Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Alakerrassa käydään jutustelua mielenkiintoisista rakennusprojekteista. Täällä ei välitetä korkeusennätyksistä vaan iloitaan myös pienemmistä rakennuksista ja vanhemmista arkkitehtuurin helmistä.
#64045
Pohjimmiltaanhan brutalismi tarkoittaa ainoastaan paljaiksi jätettyjä betonipintoja, ei mitään sen kummempaa. Ei brutalismin tarvitse välttämättä olla mitenkään "tylyä" tai "brutaalia" ollakseen brutalismia, vaikka tietenkin suuret betonipinnat sellaisia helposti ovatkin.
#64068
Omaan ulostulooni tässä brutalismissa vaikutti Iggyn ja Arskan betonikolossikuvat. Myönnän tietysti että kuten missä tahansa tyylisuunnassa, myös brutalismissa on hyviä ja huonoja, rumia ja aistikkaita töitä. Iggyn ja Arskan kuvat vain iskivät suoraan päin naamaa ja päätä oli alkaa särkeä :offtheair:

La_Resistancen ensin postaama ja rakentajan omalla kuvallaan selkeyttämä toteutus on konstruktiivisen vaikuttava ja omalla tavallaan hieno, vaikka kauniiksi ei sitä voikaan sanoa sanan varsinaisessa merkityksessä mielestäni. Brutalismi voi olla erittäin vaikuttavaa kuitenkin, kuten Pyhän Ristin kappeli Turun hautausmaalla, Skanssissa. Kappeli ohjaa karussa asketismissaan ajatukset hiljaa kohden perusasioita. Pyhän Ristin kappeli on Pekka Pitkäsen voittotyö arkkitehtikilpailussa 1960 -luvulta.

En löytänyt sitä sopivia kuvia arkistosta nyt tähän paikkaan, ehkä käyn joku kerta kuvaamassa. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän sivuilla on kuitenkin kappelin sisältä virtuaalikierroskuvaa.
https://www.turunseurakunnat.fi/portal/ ... appelissa/
Avatar
tekijänä RV
#64072
Itseäni yllämainitut miellyttävät. Sen sijaan... Saanko esitellä, Tukholman Arkkitehtuuriopisto. Tuolta vankiloiden tulisi näyttää. Omalla tavallaan erittäin äärimmäisenä ääriesimerkkinä tyylistään tosin säilyttämisen arvoinen ehdottomasti.

Kuva

Suosikeistani brutalismin saralla unohdin mainita yhden Helsingin erikoisimmista rakennuksista, joka näyttää saavansa valitettavasti purkutuomion. Valistuneempi silmä jää tätä kaipaamaan. Tyylikäs ratkaisu olisi laittaa katon päälle täysin lasinen asuinkerros ja muuttaa rakennus asuinkäyttöön. Valmetin entisenä pääkonttorina sen ei luulisi olevan niin vaikeaa, O.J.Mattilan huone on ainakin ollut luullakseni melko iso + saunatilat jne ;) Valitettavasti tilalle ollaan kuitenkin puuhaamassa jotakin täysin massasta erottumatonta. Kuten 50 vuotta sitten, nytkin puretaan 50 vuotisen ajan takaisista rakennuksista ne erikoisimmat ja hienoimmat.

Kuva
#64164
Monin paikoin 1980-luvun tyylinen pienkerrostalorakentaminen miellyttää omaa silmää, ainakin silloin kun rakennusten sijoittelu ei ole liian hajautunut. Sopivan pienimuotoista, leikkisää (voi olla jopa vähän postmodernia seassa), ja vehreää. Yhdistelmä punatiili - valkoinen betoni on hyvinkin perussuomalainen.

https://maps.google.fi/maps?q=Asemantau ... 9,,0,-6.38

https://maps.google.fi/maps?q=Malminkar ... 2,,0,-3.96
#78911
Hmph, olin ajatellut tehdä aiheen jossa kysyisin arkkitehtuurin tyylisuunnista mutta tästä oli jo aihe.

Asiaan, tässä kolme suosikkiani:

Funktionalismi
Kuva

Parhaimmillaan funktionalismi on yksinkertaisen veistoksellista.

Postmodernismi
Kuva
Laatikoiden keskellä pieni leikittely tuo elämään väriä ja vaihtelua.

International Style
Kuva
Erityisesti tykkään tämän tyylisistä torneista joissa on käytetty paljon lasia ja terästä. Harmillisesti suomessa tätä tyyliä edustaa lähinnä Kone Building Espoossa ja Sanomatalo Helsingissä.

