Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Klazu
#78675
Amerikan Keskilänsi yltää Kanadan rajalta aina Meksikonlahdelle saakka ja alueeseen mahtuu Amerikan todellisia "sydänmaita". Amerikassa paljon matkaavana aloitan aiheesta oman ketjunsa, johon tulee myöhemmin paljon kuvia tältä laajalta maissipeltojen täyttämältä maaseudulta. Ketjun ensimmäiset kuvat ovat kaukaa pohjoisesta Michiganin osavaltiosta, jossa sijaitsee pieni talvinen Houghton.

Pikkuinen Houghton on kiinnostava paikka suomalaisittain, sillä se on alkuperäisten amerikansuomalaisten kotiseutuja vahvoilla Suomi-vaikutteilla. :)

Kuva

Suomi näyttäytyy Houghtonissa monin paikoin.
Kuva

Kuva

Houghton on ylpeä asemastaan ammattilaisjääkiekon kotipaikkana.
Kuva

Suuri nostosilta yhdistää Houghtonin ja Hancockin kylät toisiinsa.
Kuva

Kymmenet muut kuvat löytyvät täältä.
Avatar
tekijänä Klazu
#78677
Upper Peninsula on melkoista Amerikan takamaata, mutta suomalaiset vaikutteet ovat siellä vahvoja. Vaikutteet ovat vahvoja myös Lake Superiorin vastarannalla Kanadan puolella, jossa Thunder Bayssä asuu myös paljon kanadansuomalaisia.

Kiintoisaa seutua suomalaisesta vinkkelistä, mutta kyllä tuon Houghtonin alueen näki yhdessä päivässä. Pirun tiukka talvi heillä kyllä tuolla on ja pakkanen paukkuu ja lunta riittää. Ihmekös suomalaiset ovat siellä alunperin viihtyneetkin. ;)
tekijänä hmikko
#78678
Joskus muutama vuosi sitten nauroin ääneen kun yritin googlata jotain faktaa Finladiatalosta ja hakutulokseksi tuli tuon perämetsän oma Finlandiatalo, jota ei vaivaa Carraran marmori eikä Aalto-säätiö:

http://www.finlandia.edu/campus-buildings.html

Kyseessä siis 80-luvulla rakennettu Finlandia Universityn asuntola Finlandia Hall Hancockissa. Mannerheim Hallkin on. Tarja H kävi tuolla joskus presidenttikaudellaan ja leivottiin kunniatohtoriksi, et sit seuraavaksi ehkä Tarde Hall.
Avatar
tekijänä Klazu
#78709
hmikko kirjoitti:Joskus muutama vuosi sitten nauroin ääneen kun yritin googlata jotain faktaa Finladiatalosta ja hakutulokseksi tuli tuon perämetsän oma Finlandiatalo.
Jep, Hancock on se voimakkaammin suomalaisia juuria vaaliva kylä ja siellä tosiaan sijaitsee Finlandia University eli entinen Suomi College.

Kuva

Kuva

Lauri oli melkoinen jättiläinen.

Kuva
Avatar
tekijänä RV
#78838
Minnesota taisi olla se vahvimmin suomalaisia aikanaan vetänyt osavaltio. Mielenkiintoista!
Avatar
tekijänä Klazu
#78857
Kiitos kaikille plussista ja kommenteista. Taivaskaan ei pudonnut vaikka hyvästä ja laadukkaasta sisällöstä annoitte kiitosta. Onkin aina mukava nähdä miten paljon nämä ulkomaalaiset aiheet kiinnostavat tällä foorumilla. :)
RV kirjoitti:Minnesota taisi olla se vahvimmin suomalaisia aikanaan vetänyt osavaltio. Mielenkiintoista!
Joo, tuossa Minnesota-Wisconsin-Michigan akselilla näyttää olevan vahvin suomalaisedustus, sekä myös Washigtonin osavaltion alueella ja varmaan Oregonissakin. New Englandinkin seudullakin meitä näemmä on runsaasti. Kartta Wikipediasta:

Kuva
tekijänä Purkki^
#78860
Kyllähän amerikansuomalaisia on melko paljon ottaen huomioon kuinka vähän ihmisiä Suomessa on nyt. Vuonna 2011 väestönlaskennassa noin 650 000 ihmistä ilmoitti suomalaisista sukujuuristaan. Varmasti on paljon ihmisiä joille oman suvun historia on tuntematon.

https://en.wikipedia.org/wiki/Finnish_Americans

Kanadan puolella Thunder Bayssa taitaa olla vielä nyt suht selkeästi näkyvillä ihmisten suomalaiset sukujuuret.
Viimeksi muokannut Purkki^, 28.11.15 21:05. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
tekijänä Urbaani
#78864
Suomalaiset eivät ole kovin paljon itsestään meteliä pitävä etninen ryhmä USA:ssa. Vähän sama, kuin muut pohjoismaalaiset, saksalais- ja ranskalaistaustaiset jne, siinä missä amerikanitalialaiset, puerto ricolaiset ja irlantilaiset ovat paljon esillä.

Suomalaissiirtolaisuus oli tunnetusti merkittävää jo 1600-luvulla. Delawaren lisäksi suomalaiset olivat yksiä ensimmäisiä Pennsylvanian valkoisia asuttajia.


