Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä HCB
#75926
Tasapaksuutta olisi voinut rikkoa tekemällä joukkoon yhden huomattavasti korkeamman ja siromman rakennuksen. Uskoisin maiseman muuttuvan positiivisempaan suuntaan kun Jätkäsaaren keskus alkaa rakentumaan. Sinne on tulossa muutama korkeampi torni ja se rikkoo mukavasti tasapaksun skylinen. Ennen rakennettiin kirkkoja ja muita torneja maamerkeiksi. Nyt on tornitalojen aika tehdä mielenkiintoisempia maisemia sanoi nimbyt mitä tahansa.
tekijänä hmikko
#76227
Tätä versioo ei oo vissiin vielä linkattu tänne. Kuvia matkustajaterminaalista kesäkuun 9. päivä lautakunnan hyväksymästä kaavasta. Hankekortti.

PES-arkkitehdit on Helsinki-Vantaan hovisuunnittelija. Jätkän terminaalissa on luemma pyritty rationoimaan matkustajien käveleminen putkistossa minimiin ja tekemään terminaalista helposti hahmotettava. Näyttäis onnistuneen. Ymmärtääkseni tää oli tämmöinen nopeasti toteutettavissa oleva versio korkealentoisempien suunnitelmien edellä/tilalla (hotellin sisältävä ALA:n suunnitelma).

Kuva

Kuva

Kuva
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#76229
^Terminaalin kuvissa ollaan silti taidettu jättää jonkinlainen optio yhteydelle suunniteltuun valtaisaan hotelli- ja toimistokompleksiin.

Tässä kuitenkin jotakin hieman kauempaa samalta rannalta...
hs.fi kirjoitti:Puukorttelin rakentaminen alkuun Jätkäsaaressa

Kuva

Jätkäsaaren rantaan aletaan rakentaa niin kutsuttua WoodCity-korttelia. Korttelin aloitusosaan kuuluu kahdeksankerroksinen puurakenteinen toimistorakennus sekä korttelin kolmikerroksinen pysäköintilaitos.

Kortteliin on suunniteltu myös jo asuinkerrostaloja sekä hotellia. Hanke perustuu vuonna 2012 pidettyyn, Stora Enson ja SRV:n järjestämään arkkitehtikilpailuun.

Hankkeen tavoitteena on kehittää korkeisiin rakennuksiin soveltuvaa, kaupunkimaista puurakentamista modernin arkkitehtuurin keinoin.

Helsingin rakennuslautakunta myönsi tiistaina korttelin aloitukselle rakennusluvan.
--
Toimiston ensimmäisen kerroksen julkisivut ovat pääasiassa lasia. Muissa kerroksissa julkisivut verhoillaan esipatinoiduilla, lamelliliimatuilla massiivipuuelementeillä.

Kaupunkikuvaneuvottelukunta piti WoodCity-hanketta kaupunkikuvallisesti onnistuneena, Jätkäsaaren alueen tunnistettavana julkisivurakennuksena, jossa on voimakas arkkitehtoninen ote.
Ei ainakaan eroa mitenkään tuosta aiemmin parjatusta Jätkäsaaren tasakattoisuudesta, mutta varmaankin ihan mukava naapuri harmaalle Clarionille.
tekijänä Kazaam
#76383
Rakennuslehti 27.8.2015 kirjoitti:
Skanska toteuttaa asuinkerrostaloja ATT:lle Helsingin Jätkäsaareen

Kuva

Skanska ja Helsingin asuntotuotantotoimisto ATT ovat sopineet kahden asuintalon rakennusurakasta Helsingin Jätkäsaareen. Kahteen yhtiöön tulee yhteensä 144 asuntoa.

Asunto-osakeyhtiöt on nimetty Jätkäsaaren historiaa muistaen As Oy Helsingin Bysaksi ja Helsingin Asumisoikeus Oy/Haso Sandikseksi. Bysaan valmistuu 67 Hitas-omistusasuntoa ja Sandikseen 77 asumisoikeusasuntoa.

Skanska toteuttaa hankkeen kokonaisurakkana, johon sisältyy myös talotekniikan toteutus. Rakennustyöt Livornonkadun, Jätkäsaarenkujan ja Hyväntoivonpuiston rajaamassa korttelissa alkavat syyskuussa. Uudet asukkaat pääsevät muuttamaan uusiin koteihinsa syyskuussa 2017.

