyksestä.
Kuva
(c) Linja Arkkitehdit Oy 2015

Myös Harris-Kjisikillä on suunnitelmia alueesta (linkki).
Kuva
(c) Arkkitehtitoimisto Harris-Kjisik Oy 2014 - 2016
Avatar
tekijänä Tuliniemi
#80587
Muuten kiva mutta aivan liian matalaa! Toi asuinalue saisi olla kokoaan 6-kerroksista umpikorttelia, ja kyllä alueelle saisi ainakin yhden tornin kaavoittaa.
Avatar
tekijänä sam
#80593
^ Komppaan muuten, mutta townhouset sopivat mielestäni mittakaavallisesti hyvin Puu-Raksilan puoleiselle sivustalle. Pohjoislaidalle puolestaan voisi rakentaa reippaasti korkeampaa, sillä hautausmaalla porukat tuskin hirveästi häiriintyisivät muuttuvasta maisemasta. :smt025 Kajaanintien varteen joku kauppakeskuksen ja asumisen yhdistävä hybridikortteli olisi ylivoimaisesti paras vaihtoehto.
Avatar
tekijänä Iggy.P
#80594
Minusta kauppakeskus olisi kannattanut sijoittaa linja-autoaseman paikalle ja matkakeskukseen. Silloin se toisi huomattavasti lisää elämää koko toiseen kaupunginosaan ja tekisi kävelykatualueen ja asemanseudun välisistä kaduista aidosti eläviä kaupungin ostoskatuja. Matkakeskukseen tulevia liiketiloja on tämän takia karsittu hyvin paljon ja on vaarana että koko asemanseutu tulee jäämään kaupunkielämän kannalta varsin hiljaiseksi alueeksi vaikka rakentamisen volyymi olisikin suuri.

Hyvinä asioina näen tässä oikeastaan vain nuo puu-raksilan viereen tulevat townhouset ja kauppakeskuksen varsin modernin muotoilun. En tosin millään ymmärrä pinta-alaltaan noin suuren lättänämäisen rakennuksen rakentamista näin lähelle kaupungin ydinkeskustaa. Jos kauppakeskus olisi päätetty rakentaa asemanalueelle niin olisin toivonut Kajaanintien varteen riviä kymmenen kerroksisia kerrostaloja.
Avatar
tekijänä sam
#80609
Markettien siirtoa linja-autoaseman paikalle suunniteltiin takavuosina, mutta ilmeisesti katuverkon välityskyvyn ja toimijoiden oman mielipiteen (?) vuoksi suunnittelussa päädyttiin säilyttämään ne nykyisellä tontilla. Katuverkon välityskykyargumenttia on vaikea niellä, sillä nykyään hehtomarketteja on vähän joka puolella kaupunkia, eikä Raksilaan suuntaudu yhtä suurta seudullista liikennettä kuin aiemmin. Toki markettilogiikka perustuu yksityisautoiluun, joten nykyisen paikan säilyttäminen on Keskolta ja Arinalta sinänsä ymmärrettävä päätös.
tekijänä Esperanto
#82916
Hei kaikki talolaiset! Tämä on ensimmäinen viestini tälle foorumille, joten ainakin täällä päässä ollaan jännän äärellä...
Ennen luin foorumin Oulu-aiheisia ketjuja ehkä kerran kuukaudessa, sitten pikku hiljaa kerran viikossa ja tässä sitä nyt ollaan; ketjut tulee tsekattua nyt joka aamu. Kyseessä siis pahan luokan addiktio, johon yritän nyt siis hakea lievitystä tänne kirjoittamalla. Alle listaan nyt Oulun liikenteellisiä asioita, jotka ovat mieltäni viime aikoina askarruttaneet. Omia ajatuksiani selkiinnyttääkseni kehitin myös viisiportaisen tähtiin ja plus-merkkeihin perustuvan systeemin kuvaamaan sitä, kuinka tärkeänä(*) ja taloudellisesti mahdollisena (+) eri hankkeet näen.

Haluaisin, että te useat minua viisaammat kommentoisitte eri hankkeita ja kenties toisitte erilaisia näkökulmia niihin, omani kun pohjautuvat vahvaan MuTu:n ja pintapuoliseen aiheiden googlaamiseen. Toki myös muista kuin tässä luetelluista seudun hankkeista olisi mukava kuulla näkemyksiä.