Edit: Onko tämä muuten brutalismia?
Kuva
Olen tästä aina jotenkin tykännyt, siinä on jotain "manly charmia".
#78913
hmikko kirjoitti:En kyllä sanoisi Lakeuden Ristiä ja Seinäjoen Aalto-keskusta funktionalismiksi. Ne ovat lähempänä Aallon myöhäiskauden orgaanista arkkitehtuuria.
Nojoo, täytyy myöntää etten ole arkkitehti joten en välttämättä tiedä mistä puhun, mutta tuo risti oli vain esimerkki: pidän funktionalismista yleensäkin.
Myöskin postmodernismilla ymmärretään yleensä vähän muuta kuin Hundertwasserin rakennuksia (esim. Michael Gravesin ja Robert Venturin ja Denise Scott Brownin arkkitehtuuria).
Totta, ja siksi minä postmodernista tykkäänkin kun se on niin monipuolista.
Avatar
tekijänä veka
#78929
Olen myös postmodernismin vankka ihailija. Varsinkin silloin, kun puikkoihin kutsutaan taitava visionääri eikä kustannuksilla ole niin väliä.

Miamin Downtowniin on ryhdytty rakentamaan vähemmän vaatimatonta asuintornia 200-metristen sarjaan. Tunnelman luominen alkaa jo talon nimessä "One Thousand Museum". Suunnittelija on sangen tunnettu naisarkkitehti Zaha Hadid. Talon kotisivuilta kannattaa katsoa yläreunan valikosta löytyvä video, joka on häpeilemätöntä arkkitehdin ylistämistä.

1K Museum ei yleisilmeeltään ole ihan niin siro kuin toivoisi. Siitä löytyy kuitenkin hienoja futuristisia Star Wars -detaljeja.

Asuntojen hinnat ovat haarukassa 5,5 - 49 miljoonaa taalaa. Halvimmalla pääsee, kun tyytyy puoleen kerroksen alhaalla. Isoimmalla rahalla saa koko kerroksen ylhäältä. Katolla on laskeutumispaikka Luke Skywalkerin alukselle.

Kuvia Googlessa:
https://www.google.com/search?q=one+tho ... .88#imgrc=_

Talon kotisivut:
http://1000museum.com/
#78930
^ Jälleen kerran, kun arkkitehdit puhuvat tyylisuunnasta nimelta postmodernismi, niin se ei todellakaan tarkoita Hadidia. Tietysti sanaa postmoderni voi käyttää siinä merkityksessä kuin se kulttuurissa laajemmin ymmärretään, eli tarkoittamaan suunnilleen mitä tahansa modernismin jälkeen tullutta. Noin niin kuin tiukemmassa arkkitehtuurin luokittelussa postmodernismi on tyylisuunta, joka pyrki palauttamaan klassiset aiheet (pylväiköt, päätykolmiot, koristekuviot jne.) modernismin jälkeen ja leikittelemään niillä vapaasti. Tämä vastaliikkeenä modernistisille laatikoille (Mies var der Rohen "less is more"). Hadid ei todellakaan ole lainailemassa mitään klassista eikä viittailemassa historiaan, vaan päin vastoin kehittää omaa muotokieltään ja sen vaatimaa uutta tekniikkaa.
Viimeksi muokannut hmikko, 29.11.15 21:43. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
#78932
hmikko kirjoitti:^ Tietysti sanaa postmoderni voi käyttää siinä merkityksessä kuin se kulttuurissa laajemmin ymmärretään, eli tarkoittamaan suunnilleem mitä tahansa modernismin jälkeen tullutta.
Aha! Näin minä olen asian aina käsittänyt.
Jary kirjoitti:Art Nouveau ilman muuta, ah! Täällä kotosuomessa tuttavallisemmin Jugend. Sisustuksessa Art Deco :)
Art Nouveau on kyllä kans ihan hienoa.
#78938
Tuliniemi kirjoitti:
hmikko kirjoitti:^ Tietysti sanaa postmoderni voi käyttää siinä merkityksessä kuin se kulttuurissa laajemmin ymmärretään, eli tarkoittamaan suunnilleem mitä tahansa modernismin jälkeen tullutta.
Aha! Näin minä olen asian aina käsittänyt.
Edellä linkkaamaani avioparin Venturi & Scott Brown kirjoituksia ja töitä pidetään postmodernismin avauksena. Yksi tyylisuunnan merkkitapauksista oli Philip Johnsonin AT & T -torni New Yorkissa (1984):

Kuva

Johnson oli yksi nimekkäimmistä modernisteista, työskennellyt yhdessä Mies van der Rohen kanssa, osallistunut linkkaamasi Seagram Buildingin suunnitteluun ja luonut myös omat kuuluisat lasilaatikkonsa. Häntä kritisoitiin rajusti AT & T:n rakennuksen takia ja syytettiin muodin perässä poukkoilemisesta.
veka kirjoitti:Emporiksen sivuilla 1 K Museumin tyylisuunnaksi on määritelty modernismi. Voiko niin sanoa?
No en ole mikään ekspertti, ja foorumilla on ainakin yksi arkkitehtikin... "Modernismi" kattaa tarvittaessa paljon, ja toisaalta Hadid on luonut oman tyylinsä ja päässyt toteuttamaan sitä laajemmassa mitassa vasta kymmenen - viidentoista vuoden ajan, joten luokittelu voi olla aikaista. Jossain hänen tyyliään kutsuttiin neofuturismiksi.