”Hankkeet on suunniteltu yhtenä kokonaisuutena. Arkkitehtisuunnittelusta on vastannut Samuli Miettinen, JKMM Arkkitehdit Oy. Kokonaan tietomallintamalla toteutetussa suunnitelmassa on monipuolisia asuntoratkaisuja, muun muassa kaksikerroksisia kattohuoneistoja. Kaikissa asunnoissa on koko huoneiston levyinen parveke, ja molemmilla yhtiöillä asukkaiden käyttöön tarkoitetut puistoon avautuvat kattoterassit. Kortteli liitetään aluetta palvelevaan jätteiden imuputkijärjestelmään. Yhtiöiden autopaikat sijaitsevat Jätkäsaaren pysäköinti Oy:n kalliopysäköintilaitoksessa”, Helsingin ATT:n projektipäällikkö Riku Korhonen kertoo.

”Korttelin ensimmäinen rakennus valmistuu jo tänä syksynä ja sinne on tulossa myöhemmin muun muassa päiväkoti Selkämeri. Piha-alue rakennetaankin naapurusto huomioiden. Pihan suunnittelussa on kiinnitetty huomiota esteettömyyteen sekä pihan ja korttelin kokonaisakustiikkaan”, rakennuspäällikkö Ari Kotilainen Skanskasta kertoo.

Skanskalla on parhaillaan rakenteilla Jätkäsaaressa myös opiskelija-asuntoja HOASille.
tekijänä pallo
#76385
Kazaam kirjoitti:

Komeaa settiä, approved! :smt023
tekijänä tissot
#76386
No jaa. Tulee kyllä mieleen enemmän jotkut rakennukset muutama vuosikymmenen takaa ja tuo katutaso näyttää jotenkin oudolta. Tulee mieleen joku lähiön kerrostalo.

Eihän tuo nyt ihan kamala ole, mutta Jätkäsaaren osalta on tottunut näkemään laadukkaan oloista perustavaraa tai ainakin hieman kokeilevaa suomen mittapuissa. Tästä ei oikein saa kumpaakaan omaan silmään.
tekijänä zeizei
#76389
tissot kirjoitti:No jaa. Tulee kyllä mieleen enemmän jotkut rakennukset muutama vuosikymmenen takaa ja tuo katutaso näyttää jotenkin oudolta. Tulee mieleen joku lähiön kerrostalo.

Eihän tuo nyt ihan kamala ole, mutta Jätkäsaaren osalta on tottunut näkemään laadukkaan oloista perustavaraa tai ainakin hieman kokeilevaa suomen mittapuissa. Tästä ei oikein saa kumpaakaan omaan silmään.
Vähän samaa ihmettelen, en ihan odottanut kuvan perusteella kantakaupunkiin tulevan. Muuttaisi paljon jos katutaso olisi kivijalkakauppoja.
tekijänä Kazaam
#76390
Havainnekuvan näkymä on Hyväntoivonpuiston puolelta. Tietääkseni yhdessäkään jo valmistuneessa puistoa rajaavassa talossa ei ole liiketilaa puistoon avautuen. Ehkä sitten lähempänä sitä tulevaa uimarantaa.
Avatar
tekijänä Klazu
#76392
Samaa mieltä tissotin kanssa. Tämä edustaa jotain 80- ja 90-lukujen taitetta, ja lisäksi katutila ei kohtaa rakennuksen kanssa mitenkään. Jätkäsaaren alueella on nähty paljon hyvääkin, mutta tämä on surkea yritys.
tekijänä sekovene
#76395
Klazu kirjoitti:Samaa mieltä tissotin kanssa. Tämä edustaa jotain 80- ja 90-lukujen taitetta, ja lisäksi katutila ei kohtaa rakennuksen kanssa mitenkään. Jätkäsaaren alueella on nähty paljon hyvääkin, mutta tämä on surkea yritys.
Kuten Kazaam sanoi, tuo ei ole katutilaa, vaan kortteli todella rajautuu puistoon. Kyse on siis noista kahdesta talosta, jotka sijaitsevat samassa korttelissa kuin Senioritaloyhdistys Aikalisä:

Kuva
Avatar
tekijänä Clepe
#76407
Toisaalta se että toi rajautuu puistoon ei tarkoita etteikö tohon saattaisi olla järkevää tehdä kivijalkaliiketiloja. Toi eteläisempi rakennus vastaa sijainniltaan ja varmaan mikroilmastoltaan jokseenkin Pohjois-Espaa, eli sitä paikkaa minne kannattaisi laittaa kahvilat terasseineen.
tekijänä zeizei
#76412
Clepe kirjoitti:Toisaalta se että toi rajautuu puistoon ei tarkoita etteikö tohon saattaisi olla järkevää tehdä kivijalkaliiketiloja. Toi eteläisempi rakennus vastaa sijainniltaan ja varmaan mikroilmastoltaan jokseenkin Pohjois-Espaa, eli sitä paikkaa minne kannattaisi laittaa kahvilat terasseineen.
Tätä juuri, jos puiston reunalla ei ole _yhtään_ katutilaa niin ei siellä sitten ole eikä tule olemaankaan yhtään kahvilaakaan?

Tuskin ainakaan pulaa asiakkaista olisi.
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#76420
Puistosuunnitelmasta näkee, että kahvila/terassitoiminnalle soveltuvia toritiloja on suunniteltu lähinnä puiston päätyihin. Varmaan ihan perusteltua liiketilojen huollon kannalta; voidaan huoltaa kokoojakaduilta pihakatujen sijaan.

Kuva
tekijänä Purkki^
#76425
Skanska rakentaa lisää asuntoja Hoasille.

Kuva
PLAYA ARKKITEHDIT OY
Skanska ja Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö Hoas ovat allekirjoittaneet sopimuksen kahdeksankerroksisen opiskelijatalon rakentamisesta Helsingin Jätkäsaareen. Atlantinkadulle valmistuvaan taloon rakennetaan 103 erikokoista opiskelija-asuntoa aina yksiöistä solu- ja perheasuntoihin. Uudet kodit valmistuvat vuoden 2016 loppuun mennessä...
http://www.skanska.fi/fi/Media/Uutinen/?nid=wXXxxz1E
tekijänä sekovene
#76435
zeizei kirjoitti:
Clepe kirjoitti:Toisaalta se että toi rajautuu puistoon ei tarkoita etteikö tohon saattaisi olla järkevää tehdä kivijalkaliiketiloja. Toi eteläisempi rakennus vastaa sijainniltaan ja varmaan mikroilmastoltaan jokseenkin Pohjois-Espaa, eli sitä paikkaa minne kannattaisi laittaa kahvilat terasseineen.
Tätä juuri, jos puiston reunalla ei ole _yhtään_ katutilaa niin ei siellä sitten ole eikä tule olemaankaan yhtään kahvilaakaan?

Tuskin ainakaan pulaa asiakkaista olisi.
Molempiin taloihin tulee noin 70 m² liiketilaa, mutta ilmeisesti ne tulevat Jätkäsaarenkujaa ja Livornonkatua reunustaviin kohtiin. Se on kyllä totta, että puiston reuna saattaisi olla erinomainen paikka liiketilalle. Huollon pitäisi onnistua kadun puolelta.

----------------------------------------------

Jätkäsaarenkallion ja Hietasaaren asemakaavan selostuksesta löytyi tällainen alustava hahmotelma liiketilojen mahdollisista paikoista:

Kuva

Puiston ja Länsisatamankadun rajalla on varaus erilliselle ravintolarakennukselle, mutta puistoa reunustavia seiniä ei hyödynnetä käytännössä lainkaan.

Nämä ATT:n talot olisivat saattaneet olla oikein mainioita paikkoja terasseille tms. jotenkin tähän malliin (huolto kadulta ja sisäänkäynnit sekä kadulta että puistosta):

Kuva

Atlantinkaaren asemakaavaa ei ole vielä vahvistettu, mutta kaavaehdotuksessa oli sama periaate, että liiketilat tulevat pääsääntöisesti toiselle puolelle korttelia kuin puisto.

Kuva

Tuo puiston reunan potentiaali on kyllä ihan selvä, joten en ihmettele, jos joihinkin Atlantinkaaren taloista rakennetaan liiketilaa myös puiston puolelle. Sellaisen muutoksen pitäisi onnistua vielä rakennuslupavaiheessakin.
  • 1
  • 49
  • 50
  • 51
  • 52
  • 53
  • 132