1. Hailuodon silta: (*****/++++)
-Toteutuminen näillä näkymin jopa todennäköistä, koska laskelmat osoittavat selvät kustannussäästöt vrt. lauttaliikenteen jatkaminen. Epäilen vahvasti, että suhteellisen lyhyellä aikajänteellä sillan valmistumisen jälkeen Hailuodon kunta tulee liittymään Ouluun.

2. Pohjantien (4-tie) kolmannet kaistat: (****/++++)
-Vielä tilanne ei ole virallisilla mittareilla sietämätön, mutta tulee lähitulevaisuudessa olemaan. Keskustelun aiheena lähinnä se, mistä kolmekaistainen osuus alkaa ja mihin se päättyy. Lisäksi tarkoittaisi käsittääkseni uuden kevyenliikenteen sillan rakentamista joen yli.

3. Lähijunaliikenne: (****/++)
-0,5-1h välein kulkeva lähijunaliikenne Raahesta mahdollisesti jopa Haaparantaan asti. VR:n mukaan ei kannattava, mutta oma järki jotenkin taistelee vastaan. Vaatisi vahvaa seudullista (myös seutukuntarajoja ylittävää) yhteistyötä ja yhteistä tahtotilaa. Erityisesti radanvarsien kaavoittamiseen ja tiiviiseen rakennuttamiseen tulisi panostaa jo lähiaikoina Kempeleen "pelinavauksen" muikaisesti
Myös radanvarsikunnat Kainuun radan varresta mahdollista liittää lähijunaliikenteeseen, mutta mielestäni ensisijainen kokeilukohde olisi väli Raahe-Kemi. Toivottavasti toteutuu jos/kun lähjunaliikenteen tilaaminen tulevaisuudessa on mahdollista muiltakin kuin LVM:ltä.

4. Kaksoisraide Ouluun asti: (****/+++)
-Parantaisi lähijunaliikenteen edellytyksiä ja mahdollistaisi nopeamman liikenteen etelän suuntaan. Harmi ettei toteutunut jo nykyisen kaksoiraidepaketin mukana, mutta toivottavasti seuraavan 10-15 vuoden aikana. Toteutumisen edellytykset mielestäni hyvät, koska hankkeella olisi suhteellisen iso vaikusalue (Pohjois-Suomi)

5. Oulun meriväylän syventäminen/uudelleenlinjaaminen min. 12 metrin kulkusyvyyteen (****/++++)
-Mielestäni tärkeä investointi, joka mahdollistaa sataman ja sitä kautta liikenteen kasvun. Edelleen yksinkertaisen dominopalikkateoriani mukaan sysäisi liikkeelle uusia projekteja ja investointeja.

6. (Halpa)Lentoyhtiön HUB-asema Ouluun: (****/++)
-Syöttölennot pohjoisen suunnasta, runkoreitit isoihin Euroopan kaupunkeihin (lähinnä edullisemmille ns. kakkos-kolmoskentille). Nykyisillä realiteeteilla lähinnä utopiatasoinen ajatus, mutta mahdoollisuus kaapata osa maakuntien matkoista Helsinki-Vantaan nenän edestä kutkuttaa mieltä. Toki toteutuminen ei ole kiinni pelkästään Oulun seudun panoksesta, mutta airBalticin kanssa käydyt neuvottelut paljastavat, että ajatus ei ole aivan kuolleena syntynyt.

7. Pohjantien (4-tien) parannus välillä Oulu-Kemi: (***/+++)
-Nykyinen tilanne ei varmaankaan voi jatkua kovin pitkään. Tie tuntuu kovan liikenteen aikaan melkoisen turvattomalta ajaa ja ensimmäisenä ajatuksena Haukipudas-Kemin moottoritie välin ajaminen aiheuttaa lähinnä puistatuksia. Nykyisten suunnitelmien mukainen jatkuva ohituskaista olisi selvä parannus nykytilanteeseen, vaikka tällaisissa asiossa on toki helppo sortua ajattelemaan "miksei moottoritie koko matkalle"-tyylisesti. Todellisuudessa joku roti näissä valtion pääosin rahoittamisssa hankkeissa on kuitenkin pidettävä, muutenhan moottoriteitä vedettäisiin täysin mielipuolisesti muuallekkin kuin pääkaupunkiseudulle...