Kaikki amerikansuomalaiset eivät muuten olleet kommunisteja. ;)
Avatar
tekijänä Klazu
#78879
Amerikka ja Kanada ovat tosiaan pitkälti siirtolaisten ja maahanmuuttajien asuttamia valtioita, joten melkein kaikilla on jonkinlainen linkki Euroopan suuntaan. Joskus tuntuu silti vähän hassulta, että esimerkiksi irlantilaistaustaisia on kymmeniä miljoonia ja kuitenkin Irlanti itsessään on hyvin pieni maa. Suuret muuttoliikkeet historian saatossa ovat aiheuttaneet tällaisia omituisuuksia. :)

Yleensähän se menee kuitenkin niin, että ensimmäinen sukupolvi vaalii vielä juuriaan, mutta toinen sukupolvi on niistä jo pitkälti vieraantunut. Kolmas sukupolvi ei välttämättä edes tiedä niistä mitään, jollei sitten kiinnostuksesta selvitä sukunsa historiaa. Kielihän vaihtuu kohdemaan kieleksi jo toisen sukupolven kohdalla ja kolmas sukupolvi ei usein puhu alkuperäistä kieltä enää alkuunkaan.

Aihe on kyllä ihan kiehtova ja kyllä suomalaisiin sukujuuriin törmää aina välillä. Yleensä suomalaiset kasvonpiirteet tunnistaa katukuvassa, vaikka kyse olisikin kolmannen sukupolven edustajasta. Me suomalaiset näytämme vain tietynlaisilta, enkä puhu mistään pukeutumisesta. Hauska sattuma oli muutama kuukausi sitten, kun vaelluksellamme eräälle vesiputoukselle tapasimme yli 40 vuotta sitten Kanadaan muuttaneen ja suomalaiset juurensa jo melkein menettäneen miehen, joka kuitenkin puhui edelleen jo hieman kankeaa suomea. Kakkospolven suomalaiseen olen törmännyt myös paikallisen lintutarhan kassalla sekä edellisen työpaikan eräässä työntekijässä. Kuitenkin sangen vähän nämä yleensä seuraavat Suomen asioita tai edes tietävät maasta, mutta ovat kuitenkin kiinnostuneita mainitsemaan omaavansa Suomeen johtavat juuret. :)

Suomalaistaustaiset tosiaan pitävät aika vähän meteliä omasta taustastaan ja kyse onkin pienestä kuriositeetista näin isoissa maissa. Monet muut kansallisuudet ovat vaikuttaneet Amerikan ja Kanadan tapoihin ja kulttuurin paljon enemmän.

Kanadan puolella suomalaisia on tosiaan lukemani mukaan paljon Thunder Bayn seudulla, joka on itse asiassa vain Houghtonin pohjoispuolella rajan tällä puolen. Myös täällä British Columbiassa heitä (meitä?) on paljon.
Avatar
tekijänä RV
#78895
Ilmeisesti Michigan, Minnesota jne olivat minun lukemani mukaan suomalaisten kohdemuutto-osavaltioita lähes samanlaisten maisemien ja olosuhteiden vuoksi. Amerikanruotsalaisia on ainakin sukunimistä päätellen myös runsaasti, Ruotsihan taisikin perustaa siirtokuntia uudelle mantereelle jo 1500-luvun puolella jolloin tuiivat ensimmäiset suomalaisetkin.
Avatar
tekijänä Urbaani
#78906
RV kirjoitti:Ilmeisesti Michigan, Minnesota jne olivat minun lukemani mukaan suomalaisten kohdemuutto-osavaltioita lähes samanlaisten maisemien ja olosuhteiden vuoksi. Amerikanruotsalaisia on ainakin sukunimistä päätellen myös runsaasti, Ruotsihan taisikin perustaa siirtokuntia uudelle mantereelle jo 1500-luvun puolella jolloin tuiivat ensimmäiset suomalaisetkin.
Jep. Ruotsilla oli ihan oma New Sweden. Ymmärtäneekseni jossain vaiheessa jopa enemmistö alueelle muuttavista oli nimenomaan suomalaisia. Tunnetuin heidän jälkeläinen oli "founding father", John Morton.

1800-luvun siirtolaisuudessa pohjalaiset olivat "yliedustettuna", tästä syystä allekirjoittaneellakin on iso liuta Amerikassa asuvia sukulaisia. ;)
Avatar
tekijänä Klazu
#81573
Road trip maisemia syvältä Amerikan sydämestä. :)

Interstate 44:lla kohti länttä.
Kuva

Tulsa oli aikoinaan merkittävä öljykaupunki.
Kuva

Tulsasta on 160 kilometriä Oklahoma Cityyn ja ajoimme matkan legendaarista Route 66:ta.
Kuva

Route 66 on mukava pikkutie tylsän viivasuoran moottoritien sijaan.
Kuva

Reitin varrella piisaa vanhoja pikkukaupunkeja. Olisipa ollut enemmän aikaa pysähtyä tutkimaan niitä! :o
Kuva

Kymmenet muut kuvat löytyvät täältä.