Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Alakerrassa käydään jutustelua mielenkiintoisista rakennusprojekteista. Täällä ei välitetä korkeusennätyksistä vaan iloitaan myös pienemmistä rakennuksista ja vanhemmista arkkitehtuurin helmistä.
Avatar
tekijänä SamuXe
#62615
Jep, ja kiistellään kovasti siitä onko kaikille tarvetta. Myös suvantosillan peruskorjauksen yhteydessä on ajateltu laajennus toimia tai vastaavia. Mutta etenkin tuo Konservatorion vierestä menevä silta on hyvin kiistelty mikä sen todellinen tarve on. Joensuussahan joen yli menee kohta jo 8 siltaa pieneltä alueelta. Toki Pekkalan sillat voi periaatteessa laskea yhdeksi ja samoin Itäsillat. Mutta tuo viimeisin ajotiesilta on hyvin kiistelty.
tekijänä jepjep
#102606
Ei olekkaan tänne kukaan ihan vähään aikaan postannu, niin postaanpa joitain kuvia joita otin kun viikolla kävin.


Niskakadun ja Koulukadun kulmaan 2018 valmistunut opiskelia-asuntola/parkkihalli yhdistelmä.
Kuva


Sairaalakadulle valmistuva Joensuun Pankkiiri.Vasemmalle puolelle tulee ilmeisesti samanlainen rakennus.
Kuva


Rakenteilla oleva Joensuun Virtaus ja sen oikealla puolella oleva Penttilän Sanus. Ensimmäinen osa valmistui viime vuonna ja toisen rakentaminen oli tarkoitus alkaa keväällä, mutta hiljaista oli tontilla.
Kuva
Penttilän Sanus,Mundus ja Firmus
Kuva
http://kesalahdenrakennus.fi/1_12_myyt-v-t-kohteet.html


Ylisoutajanaukio
Kuva


Paljon on rakentamatonta aluetta Penttilän ja Penttilänmäen välissä.Rakentamistahti näyttäisi olevan yksi talo per vuosi.
Kuva

Kuva
Klazu, jfo, Tlahti ja 3 muuta tykkää tästä
tekijänä jepjep
#103853
Joensuun kauppatorin kaava sai lainvoiman pari viikkoa sitten, joka mahdollistaa uuden kauppahallin rakentamisen.Rakentaminen voisi alkaa syksyllä.
Kauppahalli tulisi samalla paikalle kuin alkuperäinen 1902 rakennettu ja 60-luvulla purettu halli.[/i]


Kuva
Kuva: Arcadia

Edellinen kauppahalli torin etelälaidalla, jota on sanottu suomen rumimmaksi purettiin 2016.
Kuva
Kuva: Pekka sivukari
jfo, hmikko, veka ja 5 muuta tykkää tästä
tekijänä RT
#106252
Joensuun uusi kauppahalli valmistui alkukesästä 2023. Se ei ole tuon näköinen, vaan hallin kokoa pienennettiin kaupungin vaatimuksesta ja ulkoasukin on erilainen, toteutunut muistuttaa jonkin verran vanhaa 1900-luvun puuhallia katon muotojen osalta. Kaiken kaikkiaan varsin onnistunut kokonaisuus ainakin minun mielestäni.
huopa tykkää tästä