8. Poikkimaantien liikennejärjestelyt Mäntylän ympäristössä: (***/+++)
-Tulevaisuuden varma liikennesumppu, hoidettava joka tapauksessa. Rahaa on löydyttävä jos liikenne aiotaan saada kulkemaan

9. Bulevardikadut: (***/++)
-2+2 kaistaisia katuja leveällä keskivöhykkeellä (puustoa ja istutuksia, mahd. raitiovaunuliikenne). Omissa hahmotelmissani keskustassa esim. (Limingantie/Uusikatu, Rautatienkatu, Aleksanterinkatu, Kajaaninkatu,
Hallituskatu, Saarinstonkatu, Nummikatu, Puistokatu). Vaikutus kaupunkikuvaan suuri, lähinnä kaupungin imagoa nostattava asia. Vaatisi periaatepäätöksiä, jotta kaavoitusta ja tulevaa rakentamista voitaisiin ohjata tätä skenaariota mahdollistamaan.

10. Pikaraitiotieliikenne: (**/++)
-Risteilemään niille alueille, joihin lähijunaliikenne ei vaikuttaisi (Välivainio, Linnanmaa, Oulunsalo, Kaakkuri, Talvikangas, Hiukkavaara ja monet muut alueet näiden ja Keskustan välillä). Päätöksenä ja investointina kaupungilta valtaisa, mutta moderni raitiovaunuliikenne on todistettu toimivaksi (kannattavuus on vaikeammin määriteltävä asia). Toivottavasti ehdin tämän vielä nähdänennen kuin arkun kansi narahtaa viimeisen kerran. Paljon surkeammin ja lyhytnäköisemmin ei julkista liikennettä voi hoitaa, kuin se on Oulun seudulla tällä hetkellä hoidettu.

11. Kuusamontien (vt.20) 2+2-kaistaisen osan jatko Kiimingin Kirkonkylän ohitse: (**/++)
-Erinäisiä suunnitelmia ja selvityksiä on tehty niin Kiimingin kunnan kuin Oulun kaupungin taholta. Nykyisiä ruuhkapiikkejä varmasti tasoittaisi osatoteutus ainoastaan Jäälin ohitse, mutta tarve olisi aina Kiiminkijoen sillan yli asti. Tilanne ei kuitenkaan ole niin katastrofaalinen ja jatkuva, että asialle tultaisiin tekemään mitään ainakaan kymmenen vuoden sisällä.

12. Kempeleenlahden ylittävä silta: (**/+)
Aluksi ajoneuvoliikenne, varovainen optio myös raitioliikenteelle. Purkaisi osittain Kaakkurin seudun ruuhkia Pohjantiellä, mutta olisiko kuitenkaan vaikutuksiltaan panostuksen arvoinen? Nopeuttaisi kenties hieman keskustan ja lentokentän välistä yhteyttä (vaatisi suhteellisen joutuisan tielinjauksen tulevan sillan Oulunsalon päästä lentokentälle), mutta kuinka moni matkustajista on loppujen lopuksi menossa keskustaan?

13. Nuottasaaren ja Vihreäsaaren välinen silta: (*/++)
-Ilman satamaliikenteen merkittävää kasvua ei tule toteutumaan. Olisi pitkällä tähtäimellä yksi dominopalikka, joka tulisi mahdolliseksi ja tarpeelliseksi, jos satamaliikenne räjähtäisi kasvuun uuden syvemmän laivaväylän myötä.
VE 1 Rautatiesilta tehdasalueen kautta + ajoneuvoliikenteen silta Puistokadun jatkeeksi Hevossaareen ja siitä Hieta-/Vihreäsaareen
VE 2 Yhdistetty rautatie- ja ajoneuvoliikenteen silta jostain em. väliltä
molempien vaihtoehtojen toteuttaminen edellyttäisi mahdollisesti Johteensalmen syventämistä ja muokkaamista huviveneille soveltuvaksi (?)

14. Oulu- Koillismaa rautatie: (*/+)
-Nykyäänhän ei juuri uutta rautatietä rakenneta, joten toteutuminen on hyvin pitkässä kuusessa. On hyvin monen muun "kiikunkaakun"-rautatiehankkeen jälkeen "to do-listalla" melko kaukana kärjestä. Nousisiko puutavaraliikenne kiskoille ja tuleeko uusia kaivoksia isoine kuljetustarpeineen? Pelkällä henkilöliikenteellä ei ilmeisesti uusia rautatielinjauksia voida perustella, joten isoja kysymysmerkkejä on ilmassa tämän haaveen tiimoilta. Mahdollistaisi lähijunaliikenteen Kiimingin suunnasta, mutta taitaa jäädä minun elinaikanani näkemättä.

15. Uusi ajoneuvoliikenteen silta Oulujoen yli: (*/+)
-Kun pian valmistuva Poikkimaantien silta ei pysty enää välittämään tarpeeksi hyvin valtaisaksi kasvanutta Hiukkavaaran suunnan liikennettä, tarvitaan uusi silta ja uusia tielinjauksia Oulujoen yli. Seuraavaksi siltapaikaksi näkisin suunnilleen Poikkimaantien sillan ja Madekosken(?) sillan puolenvälin, jolloin sillat olisivat järkevillä paikoilla Oulun ympäri muodostuvien "kehäteiden" varsilla. Todella pitkässä kuusessa, oma kristallipalloni kertoo tapahtuvan +30 vuoden kuluttua.

16. Yhdystie Kellon ramppi-Välikylä: (*/+)
-Ylikiimingintien jatko Kelloon päin Kalimenkylän kautta. Karttaa tutkiessani huomasin tällaisen yhteystarpeen/-mahdollisuuden. Kuitenkin Plaana oy:llä teetetty selvitys osoitti, että ei vaikuttaisi liikenteeseen lähitulevaisuudessa juuri mitenkään. Ideana "ihan kiva", mutta vaatisi toteutuakseen teollisuuden, yritysten, palvelujen ja/tai ihmisten keskittymisen kyseisen tien varrelle. Ei tue seutukaavan pyrkimystä "sormimaiseen" yhyskuntarakenteeseen, jossa kaikki keskittyy keskustaan johtavien teiden varsille.


Jotain tärkeää jäi varmasti huomaamatta ja yllä oleva lista on vain väsyneen mieleni tuotos. Kommentoikaa, huomauttakaa asiavirheistä ja ennen kaikkea lisätkää jos jotain puuttuu!
sw tykkää tästä
Avatar
tekijänä atr
#82917
Hyvää pohdintaa ja tervetuloa foorumille. En koe olevani yhtään viisaampi, mutta kommentoin silti vähän omia näkemyksiäni pointteihisi. Täytyy sanoa että sinä aikana kun olen itse aktiivisesti Oulun asioita seurannut (ehkä 6 vuotta), niin näin suurta vaihetta ei kehittämisessä ja täydennysrakentamisessa ole ollut päällä kuin nyt.
1. Hailuodon silta: (*****/++++)
-Toteutuminen näillä näkymin jopa todennäköistä, koska laskelmat osoittavat selvät kustannussäästöt vrt. lauttaliikenteen jatkaminen. Epäilen vahvasti, että suhteellisen lyhyellä aikajänteellä sillan valmistumisen jälkeen Hailuodon kunta tulee liittymään Ouluun.
Tämän pitäis olla läpihuutojuttu. Toki kyse on aika suuresta valtion investoinnista, mutta rahaa on riittänyt tänne periferiaan viime aikoina muutenkin (4-tie, 8-tie).
2. Pohjantien (4-tie) kolmannet kaistat: (****/++++)
-Vielä tilanne ei ole virallisilla mittareilla sietämätön, mutta tulee lähitulevaisuudessa olemaan. Keskustelun aiheena lähinnä se, mistä kolmekaistainen osuus alkaa ja mihin se päättyy. Lisäksi tarkoittaisi käsittääkseni uuden kevyenliikenteen sillan rakentamista joen yli.
Liikenteellisesti ehkä tärkein hanke. Myös rampit ovat paikoin surkeassa kunnossa, näitä on tarkoitus kai myös parantaa.
3. Lähijunaliikenne: (****/++)
-0,5-1h välein kulkeva lähijunaliikenne Raahesta mahdollisesti jopa Haaparantaan asti. VR:n mukaan ei kannattava, mutta oma järki jotenkin taistelee vastaan. Vaatisi vahvaa seudullista (myös seutukuntarajoja ylittävää) yhteistyötä ja yhteistä tahtotilaa. Erityisesti radanvarsien kaavoittamiseen ja tiiviiseen rakennuttamiseen tulisi panostaa jo lähiaikoina Kempeleen "pelinavauksen" muikaisesti
Myös radanvarsikunnat Kainuun radan varresta mahdollista liittää lähijunaliikenteeseen, mutta mielestäni ensisijainen kokeilukohde olisi väli Raahe-Kemi. Toivottavasti toteutuu jos/kun lähjunaliikenteen tilaaminen tulevaisuudessa on mahdollista muiltakin kuin LVM:ltä.
Kempeleen asema antaa tosiaan vähän esimakua lähijunaliikenteestä joka täältä on puuttunut viime vuosikymmenet. Yleiskaavassa (2030?) on kai varaus jollekin Kaakkurin seisakkeelle ja pistoradalle lentokentälle. Itse en näiden suhteen aivan henkeäni pidättäisi, mutta kannatan vahvasti.
4. Kaksoisraide Ouluun asti: (****/+++)
-Parantaisi lähijunaliikenteen edellytyksiä ja mahdollistaisi nopeamman liikenteen etelän suuntaan. Harmi ettei toteutunut jo nykyisen kaksoiraidepaketin mukana, mutta toivottavasti seuraavan 10-15 vuoden aikana. Toteutumisen edellytykset mielestäni hyvät, koska hankkeella olisi suhteellisen iso vaikusalue (Pohjois-Suomi)
Tämä lienee myös väistämätön investointi, joka ajankohtaistuu koko ajan Oulun kasvaessa. Hintaluokka on kuitenkin sellainen (riittääkö 300 miljoonaa?), että aikaa voi mennä 20 vuotta.
5. Oulun meriväylän syventäminen/uudelleenlinjaaminen min. 12 metrin kulkusyvyyteen (****/++++)
-Mielestäni tärkeä investointi, joka mahdollistaa sataman ja sitä kautta liikenteen kasvun. Edelleen yksinkertaisen dominopalikkateoriani mukaan sysäisi liikkeelle uusia projekteja ja investointeja.
Oulun sataman liikenne on ollut viime aikoina kasvussa ja kehityssuunnitelmat ovat muutenkin kunnianhimoisia. Pidän ihan realistisena.
6. (Halpa)Lentoyhtiön HUB-asema Ouluun: (****/++)
-Syöttölennot pohjoisen suunnasta, runkoreitit isoihin Euroopan kaupunkeihin (lähinnä edullisemmille ns. kakkos-kolmoskentille). Nykyisillä realiteeteilla lähinnä utopiatasoinen ajatus, mutta mahdoollisuus kaapata osa maakuntien matkoista Helsinki-Vantaan nenän edestä kutkuttaa mieltä. Toki toteutuminen ei ole kiinni pelkästään Oulun seudun panoksesta, mutta airBalticin kanssa käydyt neuvottelut paljastavat, että ajatus ei ole aivan kuolleena syntynyt.
Uskon että Oulun lentoasemalla on suuri kehityspotentiaali ja kasvua tullaan joka tapauksessa näkemään. Onko se sitten jonkun yhtiön hub vai jotakin muuta, riippuu paljon lentoyhtiöalankin kehityksestä.
8. Poikkimaantien liikennejärjestelyt Mäntylän ympäristössä: (***/+++)
-Tulevaisuuden varma liikennesumppu, hoidettava joka tapauksessa. Rahaa on löydyttävä jos liikenne aiotaan saada kulkemaan
Ilmeisesti suuri osa sataman raskaasta liikenteestä kulkee tuota kautta. Lisäkaistat sinnekin.
9. Bulevardikadut: (***/++)
-2+2 kaistaisia katuja leveällä keskivöhykkeellä (puustoa ja istutuksia, mahd. raitiovaunuliikenne). Omissa hahmotelmissani keskustassa esim. (Limingantie/Uusikatu, Rautatienkatu, Aleksanterinkatu, Kajaaninkatu,
Hallituskatu, Saarinstonkatu, Nummikatu, Puistokatu). Vaikutus kaupunkikuvaan suuri, lähinnä kaupungin imagoa nostattava asia. Vaatisi periaatepäätöksiä, jotta kaavoitusta ja tulevaa rakentamista voitaisiin ohjata tätä skenaariota mahdollistamaan.
Hallituskatu ja Rautatienkatu ovat onneksi jo saamassa perusparannusta, tosin eivät bulevardimuotoista. Uusikatu pitäisi saada kaikilta osin tälle vuosituhannelle.
10. Pikaraitiotieliikenne: (**/++)
-Risteilemään niille alueille, joihin lähijunaliikenne ei vaikuttaisi (Välivainio, Linnanmaa, Oulunsalo, Kaakkuri, Talvikangas, Hiukkavaara ja monet muut alueet näiden ja Keskustan välillä). Päätöksenä ja investointina kaupungilta valtaisa, mutta moderni raitiovaunuliikenne on todistettu toimivaksi (kannattavuus on vaikeammin määriteltävä asia). Toivottavasti ehdin tämän vielä nähdänennen kuin arkun kansi narahtaa viimeisen kerran. Paljon surkeammin ja lyhytnäköisemmin ei julkista liikennettä voi hoitaa, kuin se on Oulun seudulla tällä hetkellä hoidettu.
Eikös tähän pitänyt varautua Välivainion bulevardisysteemin suunnitelmissa, ja sitten päädyttiin sähköbusseihin? No, ei kai toteuttaminen mahdotonta ole myöhemminkään.
Avatar
tekijänä RV
#82920
Kolmansille kaistoille on olemassa suunnitelmat Kempeleen liittymästä Pateniemeen. Jostakin syystä viime metreillä juuri tämä (ja 50 000/vrk aika lailla on, pahimmillaan 65 000, jonne tulee surkeat sekoittumiskaistat) osa suunnitelmasta hylättiiin. Suunnitelmassa on myös keskustan tärkeimpien liittymien rakentaminen esim. kolmitasoisina. Varmaankin Oulunsalon siltojen korvaaminen lie ollut se sandaalissa hiertävä kivi :? Tulevat pian kuitenkin käyttöikänsä päähän, ja idioottimaisinta olisi tehdä ne ei-4+4(sekoittumiskaistat)-kaistaiseksi... Kaistoja tullaan jatkamaan vielä joskus eteläänkin Kempeleeltä mitä luultavimmin kun aikanaan Valtatie 4 oikaistaan muutamalla kilometrillä. Luulisi ainakin Kempeleen itsenäisen kunnan pitävän asiasta meteliä kun maakuntavaltuustot saapuvat, tunnen heidän kaupunginvaltuuston pjn eikä ole turha jätkä 8) Joka tapauksessa hyvin turha poisto suunnitellusta 1.5.-vaiheesta, kun tuo Haukiputaan moottoritie (toki tarpeellinen kuten koko yhteysvälin Oulu-Simo-korjaaminen sellaiseksi) taitaa tulla huomattavasti kalliimmaksi. Jos on silloista kiinni ja ruuhkista jotka sekoittumiskaistoille tulee, a) tie korjataan vihdoin vastaamaan kapasiteettiaan, b) syytetään kaistoja ruuhkista...Niin moni liittymä on täysin out of date että eiköhän ne kaistat näin optimistisesti ajatellen pompahda jossain vaiheessa hankelistalle.

Hukkaan heitettyä rahaa tuo 2+1-tie Haukiputaalta Iihin, kun nykyliikennemääräkin jo eteläpäässä 15 000 ja ihmisillä tietysti luulo että tulee moottoritietä. Jälleen kerran opitaan 80-luvun läksy, eli nelikaistaista tai ei ollenkaan - tulee sama tilanne kuin Tampereen "moottoriliikennetie"-Läntisellä kehällä.

Sitten joskus tulee varmastikin ajankohtaiseksi rakentaa Oululle "kehä II". Myös eteläpuolitse lentoasemaa aiotaan vetää moottoriväylä.

Monumentaalikaupunkisuunnitelma on ollut pöydällä sen verran useasti, että uskon tornihotellin toteutumiseen. Kun Tampereelle ja jopa Vaasaan ollaan omat korkeammat rakennukset pystytetty/pian pystytetään, luulisi oululaisten puuhaavan nyt kaavan muokkaamiseksi, toivottavasti, jotta saataisiin kunnollinen maamerkki, sellaiset 28 kerrosta olisi aika style, onhan tuo melko ylypee kaupunki kuitenkin 8)
  • 1
  • 18
  • 19
  • 20
  • 21
  • 22
  • 24